perjantai 23. joulukuuta 2016

Lomatunnelmaa

Olivian rantataiteiluja
Tänään tuntui, että olemme jo päässeet normaaliin lomarytmiin. Hotelliimme on saapunut joulunviettäjiä ja sen huomasi aamiaisella, sillä porukkaa oli aikaisempia päiviä enemmän. Meillä ei ollut oikeastaan mitään suunnitelmia tällä päivälle. Tiesimme etukäteen, että ilma ei tule olemaan kummoinen, joten emme viitsineet lähteä rannalle palelemaan. Hain hotellin respasta itselleni kirjan jota lueskelin aamupäivän aikana ja sainkin sen luettua kokonaan. Aikani luettuani huoneen terassilla, pilvisyydestä huolimatta oli pakko pulahtaa uimaan kuumuuden takia. Sain Samuelin seurakseni ja menimme myös isolle altaalle uimaan. Altaalla ei tarvitse aurinkotuoleja varailla, sillä suurin osa tuoleista oli tänäänkin tyhjänä. Samuelin uintiharjoitukset lastenaltaalla sujuvat hyvin ja uimataito muistuu mieleen. Juuri kun olimme uineet huoneemme terassille, Tomi ja Olivia olivat lähdössä uimaan. Samuel lähti vielä uudestaan heidän mukaansa ja minä aloin valmistautumaan Saladaniin lähtöä varten.
Tänne tekee mieli pulahtaa kun istuu pilviselläkin säällä terassilla

Hotellimme respa ja aamiaisrakennus
 Suihkujen jälkeen kävelimme ison tien varteen ja pysäytimme tuktukin viemään meidät Saladaniin. Samuelilla oli selvät suunnitelmat minne hän haluaisi mennä eli ostamaan Lego Ninjago ukkeleita. Viimeksi hän osti sensei Wun ja nyt Colen ja Jayn. Lisäksi Samuel osti itselleen jo viime käynnillä tinkimänsä T-paidan. Oliviakin teki pieniä ostoksia ja kaikkea kivaa sieltä olisikin löytynyt. Ostosten lomassa kävimme katukeittiössä välipalalla. Ostimme mm. tahmeaa riisiä ja mangoa, donitsia ja thaipannukakkuja. Minäkin löysin vihdoin kaupasta viime kesänä maistamiani hunaja-voi sipsejä. Vaikka en yleensä sipseistä tykkää, niin nämä ovat kyllä herkullisia. Takaisin hotellille palasimme tuttuun tapaan tuktukilla.

Tällä matkasimme Saladaniin

Samuel tekemässä ostoksiaan

Tomi ostoksilla

Samuelin donitsi

tahmeaa riisiä ja mangoa

ruokapaikkamme

rotikoju

ja valmis pannukakku

Pelästyin kaupassa kun ostoskorissa oli kissa, suloinen sellainen
 Lepäsimme hetken hotellilla ja lähdimme kävelemään viereiselle Klong Dao rannalle. Kuljimme hiljakseen rantaa pitkin Samuelin leikkiessä hiekalla, vedellä ja lasten heittäessä leipäkiviä veteen. Rannalla liikkui paljon lapsiperheitä, mutta tunnelma oli erittäin rauhallinen ja ruuhkaton. Menimme syömään erääseen viihtyisän näköiseen rantaravintolaan. Ihana syödä paikassa, jossa varpaat saavat olla hiekassa. Tilasin ruuaksi pad thain ja se taisi olla tämän reissun paras pad thai. Samuel söi taas vain pienen annoksen ruuastaan ja totesi minulle, että ”äiti, olenko minä syönyt suhteellisen vähän vai???”. Kyllä sitä vähän enemmän voisi syödä kulutukseen verrattuna.

Olivia valmiina lähtöön

Tässä altaassa emme ole vielä uineet.

Hotellimme sisäänkäynti

Samuel jaksaa touhuta koko ajan

Samuelin uusi hieno paita

Leluja ei tarvita mukaan, koska ranta on niitä täynnä.

rannalta löytyy kaikenlaisia aarteita

ruokapaikkamme


reissun eka kookos

Samuelin ruoka, josta on syöty "suhteellisen vähän".

ruokapaikkamme iltavalaistuksessa
 Ruuan jälkeen menimme läheiseen ”makuubaariin” iltadrinkeille. Näimme samalla vähän tulikepin kanssa harjoittelua, mutta toivomme sitten huomenna näkevämme kunnon tulishown joulujuhlassa. Maatessani ravintolassa ja kuunnellessani meren ääniä, ajattelin että tämä on sitä kunnon lomaa. Mieleeni tuli se harmittava ajatus, että meillä on tällä kertaa lyhyt loma mutta onneksi tänne pääsee uudelleenkin. Luulen, että loma tuntuu mukavammalta kun välillä elää arkeakin. Iltadrinkkien jälkeen kävelimme vielä läheiseen 7eleveniin ostoksille ja siitä palasimme tuktukilla hotellille. Nyt on taas iltahommien vuoro ja mielessä on jo huomiselle luvattu auringonpaiste. Sitä on odotettukin…


rentoa meininkiä

harjoittelua

Iltadrinkit

Ei kommentteja: