Kotimatka

5-6.1.2011 Tässä tulisi sitten viimeiset blogikirjoitukset, jotka tehdään perinteisesti lentokoneessa ja tallennetaan kotona. Eilinen päivä vietettiin vielä Kuala Lumpurissa. Hotellihuone piti luovuttaa kello 13. Ennen sitä kävimme aamiaisella ja minä kävin hetken lukemassa lehtiä uima-altaalla Tomin ja Olivian katsellessa telkkaria huoneessa. Tavaroiden pakkaus oli taas melkoinen prosessi, vaikka meillä oli mukana vain käsimatkatavarat ja rinkka. Saatuamme kamat kasaan yhden aikoihin, tsekkasimme itsemme ulos hotellista ja veimme tavarat aulaan säilytykseen. Kävimme aularavintolassa syömässä ja sen jälkeen Jani lähti hakemaan viisumia Thaimaan lähetystöstä. Me kävimme vielä vaihtamassa vähän valuuttaa ja odottelimme Jania hotellin aulassa. Odotellessamme ulkona alkoi satamaan ja ukkostamaan. Onneksi Jani sai lähetystöreissulla sovittua erään taksin kanssa, että hän vie meidät mittarilla lentokentälle niin meidän ei tarvinnut etsiskellä taksia koko joukolla.

Taksi tosiaan lähti mittarin kanssa viemään meitä, mutta kyyti oli taas kerran aika hurjaa. Vettä satoi kaatamalla ja ukkosti niin, ettei eteenpäin nähnyt. Taksi oli aivan vähällä ajaa kerran yhden toisen auton perään kun renkaat eivät pitäneet kaatosateessa. Kuski oli myös melkoinen höpöttäjä. Matka kentälle kesti reilusti yli tunnin ja kuski selitti ja kyseli asioita taukoamatta. Jani kertoi suomalaisesta koulutussysteemistä, verotuksesta, yms. yms. Auto oli vanha ja takapaksi oli viritetty kiinni mustekalalla. Meidän rinkka lillui vetisessä paksissa kun otimme sen pois, onneksi siellä ei ollut mitään kosteudelle arkaa tavaraa. Olivia nukkui koko taksimatkan ajan lentokentälle. Matka kesti aika kauan huonon sään vuoksi. Kentälle saavuttuamme kävimme kahvilla ja laitoimme rinkkamme menemään ruumaan. Janilla on käytössä priority pass ja pääsimme sen avulla koko joukko lounge tiloihin rentoutumaan, syömään ja juomaan. Olivia olikin tosi nälkäinen ja söi monta pientä annosta kanaa ja perunoita. Ennen lennon lähtöä ehdimme vielä käydä taxfreessä tuhlaamassa loput Malesian valuutat.

Lento Bangkokiin kesti 1h40min. Lufthansan jumbojetissä oli tosi vähän matkustajia. Monet penkkirivit olivat täysin tyhjiä. Kone teki välilaskun Bangkokissa ja jatkoi sieltä Frankfurtiin, joten eiköhän kone täyttynyt Bangkokissa. Kentällä passintarkastus sujui nopeasti, eikä rinkkaakaan tarvinnut odotella kauaa. Löysimme myös melko nopeasti hotellimme edustajan kentältä ja pääsimme pienen odottelun jälkeen siirtymään hotellin minibussilla hotellille. Matka hotellille kesti noin 10 minuuttia vaikka hotelli sijaitsi ihan lentokentän vieressä. Hotelliyö joka sisälsi molempiin suuntiin lentokenttäkuljetukset maksoi vain 900THB eli noin 20 euroa. Novotel hotelli johon olisin itse halunnut majoittua olisi maksanut 127 euroa, joten olin ihan tyytyväinen siihen, että Tomi ei antanut periksi vaan halusi halvempaan hotelliin. Hotelli oli tasoltaan juuri sellainen kuin olin kuvitellut eli perus budjet tasoinen hotelli. Huoneessamme oli 180cm leveä parivuode ja 90cm leveä sänky, Wc jossa gekko tippui lähes päähäni avattuani ovea ensimmäisen kerran (kiljaisin ihan hiljaa vaan) ja ilmastointi. Kyllähän siellä kuusi tuntia nukkui, mutta muuhun tarkoitukseen sitä ei voi suositella etenkään kun lentokoneet nousivat vähän väliä pään yläpuolella ja meteli oli melkoinen.

