lauantai 30. tammikuuta 2016

PointsHound ja Finnair Plus

"Varatessasi hotellin PointsHoundin kautta, voit ansaita tuhansia pisteitä yöpymisestäsi. Valittavanasi on yli 150 000 hotellia ympäri maailmaa isoista hotelliketjuista pienempiin boutique-hotelleihin ja all-inclusive resortteihin. Varaa ensimmäinen hotellisi PointsHoundilta 31.1.2016 mennessä ja ansaitse 10 000 lisäpistettä".



Huomasin tuollaisen tekstin Finnairin lähettämän mainossähköpostin seasta ja se alkoi heti kiinnostaa. Minulla on tällä hetkellä vähän yli 90 000 Finnair plus pistettä ja aion käyttää pisteitä seuraavalla Thaimaan matkalla matkustusluokan korotukseen. 100 000 pistettä riittäisi jo kahteen korotukseen. Pari päivää mietittyäni päädyin varaamaan hotellin yhdeksi yöksi Vantaalle. Varauksen teko PointsHoundin kautta onnistui helposti. Päänvaivaa aiheutti ainoastaan se, että varauksen yhteydessä ei ollut mitään lisätietokenttää johon olisin voinut kirjoittaa mukaan tulevista lapsista. Varaus oli vain kahdelle aikuiselle, mutta ajattelin ettei lapsista tule ongelmaa hotellilla koska lapset yöpyvät hotellissa maksutta. 

Varauksen yhteydessä piti luoda tili PointsHoundille, josta varausta pääsee myöhemminkin tutkimaan. Varauksen jälkeen sinne oli myös kirjauduttava uudelleen ja käytävä merkitsemässä lentoyhtiön kanta-asiakasnumero, jonne pisteet maksetaan. Meidän tapauksessa valitsin siis Finnairin plus ohjelman. Normaalisti PointsHoundin kautta pisteitä saa muutaman sata per hotelli, mutta nyt siis odotan luvattua 10 000 pistettä lisäbonuksena ensimmäisestä varauksesta. Hotellin hinta verrattuna suoraan varaukseen hotellin nettisivuilta oli PointsHoundin kautta edullisempi mutta kannattaa huomata, että PointsHound ilmoittaa hinnan ilman veroja ja ne lisätään huonehintaan ennen maksamista. 

Päivää ennen hotelliin saapumista PointsHound lähetti sähköpostin tulevasta hotellihuonevarauksesta. Sähköpostissa kyseltiin, olemmeko menossa hotelliin ja mihin aikaan saavumme paikalle. Tähän viestiin vastattaessa olisi varmaankin voinut ilmoittaa myös mukaan tulevista lapsista. Itse päädyin kuitenkin soittamaan hotellille ja samalla varmistamaan onko varauksemme kunnossa. Varaus oli kunnossa ja pyysin samalla toiselle lapselle samalla lisävuoteen. PointsHound lähetti vielä pari tekstiviestiä ennen hotelliin saapumista, joissa vahvistettiin saapuminen hotellille. Viimeisimmässä viestissä vahvistettiin meidän saapuminen hotellille ja varaus standard double huoneeseen, vaikka olin varannut executive king huoneen. Onneksi varaus oli oikein hotellilla...

Hotelli jossa yövyimme, oli Holiday inn Airport ja kokemus oli kaikin puolin oikein hyvä. Huoneemme oli iso ja viihtyisä. Siinä oli kaksi WC:tä, joissa molemmissa oli paljon maksuttomia hygieniatuotteita kuten esim. hammasharjat ja tahnat, partahöylät, shampoot, hoitoaineet, suihkugeelit yms. Tuotteet olivat laadukkaan oloisia ja huomasinkin niiden olevan merkiltään Rituals-sarjaa, jota juuri ostin viime lentomatkalta koneesta. Huoneemme oli tilava ja minibaarissa oli maksuttamat vedet (vichy ja lähdevesiä) sekä suklaapatukka. Olemme olleet vuoden sisällä yötä myös Cumulus Airport ja Rantasipi Airport hotelleissa ja tämä oli mielestämme näistä paras hotelli. Miinuksena on kyllä sanottava hotellin ravintolan hintataso. Vaikka lapsemme saivat siellä maksuttomat ruuat (kids under 13 years eat free), niin ravintolalaskumme oli valtava.


Nyt sitten odottelen, että luvatut Finnair plus pisteet tulisivat tilille, jotta pääsen tuhlaamaan ne matkustusluokankorotukseen. Lisäksi pidän myös huolen siitä, että tililläni on aina vähintään 1000 Finnairin pistettä äkillisiä Sokos hotellin varaustarpeita varten. Käyttämällä 1000 pistettä Sokos hotellin voucheriin, maksettavaa jää ainoastaan 54.08 euroa jonka koen hyväksi diiliksi. Opiskeluaikoinani Jyväskylässä käytin Solo Sokos hotelliin kymmeniä Finnairin vouchereita ja pääsin pienellä rahalla laadukkaaseen hotelliin. Kämppiksen kanssa kulut sai vielä jaettua kahtia...

(Päivityksenä tähän perään tiedoksi, että Finnair plus pisteet kirjautuivat tililleni noin kolme viikkoa yöpymisen jälkeen. Sain pisteitä yhteensä 10300, joka sisälsi siis tuon 10000 pisteen tervetulobonuksen,)

tiistai 26. tammikuuta 2016

Finnair plus junior lokikirja


Lapsemme ovat keränneet ahkerasti merkintöjä Finnairin lasten lokikirjoihin lentomatkojemme aikana. Kun lokikirjassa on merkintä kymmenestä lentomatkasta, lokirja lähetetään Finnair plussaan ja lapsi saa kiitokseksi pienen palkinnon. Olivian ja Samuelin lokikirjoissa kaikki kymmenen merkintää oli mannertenvälisiltä lennoilta, joten odotin että palkintokin voisi olla ehkä parempi kuin esim. kymmeneltä kotimaanlennolta.

Palkinto saapui tänään ja se vaikutti minusta hieman vaatimattomalta verrattuna esim. edelliseen palkintoon kun olivia sai Bratz-nuken. Nyt paketissa oli kaksi muumipyyhettä, kaksi matkalaukkutagia ja kaksi Aku Ankka lehteä. Tutkittuani lehtiä, huomasin että ne ovat Finnairin 90v juhlapainoksia ja googletuksen jälkeen tajusin niiden olevan aika arvokkaitakin. Lupasin lapsille, että lehdet saa lukea kerran, mutta sen jälkeen ne laitetaan hyvään säilöön tulevaisuuden varalle...

Kiitos Finnair!!! Nyt sitten hakemaan merkintöjä uusiin lokikirjoihin!

torstai 14. tammikuuta 2016

Kesäloma 2016

Moni ystäväni löhöilee tämän talven aikana Thaimaan lämmössä. Tänäänkin olen saanut upeita kuvia kännykkääni Koh Changilta. Koska itselläni on tämä krooninen Thaimaa kuume, päädyin täydentämään matkaohjelmaamme kotisohvalle. Minullahan ei ole mahdollisuutta pitkiin talvilomiin työni vuoksi, joten ei auta muu kuin odottaa kesälomaa...

Suunnitelmat ovat jo pitkällä ja olemme tehneet lähes kaikki hotellivaraukset. Jätimme alkuperäisestä suunnitelmasta pois Singaporen kierroksen sekä Koh Sametin saaren, joka on meille ennestään tuttu päiväretkistä. Kohteet ja hotellit on varattu tutuista ja takuuvarmoista paikoista, joten pettymyksiä tuskin tulee...

Lähtö lauantaina 4.6.2016
Finnairin suorat lennot Bangkokiin maksoivat 2458,90euroa kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta sisältäen lisämaksulliset economy comfort paikat menomatkalle. Paluulle yritämme matkustusluokankorotusta Finnair plus pisteillä businekseen…

5.-9.6.  Centara grand Mirage Pattaya 4 yötä
Perhehuone aamiaisineen (2aik.+2lasta) 112 euroa/yö
                      On jo varattu ja maksettu

9.-21.6. Vuokratalo Mae Phim 12 yötä
Vuokra 737 euroa
                      On jo varattu ja etumaksu maksettu

