keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Valmistautumista

29.12.2010 Kirjoittelen tässä pakkailujen lomassa pikaisen päivityksen tämän päivän tapahtumista. Olemme siis siirtymässä huomenna Bangkokiin. Lähdemme täältä hotellilta kello 14.00 kahdella pikkubussilla ja viemme kotiin lähtijät lentokentälle. Sen jälkeen minä, Tomi, Olivia ja Jani jatkamme Bangkokin keskustaan ja jäämme sinne uuden vuoden viettoon. Meidän tavarat alkaa olemaan nyt kasassa. Pakkasin yhden ison kassin täyteen likaisia vaatteita yms. tavaraa mummolle ja vaarille kotiin vietäväksi. Loput otamme mukaan ja jätämme suurimman osan luultavasti Suvarnabhumin kentälle säilytykseen Malesian matkan ajaksi.

Tänään aloitimme aamun rantareissulla. Mopoilimme Tomin ja Olivian kanssa läheiselle Kai Bae beachille. Ohessa pari kuvaa sieltä. Kävimme uimassa ja totesimme oman rantamme olevan parempi, joten siirryimme sinne. Lepäilimme rantatuoleissa ja rentouduimme. Olivia touhusi hiekkalelujen kanssa varjossa ja kävi välillä uimassa. Rannoille on ajautunut upeita korallin paloja ja simpukoita joita ihailimme Olivian kanssa. Myöhemmin rannalle tuli myös Päivi, Jokke ja Anne. Me kuitenkin olimme saaneet jo rantakiintiön täyteen ja mopoilimme takaisin hotellille.

Hotellille palattuamme aloin valmistella Oliviaa päikkäreille ja Tomi lähti ostamaan vesiputoukselta T-paitaa itselleen. Moporeissu päättyi kuitenkin ikävästi ja pelkoni toteutui. Tomi oli joutunut väistämään mopolla kaatunutta turistia väistävää mopoilijaa ja kaatui itsekin. Kyynärvarsi on erittäin ikävän näköisesti auki isolta alueelta ja jalkakin on ruvella ja turvoksissa. Minä lähdin lähes välittömästi etsimään apteekkia että saisin ostettua paikkaustarvikkeita. Apteekkia ei löytynyt hotellin lähistöltä, mutta löysin erään klinikan josta kävin ostamassa mm. sidetaitoksia ja sofratullea. Kävellessäni takaisin hotellille näin taas mopokolarin jossa loukkaantunutta turistia lähdettiin juuri viemään hoitoon. Asfaltilla oli melkoinen määrä veriroiskeita ja miehen vammat oli kyllä erittäin pahan näköiset. Nyt Tomin vammat on paikkailtu ja aloitettu myös suun kautta antibiootti tulehdusten ehkäisemiseksi. Tomin osalta tämän reissun uimiset on kyllä nyt uitu ja hieronnoistakaan ei tarvitse haaveilla. Ei voi muuta sanoa kuin, että onneksi ei käynyt pahemmin (silti tämän päivän voisi deletoida vaikka kokonaan)!!!


Olivian herättyä kävimme lähiravintolassa syömässä koko porukalla. Tarjoilu oli taas perinteisesti hyvin hidasta, mutta ruoka hyvää. Nyt olisi käytävä nukkumaan ja toivotaan, että huominen matka Bangkokiin sujuu hyvin. Koh Changia jää varmasti ikävä. Kyllähän tämä on yksi näitä maan päällisiä paratiiseja...

Ei kommentteja: