Tässä pari tuoreempaa kuvaa O:n huoneen remontin etenemisestä. Kuten kuvista näkyy, seinät ovat jo saaneet väriä. Lattian oikaisu oli aika työläs projekti, mutta oli tosi mukava lueskella 50-luvun Kouvolan sanomia ja Kymin osakeyhtiön lehtiä joita oli varastoitu lattian alle. Tomi maalailee horoskooppimerkkinsä (neitsyt) vaatimalla pikkutarkkuudella juuri kolmatta kertaa seiniä, jonka jälkeen on vuorossa katon panelointi. Sähkömies tuttava lupasi tulla tänään katsomaan sähköjen tilannetta ennen panelointia. Meidän koko talon valaistus on ihan onneton ja luulen, että tässä O:n huoneessa tilanne jatkuu samana. Katon paneloinnin jälkeen on vuorossa yhden seinän tapetointi ja viimeisenä lattian teko. Harkitsemme vielä laminaatin ja lautalattian välillä. Lautalattia olisi lämmin jalalle ja hienon näköinen, mutta kolhuille altis. Laminaatti olisi kestävä, mutta ehkä hieman kylmä ja liukas? Minä kannattaisin laminaattia, mutta Tomi ehkä kallistuu puulattian puoleen. Saa nähdä miten lopulta käy...O on innoissaan huoneen remontista. Miettii jo nyt miten alkaa nukkumaan omassa huoneessa ja kipsuttelee äidin ja isin väliin jos alkaa pelottamaan kesken unien. Minä en usko yhtään, että suostuisi nukkumaan omassa huoneessa, mutta tietysti rohkaisen ja kannustan O:ta siihen. Tällä hetkellä O:lla ei ole ollenkaan omaa sänkyä, vaan nukkuu aina meidän välissä. Erilaisia kokeiluja on tietysti ollut, mutta ne on lopetettu jo kuukausia sitten tuloksettomina. Pinnasängyssä O ei suostunut koskaan nukkumaan, vaan nekin vähäiset yöunet, joita alussa nukkui hän oli vieressä. Nukahtaminen tapahtui sylissä tai minun rinnan päällä kun makasin sängyssä. Muistan miten sanoin työpaikalla ennen O:n saamista, että ainoa asia jonka voisin vannoa lapsen kasvatuksesta etukäteen on se, että meidän lapsi tulee nukkumaan omassa sängyssä. Kuitenkin kaikki muuttui jo siinä hetkessä kun sain avuttaman pienen vauvan syliini. O takertui minuun kaikin voimin ja ainoa keino oli nukuttaa hänet sylissä hytkytellen. Olisihan hän varmasti joskus nukahtanut omaan huutoonsakin, mutta en voinut mitenkään tehdä sitä muutenkin kauhuissaan olevalle vauvalle. Nyt nukutaan siis kaikki samassa sängyssä tyytyväisinä, vaikka O:n muutto omaan sänkyyn onkin mielessä. Sitten kun hän on siihen valmis.
1 kommentti:
Hieno juttu, että annatte tytön nukkua sängyssänne! Varsinkin adoptoidun kohdalla varmasti lisää turvallisuuden tunnetta. Mun mielestä kun ihan kaikkien lasten tulisi saada nukkua vanhempien kanssa niin kauan kuin on tarvetta. Lapset on yksilöitä tässäkin asiassa ja joku haluaa nukkua vanhempien kanssa pidempään kuin toinen. Tätä tulee moni tutkimustulos ja onneksi ihmiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota tähän asiaan.
On surullista miten länsimaisessa yhteiskunnassa painotetaan tuota yksin nukkumisen tärkeyttä, yleensä heti jopa vastasyntyneelle. Onhan aivan selvää, että lapsi tarvitsee rajattomasti vanhempien läheisyyttä ja, toisin kuin luullaan, se ei ole lapsen "pilalle hemmottelua" eikä tosiaan tarvitse pelätä että "lapsi ei sitten koskaan opi nukkumaan yksin". Todellakin oppii. Ja itse asiassa mitä enemmän lapsi saa läheisyyttä, sitä itsenäisempi ja paremman itsetunnon omaavampi ihminen hänestä tulee. Ei kukaan lapsi halua vanhempien kanssa AINA nukkua. Surullisinta on, että tätä yksin nukkumista ja muutenkin lapsen eriyttämistä äidistään kannustetaan neuvolankin puolelta aivan aktiivisesti. Olisi jo aika länsimaisen lastenhoidon filosofian ja neuvolatoiminnan muuttua nykyaikaisemmaksi 70-luvun tiukkojen kasvatuskäsitysten sijaan.
Ihana blogi sinulla! Itsekin haaveilen adoptiovanhemmuudesta ja tämä blogi antaa paljon toivoa.
T:Tiia
Lähetä kommentti