tiistai 5. maaliskuuta 2019

Talvilomamatka Gdanskiin

Kävimme talvilomalla kahden yön pikalomalla Gdanskissa. Koska lentomme lähti aikaisin perjantaiaamuna, menimme jo edellisenä iltana yöksi lentoaseman läheisyyteen Scandic Aviacongress -hotelliin. Hotelli on meille ennestään tuttu ja sieltä löytyy meidän tarpeisiin sopiva neljän hengen perhehuone. Kävimme illalla uimassa hotellin uima-altaalla, mutta kuten viimeksikin, niin altaan vesi oli jäätävän kylmää ja uinti jäi lyhyeksi kastautumiseksi. Uimisen jälkeen kävimme syömässä hotellin ravintolassa ja ruoka oli hyvää kuten myös palvelukin. Perjantaiaamuna heräsimme puoli kuuden aikoihin ja menimme kuudeksi aamiaiselle. Tähtäsimme kello 6.20 kuljetukseen lentoasemalle ja ehdimmekin syödä hyvin siihen mennessä. Bussimatka lentoasemalle kesti viitisen minuuttia, vaikka hotellilla oli kyltit, että matka saattaa aamuisin kestää tavallista kauemmin lentoaseman remonttien vuoksi. 

Smooth lane servicen avulla jonojen ohi

Lentoasemalla oli ruuhkaista jo heti aamulla ja turvatarkastuksiin oli pitkät jonot. Minä voitin loppuvuonna facebookin kilpailusta 1-5 hengen Smooth Lane service lahjakortin. Palvelun avulla pääsimme ohittamaan normaalin turvatarkastuksen ja pääsimme yläkerran congresstilojen kautta sivuovesta suoraan priority turvatarkastukseen, myös priorityjonojen ohi. Nopeaa toimintaa. Lähes yhtä nopeaa toimintaa oli myös lento Gdanskiin. Eipä siinä kauaa ehtinyt matkasta nauttia kun olimme jo perillä. Gdanskin kentältä tulimme bussilla keskustaan, suoraan hotellimme eteen Gdansk Glowny aseman eteen. Bussimatka maksoi 3,8 zlotyä eli alle euron per henkilö. Liput ostimme bussikuskilta. 

Onneksi ei tarvinnut jonottaa täällä

Matkustimme Norran potkurikoneella, hyvin toimi

Gdanskin rautatieasema

Saavuimme hotellille aikaisen lähdön ja tunnin aikaeron ansiosta jo aamupäivällä. Emme saaneet hotellihuonetta, joten jätimme laukut säilytykseen ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Ensin menimme hotellin takana sijaitsevaan Madison ostoskeskukseen. Kiertelimme kauppoja ja kävimme syömässä. Huomasimme heti, että Gdanskin hintataso Suomen hintoihin verrattuna on edullinen. Ostoskeskuksessa kiertelyn jälkeen menimme vielä tutustumaan vanhaan kaupunkiin, joka sekin sijaitsi aivan hotellimme lähellä. Kuten kuvista näkyy, vanhakaupunki on tosi kaunis ja rakennukset on tosi upeita ja niissä on hienoja yksityiskohtia. Ihmisiä näin talviaikaan vanhassa kaupungissa ei ollut ruuhkaksi asti, tilanne saattaa olla toinen kesällä. Mehän tunnetusti tykkäämme matkustaa sesongin ulkopuolella, joten meille tämä ajankohta ja hiljaisuus sopi mainiosti. 

Soittorasioiden testausta

Vanhankaupungin rakennuksia 



Marsipaanieläimiä


Hotellimme Scandic Gdansk ei koreile ulkokuorellaan, mutta tykkäsimme kovasti hotellista ja mikä parasta sen hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Neljän hengen sviittimme maksoi noin 100e yö ja hintaan sisältyi erinomainen aamiainen. Hotellin henkilökunta oli poikkeuksellisen ystävällistä ja he puhuivat selkeää englantia. Söimme myös kerran illalla hotellin ravintolassa ja vaikka ruokalista oli lähes sama kuin Suomen Scandicissa, niin hinnat oli lähes puolet halvempia ja ruoka maukkaampaa. Hotellin sijainti oli myös erinomainen. Bussi lentokentälle kulkee hotellin edestä ja rautatieasema sijaitsee toisella puolella tietä. 

Hotellimme Scandic Gdansk



Jalismatsit

Ensimmäisenä iltana menimme vielä päiväunien jälkeen hotellin henkilökunnan suosituksesta toiseen vähän isompaan ostoskeskukseen. Forum ostoskeskus sijaitsi noin kilometrin päästä hotellilla, joten sinne oli kätevä kävellä. Muutenkin tärkeimmät paikat Gdanskin keskustassa on saavutettavissa kävellen. Bongasimme ravintolakerroksesta Thai ravintolan ja ostimme sieltä Pad Thait. Samuelille hain Mäkkäristä ruuat. Mäkkärin ruokien osto oli aika huvittavaa, sillä en osannut vaihtaa puolan kieltä englanniksi ja jouduin tilaamaan puola versiolla. Näpyteltyäni taulua ummikkona ja lopulta näytettyäni lähimaksullista luottokorttia koneelle, sain kuitin jolla lunastin ruuat. Olinpa tilannut kahvinkin, vaikka en itse tajunnut tilanneeni sitä. Ruokasysteemi näissä molemmissa ostoskeskuksissa oli järjestetty järkevästi, sillä ravintoloilla ei ollut omia pöytiä vaan kaikki pöydät oli kaikkien asiakkaiden käytössä huolimatta ruuan ostopaikasta. Aivan kuten esim. Thaimaan food courteissa. Kätevää. 

Forum ostoskeskus




Hotellihuoneessamme oli olohuoneessa levitettävä sohva, johon oli pedattu sänky kahdelle. Vuodesohva oli tosi ikävän tuntuinen omalle selälle, joten päädyimme nukkumaan Tomin ja Olivian kanssa kolmestaan makuuhuoneen isossa parivuoteessa ja Samuel sai nukkua yksin sohvalla. Tämä järjestely toimi hyvin ja saimme kaikki nukuttua riittävästi. Hotellin aamiainen oli erinomainen. Erilainen kuin Suomessa ja hyvällä tavalla. Itse en maistellut erilaisia makkaroita, joita oli tarjolla, mutta muuten aamiaisesta sai mahan liiankin täyteen. 


Ensimmäisen Gdanskissa nautitun aamiaisen jälkeen lähdimme heti Sopotiin. Sopot sijaitsee reilun kymmen kilometrin päässä Gdanskista meren rannalla. Pienen säätämisen jälkeen saimme ostettua liput junaan ja useiden kyselyjen jälkeen löysimme oikean laiturin josta juna lähti. Menomatkalla junalippuamme ei tarvinnut leimata asemalla sijaitsevassa leimauslaitteessa, mutta paluumatkalla meillä oli leimattavat liput. Näidenkin kanssa oli pientä säätöä, mutta se ei meitä lannistanut ja reissu onnistui suunnitelmien mukaan. 


Paikallisjuna oli melko hidas

Sopotiin saavuttuamme suuntasimme heti kohti meren rantaa google mapsin avulla. Ilma suosi meitä, sillä vaikka oli viileää, niin aurinko paistoi täydeltä terältä ja Sopotkin pääsi oikeuksiinsa. Tämän oli huomannut myös monet muutkin ihmiset, sillä meren rannalla oli paljon väkeä. Rantaan kävellessämme ihailimme taas hienoja rakennuksia ja suuntakin oli oikea, sillä päädyimme rantaan vievälle kävelykadulle. Kävelykatu päättyi isolle aukiolle joka on varmasti vilkas paikka kesäisin. Rannalla sijaitee euroopan pisin puulaituri. Kesäisin tälle 511m pitkälle laiturille on pääsymaksu, mutta nyt pääsimme kuljeskelemaan sinne ilmaiseksi. Tässä kuvien muodossa kokemuksiamme Sopotin ranta-alueesta. Yhtenä nähtävyytenä siellä oli tietysti myös loistelias Grand -hotelli, joka oli aikoinaan Adolf Hitlerinkin kantapaikka Sopotissa. 

Sopot

Kävelykatu Sopotissa


Hassu rakennus kävelykadulla



Sopotin rannalla sijaitsee myös Sheraton hotelli

Molo -puusilta






Grand hotel Sopot





Kiertelimme muutaman tunnin Sopotissa ja kävimme siellä myös syömässä. Vaikka olimmekin aika väsyneitä kävelemisestä, päätimme mennä vielä käymään uudelleen Gdanskin vanhassa kaupungissa. Kävelimme vanhaan kaupunkiin suoraan juna-asemalta, sillä ajattelimme ettemme jaksaisi enää lähteä uudelleen liikenteeseen, jos olisimme menneet hotellin kautta. Vanhassa kaupungissa oli lauantaina enemmän väkeä kuin perjantaina, suurin osa taisi olla paikallista väkeä. Kävimme kahvilla yhdessä Gdanskin upeista kahviloista. Kahvittelun jälkeen suuntasimme hotellille onnistuneen päivän jälkeen. Illalla kävimme vielä Madison ostoskeskuksessa sekä hotellin yhteydessä sijaitsevassa Terranova kaupassa ostoksilla. Meidän ensimmäinen Puolan matkamme alkoi olla paketissa ja olimme tyytyväisiä reissuun. Varasimme hotellin respasta meille taksin sunnuntaiaamuksi lentokentälle. Hinnaksi kerrottiin 65 zlotya eli noin 15 euroa, joka oli mielestäni edullinen hinta. 

Gdanskissa oli paljon katukioskeja ja kesällä niitä on varmasti vieläkin enemmän






Lauantaina kaduilla ei ollut täysin autiota






Lentomatka Helsinkiin sujui hyvin ja koneemme lähti Gdanskista jopa hieman etuajassa. Helsinkin saavuttuamme ajattelimme, että menemme ilmaisella lentokenttäbussilla takasin hotellille jossa yövyimme menomatkalla ja jonne jätimme auton parkkiin "kätevien" kuljetusten vuoksi. Saavuttuamme bussin lähtöpaikalle huomasimmekin, että bussi ei kulje kello 11.45-14.15 välisenä aikana ollenkaan ja me saavuimme Helsinkiin kello 12.00. Lentokenttähotellien (Scandic, Holiday Inn)  mainostamissa kätevissä ja maksuttomissa kuljetuksissa on siis vähän toivomisen varaa. Jouduimme ottamaan lentokentältä 24 euron hintaan taksin kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle Scandic hotellille, jonne jätimme auton maksulliseen parkkiin. Päätin, että emme enää käytä näitä kauempana sijaitsevia ns. maksuttoman kuljetuksen tarjoamia lentokenttähotelleja. Parempia vaihtoehtojakin löytyy kuten Hilton kentän vieressä, Bonus Inn ja Pilotti tai muita joilla on oikeasti ilmaiset kuljetukset....

Ei kommentteja: