sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lentomatka

Matkustimme koko perhe businessluokassa kotiin. Päädyimme korottamaan matkustusluokkamme businekseen, koska meille oli kertynyt yli 200 000 Finnair plus -pistettä. Tomi ja Olivia olivat matkustaneet aiemminkin saman matkan busineksessa, mutta minulle ja Samuelille tämä oli uusi kokemus. Vaikka tässä lentokoneessa ei ollut paljon mainostettua uutta businesta jossa penkit saisi täysin makuuasentoon, sain levättyä hyvin näilläkin penkeillä. Jopa kylkiasento tuntui mukavalta ja tarjoilu pelasi. Tomilla ja Olivialla oli ensimmäisellä kerralla uudempi kone, jossa oli täysin makuuasentoon menvät istuimet. Silti he eivät valittaneet näistä istuimista ja sanoivat näiden olevan lähes samanlaiset kuin edellisellä businessluokan lennolla...

Kotimatka sujui kuin siivillä. Olivian mielestä reilu 11 tuntia koneessa oli liian lyhyt aika :D Samuelkin käyttäytyi oikein hienosti, kunhan keksin hänelle koko ajan tekemistä ja juttelin hänen kanssaan. Koneeseen mentäessä henkilökunta yritti kovasti ohjata meitä turistipuolelle, mutta nähtyään boarding passimme he päästivät businekseen. Olisimme matkustaneet aiemminkin busineksessa koko perhe, mutta en ole uskaltanut viedä aktiivipoikaamme sinne ettemme pilaisi muiden matkustajien matkaa. Nyt matka meni hienosti! Miinuspuolena tässä vanhassa busineksessa oli toimimattomat henkilökohtaiset viihejärjestelmät. Perheemme neljästä näytöstä vain yksi toimi moitteetta. Saimme lennon ajaksi käyttöömme tablet tietokoneen ja Finnair korvasi matkan jälkeen lahjakortilla tämän epämukavuuden, joten tästäkään ei jäänyt mitään valitettavaa.

Lähetetty Windows Phonesta

lauantai 25. lokakuuta 2014

CIP Lounge



Lähetetty Windows Phonesta

CIP Lounge

Kotimatkalla ollaan. Tarkemmin sanottuna Suvarnabhumin kentän loungessa aamiaisella odottelemassa lennon lähtöä. Matka taksilla hotellilta kentälle kesti vähän reilut 20 minuuttia eli sukkelaa kyytiä kun viikonloppuisin ei ole ruuhkia aamulla.

Kuvassa on loungen alkoholibuffet. Sitä me ei testata, mutta muuten maistelemme kaikkia herkkuja. Etenkin jäätelöä odottelin ja onneksi sitä on taas tarjolla. Lapset heräsivät aamulla reippaana kello 5.30. Ihanaa matkaseuraa minulla :)

Lähetetty Windows Phonesta

Mercure Bangkok Siam Lounge

Sviittimme hintaan sisältyi sisäänpääsy hotellin loungeen, jossa oli tarjolla koko päivän pientä syötävää ja juotavaa sekä alkoholijuomia kello 17.00-19.00 välisenä aikana. Lounge on kooltaan aika pieni, mutta siellä ei ollut koskaan lisäksemme kuin enintään pari ihmistä. Tässä kuvia tämän päiväisestä ruoka ja juomatarjonnasta. Olivia oli pettynyt kun siellä ei ollut samoja kanavartaita kuin toissapäivänä tai samaa pizzaa kuin eilen. Olimme kuitenkin oikein tyytyväisiä loungen tarjontaan. 

kolmioleipiä ja osa hedelmätarjonnasta
coctailpaloja

mojitotarpeet

kakkuja ja makeita herkkuja

höyrytettyjä nyyttejä

jääkaapin juotavat

viinit

näkymä loungen ikkunasta

loungen tietokoneet ja tv

loungen ulkoterassi


terassinäkymiä


Leikkipaikalla

Chatuchakin puistossa. Minä jouduin taas paikallisten opiskelijoiden haastateltavaksi ja lapset temmelsivät pitkin puistoa. Teimme aika paljon ostoksia markkinoilla. Suurin ostos oli iso kolmiotyyny pitkällä patjalla hintaan 650thb. Saa nähdä miten saamme sen vietyä kotiin asti...

Ruokailu

Olivia tankkasi välillä, että jaksaa. Ruoka, kaksi vettä ja kokis maksoi yhteensä 70thb.

Päikkärit markkinoilla

Unien jälkeen taas jaksoi shoppailla tai ennemminkin juosta leikkipuistossa.

Markkinoilla

Taas oli pakko ostaa näitä ihania saippuoita...

Kookosjäätelöä

Tosi herkullista...

Chatuchak

Tänään lähdimme heti aamiaisen jälkeen viikonloppumarkkinoille. Viimeksi kun kävin Chatuchakissa joulukuussa Annen kanssa, markkinoilla oli järkky ruuhka. Kyllä nytkin oli ruuhkaa, mutta ei onneksi samanlaista ...

perjantai 24. lokakuuta 2014

Leikkipaikka

Nämähän on aina testattava. Tämä löytyy Central World ostoskeskuksen katolta...

Lähetetty Windows Phonesta

Sky train

Nopeaa kyytiä kun ei tarvitse istua taksissa ruuhkissa... Junaa odottaessa Samuel nousi rattaista seisomaan. Vartija puhalsi kovaa pilliinsä ja varoitti ettei Samuel mene lähemmäksi raiteita ja tipu sinne. Kyllä istui poika tämän jälkeen nätisti paikoillaan...

Lähetetty Windows Phonesta

Pantip Plaza

Olemme käyneet Pantip plazassa monta kertaa ostoksilla, mutta vasta nyt pääsimme ylimmäiseen kerrokseen asti. Etsimme Olivialle Skylandereita mutta ei niitä ollut isossa Toys r us:ssa eikä Pantip plazassakaan. MBK:ssa näimme niitä yhdessä kaupassa, mutta hinnat oli kalliimmat kuin Suomessa.

Aika kului taas kuin siivillä joten suunniteltu Funarium reissu siirtyy tulevaisuuteen. Kävelimme kaupasta sky trainille ja menimme sillä hotellille. Hotellilla menimme suoraan loungeen syömään ja juomaan. Olivialle ei maistunut kuin vesimeloni, mutta Samuel söi pari palaa pizzaa. Tässä vaiheessa Samuelilla oli jo kamala kiire uimaan joten kävimme Sampan kanssa vaihtamassa uikkarit päälle lähdimme polskuttelemaan. Altaalla ei taaskaan ollut muita joten Samuelin uimahypyt eivät häirinneet toisia...

Lähetetty Windows Phonesta

Kävelyä

Tehtiin me tänään muutakin kuin kävimme hieronnassa ja postissa. Shoppailimme mm. MBK:ssa ja kävelimme Pantip Plazaan... Tässä kuva matkan varrelta.

Lähetetty Windows Phonesta

Gold hands Thai massage

Nyt ollaan täällä. Minä ja Tomi jalkahieronnassa, Olivia öljyhieronnassa ja Samuel katselee Fröbelin palikoita. Ihanaa!

Postissa

Tautini alkaa olla voiton puolella enkä ole tarvinnut yhtään särkylääkettä. Ruoka ei edelleenkään maistu joten aamupalalla sain alas vain hedelmiä ja jogurttia. Tämän hotellin aamiainen taitaa siis jäädä omalta osaltani lähes kokonaan testaamatta, mutta aika perus setiltä vaikuttaa. Tarjolla on kaikki tarvittava eli hedelmät, juustot, jogurtit, munakkaat, Thai ruuat yms. Centaran aamupalaan verrattuna tämä on vähän suppeampi.

Aamiaisen jälkeen lapset leikkivät taas kahdestaan leluilla " kävisikö, että tämä menisi sinne" jne. Ihanaa kuunneltavaa. Leikkihetken jälkeen lähdimme hoitamaan postiasioita ja postitimme kirjeitä Thaimaan pohjoisempiin osiin. Kolmen ison kirjeen postitus kirjattuna seurantanumeroineen maksoi 250thb eli aika vähän. Toivottavasti postit menevät pian perille!

torstai 23. lokakuuta 2014

Lounge

Kauppareissun jälkeen menimme taas loungeen syömään. Harmittaa kun tarjolla olisi kakkuja ja herkkuja mutta en voi syödä niitä, sillä ruuan ajatteleminenkin aiheuttaa huonon olon. Samuel haluaisi uimaan, mutta en millään jaksa lähteä. Olivia puolestaan haikailee takaisin Pattayan paratiisihotelliin. Kyllä me vielä sinne menemme. Nyt valmistaudumme pikkuhiljaa nukkumaan. Huomenna on taas yksi ihanan kiireetön lomapäivä edessä...

Lähetetty Windows Phonesta

Jäätelöannos


Tuossa toisessa kuvassa on Samuelin annos ja tällaiset minä ja Tomi söimme.

Lähetetty Windows Phonesta

Swenssens

Hello kitty housen pehmikset oli loppu joten menimme Swensseniin. Minulle ei ruoka juurikaan maistu, mutta onneksi sain alas jäätelöannoksen :D

Lähetetty Windows Phonesta

Hello kitty house



Lähetetty Windows Phonesta

Hello kitty house


Tämäkin paikka tuli nähtyä...

Lähetetty Windows Phonesta

Siam paragon

Kävimme vilkaisemassa myös vahakabinetin ovella, mutta sisälle emme menneet tällä kertaa...

Lähetetty Windows Phonesta

Vapaapäivä

Tänään vietimme vapaapäivää, vähän pakollistakin sellaista koska oloni on vielä aika heikko. Kävelimme aamulla hotellin vieressä olevalle Tesco lotukselle. Ostin apteekista antibioottikuurin mahavaivoihini, mutta en vielä ole aloittanut sitä koska odotan jos parantuisin ilman lääkkeitä.

Teimme ostoksia tescossa ja kävimme pizza companyssa syömässä. Ruuan jälkeen veimme ostokset hotellille. Minä lepäsin hetken ja lapset leikkivät yhdessä leluilla. Nämä lasten yhteiset leikkihetket ovat ihan uusi juttu ja niitä on ollut paljon tällä reissulla.

Lepohetken jälkeen olimme menossa postiin, mutta respa sanoi sen olevan kiinni joten postikäynti jää huomiseksi. Menimmekin sitten käymään Siam Paragonissa ja Hard rock cafen kaupassa. Olivian Yohoo rokkibändistä puuttuu yksi jäsen ja olimme menossa ostamaan sitä. Juuri tämä yksi yohoo oli loppu ja Oliviaa harmitti. Lupailin että tulemme uudelleen etsimään sitä seuraavalla reissulla...

Lähetetty Windows Phonesta

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Dream World Bangkok

Nyt sitten eilisen päivän tapahtumiin kun kykenen. Heräsin eilen huonovointisena ja siitä sitten alkoikin suoliston tyhjennys. Olin siis sairastunut vatsatautiin. Lähdin aamiaiselle mukaan siitä uskossa, etä kaikki voimani menevät pystyssä pysymiseen enkä voi syödä mitään, mutta onneksi sain alas kaksi pientä jogurttia ja sain niistä voimia niin että pystyin lähtemään Dream Worldiin. Sairaus kyllä haittaisi koko päivää. Heikko olo ja lihaskivut yhdistettynä kovaan helteeseen ei ole kiva juttu. Selvisin kuitenkin kun lepäilin säännöllisin väliajoin ja otin särkylääkkeitä.

Varasin retken Hotels2thailand nettisivuilta ja kaikki toimi sovitusti. Lähtöajaksi oli ilmoitettu kello 9.00 ja kun menimme aulaan vähän ennen yhdeksää, vaaleanpunaisiin pukeutunut Dream Worldin työntekijä oli meitä hakemassa. Matka Dream Woldiin kesti tunnin verran. Retken hintaan kuului kuljetukset, lounas, sisäänpääsy ja kaikki laitteet. Hinta oli muistaakseni noin 3600thb meiltä neljältä ja minusta se oli edullinen. Retken hintaan kuuluva ruoka oli mielestäni aika järkyttäävää, mutta Tomi sanoi että ei se nyt niin hirveää ollut vaan sairauteni vaikutti mielipiteeseeni. (Oli se silti ankeaa...)

Dream Worldiin suositellaan mentäväksi keskellä viikkoa, sillä viikonloppusin siellä voi olla kova tungos. No niin oli eilenkin vaikka oli keskiviikko. Paikalla oli paljon eri-ikäisiä koululaisryhmiä. Nuorimmat koululaiset olivat ehkä jotain 4-5 vuotiaita ja siitä ylöspäin. Kävimme katsomassa stunt- ja eläinesitykset ja lapset kävivät muutamissa huvipuistolaitteissa. Lumikaupungin jätimme tarkoituksella väliin, koska meillähän on kotona kokonainen lumimaa talvisin. Vesipuisto houkutteli, mutta sinne ei jäänyt aikaa. 

Reissun lopuksi olin todella huonovointinen sairauden takia, mutta selvisin kuin selvisinkin päivästä. Hotellille saavuttuamme lepäsimme hetken huoneessa ja menimme loungeen syömään. Olivia huolehti taas ruokapöydän tyhjentämisestä ja söi noin 10 kanavarrasta ja tonnikala kolmioleivän. Itse sain alas vähän banaania ja papayaa. Syömisen jälkeen menimme vielä uimaan hotellin altaalle, joka oli ihan kiva. Altaalla oli lisäksemme pari ihmistä uimassa. Uimme ehkä tunnin verran. Samuel hyppeli altaan reunalta, joka on hänen lempipuuhaansa altaassa. Enää ei haittaa vaikka vettä menee silmiin ja uimarenkaan kanssa uiminenkin jo onnistuu.

Meillä olisi tänään tarkoitus lähteä hoitelemaan muutamia shoppailuasioita yms. Saa nähdä mikä vointini on. Nyt vaikuttaa taas aika heikolta, joten luulen että ensin pitäisi tehdä apteekkikäynti ja ostaa lääkettä. Huomenna meidän piti lähteä Safari Woldiin, mutta teimme illalla sen päätöksen että emme varaa retkeä jos olen edelleen kipeänä. Muitakin käyntipaikkoja on mielessä ja menemme niihin vointini mukaan.

Tässä muutamia kuvia eiliseltä,,,

Maailman seitsemän ihmettä

Jättiläisen talo

Samuelin onginta voitto

Olivian vahakäsi


Stunt -show

Water Fun


Hotellin allas

tiistai 21. lokakuuta 2014

Siam


Iltanäkymät huoneen ikkunasta.

Lähetetty Windows Phonesta

MBK

Kävimme illalla kiertelemässä kaupoilla, mutta emme tehneet kuin muutaman pienen ostoksen. Tarjonta ja hintataso MBK:ssa oli kuten ennenkin eli edullinen. Syömässä kävimme kuponkiravintolassa. Saimme jokainen ravintolaan mentäessä kortin, jolle oli ladattu 1000thb luottoa. Sitten kiertelimme kojuja ja tilasimme haluamamme ruuat ja juomat haimme parista muusta kojusta. Pois lähdettäessä maksoimme ruokamme kassalle. Kätevää, edullista ja hyvää!

MBK:n jälkeen menimme vielä hotellimme loungeen iltapalalle. Tarjolla oli kinkkupatonkeja, lohileipiä, hedelmiä, juustoja, kakkuja, suolaisia ja makeita keksejä sekä muuta pientä syötävää. Juomaksi oli limsoja, vettä, erilaisia mehuja, teetä ja kahvia. Olivialla oli taas kamala nälkä vaikka oli juuri syönyt ison annoksen ravintolassa. Meidän jäljiltä loungen ruokapöydät vajeni kummasti, mutta onneksi niitä täytettiin koko ajan lisää.

Nyt olisi pakattava huomiset Dream World retken tavarat valmiiksi, sillä meillä on aikainen lähtö....

Lähetetty Windows Phonesta