maanantai 1. heinäkuuta 2024

Neljä yötä Bangkokissa

 Thaimaan loma on jo ohi, mutta muistoihin on kiva palata. Tässä vielä pienet tarinat meidän lomamme viimeisistä päivistä. Vietimme neljä viimeistä yötä Bangkokissa ja olin suunnitellut tälläkin kertaa meille melko tarkan ohjelman, mitä teemme näiden päivien aikana. Yövyimme samassa hotellissa kuin viime kesänä eli Asia hotellissa aivan Bangkokin keskustassa Siamin ja MBK -tavaratalon lähistöllä. Olimme tälläkin kertaa erittäin tyytyväisiä hotelliin. Hotelli on edullinen, sillä siinä näkyy jo ajan patina. Meidän alkulomamme hotellit olivat melko kalliita, joten halusimme vähän tasoittaa matkabudjettia edullisemmassa hotellissa. Tiesimme myös, että Bangkokissa me emme tule viettämään paljoakaan aikaa hotellilla, joten Asia hotelli kelpasi meille oikein hyvin nukkumiseen. Huoneemme hintaan kuului aamiainen, joka sekin oli hintaansa nähden erinomainen. Voisin yöpyä tulevillakin matkoilla tässä hotellissa. 

Bangkokiin saavuttuamme lähdimme heti rahanvaihtopisteelle. Hotellin lähellä on hyvä rahanvaihto, jossa kurssikin on ollut aina hyvä. Rahanvaihdon jälkeen lähdimme klongiveneellä Thipsamai -ravintolalle. Tämähän on aina meillä ohjelmassa Bangkokissa, sillä ravintolasta saa maailman parasta Pad Thaita. Palvelu on hyvää ja meidät muistettiin viime kesältä, kun kävimme viimeksi tässä ravintolassa. Matkalla näimme myös Netflixistä tutun ja Michelin tähden omaavan Jay Fain kokkaamassa katukeittiössään. Tämä taisi olla viimeinen kerta, kun näimme hänet töissä, sillä olen lukenut, että hän olisi jäämässä lähiaikoina eläkkeelle. Syötyämme Thipsamaissa menimme viettämään iltaa MBK -tavarataloon. 

Saen Saep kanavaa pitkin on kätevä kulkea venekyydillä.

Kuuluisa Jay Fai työssään. 

Maailman paras pad thai Thipsamain Pratoopee ravintolassa. 

MBK -tavaratalossa on Donki kauppa, jossa pitää aina käydä kääntymässä. 

Aina yhtä upea Bangkok. 

Toinen Bangkok päivämme alkoi hotellin kattoaltaalta. Uimisen jälkeen lähdimme skytrainilla kohti Chatuchakin viikonloppumarkkinoita. Olemme käyneet viimeksi Chatuchakissa ennen koronaa, joten oli tosi kiva mennä taas kiertelemään näille valtaville markkinoille. Lapset vähän valittelivat kuumuutta, mutta kiertelimme hitaaseen tahtiin kojuja, kävimme tavaratalon sisällä, pidimme useita juomataukoja sekä kävimme myös ilmastoidussa tilassa jalkahieronnassa. Meillä meni tosi monta tuntia markkinoilla ja palasimme hotellille vasta auringonlaskun aikaan. Iltaruokailut hoidimme hotellin vastapäätä olevalla ravintola-alueella. 

Chatuchakin tunnelmaa. 

Chatuchakissa söimme foodcourtissa. 

Väkeä riitti ja kuuma oli. 

Näitä ei saisi kotiin kuljetettua ehjänä. 

Matkustimme hotellille skytrainilla vasta auringonlaskun aikaan. 

Iltaruuaksi paistettua riisiä. 

Tätäkin herkkua tuli maistettua pariin kertaan. 

Myös kolmannen Bangkok päivän aloitimme hotellin uima-altaalta. Kattoaltaalla oli todella kuuma ja myös uimavesi oli kuumaa. Kuumuus ei minua haitannut ja nautin lämmöstä polskutellen altaassa Samuelin kanssa. Kävimme myös katsomassa hotellin 5. kerroksessa sijaitsevaa allasta. Allas on hotellin sisäpihalla rakennuksen varjossa ja vesi oli kylmää. Siellä meille riitti nopea pulahdus. Uimisen jälkeen lähdimme skytrainilla kohti Icon Siam -ostoskeskusta. Ostoskeskus on yksi lemppareistani. Ostoskeskukselle pääsee nykyään kätevästi skytrainilla, kunhan vaihtaa junaa kultaiselle linjalle joen jälkeen. Aidon ja alkuperäisen Thipsamai -ravintolan lisäksi myös täällä Icon Siamissa on nykyään Thipsamai, joten kävimme siellä syömässä. Ruoka oli yhtä hyvää kuin Pratoopeen Thipsamaissa. Jälkiruuaksi söin erikoisen leivän sisällä olevan jäätelöannoksen, sekin oli hyvää. Samuel osti itselleen tennarit ostoskeskuksesta ja kiertelimme myös alakerroksen kelluvilla markkinoilla. 

Icon Siamin jälkeen menimme jokiveneellä joen toiselle puolelle Chinatowniin. Veneeseen menon kanssa kannattaa olla tarkkana, että ostaa oranssi lippuiseen veneeseen liput. Lippukojuista myytäisiin mielellään lippuja kalliimpiin turistilaivoihin. Päästyämme Chinatowniin kello oli jo aika paljon emmekä ehtineet tutkia montaakaan kauppaa suosikkikadullamme Soi Vanitilla. Ensi kerralla on yritettävä olla vähän aiemmin liikenteessä. Chinatownista menimme vielä MBK -tavarataloon iltapalalle ja käväisimme myös pikaisesti Lotus´s tavaratalossa. 

Asia hotellin kattoallas. 

Asia -hotellin viidennen kerroksen allas. Samassa yhteydessä on kuntosali. 

Skytrainin kultaisella linjalla pääsee Icon Siamiin. 

Icon Siamin Thipsamaissa. 


Jälkiruuaksi jäätelöt sämpylän sisällä. 

Icon Siamin kelluvat markkinat. 

Markkinatunnelmaa ostoskeskuksen sisällä. 

Lauttalippu. 

Tällä matkustimme Chinatowniin. 

Chinatownissa vilisti eläimiä. 

Jätimme tälläkin kertaa tuktuk ajelut väliin. 

Upea Chinatown. 

Viimeinen kokonainen Bangkokin päivämme oli retkipäivä. Olen jo vuosia haaveillut kelluville markkinoille ja rautatiemarkkinoille menosta. Tämä oli se vuosi, kun päätimme lähteä tälle markkinareissulle. Suunnittelimme ensin, että osallistuisimme valmiille retkelle, mutta päätimme lopulta vuokrata oman taksin kuljettajineen retkeä varten. Kuski vei meidät ensin rautatiemarkkinoille, tämän jälkeen jonnekin temppelille ja lopuksi kelluville markkinoille. Kuski olisi halunnut viedä meitä myös johonkin norsupaikkaan ja tiikerikuvaukseen, mutta kieltäydyimme näistä mahdollisuuksista. Molemmat markkinat olivat kerran elämässä kokemuksia ja retki oli todella mukava. Oli hienoa kulkea markkinoilla junan raiteita pitkin ja tehdä ostoksia. Junan tullessa tavarat ja kojujen katokset kerättiin pois tieltä. Kelluvilla markkinoilla kiertelimme noin 1,5 tunnin ajan erilaisia kanaaleja pitkin privaattiveneen kyydissä. Kävimme matkan varrella ravintolassa syömässä tai oikeastaan otimme ruuat mukaan veneeseen. Emme tehneet ostoksia, sillä hintataso oli tosi korkea. Hieno kokemus. 

Rautatiemarkkinoiden pääteasema. 

Virkistystä helteeseen. 

Kohta tulee juna. 

Kuvaajat valmiina. 

Junan lähestyminen näytti upealta. 

Temppelin thainyrkkeilijöitä. 

Temppeli puun sisällä. 


Venekuskimme Damnoen saduakissa. 

Alkumatkasta kuljimme kanaalia pitkin ja pysähdyimme ravintolaan. 

Välillä oli vähän väljemmät kanaalit ja kovempi vauhti. 

Reitin varrella oli nähtävää. 

Liikennettä kanavilla. 

Kookoksen myyjä. 

Tarjolla oli vaikka mitä. 

Edullista ruokaa tarjolla. 

Hinnat oli Chatuchakiin verrattuna vähintään nelinkertaiset, joten päädyimme vain ihailemaan tavaroita ja aistimaan tunnelmaa. 

Markkinareissun jälkeen lähdimme tekemään perinteisen viimeisen illan MBK -kierroksen. Kierrokseen kuuluu myös ruokailu Pizza Companyssa ja jäätelöt Swensensissä. Valitettavasti MBK:n Pizza Company on suljettu pysyvästi, joten kävimme syömässä Pizza Hutissa, joka ei vastannut ollenkaan Pizza Companya. Kävimme myös vaihtamassa rahaa seuraavaa reissua varten valmiiksi. Loppuilta meni hotellilla pakkaillessa ja lähtöitkuja itkiessä. Olimme varanneet hotellilta ison taksin lentokentälle kello 4.00. Lyhyiden unien jälkeen menimme viidessätoista minuutissa taksilla kentälle. Kentällä toimiminen oli sujuvaa ja ehdimme käydä syömässä aamupalat ennen lennolle lähtöä. Lensimme pitkästä aikaa turistiluokassa ja lento tuntui todella pitkältä. Ennen lentoa olisi ollut saatavilla matkustusluokankorotus premium economyyn 140e per henkilö ja businekseen 455e per henkilö. Emme tarttuneet diileihin, vaan säästelimme euroja seuraavaa matkaa varten. Helsinkiin saavuimme ajallaan ja kotimatka sujui mukavasti junan perhehytissä. Kotona meitä odotti Junnu -kissamme, joka oli nauttinut matkamme ajan mummon hyvästä hoidosta. Lepäilyyn ei ollut juurikaan aikaa, sillä pakkasimme tavarat ja suuntasimme mökille juhannuksen viettoon. Olipas taas ihana kesälomareissu. Kaikki sujui matkallamme erittäin hyvin. Myös Thaimaan sää näin sadekaudella oli mitä mahtavin. Matkamme ajalle sattui kaksi alle viiden minuutin pientä sadekuuroa. Muuten paistattelimme kuumuudessa joko täysin aurinkoisessa tai puolipilvisessä säässä. 

7 elevenistä saa hyvän iltapalan alle eurolla. 

Perinteiset lähtöjätskit. 

Heippa Bangkok. 

Taksilla Asia hotellista kentälle 15 minuutissa. Melkoista kyytiä. 

Ne kuuluisat surun portaat koti lähtöporttia. 

Jälleen Suomessa ja omalla mökillä. 

Kyllä meillä oli ikävä meidän rakasta Junnu -kissaa...

lauantai 15. kesäkuuta 2024

Thai Garden Resort ja Pattayan puuhat

 

Thai Garden Resortissa on iso uima-allas.


Taas olemme jo vaihtaneet hotellia, mutta tässä pienet kuulumiset edellisestä hotellistamme. Kolmas hotellimme Pattayalla oli nimeltään Thai Garden Resort ja se sijaitsee pohjois-Pattayalla aivan Terminal 21 ostoskeskuksen vieressä. Itse pidin kovasti hotellin sijainnista suurten ostoskeskusten lähellä ja silti rauhallisella paikalla poissa keskustan hulinasta. Itse hotelli saa meiltä tosi hyvät arvosanat. Iso 120 m2 huoneistomme oli siisti ja se sijaitsi uima-altaan äärellä. Uima-allas oli valtava ja vesi oli ihanan lämmintä ainakin näin kesäaikaan. Hotellilla oli myös poikkeuksellisen ystävällinen henkilökunta. Aamupala oli myös erinomainen. Ruuat olivat tuoreita ja hyvänmakuisia. Kahvit ja munakkaat tarjoiltiin pöytään enkä osannut kaivat mitään lisää aamiaiselle. Erinomainen hotelli. 

Hotellin respasta on kivenheitto Terminal 21 ostoskeskukseen. 

Altaassa on useita porepisteitä. 

Allas on auki kymmeneen asti, joten iltauinneille ehti hyvin. 


Söimme muutaman kerran hotellin ravintolassa.


Hotellin aamiainen oli loistava. 



Pattayalla kävin myös Samuelin kanssa kahdestaan katsomassa thainyrkkeilyottelua. Olen käynyt joskus kauan sitten katsomassa thainyrkkeilyä Huahinissa ja nyt sitten uudestaan täällä Pattayalla. Ihan mukava kokemus, vaikka kaksi ottelua kolmesta päättyi aika nopeasti tyrmäykseen. Tomi ja Olivia tulivat vasta viikko meidän jälkeemme Pattayalle. Tomi oli ottanut frisbeet mukaan, joten heti heidän tulon jälkeen lähdimme koko porukalla frisbeegolfkentälle. Ratamaksu oli 200thb ja se sisälsi vesipullon. Rata sijaitsi kookospalmumetsässä ja vaikka maasto oli tasaista, niin tässäkin urheilulajissa tuli aika hikiset oltavat. Matkat sekä thainyrkkeilyyn, että frisbeegolfiin teimme kätevästi bolt taksilla. 

Thainyrkkeilyä

ja frisbeegolfia


Hotellimme vieressä sijaitsi myös Lotus´s ostoskeskus (entinen Tesco Lotus). Kävimme useita kertoja ostoskeskuksessa sekä ostoksilla, että syömässä. Yksi ensimmäisiä ostoksiamme oli sähköinen hyttyskarkoitin, sillä hotellihuoneeseen tuli jostain muutamia hyttysiä ja tällä vekottimella ne sai katoamaan. 

Sähköinen hyttyskarkoitin. 

Hotellin vieressä on Lotus 

ja siellä Swensens

Olen jo vuosia halunnut mennä syömään Pattayan Cabbages&Condoms ravintolaan. Ravintola sijaitsee Pratamnakin alueella Jomtienin ja keskustan välissä rannalla. Ravintola on tosi kaunis ja kauniilla paikalla. Ruoka oli kohtuuhintaista ja hyvää, mutta palvelussa olisi vähän parantamisen varaa. Ravintolakäynnin jälkeen matkasimme boltilla vielä Thepprasitin iltamarkkinoille. Markkinat on aina hauskoja ja vaikka siellä ei mitään suurempia hankintoja tekisikään, niin niillä on silti mukava käydä piipahtamassa. 

Ravintolassa on kondomitaidetta

Pad thai




Näitä hyönteisherkkuja emme ostaneet.


Yhden kokonaisen päivän vietimme Khao Kheowin eläintarhassa. Menimme tänne hotellin taksilla ja vuokrasimme eläintarhassa golfauton, jolla kiersimme tätä valtavaa eläintarhaa. Eläintarha on Thaimaan suurin. Olin yllättynyt miten siisti eläintarha on ja myös eläimet vaikuttivat hyvävointisilta ja niillä oli tilaa liikkua. Ainoa negatiivinen asia puistossa oli apinat, joita siellä oli paljon. Itse vähän pelkään apinoita ja tämän vuoksi jäi muutamia eläimiä näkemättä, kun tiellä oli apinalaumoja. Apinat kiipesivät golfautoihinkin, jos näkivät niissä syötävää. Samuel menetti myös limsansa apinoille. Katselin, että jotkut kulkivat pienen kepin kanssa, joilla pelottelivat apinoita ja ritsojakin oli nähtävissä. 



Laiskiaisen ruokahetki

Ihana jättiläinen.

Ruoka maistui kirahville. 


Meidän kulkupeli. 


Kävimme Pattayalla myös Tiffany showssa, joka oli tosi upea. Olemme käyneet täälläkin myös aiemmin, mutta en muistanut miten hieno esitys tämä oli. Bangkokin Calypso cabaree jää kyllä toiseksi. Tiffany shown liput kannattaa ostaa jostain katukojusta tai netistä etukäteen, sillä liput ovat ovelta tai Tiffanyn nettisivulta ostettuna lähes puolet kalliimpia. Lisäksi kävimme Art in Pradise -interaktiivisessa museossa, jossa olemme myös käyneet aiemminkin. Museo on tosi kiva paikka viettää aikaa ja meillä oli tosi hauskaa siellä. Museossa on uutuutena interaktiiviset videot, joissa pääsee itse mukaan teoksiin ja videoita voi sovelluksen avulla kuvata omalla kännykällä. 


Art in Paradise on vierailemisen arvoinen paikka. 


Pattayan lomamme on nyt tältä vuodelta ohi ja olemme jo Bangkokissa. Palaan näihin tunnelmiin myöhemmin, nyt on käytävä nukkumaan että jaksaa huomenna kävellä Bangkokin helteessä. Tänään lämpötila oli 36 astetta ja Forecan sivulla luki, että tuntuu kuin 51 astetta eli lämpöä riittää. 

Iltapalat kadulta.