Samuelin lopulta nukkumaan, Olvia ei saanut enää unta ja valvoi ainakin tunnin-
kaksi. Kun Olivia nukahti, Samuel heräsi uudelleen iloisesti jutellen. Olivia
alkoi taas kääntyillä levottomana sängyssä ja minä päätin lähteä Samuelin
kanssa ulos jotta muut saavat nukkua rauhassa. Olen yli kymmenen vuoden ajan
haaveillut, että menisin joskus Thaimaassa lomalla ollessamme aamulla aikaisin
tunnustelemaan jokun puiston aamutunnelmia. Nyt emme ole Thaimaassa, mutta
koimme Samuelin kanssa jotain ehkä vieläkin hienompaa. Lakeside hotellimme
sijaitsi nimensä mukaisesti järven rannalla. Kun menimme ulos noin kello 6.30,
siellä ei ollut liian kuuma sillä aurinko vasta sarasti, mutta ihmisiä oli
paljon liikenteessä. Joka puolella järven rannoilla olevilla puistoalueilla oli
erilaisia voimistelijaryhmiä. Toisilla oli miekat, toisilla viuhkat ja toiset
voimistelivat ilman mitään rekvisiittaa. Taustalla soi kiinalainen musiikki ja
tunnelma oli ihan sanoinkuvaamattoman hieno. Jos ihmiset eivät voimistelleet
ryhmissä, niin he kävelivät yksinään takaperin, hieroivat korviaan tai kävivät
taputtelemassa puita, samalla kun kävelivät luultavasti töihin. Suuri osa
voimistelijaryhmien ihmisistä oli ehkä jo yli 70-80 -vuotiaita miehiä ja
naisia. Ja miten ketterästi he voimistelivat. Kaikki liikkeet oli todella
hallittuja, ehkä vuosikymmenten harjoittelun jäljiltä. Toivoin, että olisin
voinut olla näkymätön, mutta ainoana länsimaalaisena pienen kiinalaisen pojan
kanssa, emme jääneet huomaamatta. Ihmiset olivat uteliaita ja juttelimme
elekielellä. Emme ehkä ymmärtäneet toisiamme, mutta minulle jäi kuitenkin
todella positiivinen kuva heidän uteliaisuustaan. Omasta mielestämme emme
kohdanneet ollenkaan paheksuvia ilmeitä, mutta Samuelin erityistarve herättää
luonnollisesti ihmetystä ja kiinnostusta.
Aamupuistoilun jälkeen menimme hotellille noin kello 8.30, jolloin Tomi ja
Olivia heräsivät. Kävimme vuorotellen aamupalalla, sillä Samuel ei viihdy
aamupalapöydässä. Aamiaisen jälkeen Samuel otti päiväunet, pakkasimme loput
tavarat, maksoimme huonelaskun ja lähdimme hotellin autolla lentokentälle.
Ostimme lentokentältä Samuelille lentolipun (maksoi 8 euroa), kävimme kahvilla
ja menimme lähtöportille. Siellä olikin yllätys, tai voiko sitä yllätykseksi
enää sanoa, kun huomasimme lähtevien lentojen taululta lentomme perässä sanan
"Myöhässä". Yritin selvitellä pariin kertaan paljonko lento on myöhässä ja onko
lento myöhässä vai peruttu kun mitään ei tapahtunut. Kukaan lähtöportin
lähettyvillä olevista virkailijoista ei puhunut englantia ja lopulta he
soittivat jonnekin ja sain puhelimeen kielitaitoisen virkailijan, joka sanoin
että lento yritetään lentää, mutta aikataulusta ei ollut tietoa koska sää oli
myrskyinen. Lopulta lento lähti 5 tuntia myöhässä. Samuel ja Olivia nukkuivat
päiväunet odotusaulan penkeillä. Pahin koettelemus Samuelille oli se, kun
jouduimme odottamaan koneessa tunnin ennen ilmaan pääsyä. Myös lentomatkalla
Samuel itkeskeli erittäin kovaäänisesti muutamaan kertaa ja itkua oli todella
vaikea saada loppumaan. Selvisimme kuitenkin lennosta ja saavuimme Kantoniin
vasta kello 21.30. Lentokentällä jouduimme taksijonosta ns. epäviralliseen
taksiin ja pelkäsin/pelkäsimme siellä enemmän kuin muistan ikinä mitään
pelänneeni. En nyt lähde tässä sen enempää kirjoittelemaan reissun
yksityiskohtia, mutta jatkossa olen ERITTÄIN tarkka siitä minkälaisen taksin
kyytiin menemme. Nyt olemme kuitenkin turvallisesti Kantonissa Victory
hotellissa. Lapset ovat jo nukkumassa ja niin käyn minäkin. Olipa rankka päivä,
mutta perille päästiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti