tiistai 28. helmikuuta 2012

Ekat päivät


No nyt tulisi sitten sitä reissurapsaa täältä Bangkokista. Lähdimme eilen kohti lentokenttää noin 19.30 ja olimme kentällä suunnitellusti noin kello 21. Olimme tehneet lähtöselvityksen kotona joten marssimme suoraan matkatavaroiden jättöpisteeseen. Saimme kaikki laukut ja molemmat rattaat business luokan lipuille joten oli odotettavissa, että tavaramme tulisi Bangkokissa ensimmäisten joukossa hihnalle. Matkatavaroiden jättämisen jälkeen Tomi ja Olivia menivät Finnair loungen buffettiin syömään ja me joimme mummon kanssa kahvit kahvilassa. Samuel söi hedelmäsosepurkin välipalaksi. Meinasin pyörtyä sosepurkin hinnan vuoksi joka oli 2,30. Kaupassa vastaavat maksavat noin 25senttiä...
Aika meni kentällä nopeasti. Samuel oli väsynyt, mutta jaksoi juoksennella sen minkä valjaat antoivat myöten. Olivia oli puolestaan pirteä koska otti päiväunet kentälle tullessa. Syömisen jälkeen saattelimme Tomin ja Olivian koneen lähtöportille ja jonottelimme itse turistipuolelle. Samuel kapinoi hyvin vähän kun hänet laitettiin koneessa turvavyöhön ja nukahtikin todella nopeasti koska lento lähti vasta kello 24.00 jälkeen, puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Koneen lähdettyä Tomi kävi moikkaamassa meitä pikaisesti ja sanoi, että Olivia ei malttanut tulla sillä hän kävi makuulleen katsomaan Tintti elokuvaa. Olivia olikin touhunnut viihdekeskuksen kanssa puoli neljään asti yöllä. Tomi ei ollut jaksanut valvoa ja oli nukkunut makeasti. Samuel nukkui noin kuusi tuntia ja loppumatka meni leikkien. Minulla oli tuoreessa muistissa Kiinan lentomatkat Samuelin hakumatkalta ja odotin, että tästäkin matkasta tulee täysi katastrofi. Tuntuikin todella uskomattomalta, että Samuel oli niin hyväntuulinen ja rauhallinen koneessa vaikka touhottaakin koko ajan valveilla ollessaan. Yöllä jotkut lapset itkivät ja eräs hyvinkin äänekkäästi. Samuel sai takana istuvilta naisilta palautetta miten hyvin poika jaksoi matkan. Minäkin hymyilin kuin hangon keksi ja oli todella ylpeä tästä pikku reissaajasta...
Saavuimme Bangkokiin iltapäivällä kolmen aikaan paikallista aikaa. Jonottelimme passintarkastukseen jolla aikaa laukkummekin olivat jo tulleet. Kysyimme eräästä limuousine firmasta pikkubussikyydin hintaa hotellille ja sovimme matkasta koska hinta oli mielestämme kohtuullinen eli 1200THB sisältäen tietullit. Hotellille saavuttuamme huonevaraukset oli kunnossa ja huoneeseen oli jopa toimitettu vauvan sänky Samuelille valmiiksi. Huomasimme heti hotellille tultuamme, että henkilökunta jopa Thaimaalaisittainkin ajateltuna erittäin ystävällistä. Hotellimme on jo parhaat päivänsä nähnyt ja huoneet ovat aika kuluneita, mutta tässä hotellissa on paljon hyviäkin puolia. Huoneet ovat erittäin tilavat. Meidän huoneistossamme on kaksi makuuhuonetta, keittonurkkaus, iso olohuone, kolme vessaa joista kahdessa on isot kylpyammeet, varastohuone ja parveke. Kaikki huoneet ovat erittäin tilavia. Makuuhuoneiden sängyt ovat yli 2m leveitä, tarkkaa mittaa en tiedä ja kylpyhuoneetkin ovat meidän kotikeittiön kokoisia. Huoneistossa on kokolattiamatto joka toisaalta on huono koska se on epähygieeninen, mutta meille sen on loistava asia. Samuel saa juoksennella haparoivin askelein rauhassa ja matto pehmentää kaatumisia.

Kävimme eilen illalla testaamassa hotellimme uima-altaan. Lapset nauttivat uimisesta ja miksei me aikuisetkin. Uimisen jälkeen kävimme läheisessä 7elevenissä juomaostoksilla ja syömässä hotellin vieressä olevassa ulkoilmakuppilassa. Ravintola taisi olla aika suosittu, sillä pöydät täyttyivät taksilla paikalle saapuvista asiakkaista melko pikaisesti illalla seitsemän jälkeen. Eipä ihme, sillä ruoka oli hyvää. Me aikuiset söimme Pat Thait ja lapsille tilasimme paistettua riisiä. Olivia söi koko annoksen, mutta Samuelille ei ruoka maistunut. Samuel oli erittäin väsynyt ja lähes nukahti syöttötuoliin ravintolassa. Syömisen jälkeen kotiuduimme hotellille ja kävimme tai siis yritimme käydä nukkumaan. Samuel oli aivan yliväsynyt koska oli nukkunut vain 6 tuntia koneessa. Samuel nukahti kello 21 hetkeksi makuuhuoneeseen, mutta heräsi jo noin tunnin kuluttua kun olin itse menossa nukkumaan. Ehdin juuri ja juuri nauttia matkan ensimmäisen wine coolerin ennen tämän yövuoron alkua. Yritin nukuttaa Samuelia pinnasänkyyn ja viereen tuloksetta. Vasta kello 2 yöllä keksin purkaa rattaat paketista ja sain melko nopeasti Samuelin työnneltyä uneen. Olivia ja mummo nukkuivat kellon ympäri ilta yhdeksästä aamu yhdeksään joten lähdimme aamulla pirteinä aamiaiselle. Samuel nukkui aamiaisen ajan ja heräsi hyväntuulisena rattaistaan vasta kun olimme lopettelemassa syömistä. Vaikka buffettia purettiin jo pois niin Samuel ehti syödä pari nakkia ja juoda appelsiinimehua aamiaiseksi.

Aamiaisen jälkeen lähdimme taksilla Tescolotukselle shoppailemaan. Koska meillä ei ollut bahteja suuntasimme ensimmäisenä rahanvaihtoon. Tajusin heti, että passimme unohtui hotelliin ja näin emme saaneet mistään pankista vaihdettua rahaa. Onneksi meillä oli luottokortti mukana ja saimme rahaa automaatista. Valuuttakurssit oli vielä vähän hakusessa ja nostimme paljon suunniteltua suuremman summan rahaa. Onneksi meillä on vielä 2,5 viikkoa aikaa tuhlata ja sehän ei ole minulle mikään ongelma.

Shoppailtuamme ostoskärrit täyteen tavaraa käytimme lapset syömässä KFC:ssä. Molemmat söivät lastenateriat (kalapuikot, ranskalaiset, mehut ja saivat muovailuvahapaketit) hintaan yht. n. 170THB. Jälkiruuat kävimme nauttimassa Swensenissä. Nam, parempaa en tiedä... Palasimme hotellille taksilla ja laitoin Samuelin päiväunille. Eipä tarvinnut kauaa rattaita heijata kun poika oli jo sikeässä unessa. Samuel nukkui vajaat pari tuntia ja sillä aikaa Tomi ja Olivia esittelivät mummolle ja minulle taikatemppuja Tescosta ostetuilla taikurin välineillä. Välineiden mukana tuli DVD levy jossa näytettiin miten temput tehdään. Kyllä oli minulla ja mummolla ihmettelemistä taikureiden tempuista, niin hienoja ne olivat.

Samuelin herättyä lähdimme Bayoke sky hotellin 81. kerrokseen syömään. Kävimme myös 84. kerroksen pyörivällä näköalatasanteella ennen ja jälkeen auringonlaskua ihailemassa maisemia. Hienolta näytti. Ravintolan ruoka oli todella hyvää. Valikoimia riitti myös kasvissyöjän makuun. Istuimme jälkiruokapöydän vieressä joka myös sopi minulle hyvin. Ravintolan kaikki pöydät olivat ikkunapöytiä ja mikäs siinä oli ihailla Bangkokia ilmasta päin. Myös Jani oli kanssamme syömässä ravintolassa. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Syömisen jälkeen jouduimme vähän tekemään töitä mittaritaksin saamiseksi, mutta Jani sai sellaisen kalastettua meille noin neljännellä yrittämällä. Taksikyyti keskustasta maksaa hotellille noin 70THB mittarilla, ilman mittaria pyyntö oli 200THB. Rahanahan tämä summa on pieni, mutta kyse on edelleenkin periaatteesta.

Nyt olemme jo saapuneet hotellille ja ilta on niin pitkällä että olisi käytävä nukkumaan. Huominen ohjelma on jo selvillä, mutta siitä sitten enemmän huomenna...

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Ajallaan perille?

Pakko linkittää tähän yksi Olivian suosikkivideoista. Pari viimeistä kaukomatkaa on kyllä meidän osalta alkanut aika huonosti, sillä viime talven reissun aikaan Finnairin lento oli peruttu lakon vuoksi ja vaihdoimme lennot Air Berlinille. Kesällä kun lensimme Hongkongiin, Finnairin lento oli 9 tuntia myöhässä ja jouduimme yöpymään Helsinki-Vantaalla lentokenttähotellissa. Saa nähdä miten nyt käy...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Se aika vuodesta


Matkakuume alkaa taas nousta. Normaalilämpöä minulla ei ole ollut enää moneen vuoteen, mutta lukemat ovat kohonneet pikkuhiljaa huippuunsa eikä tähän kuumeeseen auta muu kuin laukkujen pakkailu ja matkan suunnittelu. Tomilla alkaa viikon päästä isäkuukausi eikä sitä voi missään nimessä käyttää paremmin kuin matkustamalla perheen kanssa. Lomailemme nyt vain kolme viikkoa, joka tuntuu todella lyhyeltä ajalta muutaman pidemmän reissun jälkeen. Jouduimme tekemään tämän kompromissin lyhyemmästä lomasta Olivian koulun vuoksi. En usko, että Olivia jäisi koulussa jälkeen vaikka lomailisimme pitempäänkin, mutta koulun puolelta saattaisi tulla sanomista liiallisista poissaoloista.

Tässä olisi nyt meidän ensimmäisen viikon matkasuunnitelmaa. Kyseessä tosiaan on suunnitelma ja siihen voi ja todennäköisesti tuleekin muutoksia. Matka tehdään lasten ehdoilla ja kaikki on mahdollista. Jos emme jonain päivänä jaksa tehdä jotakin niin minunkin on hillittävä loma ADHD:ni ja laskettava sataan. Eihän meillä ole minnekään kiire...

Thaimaa 25.2-16.3.2012

25.2. Lauantai

Lähtö lentokentälle noin kello 19.30. Tomin ja Olivian ruokailu Finnair buffetissa lentokentällä kello 21.00 alkaen.

Lento HKI-BKK Finnair AY0095, Depart 23.55.

26.2 Sunnuntai

Saapuminen Bangkokiin kello 14:40, taksi hotellille Pantip Court
http://www.pantipcourt.com/z997/facilities.html

Majoittuminen hotellille, tavaroiden purkua ja lepoa matkan jälkeen. Olivia saattaa haluta uimaan joten ehkä käväisemme uima-altaallakin.

Illalla syömään jonnekin ravintolaan, ehkä jäämme hotellille? Ostoksille 7eleveniin tai Family martiin tai mihin vaan kauppaan joka lähistöltä löytyy.

27.2 Maanantai

Aamulla uima-altaalle

Uinnin jälkeen Lumpini puistoon
http://en.wikipedia.org/wiki/Lumphini_Park

Lumpini puistosta suoraan ostoksille BigC tavarataloon tai/ja Tescolotukseen.
http://www.bigc.co.th/en/
http://www.tescolotus.com/en/index.html

Ruokailu Bayoke Sky restaurantissa, Bayoke sky hotellin 76 tai 78 kerroksessa kello 17.30.
http://baiyokesky.baiyokehotel.com/index.php?main_page=service&id=14

28.2 Tiistai

Koko päiväksi Siam Park Cityn -vesipuistoon
http://www.siamparkcity.com/en/park_water.php

29.2. Keskiviikko

Ostoksille China Towniin. Olivia ja mummo jäävät hotellille?
http://www.bangkok.com/chinatown/shoppinh.htm

Ostosten jälkeen uimaan ja rentoutumaan hotellille ja illalla Olivian toiveesta
Calypso Cabareehen. Näytös kello 20.15. Tomi ja Samuel jäävät hotellille?
http://www.calypsocabaret.com/calypso.php

1.3 Torstai

Aamulla uimaan altaalle.

Käynti Siam ocean worldissä Siam Paragon ostoskeskuksessa.
http://www.siamoceanworld.co.th/

Akvaariosta suoraan ostoksille keskustaan; MBK.
http://www.mbk-center.co.th/th/index.php

Syömään Hard Rock Bangkok ravintolaan "One night in Bangkok, and the world`s your oyster"...
http://www.hardrock.com/locations/cafes3/cafe.aspx?LocationID=4&MIBEnumID=3

Illalla pakkaillaan hotellilla

2.3. Perjantai

Lähtö pikkubussilla Cha-amiin kello 12.00

Noin kello 14.00 saapuminen Cha-amiin, hotelli Methavalaihin
http://www.methavalai.com/

Majoittuminen, tavaroiden purku ja hotelliin tutustuminen. Kaupassa käynti ja illalla syömään jonnekin lähistölle.