keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Pääsiäinen 2022 Kööpenhaminassa

 


Jokaiselle lomalle on mukava saada jokin pieni reissu ja koska oma perhe ei aina jaksa innostua matkoista, niin sain houkuteltua siskoni mukaan Kööpenhaminaan pienelle viikonloppureissulle pääsiäisen aikaan. Siskoni tarjoutui käyttämään hänen Finnairin pisteet meidän lentoihin ja reissasimme businessluokassa mennen tullen. Olemme matkustaneet useita kertoja busineksessa kaukolentoja, mutta olin nyt ensimmäistä kertaa Euroopan sisäisillä lennoilla busineksessa ja pääsin myös ensimmäistä kertaa käymään Finnairin schengen loungessa. Menimmekin hyvissä ajoissa lentokentälle ja pääsimme kulkemaan lentoaseman uuden turvatarkastuksen läpi. Turvatarkastuksessa oli mielettömän pitkät jonot, mutta meidän ei tarvinnut jonotella ollenkaan, koska pääsimme priority linjaa pitkin suoraan turvatarkastukseen. Turvatarkastuksessa ei tarvitse enää erotella nesteitä tai ottaa elektronisia esineitä pois kasseista. Kätevää. Saavuimme loungeen sopivasti, kun siellä oli tarjolla sekä aamiainen, että lounasruoka. Tarjoilu oli hyvää ja viihdyimme loungessa lennon lähtemiseen asti. Lyhyt lento sujui nopeasti shamppanjaa nauttien. 

Mukavaa matkaa

Lentokoneen tarjoilut

Perillä Kööpenhaminassa menimme junalla keskustaan ja kävelimme noin kilometrin matkan hotellillemme Scandic Godbyeniin. Hotelli sijaitsee hauskalla paikalla entisen lihajalostamon alueella, mutta kuitenkin lähellä Kööpenhaminan keskustaa. Pian hotelliin kirjautumisen jälkeen vuokrasimme hotellilta polkupyörät ja lähdimme pyöräilemään pienelle merenneito patsaalle. Kööpenhaminassa on erittäin hyvä pyöräillä, koska maasto on tasaista ja pyöräilijöille on leveät pyörätiet ja jopa ostoskeskuksessa oli polkupyörille parkkihalli. Merenneito patsaan nähtyämme pyöräilimme Nyhavnin vanhalle satama-alueelle. Pitkän harkinnan jälkeen valitsimme sopivan kuppilan, jossa nautimme Irish coffeet. Pysähdyksen jälkeen pyöräilimme vielä Fisketorvet ostoskeskukseen ja illallisen söimme omalla hotellillamme. 


Pieni merenneito

Kirsikkapuiden loistoa


postikorttimaisemissa

Hotellin aamiainen oli erittäin hyvä, kuten Scandiceissa yleensäkin. Syötyämme mahat täyteen, lähdimme käymään läheisessä ostoskeskuksessa ja sen jälkeen kävelimme tivolille. Muistelimme edellistä tivolikäyntiä, joka oli tasan 10 vuotta aiemmin, kun äitimme täytti 60-vuotta. Kööpenhaminan kevät oli paljon Suomen kevättä pidemmällä. Kukat kukkivat ja kaiken lisäksi meille sattui ihanan aurinkoinen ja keväinen sää. Kiertelimme tivolissa, nautimme kahvilassa Aperol Spriz drinkit ja söin edelliseltä tivolireissulta tutun karamelliomenan. Tivolista menimme suoraan Hard Rock cafe Kööpenhaminaan syömään. Pöydät varasimme etukäteen jo edellisenä päivänä, mutta sisään olisi varmasti mahtunut ilman varaustakin. Syömisen jälkeen teimme pakolliset tuliaisostokset ravintolan kaupassa ja kävelimme hotellille rentoutumaan pitkän päivän jälkeen. 

hotelliaamiainen

tivolin kukkaloistoa


karamelliomena



Toisena ja viimeisenä Köpiksen aamuna söimme rauhassa aamiaisen, pakkailimme ja kävelimme juna-asemalle, josta matkustimme junalla lentoasemalle. Lentoasemalla suuntasimme lentoaseman loungeen viettämään aikaa ennen lentoa. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla jos jonkinlaista, mutta aamupalan jälkeen ei oikein jaksanut panostaa syömiseen. Lento Helsinkiin lähti ajallaan ja lennolla oli taas erinomainen palvelu kaikin puolin. Kiitokset siskolle, matka oli tosi mukava ja luulen että nämä meidän yhteiset reissumme eivät pääty tähän matkaan. 

Köpiksen loungen tarjoiluja





paluulennon tarjoilu

Ei kommentteja: