Pikkuinen potilas

Samuel leikattiin viime tiistaina. Kävin leikkauksen aikana Maija ystävän kanssa syömässä sairaalan lähistöllä ja se katkaisi mukavasti tuskallisen odottamisen. Palasin osastolle noin kello 13.00 ja melko pian Samuelin leikkauksessa avustanut kirurgi tuli tapaamaan minua ja kertomaan, että  leikkaus oli ohi ja että se oli mennyt hyvin. Leikkauksen aikana Samuel oli kuitenkin vuotanut aika paljon verta ja sitä oli päässyt hengitysteihin, joten hänellä oli hengitysvaikeuksia leikkauksen jälkeen. Kirurgi kertoi, että he ovat aiemminkin huomanneet, että aasialaiset vuotavat enemmän verta kuin suomalaiset. Samuel tuotiin osastolle vähän ennen neljää ja olin häntä vastaanottamassa huoneessa. Olin tosi yllättynyt miten upealta Samuel näytti mustelmista, verestä, tikeistä, turvotuksesta ja sieraintenlaajentimista huolimatta. Lopputuloksen näkee tietysti vasta viikkojen päästä, mutta todella hienoa työtä oli tehty. Vaikka Samuel näytti upealta ja tiesin, että lapset ovat sidottuina sänkyyn, mutta oli rankkaa katsella miten ikävä oli olla kipeänä huonossa asennossa kiinni sängyn laidoissa.

Samuelille oli varattu leikkauksen jälkeiseksi yöksi hoitaja, joka tarkkailisi mm. Samuelin hengitystä. Minulle ehdotettiin että menisin nukkumaan päiväsaliin, koska Samuel olisi rauhallisempi jos en olisi samassa huoneessa. Huomasin kyllä itsekin etten saanut Samuelia rauhoittumaan, vaan hän olisi halunnut tulla syliini. En kuitenkaan halunnut mennä pois huoneesta, mutta sanoin että hoitajat voivat rauhoitella Samuelin vaikka olen itsekin huoneessa. Tämä järjestely oli mielestäni hyvä. Samuel nukkui levottomasti yön, minä en ollenkaan, mutta saimme kuitenkin olla toistemme lähellä. Kuvittelin että vointi olisi parempi jo ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivän, mutta olin väärässä. Kyllä hän oli edelleen erittäin kipeä koko päivän. Päivä meni jonkinlaisessa sumussa kun hoitelin Samuelia. Suurimmaksi osaksi pidin häntä sylissä ja makasimme vierekkäin sängyllä. Eilinen päivä myös päättyi ikävästi kun Samuelin tippa meni tukkoon. Samuel ei ollut syönyt eikä juonut mitään koko päivänä ja tippaakin meni vain muutama tunti. Anestesialääkäri teki pitkään töitä, että olisi saanut laitettua uuden kanyylin, mutta vaikka hän haki jonkinlaisen läpivalaisulaitteen jolla näkyy suonet, niin tulosta ei syntynyt. Tämän session jälkeen olin itsekin aivan poikki ja todella surullisella mielellä. Tuntui että eikö mikään riitä näissä Samuelia koittaneissa kärsimyksissä. Kaikesta huolimatta nukuimme molemmat viime yön hyvin.

Tänään aamulla Samuel heräsi tärisevänä ja itkuisena ja osoitti limsapulloa. Annoin hänelle limsaa ja hän joi kamalaa vauhtia tärisevin käsin monta pientä kupillista. Verensokeri oli kai päässyt melkoisen alas. Tämän jälkeen Samuel söi mukanani tuoman kuppikuuma keiton ja vointi alkoi näyttää vähän paremmalta. Päivä sujuikin melko mukavasti. Samuel on voimaton, mutta hän ei vaikuta erityisen kivuliaalta. Suu, huuli ja nenä ovat tietysti kipeänä ja niihin kohdistuvat hoitotoimenpiteet ovat vaikeita, mutta muuten päivä oli melko hyvä. Päivän aikana Tomi ja Olivia kävivät kahteen kertaan vierailulla ja toisella kerralla mukana oli myös Hessu ja Marjut. Korvalääkäri kävi illalla puhdistamassa Samuelin korvat imulla ja toteamassa, että putket ovat paikallaan. Nyt Samuel nukkuu, tosin aika levottomasti joten saa nähdä miten yö sujuu.

Samuel on hakenut minusta todella voimakkaasti turvaa sairaalassa ollessaan. Normaalisti Samuel viihtyy sylissä vain pienen hetken ja sitten hän on jo taas menossa. Täällä Samuel haluaisi olla koko ajan sylissä ja nukkua joko siinä tai sitten sängyllä kylki kylkeä vasten. Minun sängylläni on kaksi tyynyä joista hän osoittaa aina ensin omaansa ja sitten minua ja sen jälkeen minun tyynyä eli "äitin paikkaa". Samuel on myös todella mustasukkainen minusta. Olivia käväisi tänään sylissäni ja Samuel itki koko ajan kun ei päässyt syliin. Hän on myös kiukutellut kovasti isälle ja siskolle, ikäänkuin yrittäen ajaa heidät pois sairaalasta. Luulen, että tässä käytöksessä on takana se kun isä ei ole ollut läsnä, vaikka hän on kotona tärkeä ja että Olivia saa olla isän kanssa. Saa nähdä minkälaista meillä on kotona kun aloitellaan arkea ja toipilasaikaa kahden mustasukkaisen lapsen kanssa etenkin kun Samuel ei ole vielä lähellekään terve, vaan vaatii erityistä huolenpitoa useampia viikkoja.

Minulle tämä sairaalassaolo oli todella raskasta kuten kirjoittelinkin aiemmin. Itku on tullut silmään monessa paikassa koska on niin vaikea katsella lapsen hätää ja pahaa oloa. Välillä yritän palautella itseäni maanpinnalle ja ajattelen miten lyhyitä hetkiä nämä leikkaukseen liittyvät rankimmat päivät ovat elämässä. Lueskelin myös täällä Husukessa olevaa vieraskirjaa johon vanhemmat ovat kirjoitelleet tuntemuksiaan lapsen ollessa sairaalassa. Lapsille oli tehty jos jonkinlaisia kivuliaita leikkauksia, toimenpiteitä jne. joihin verrattuna nämä halkioleikkaukset ovat melko pieniä puhumattakaan siitä, että monen lapsi kärsii jostain parantumattomasta sairaudesta ja joita ei voi auttaa esim. leikkauksella.

Samuelin leikannut plastiikkakirurgi sanoi, että Samuelin suulaesta leikataan loput puolen vuoden kuluttua. Olin itse varautunut vuoteen-puoleentoista kuten hän arveli ensikäynnillä. Nyt leikkaus on edessä jo ennen ensi kesää. Minun on nyt mietittävä miten saisin mieleeni sen luottamuksen että kaikki menee hyvin ensi kerrallakin joka koittaa odotettua nopeammin. Onneksi nämä sydämissamme kasvaneet lapset pitävät vanhemmat niin kiireisinä, että muutakin ajateltavaa ehkä riittää. Välissä on monta kuukautta aikaa nauttia niistä hetkistä joita saamme kokea vain lastemme kautta ja onhan meillä talvelle varattu lentoliput Bangkokiin. Kotona meillä alkaa myös totuttelu Samuelin uuteen ulkonäköön. Olivia sanoi, että Samuel oli kauniimpi halkion kanssa. Niin tottuneita me siihen olimme. Samuelin avoin hymy on nyt kuitenkin lopullisesti poissa. Onneksi uudellakin suulla on nähty jo tänään hymyä ja sama ihana poikamme hän kuitenkin on vaikka pakko myöntää, että minäkin kaipaan Samuelin halkiota.