lauantai 28. lokakuuta 2017

Kouluvierailuja Sveitsissä

Loma tarkoittaa minulle yleensä samaa kuin lomamatka ulkomaille. Kaikista parasta on jos pääsee matkalle perheen kanssa, mutta mikä tahansa reissu kotimaan ulkopuolelle kuulostaa hyvälle. Viime syyslomalla suuntasin kielimatkalle Maltalle ja tänä vuonna lähdin työkavereiden kanssa Sveitsiin tutustumaan Sveitsiläisten koulujen erityisopetukseen. Matkamme alkoi heti syysloman alettua eli maanantaina 23.10. Menimme kahdessa porukassa lentoasemalle. Puolet meni suoraan Kouvolasta junalla ja puolet autolla. Tapasimme toisemme lentoasemalla ja ehdimme käväistä virvokkeilla ennen lentoamme Zurichiin. Lensimme tuttuun tapaan Finnairin sinivalkoisin siivin. Lentomme lähti vähän myöhässä, mutta tuulet olivat taas suotuisat ja laskeuduimme Zurichiin lähes aikataulussa. Matkalla saimme ihailla hienoja haloilmiöitä. Olimme tilanneet ennakkoon ruuat lennolle, joten matka sujui nopeasti syöden ja jutellen. Tämä blogipostaus koostuu enimmäkseen valokuvista. En ajatellut kirjoitella sen enempää vierailukohteistamme tai koulutuksellisesta annista, vaan annan kuvien puhua puolestaan. Niistä saa parhaimman käsityksen mitä näimme ja koimme reissullamme. 


Haloilmiö lentokoneesta kuvattuna

 Zurichin lentoasemalla suuntasimme autovuokraukseen ja saimme allemme hienon Mersun tila-auton. Meillä olikin tällä kertaa loistavaa palvelua, sillä meillä oli oma kuski mukana ja kaikki matkat sujuivat turvallisesti ja sujuvasti kuten myös auton luovutus. Majoituspaikkamme sijaitsi upeassa Weggiksen kylässä. Matkalla Weggikseen kävimme pikaisesti ruokaostoksilla. Weggikseen saavuttuamme oli jo täysin pimeää, joten maisemien ihailu jäi seuraavalle aamulle. Olimme sopineet ensimmäisen kouluvierailun heti tiistai aamulle. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Zurichin lentoaseman läheisyydessä sijaitseva Rumelbachin koulu. Välimatkaa näillä paikoilla on reilu 60 kilometriä. Kouluvierailu kesti pari tuntia. Kouluvierailun aluksi rehtori kertoi meille koulujärjestelmästä, koulusta ja koulun toiminnasta. Tämän jälkeen kiertelimme koulun tiloissa ja keskustelimme opetuksesta. 

Weggis asuntomme parvekkeelta kuvattuna

Vuokra-autollamme matkat sujuivat nopeasti

Ensimmäinen kouluvierailumme Rumelbachin koulussa.

Rehtori kertoi meille koulun toiminnasta.

Kävimme myös tutustumassa koululuokkiin.

Luokkahuoneet olivat isoja.

Saimme kastanjapatukat matkaevääksi.

Isompien oppilaiden luokkahuone.

Oppilaiden ruokapaikan vieressä oli hieno kirkko. Mekin kävimme syömässä tällä kylällä. 

 Kouluvierailun jälkeen menimme tutustumaan Zurichin keskustaan. Kuten kuvista näkyy, niin maisemat olivat aivan upeita. Myös ilmat suosivat meitä. Aurinko paistoi ja lämpöä oli toistakymmentä astetta. Zurichin takana näkyi lumipeitteisiä vuoria ja vaikka kuvat eivät tee maisemille oikeutta, niin edelleen henkeä lähes salpaa ajatella näitä maisemia. Todella kaunista. 

Upeita maisemia.



Opastaulussa esiteltiin vesilintuja.


Rannalla oli myös suomalainen sauna Lapin kulta mainoksineen.




Nautimme virvokkeita terassilla. 

 Kouluvierailun ja Zurichissä kiertelyn jälkeen menimme suoraan erääseen majataloon syömään raclettea. Olimme pyytäneet etukäteen, että pääsisimme tämän matkan aikana syömään joko raclettea tai fondueta ja toiveemme täyttyi tämänkin toiveen osalta. Majatalo oli tyypillinen Sveitsiläinen majatalo, joten tunnelma oli kohdallaan. Pöydille oli aseteltu valmiiksi raclette grillit ja saimme itse paistella juustoa, jota nautimme keitettyjen perunoiden ja etikkavihannesten kanssa. Herkullista. Syömisen jälkeen siirryimme takaisin majoituspaikkaamme Weggikseen eikä unta tarvinnut kauaa odotella pitkän päivän jälkeen.  

Illallispaikkamme

Racleten valmistusta

Keskiviikkona meillä oli edellistä päivää aikaisempi herätys, sillä meidän piti olla jo kello kahdeksan seuraavalla koululla joka sijaitsi Surseessa muutaman kymmenen kilometrin päässä Weggiksestä. Kouluvierailumme aluksi seurasimme kouluun tulevia oppilaita ja sen jälkeen kuuntelimme esityksen koulun toiminnasta. Paikalla oli tulkki, jonka luulimme osaavan Suomea sillä hänellä oli suomalainen äiti, mutta enimäkseen hän tulkkasi meille englanniksi. Esityksen jälkeen kiertelimme koulussa ja tutustuimme paikkoihin. Kaksi viimeistä tuntia olimme mukana oppitunneilla. 

Toinen kouluvierailupaikkamme

Koulun käytävällä oli kivat tuntoaskelmat.
Aistihuone

Liikuntasali

Kouluvierailun päätteeksi kyselimme neuvoja hyvän ruokapaikan löytämiseksi. Kuskimme kuunteli ohjeet vanhaan kaupunkiin pääsemiseksi ja suositeltu ruokapaikkakin löytyi sattumalta lähes saman tien. Ruokailun jälkeen suuntasimme takaisin majapaikkaamme Weggikseen ja pikaisten vaatteiden vaihtojen jälkeen lähdimme käymään majapaikkamme takana sijaitsevalla Rigi vuorella. 

Ruokapaikkamme Surseessa.

Weggis näköalapaikalta kuvattuna.


Eläinten kellot kilkattivat yötä päivää. 

Parvekemaisemat.

Vuoristotalo

Menimme Rigi vuorelle kätevästi kaapelihissillä. Edestakainen matka maksoi 53 frangia ja kesti ehkä kymmenisen minuuttia. Jäimme pois Rigi Kaltbadin pysäkillä 1433 metrin korkeudessa. Vuorella oli useita hotelleja sekä Rigi Kaltbad kylpylähotelli. Vuoristossa menee myös erilaisia patikointireittejä ja alueella oli myös leikkipaikkoja lapsille. Tiukan aikataulumme vuoksi teimme vain lyhyen, parin kilometrin mittaisen kävelylenkin ja ihailimme maisemia ylhäältä päin. Olimme vuorella ilta-auringon laskuun saakka. Ennen pois lähtöä kävimme kaupassa ostamassa salaattitarpeet asunnollemme ja ostimme tietysti muutamia matkamuistoja kotiin vietäväksi. Näistä maisemista on ihan turha yrittää kirjoittaa mitään, tässä kuvia ihailtavaksi...

Kaapelivaunu vuoren huipulle. 

Matkaseuranamme oli bernhardilainen, tällainen meilläkin oli vuosia sitten. 

Vuoristomaisemia


Vuorelle olisi päässyt myös junalla. 



Vuoren uumenissa oli myös pieni kappeli.




















Päivällä täällä oli vielä auringonpalvojia. 

Palasimme Weggikseen ilta-auringon laskiessa. 


Ja entinen suunnistaja kun on mukana, niin tietysti oikaisemme rinteen kautta. 

Trooppista tunnelmaa, banaanipuita...

ja palmuja.

Illallispöytämme asunnollamme. 

Viimeisenä iltana illallistimme asunnollamme. Kävin myös erittäin aikaisin nukkumaan, edellisten yöunien jäätyä vähäisiksi. Torstaina lähdimme aikaisin lentoasemalle. Matka sujui taas erinomaisesti kuten kaikki muutkin muodollisuudet lentoasemalla. Koko reissumme oli erittäin onnistunut ja siitä kiitos jokaiselle mukana olleelle ja järjestelyihin osallistuneille. Meillä oli huippureissu!!!