Leikkaus

Samuel on leikkauksessa ja minä istuskelen potilashuoneessa. Tänään on se päivä jota olemme odottaneet oikeastaan jo viime maaliskuusta saakka eli siitä päivästä kun saimme tiedon Samuelista. Pääsimme Husukeen ensikäynnille vasta heidän kesätauon jälkeen elokuun alussa koska kotiuduimme Kiinasta kesäkuussa vain viikkoa ennen Husuken sulkua. Ensikäynnillä tapasimme plastiikkakirurgin ja korvalääkärin ja Samuel kävi myös valokuvassa, jossa kuvattiin halkiota. Tästä Husuken ensikäynnistä alkoi uusi odotus kun odotimme leikkaukseen pääsyä, mutta nyt olemme kuitenkin täällä, noin 4kuukautta Samuelin syliin saamisen jälkeen. Nämä neljä yhteistä kuukautta ovat olleet ikimuistoisia. Samuel on valloittava persoona jonka elämää halkio ei ole juuri haitannut. Me vanhemmat ja isosiskokin on kuitenkin joutunut välillä aika tiukoille Samuelin poikkeavan ulkonäön takia, mutta kyllähän tämä on ollut opettavaistakin monessa suhteessa. Kuten tiedetään, niin lapset päästelevät suustaan vaikka minkälaisia kommentteja ja jotkut aikuisetkin tuijottavat häpeilemättä poikkeavan näköisiä. Eihän he kaikki tietenkään tee sitä pahalla, mutta aina ei jaksa ja silloin pahoittaa mielensä. Ihaniakin tuijottajia kuitenkin löytyy ja niistä tulee jopa hyvälle tuulelle kuten työkaverini joka sanoi että "Anteeksi kun tuijotan, mutta en ole ennen nähnyt leikkaamatonta halkiota". Itse en näe enää Samuelia mitenkään poikkevana, minusta hän on suloinen ja ajattelinkin tehdä hänen avoimista hymyistä movie makerilla diaesityksen jonka taustalla soi "Kaunis ihminen" kappale.

Husukeen tullaan leikkausta edeltävänä päivänä. En itse oikein pidä käytännöstä, vaikka tiedän perustelut asian puolesta, mutta koska käytäntö on tämä niin ei auta mikään ja  tulimme tänne eilen yhdentoista aikaan. Saapumisen jälkeen Samuel kävi verikokeessa, joka oli taas aika ikävä koettelemus kun ohuista suonista on vaikea saada verta sekä uudelleen valokuvassa. Näiden koettelemusten jälkeen Samuel ehti nukkua pienet päiväunet rattaissa kunnes saimme kutsun mennä hammashoitolaan. Hoitolassa hammaslääkäri kertoi pikaisesti halkiolasten hammasasioista. En muista olinko lukenut aiemmin asiasta, mutta minulle oli kuitenkin yllätys se, että 30-40%:lla huuli-suulakihalkiopotilaista (myös pelkissä suulakihalkioissa) kehittyy yläleuan kasvuhäiriö joka vaatii leikkaushoitoa. Samuelin kohdalla ei pysty vielä sanomaan onko hänellä kasvuhäiriötä, mutta se selviää sitten tulevien vuosien aikana. Varmaa on kuitenkin, että oikomishoitoa tullaan tarvimaan luunsiirtoleikkauksen jälkeen, joka tehdään huuli-suulakihalkiolapsille noin 10 vuoden iässä. Hammaslääkäri käy tänään ottamassa Samuelin hampaista muotit leikkaussalissa kun Samuel on nukutettuna.

Ollessamme hammashoitolassa anestesialääkäri oli käynyt osastolla, joten emme tavanneet häntä. Samuelin leikkaava plastiikkakirurgi on maanantai päivät poissa joten emme tavanneet häntäkään. Leikkauksessa mukana oleva toinen kirurgi kävi kuitenkin tapaamassa meitä. Näiden "virallisten" kuvioiden jälkeen Tomi lähti kotiin ja minä jäin Samuelin kanssa osastolle. Samuel söi ruuan ja lähdimme Maija ystävän kanssa Helsingin keskustaan Nepalilaiseen ravintolaan syömään. Ruoka oli oikein hyvää ja kiva, että sain muutakin ajateltavaa kuin tämän päiväinen leikkaus. Palasimme sairaalalle vasta noin kello 19.30, joten loppuilta meni iltatoimissa. Sairaalalle paluu oli mielestäni ikävää. Vaikka henkilökunta on erittäin ystävällistä ja tiedän, että hoito on tasokasta ja olemme hyvissä käsissä, niin kyllä tämä sairaalassa olo minua pelottaa ja ahdistaa. Tähän ei auta se, että olen itsekin alan ammattilainen ja sairaala on minulle tuttu paikka. Ehkä päinvastoin. Näistä negatiivisista tunteista huolimatta olen tietenkin erittäin kiitollinen siitä, että olemme päässeet tänne ja Samuel saa tarvitsemansa avun.

Kotona iloisena tauotta hymyilevää ja erittän vilkasta Samuelia ei ole juurikaan näkynyt täällä. Samuel saattaa hymyillä hoitajille, mutta hän ei ole ollenkaan oma itsensä. Eilen ravintolassa Samuel istui paikallaan hiljaa syöttötuolissa ja se on kyllä merkki, että kaikki ei ole kunnossa. Samuel aavistaa, että jotain on tapahtumassa. Olemme poissa kotoa ja olen puhunut hänelle paljon leikkauksesta ja siitä, että hänelle tulee pipi suuhun. Aamulla Samuel kysyi myös isiä. Yritin kertoa, että isi tulee tänne myöhemmin, mutta vaikea tietää mitä meidän pikkuinen mielessään ajattelee. Samuel herätettiin aamulla puoli kahdeksan aikaan kun hänelle annettiin esilääke. Lääkkeenoton jälkeen Samuel makasi apaattisena sängyssään ja hänet kärrättiin leikkausosastolle tasan kahdeksalta. Saatoin Samuelin leikkausosaston ovelle ja katselin kun hän vilkutti minulle häkkisängystään. Tämän jälkeen juoksin huoneeseen itkemään. Toivottavasti suojelusenkelit ovat matkassa mukana ja kaikki menee hyvin. Juha Tapion sanoin:

           Katson häntä hiljaa,
           tiedä muuta en,
           on kaunis ihminen,
           on sentään kaunis ihminen

Yksi ajanjakso tulee nyt päättymään Samuelin ja koko perheen elämässä, kun voimme pian sanoa, että Samuelilla oli huulihalkio. Toivottavasti saamme jo pian nauttia uudesta erilaisesta hymystä ja kuulla taas "äiti, isi, syyä, lisää" yms. sanoja joiden sanomisesta Samuel nauttii, enkä pistäisi pahakseni vaikka hän jahtaisi juosten siskoa ja huutaisi "äy"....