tiistai 16. tammikuuta 2018

Thaimaan Laem Mae Phim kesälomakohteena


Löysin Laem Mae Phim nimisen kohteen nettiä selaillessani jo vuosia sitten ja kiinnostuin siitä välittömästi. Huomasin, että kylässä oli vuokralla suomalaisten omistamia hyvätasoisia huviloita ja mietin miltä tuntuisi lomailla sellaisessa. Uima-allasalueet ja tilavat huvilat houkuttelivat, mutta ajattelin kuitenkin hotellin olevan meille parempi vaihtoehto, koska olen arvostanut valmista aamiaista lomalla ja muita hotellin palveluja. Tämä osoittautui täysin vääräksi luuloksi, Mae Phimin vuokrattavat huvilat ovat juuri meille täydellinen asumismuoto Thaimaassakin ainakin osaksi lomaa.

Oma aamiainen pärjäsi hyvin hotelliaamiaiselle. 
Bali residencen ravintolasta saa myös kesällä aamiaista. Kokeilimme yhden kerran tätä vaihtoehtoa, mutta siirryimme takaisin oman terassin aamiaisiin.
Oman työni vuoksi minun on mahdotonta järjestää talvisin yli kahden viikon lomia, joten ainut vaihtoehto pidemmälle lomalle on kesä. Etelä-Thaimaan ilmat ovat tilastojen mukaan sateisempia kuin Keski-Thaimaan, joten tämä vaikutti siihen, että päädyimme kesäkuussa 2015 ensimmäisen kerran Mae Phimiin. Ilmoista puheenollen, jokaisella reissullamme Mae Phimissä on ollut erinomaiset säät. Olemme nyt lomailleet Mae Phimissä kolmena peräkkäisenä kesäkuuna ja ensi kesäkuussa olemme menossa jälleen samaan paikkaan. Kaikki kokemuksemme Mae Phimistä ovat sesongin ulkopuolelta, jolloin tämä rauhallinen lomakohde on vieläkin rauhallisempi, juuri sellainen millaista ympäristöä me kaipaamme ”kesämökillämme”. Parhaat kelit olivat viime kesäkuussa, kun koko kesäkuisen reissumme aikana (Singapore-Malesia ja 3vko Thaimaa) satoi vain yhtenä päivänä vähän aikaa tihkusadetta ja parina yönä tuli vettä vähän enemmän meidän nukkuessamme. Muutenkaan meidän ei ole tarvinnut sadetta pidätellä reissuillamme, kesäkuun alku on ollut pikemminkin hyvin kuumaa aikaa. Ensimmäinen saapuminen Mae Phimiin oli rakkautta ensi silmäyksellä, olimme tulleet paratiisiin.  Ensi kesänä saamme mukaamme matkaseuraa ja tämän vuoksi ajattelin listata ystäviämme varten vähän ennakkotietoa Mae Phimistä ja meidän kokemuksia lähistön retkitarjonnasta.

Lähes joka ilta saimme ihailla tätä taivasta kun saavuimme mopollamme asunnollemme. 

Mae Phim sijaitsee noin 180 kilometrin päässä Bangkokin Suvarnabhumin lentoasemalta Rayongin provinssissa. Lähimmät suuremmat kaupungit ovat Klaeng (n.20km) ja Rayongin kaupunki (n. 50km) ja Ban Phen kylä (n. 20km). Koska meitä on neljä henkilöä emmekä mahdu tavalliseen taksiin, olemme joka kerta tilanneet etukäteen pikkubussin hakemaan meidät lentoasemalta Mae Phimiin. Mae Phimin matkat olemme kulkeneet Quality Voyagen autoilla, sillä sama firma hoitaa taloja jotka olemme vuokranneet ja näin asuntojen avainten luovutus on toiminut kätevästi samalla kertaa. Pattayan seudulla olemme käyttäneet myös P.T. Taxi Servicen ja X.O.N transportationin kuljetuspalveluja ja kaikki on aina toiminut sujuvasti ongelmitta. Näiden firmojen kautta saa tietysti halutessaan myös kyydit Mae Phimiin. Mae Phimiin voisi tulla myös bussilla Ban Phen tai Klaengin kautta, mutta emme ole edes harkinneet näitä vaihtoehtoja matkalaukkujemme kanssa.
Viikonloppuisin Mae Phimissä on hulinaa kun paikalliset tulevat rentoutumaan.
Mae Phimissä on useita asuinalueita, joissa on ulkomaalaisten omistamia eritasoisia ja -kokoisia villoja sekä kerrostaloasuntoja. Ensimmäisellä kerralla majoituimme Seabreeze alueelle Kharma-huvilaan, jossa oli kolme makuuhuonetta (nykyään neljä) ja oma uima-allas alueen yhteisen allasalueen lisäksi. Olimme erittäin tyytyväisiä siistiin taloomme. Toisella kerralla majoituimme samalle alueelle samanlaiseen taloon. Vaihdoimme toiselle kerralle välittäjää, sillä ensimmäisen talon vuokraaja laskutti sekä meno- että paluupäivän erikseen eli jos olisimme olleet yhden yön, niin meitä olisi laskutettu kahdelta päivältä. Molempien talojen netissä ilmoitetut viikkohinnat olivat samat. Talojen vuokrat olivat siis meille samat, vaikka kesällä 2015 yövyimme talossa 10 yötä ja kesällä 2016 toisessa talossa 11 yötä.  Viime kesänä vuonna 2017 vaihdoimme kokonaan asuinaluetta Bali Residenceen, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Mae Phimin rannasta ja Seabreeze residencestä. Talon viikkovuokra oli huomattavasti edullisempi, mutta pidimme kovasti alueesta. Plussaa tälle alueelle oli se, että alueen ravintola on auki myös kesäisin toisin kuin Seabreezen ravintola, joka on suljettu kesällä. Ravintolasta sai myös hinta-laatusuhteeltaan erinomaista ruokaa! Toinen plussa oli vuokratalomme sijainti 20 askeleen päässä allasalueesta, emme siis kaivanneet omaa uima-allasta, sillä allasalue oli suurimman osan meidän yksityiskäytössä muiden talojen ollessa tyhjillään. Myös tänä kesänä 2018 menemme tähän samaan kolmen makuuhuoneen taloon Bali Residenceen.

Kesällä 2015 vuokrasimme tämän Kharma huvilan Seabreeze -alueelta.

Vuonna 2016 vuokrasimme samalta Seabreeze -alueelta tämän talon.

Seabreezen allasalue.

Seabreezen ravintola on suljettuna kesäisin.

Kesällä 2017 lomailimme kaksi viikkoa tässä huvilassa Bali Residencen alueella.

Bali Residencen allasalue.

Bali Residencen kesälläkin auki oleva erinomainen ravintola.

Bali Residencen ravintolassa suosikkini oli Massaman Curry, mutta lapset tykkäsivät pizzoista.

Mae Phimissä ei ole takseja eikä juurikaan julkista liikennettä, ainoastaan rantakatua pitkin kulkee lavataksit, joilla pääsee Ban Phehen ja Rayongiin. Lavatakseja taitaa kulkea näin sesonkiaikana puolen tunnin välein, mutta oma kokemuksemme on tunnin seisomisesta tien varrella ennen taksin tuloa. Matkat ovat hyvin edullisia, noin 30thb Ban Phehen ja 40thb Rayongiin. Sesonkiaikoina Mae Phimin ravintoloilla on kuljetuspalveluita, jotka hakevat pyynnöstä asiakkaita ravintolaan maksutta, mutta sesongin ulkopuolella en ole kyseistä palvelua kohdannut emmekä olisi sitä tarvinneetkaan. Yksi vaihtoehto liikkumiselle kävelyn lisäksi on polkupyörä, joita näissä huviloissa on usein vuokralaisten käytössä maksutta. Me olemme kuitenkin päätyneet vuokraamaan sivuvaunumopon, johon mahdumme kätevästi koko perhe. Olemme vuokranneet mopot joka kerta Quality Voyagelta ja he ovat tuoneet ne vuokratalollemme ja myös palautus onnistuu niin, että mopo haetaan talolta. Mae Phimissä on myös muita mopojen välittäjiä, kuten bali Residencen alueella toimiva Sun4You matkatoimisto. Sivuvaunumopon ajaminen vaatii vähän totuttelua, mutta olen aina kokenut tämän turvalliseksi matkustusmuodoksi, sillä Mae Phimin liikenne on rauhallista ja pientareet ovat leveät. Mopoa vuokratessa kannattaa muistaa tarkistaa, että ajokortti oikeuttaa moottoripyörän ajamiseen ja hommata autoliitolta 1 vuoden kansainvälinen ajokortti, joka vaaditaan Thaimaassa. Meillä on kaksi kertaa mennyt sivuvaunumopon rengas puhki ja se aiheuttaa kyllä vähän sydämentykytyksiä, sillä isoa mopoa ei niin vaan ajeta lava-auton lavalle ja viedä korjaamolle. Onneksi apu on ollut molemmilla kerroilla lähellä ja ystävälliset paikalliset ovat auttaneet meitä ongelmatilanteissa. Mae Phimin lisäksi olemme liikkuneet mopolla noin 30 kilometrin säteellä talostamme. Mopon tankkaus onnistuu kätevästi Mae Phimissä sijaitsevalla huoltoasemalla ja huoltoasemia löytyy myös Ban Phen tai Klaengin tien varrelta. 

Tällaisella sivuvaunumopolla on kätevä liikkua Mae Phimissä.
Rengasrikon sattuessa apu on lähellä.

Mae Phimin rantatie on rauhallinen keskellä viikkoa.
Seabreezen alueella allasalueelle oli parin sadan metrin matka. Jos oikein laiskotti, niin fillarilla pääsi nopeasti paikalle.

Vaikka emme ole kovinkaan innokkaita rantaihmisiä, niin olemme tietysti vierailleet Mae Phimin rannoilla. Mae Phimin pääranta on monta kilometriä pitkä, hienohiekkainen ja valitettavan usein ainakin kesäisin roskainen ainakin joiltain osin. Emme ole kertaakaan uineet kunnolla tällä rannalla, mutta iltaisin rantaravintola ruokailun jälkeen etenkin lapset tykkäävät vilvoitella lämpimässä meressä ja rannalla on muutenkin kiva kävellä ja tutkia rannan rapuja ja muita eläimiä. Suosikkirantamme Mae Phimissä on Coca-Cola Beach, joka sijaitsee kolmisen kilometriä Mae Phimin päärannalta/Seabreezeltä Ban Phen suuntaan. Rannalla on pari ravintolaa, joista ostamalla ruokaa tai juomaa, voi käyttää maksutta heidän aurinkotuolejaan ja suihkua. Kolmas Mae Phimin ranta, jolla me olemme käyneet, on Ao Khai ranta. Ranta oli hyvin hiljainen, kun kävimme siellä viime kesänä. Luulisin, että rantabaareissa on enemmän menoa sesonkiaikana. Mopomatkan päässä eli noin 10 kilometriä Ban Phen suuntaan sijaitsee ”Kimin” ja ”Kenin” rannat, jotka nekin ovat oikein kivoja rantoja. Rannalla on mukavia rantaravintoloita, joissa kävimme useamman kerran, kun majoituimme samalla rannalla sijaitsevassa Novotel Rim Pae hotellissa vuonna 2016. Ban Phen suunnalla on myös kaunis Suan Sonin ranta, jossa emme ole uineet mutta olemme ihailleet paikkaa useasti ohi ajaessamme. 

Mae Phimin ranta.

Mae Phimin ranta on pitkä ja kaunis.

Coca-Cola Bech.

Coca-Cola Beachin Ton-Aor ravintolan virvokkeet maistuu kuumuudessa.

Ao Khai Bech.

Kesällä ei ollut ruuhkaa Ao Khai Beachillä. 

Suan Sonin ranta ennen Ban Phetä.
Ranta Kimin ravintolan kohdalla. Täällä oli kiva seurata lepakoiden vaellusta saarilta mantereelle joka ilta noin kello 19.00 aikoihin. 

Mae Phimin lähellä on myös mukavia saarikohteita joko päiväretkille tai yön yli retkille. Me olemme käyneet pari kertaa Koh Sametilla päiväretkellä ja viime kesänä myös yövyimme saarella. Päiväretkellä olemme käyneet Mae Phimin edustalla olevilla Koh Man Nai ja Koh Talu -saarilla. Koh Man Naita kutsutaan kilpikonnasaareksi, sillä saarella sijaitsee Thaimaan kuningattaren suojelema merikilpikonnien suojelukeskus. Koh Talu saa puolestaan nimensä saaressa sijaitsevasta reiän muotoisesta kallionkolosta. Kaikilla näillä saarilla pääsee snorklaamaan ja näkemään koralleja ja värikkäitä kaloja. Meriveden, kuten myös uima-altaiden lämpötila on ollut kesäkuisilla matkoillamme noin 30-32 astetta eli juuri sopivaa pitempiaikaiseen vedessä oleskeluun. Minulla on matkoilla mukana kylpylämpömittari, jolla mittailen veden lämpöä. Alle 30 asteinen vesi on minusta hieman liian viileää…

Koh Talu ja mainiot snorklausmahdollisuudet.
Koh Talu, reikäsaari

Koh Talun vedenalaista elämää.




Koh Man Nai

Koh Man Nain kilpikonnia.

Koh Samet ja Vong Deuan Beach

Vong Deuanin rannan koralli

Vong Deuan hotellin oma vene kuljettaa vieraat maksutta hotelliin ja takaisin Ban Phehen.
Mae Phimin ostosmahdollisuuden ovat rajalliset. Rantatiellä on toki monia pieniä putiikkeja, joissa myydään matkamuistoja ja rantavaatteita, mutta nämäkin ovat tyyliltään enemmänkin paikallisille lomailijoille suunnattuja. Mae Phimissä oli ainakin viime kesänä kaksi 7eleven ruokakauppaa sekä joitain muitakin pieniä ruokakauppoja. Mae Phimin rannasta noin neljän kilometrin päässä olevassa Kramin kylässä on muutamia muitakin ruokakauppoja kuten pieni Tesco ja samalla suunnalla on myös kaksi kertaa viikossa markkinat. Kadun varrella olevista kaupoista voi myös tehdä jotain löytöjä ja pieneltäkin näyttävä kauppa voi ollakin yllättävän iso, kun menee kaupan sisälle. Kramiin johtavan tien varrella on myös ihana sekatavarakauppa, joka myy kaikkea mahdollista Tokmannin tyylistä tavaraa pilkkahintaan. Isommille ostoksille on lähdettävä joko Klaengiin  esim. Tesco Lotukseen tai Ban Phehen esim. Tescoon tai Makroon. Näihin molempiin on kätevä mennä myös mopolla. 
Kramin kylässä on pieni Tesco.

Kramin (ison puun) markkinat.

7eleven Mae Phimin rantakadulla. 
Vähän kauempana on sitten tietysti Rayongin kaupunki, jonne pääsee käteävästi tilaamalla kyydin esim. Quality Voyagelta tai sitten lavataksilla kuten me menimme sinne. Kävimme ostoksilla Rayongin uudemmassa ostoskeskuksessa Central Plazassa. Siellä vierähtää kevyesti koko päivä ja se on hyvä paikka viettää aikaa esim. sadesäällä. Tien toisella puolella on iso BigC tavaratalo. Ostoskeskuksen vieressä on googlemapsin mukaan Ko Kloin kelluvat markkinat, siellä olisi kiva vierailla ensi kesänä. Rayongin kaupungin lähellä sijaitsee myös hauska Suphattralandin hedelmätarha, jossa pääsee maistelemaan tuoreita eksoottisia hedelmiä ja som tamia sekä kiertelemään auton kyydissa hedelmätarhalla. 


Hedelmien maistelua.

Tästä sai oman mielen mukaan maustetun Som Tamin.

Rayongin ostoskeskus.
Mae Phimissä on kohtuullisen runsas ravintolatarjonta. Rantakadulla on pitkä rivi erilaisia kalaravintoloita sekä myös pari länsimaalaista ruokaa tarjoilevaa ravintolaa. Ravintolat on rakennettu aivan rannalle, kuten Thaimaassa kuuluukin rakentaa sillä ranta on mielestäni paras paikka ruokailulle. Meidän ravintolasuosikkejamme on Bali Residencen alueen oma ravintola, Seabreezen lähellä olevat Buffalo Bill ja Kitchen ravintolat, Mezetto ravintola Grand Blue hotellin ja condon yhteydessä, Bali pizzeria ja lasten mieleen on erityisesti Tequila Sunrise ravintola Mae Phimin ”keskustassa”. Muita hyväksi toteamiamme ravintoloita on myös Ban Phen suunnalla muutama kilometri Ban Phen suuntaan sekä Novotel Rim Paen kohdalla oleva Kimin ravintola. Kesäisin Mae Phimin ravintolatarjonta on suppeampaa kuin talvisin, mm. monien kehuma Shadetree -ravintola on ollut suljettuna kesäisin. Ravintoloita näyttää myös tulevan jatkuvasti lisää, joten tarkastamme taas ensi kesänä mitä on tarjolla ja ehkä löydämme uuden suosikkiravintolan. Mae Phimin katukauppiailta voi myös ostaa herkullisia hedelmiä ja myös katukeittiöruokaa on saatavilla etenkin viikonloppuisin, kun paikalliset tulevat lomailemaan sankoin joukoin Mae Phimiin.


Tequila sunrise -lasten suosikki.

Tequila -rannasta kuvattuna

Tässä yksi syy matkustaa Thaimaahan -Pad Thai.

Buffalo Bill ravintola.

Coca-Cola Beachin risteyksen jälkeen löysimme tämän pienen ravintolan, jossa oli erityisen ystävällinen henkilökunta.

Mezetto ravintolan yhteydessä on hotellin allas, jossa on kiva käydä uimassa ruokaa odotellessa ja ruuan jälkeen. Altaan takana näkyy myös sauna, jossa saa hyvät löylyt.
Viimeisimmällä reissulla menimme ensimmäisen kerran tutustumaan Mae Phimin lähistön mangrovemetsiin Tung Prong Thongiin. Myös tämä paikka on mopomatkan päässä. Emme olleet tutustuneet tarpeeksi hyvin etukäteen paikkaan, joten meille oli vähän epäselvää, miten reitit kulkevat metsässä. Paikan päällä meille sitten selvisi, että reitti on kolmisen kilometriä pitkä ja takaisin on tultava samaa reittiä. Paikka on tutustumisen arvoinen, metsä on ainutlaatuinen ja siellä oli toinen toistaan upeampia puita ja rapujakin näkyi tuhansittain. Tämän mangrovemetsäalueen lähistöllä on hylätty sotalaiva HTMS Prasae Memorial, jossa emme ole käyneet, vaikka näimme opaskyltin viime reissulla. Asia korjataan ensi kesänä ja menemme käymään laivalla. Alueella sijaitsee myös toinen mangrovemetsä Raksamae bridgen kohdalla. Myös siellä olisi tarkoitus vierailla ensi kesänä.

Täällähän on sitten KUUMA, eli vettä mukaan. 

Mielenkiintoiset näkymät.

Meidän vierailun aikana metsä oli kuiva.
Thaimaan temppelit jaksavat aina vaan kiehtoa minua, vaikka olemme vierailleet useissa kymmenissä temppeleissä reissuillamme. Myös Mae Phimin lähellä muutamia kilometrejä Ban Phen suuntaan on upea temppelikukkula, jonne kiivetessä saa kuunnella ainakin vähän lasten valitusta, kun on kuuma eikä jaksa enää. Kukkulan huipulta on upeat näkymät alas merelle. Myös Mae Phimissä ja läheisessä Kramin kylässä on muutamia vierailun arvoisia temppeleitä. Runoilija Sunthorn Phun monumentti sijaitsee Kramin kylässä ja sielläkin kannattaa käydä. Viime kesänä alue oli isojen markkinoiden keskipiste.

Temppelikukkulalta on hienot näkymät.



Sunthorn Phu.
Ban Phen suuntaan mopoillessa löytyy bensa-asemia tankkausta varten sekä kauppoja ja useita markkinoita, jos sattuu mopoilemaan oikeana päivänä. Ban Phessä on myös kaksi suosikkikauppaamme. Toinen on karkki/herkkukauppa, jonka hinnat ovat erittäin alhaiset sekä peltikattoinen iso sekatavarakauppa, jossa hikoillessa voi tehdä melkoisia heräteostoksia. Jos ei ole saanut hikoiltua tarpeeksi, niin vieressä on myös ihastuttava puutarhaliike, jossa on myynnissä hienoja puutarhapatsaita. Ban Phessä sijaitsee myös Rayongin akvaario, joka on vierailemisen arvoinen paikka edullisine sisäänpääsyinen. Viitisen kilsaa tästä eteenpäin on Tamnanparin viidakkoravintola, hotelli ja vesipuistokokonaisuus, missä kannattaa myös käydä. Menimme Tamnanpariin mopolla Sukhumvitin valtatietä pitkin ja palasimme Mae Phimiin Ban Phen rantatietä pitkin.  

Olivia on shoppaillut useammat kengät Ban Phen markkinoilta ja hyvin ovat kestäneet myös käytössä. 
Iso sekaravarakauppa Ban Phessä.

Ban Phen herkkukauppa. 

Puutarhapatsaita Ban Phessä. 

Kauppakeskus Ban Phessä. 

Hyvä ruokakauppa Ban Phessä.

Rayongin akvaarin sisäänpääsymaksut ovat edullisia. 

Rayongin akvaario.

Tamnanparin vesipuisto
Tamnanparin viidakkoravintola
Viime reissulla uskaltauduimme myös mopoilemaan Klaengin Tesco Lotukseen, vaikka arvelimme ensin liikenteen olevan liian vilkasta Klaengissa ja etenkin Sukhumvitilla Klaengin kohdalla. Pelko osoittautui vääräksi tämänkin suhteen ja matkat menivät mainiosti. Olimme katsoneet reitit etukäteen googlemapsista ja pystyimme näin ajelemaan suurimman osan matkasta pieniä teitä pitkin, samalla näimme Klaengin kaupunkia ja sen paikalliselämää. Otimme taloltamme mopoomme mukaan kylmälaukun ja saimme tuotua siellä kylmäsäilytystä vaativat elintarvikkeet talollemme. Tesco Lotuksen pihalla oli myös paljon pieniä kojuja, joissa myytiin vaatteita yms krääsää. Klaengissa on myös joka viikko isot markkinat, mutta emme ole käyneet niillä. Voi olla, että ne ovat seuraavalla reissulla ohjelmassa. Meidän markkinareissujen pääpaino ei ole ollut shoppailussa, vaikka toki sitäkin teemme, vaan markkinatunnelman ihmettelemisessä ja ihanien eksoottisten markkinaherkkujen maistelussa.

Sukhumvitillä matkalla Tesco Lotukseen. 

Eikä Mae Phimin reissullakaan tarvitse olla ilman Swensensin jäätelöitä, sillä Tesco Lotuksessa on sekä Swensens ja toinen suosikki ketjumme eli Pizza Company. 

Klaengin Tesco Lotus.
Mae Phimin kylästä löytyy suurin osa tarvittavista peruspalveluista. Rutiineihimme tosin kuuluu rahanvaihto Suvarnabhumin lentoaseman alakerrassa skytrain pysäkin lähellä, jossa muutamissa kojuissa on hyvä valuuttakurssi. Tämä sen vuoksi, että itse Mae Phimin kylässä ei voi vaihtaa rahaa. Lähimmät pankit sijaitsevat Ban Phessä ja Klaengissa. Pankkiautomaatteja Mae Phimistä kyllä löytyy ainakin kaksin kappalein. Olemme myös hommanneet aina prepaid sim-kortit puhelimeen lentoasemalla, sillä siellä kortin vaihto puhelimeen käy käden käänteessä. Vuokrataloissamme ja ravintoloissa on hyvät nettiyhteydet, mutta etenkin mopoillessa on tarpeen olla toimiva netti sekä ongelmatilanteiden, että navigoinnin vuoksi. Mae Phimistä löytyy myös hierontapaikkoja, joista osa tosin on ainakin ajoittain kiinni kesäaikaan. Ainoa joka on ollut joka kerta ohiajaessamme auki, on Phawineen hierontakoju Seabreeze alueen ja Mae Phimin keskustan välillä. Hinnat ovat Thaimaalaiseen tapaan edullisia. 

Yksi Mae Phimin hierontapaikoista. 

Sisätilat ovat idylliset. 
Mae Phim kehittyy ja kasvaa jatkuvasti ja tiedän, että kun menemme Mae Phimiin ensi kesänä, paikat ovat taas muuttuneet. Toivottavasti kylä säilyttää kuitenkin sille ominaisen rauhallisuuden ja voimme viettää siellä rauhallisen lepoloman. Me tykkäämme uida, syödä hyvin ja levätä lomillamme. Mae Phimissä yksi mieluisa ajanviete on myös mopoilu, etenkin kun meillä on luotettava ja taitava mopokuski. Lepäilyn ja mopoilun vastapainoksi tykkäämme tehdä pieniä retkiä lähiympäristöön, joten tämä listani meidän vierailupaikoista tulee vielä kasvamaan. Ja mitä tämä maksaa? Finnairin Bangkokin suorat lennot olivat juuri tarjouksessa kesäkuulle 449e per henkilö ja huvilan viikkovuokrat ovat alkaen 200e, pidemmät ajat ja condot ovat tietysti vielä edullisempia. Pikkubussi kentältä Mae Phimiin maksaa noin 60 euroa ja sivuvaunumopon viikkovuokra on noin 30 euroa. Thaimaassa kannattaa ruokailla ravintolassa. Meidän perheen ruokailut maksavat edullisimmillaan alle 10e ruokajuomineen, harvemmin yli 15e. Mae Phim on aivan mahtava paikka, suosittelen rauhaa kaipaaville. Kannattaa matkustaa sinne juuri nyt, kun matkatoimistot ja suuret turistimassat eivät ole sitä vielä löytäneet!

Mae Phimistä löytyy myös urheilukenttä ja lapsille leikkipaikka. 
Voin niin eläytyä tähän tunteeseen, tänne tahdon takaisin...


1 kommentti:

Maiju Kunnas kirjoitti...

Hei! Osaatko antaa yhtään tarkempia koordinaatteja tuolle Ban Phen herkkukaupalle?