Heräsin Malesin aikaan kello 6 kellon soittoon, vaikka tarkoitus oli herätä vasta Thaimaan aikaan kello 6. En saanut enää tunnin ajaksi unta ja herätin hätäpäissäni Tominkin. Laitoimme nopeasti kamat kasaan ja lähdimme 6.30 kuljetuksella väsyneen Olivian kanssa kentälle. Kentällä oli taas aivan kamalat passintarkastusjonot. Viluinen ja väsynyt Olivia jaksoi odotella jotenkuten vuoroa ja ennen koneeseen nousua kävimme myös pikaisesti kahvilla. Ostoksilla käyntiin ei jäänyt aikaa, joten säästetään jäljelle jääneet bahtit seuraavaan Thaimaan reissuun. Pääsimme koneeseen ensimmäisten joukossa . Yleensä muissa maissa kuin Suomessa on tapana pyytää lapsiperheet ensin koneeseen. Tästä on ainakin sen verran hyötyä, että saimme koneen ovella uunituoreet Iltasanomat ja Hesarin, vaikka Hesareitakin oli vain kaksi jäljellä. Nyt istuskelemme siis koneessa. Turvavöiden merkkivalot ovat palaneet matkan aikana ahkerasti, suomalaista varovaisuutta luultavasti. Eilen pelästyin oikein kunnolla kun Lufthansan jumbojetti tipahti taivaalla isoon ilmakuoppaan. Tuntui ihmeelliseltä kun pelko kouristi vasemman varpaiden kärkeen asti, vaikka en yleensä pelkääkään koneessa. Nyt olemme syöneet lounaan. Olivia on käymässä päiväunille ja minä suunnittelen katsovani Eat pray love elokuvan.

Äsken uppoisin haaveissani yli viiden vuoden taakse ja siihen hetkeen kun tulimme Olivia vauvan kanssa Kiinasta. Nämä muistot valtaavat minut joka kerta Finnairin koneessa paluulennolla. Muistan niin elävästi hetken kun Olivia nukahti babybasketiin ja minä join punaviinin ja huokaisin syvään onnesta ja helpotuksesta kun tajusin, että meillä on ihan oikeasti oma lapsi. Tuo muisto säilyy varmasti mukana koko elämän. Aika noloa tosin kun joudun pyyhkimään kyyneleitä koneessa sillä eihän tämä niin paha paikka ole. Siitä tulikin mieleeni kun eräs mies kertoi Koh Changilla, että Bangkokin lentokentän sanotaan olevan maailman pahin paikka: Siellä nähdään usein myös aikuisten miesten itkevän.

Tämä ihana, upea reissumme on nyt kuitenkin lopuillaan ja aloitamme pikku hiljaa paluun arkeen. Seuraavaa matkaamme ei ole vielä lyöty lukkoon joten arki-ilaisin unta odotellessa pääsee taas suunnittelemaan uusia reissuja. Olivia kirjoitteli juuri tuossa vieressä puuhakorttiinsa, että hänen seuraava matkakohteensa on Kiina ja lähtöpäivä on 1.7.2011. Saa nähdä miten käy, mutta sopisi minulle. Pakko vielä ihmetellä, että miten ihmeessä jotkut eivät pidä lentokoneessa istumisesta? Tämähän on leppoisinta ja helpointa matkatekoa mitä voi olla. Sen kun istuu, katselee elokuvia tms., uppoaa ajatuksiin, ja rentoutuu tekemättä yhtään mitään sen lisäksi, että tarjoilut tuodaan suoraan eteen tarjottimella. Täällä voi tosiaan rentoutua.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia matkaseuralaisiamme jotka olitte oikeasti tai vain netin välityksellä mukana matkallamme. Teitte matkastamme taas kerran ikimuistoisen. Olivialle on vielä annettava käytöksestä kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, sillä niin hienosti hän jaksoi koko reissun ajan. Kotona rajoja koetellaan ja eskari stressaa, mutta reissussa saimme päivittäin kuunnella Olivian ihania mielikuvituksellisia juttuja ja iloista lapsen naurua. Ihana huomata myös miten kiinnostunut hän on kaikista samoista asioista kuin mekin eli uimisesta, nähtävyyksistä esim. temppeleistä, shoppailukin jo kiinnostaa eri tavalla kuin ennen, hieronnoista ja ihan vaan kaiken uuden ihmettelystä. Juuri ennen lentokoneeseen nousua Olivia kysyi, että olisiko kiva jos emme menisikään kotiin vaan uudelleen Koh Changille ja serkkupojat tulisivat myös sinne? Olivian vastaus oli, että olisi kivaa. Keneltäköhän hän on oppinut myös sanonnan, että onhan se mentävä kotiin, että voi taas suunnitella uusia matkoja?!