21.-27.6. Novotel Rayong Rim Pae 6 yötä
Sviitti aamiaisineen (2aik.+2lasta) 77 euroa/yö
                      On jo varattu ja maksettu

27.-30.6. Mercure Siam Bangkok 3 yötä
Sviitti (2 aik.+2lasta) lounge-edulla; aamiaiset, syömiset ja juomiset 82 euroa/yö
                      On jo varattu ja maksettu

Paluu 30.6.2016

Rahaa on siis mennyt 4289,90 euroa ja lisäkuluja tulee vielä kuljetuksista. Koko reissun hinta-arvio on noin 4400 euroa. Pikaisesti laskettuna viime kesänä reissumme tuli maksamaan noin 4850euroa, jolloin olimme matkalla 26 yötä ja nyt reissun pituudeksi tulee 25 yötä. Näyttäisi siltä, että tämän kesän matka tulee hieman edullisemmaksi... 

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Matkamessut 2016


En ole mikään innokas messuilla kävijä, mutta kun puhe on matkamessuista niin mikään ei voi estää minua menemästä sinne. Huomasin matkamessujen nettisivulta, että matkamessuille voi hakea bloggaajapassia ja laitoin hakemuksen menemään. Nämä minun blogikirjoitukseni ovat tällaisia kotikutoisia omia kokemuksia sisältäviä juttuja, mutta ajattelin kokeilla onneani ja minua onnisti. Pääsen bloggaajana matkamessuille suunnittelemaan perheelleni uusia reissuja, joista voitte sitten lukea täältä blogistani.

Matkamessuilla aion suunnata ensimmäisenä kaukokohteiden osastolle. Siellä minua kiinnostaa eniten Aasian maat. Lisäksi etsin mahdollisia tarjouksia eri näytteilleasettajien pisteistä. Suomenkin kohteet kiinnostavat etenkin perhelomailun osalta. Olen menettänyt mielenkiintoni Euroopan kohteille Aasia hullaannuksen myötä, mutta suunnitellut kuitenkin, että voisin harkita lomailevani välimerenkin rannalla. En ole kuitenkaan löytänyt tarpeeksi mielenkiintoista ja kriteerini täyttävää kohdetta. Nyt annan näytteilleasettajille mahdollisuuden ja tutkin avoimin mielin matkamessujen koko tarjonnan.

Olen kirjoitellut aiemmin blogiini, että minulla on matkailuriippuvaisuus ja tunnustan sen avoimesti. En pysty olemaan päivääkään suunnittelematta matkoja edes hetken aikaa mielessäni. Parasta on jos pääsen nettiin tutkimaan vaihtoehtoja, vertailemaan lento- tai hotellihintoja, lukemaan blogeja tai vaihtamaan matkakokemuksia kavereideni kanssa. Vaikka välillä epäilen omaa muistiani arkisissa asioissa, pystyn esimerkiksi paikallistamaan ja nimeämään melkoisen määrän hotelleja Thaimaan eri kohteissa.

En ole vielä koskaan ollut niin pitkällä Thaimaan matkalla, että haluaisin palata sieltä kotiin. Kuukausi kuitenkin lähentelee sitä, mutta viihtyisin pitempäänkin. Toisaalta tiedän, että näillä lyhyillä reissuilla voi nauttia kohteen parhaista puolista ja ns. kuoria kermat päältä. Kotiinlähdön hetkellä lohduttaudun sillä, että välillä on tultava kotiin päästäkseen taas uudelleen matkalle. Matkan odottaminen ja etukäteissuunnittelu on minulle jo osa matkaa kuten myös matkanteko kohteeseen. Nautin lentokoneessa istumisesta ja siitä tunteesta kun olen matkalla koti lomaparatiisia tai kotimatkalla lomamuistojen kanssa. Koen olevani matkallakin perillä.

Lopuksi on todettava, että onneksi minulla on kuitenkin niin ihana perhe ja työ, että ihan kaikki aika ei kuitenkaan mene haavematkailuun, vaan välillä elän ihan tavallista arkea ja nautin siitä. Oma perhe kuitenkin mahdollistaa kaikki ne ihanat matkat ja muistot, joita yhdessä koemme. Eiköhän lähdetä matkamessuille etsimään uusia muistojen etsintä kohteita...