perjantai 26. joulukuuta 2025

Joululomalla Dubaissa

Harkitsimme pitkään, minne lähtisimme viettämään joululomaa. Thaimaa on meidän perheen suosikki, mutta koska olimme siellä viime kesänä ja menemme sinne jälleen ensi kesänä, päätimme lähteä jonnekin muualle. Loppusuoralle päätyi Etelä-Korea, jonne olisi saanut Finnairilta joululomalle erittäin edulliset lennot, sekä Dubai. Emme olleet koskaan aiemmin käyneet Dubaissa, joten lentoaika, lämpö, aurinko ja Samuelin toive päästä Dubaihin ratkaisi lomapaikan. 

Hieno kone, mutta nyt emme matkanneet Kiinaan. 

Dubai näytti aika upealta yläilmoista käsin. 

Matkustimme tänne kätevästi Finnairin suorilla lennoille. Ennen lentoa hyödynsimme Priority Passia ja kävimme Premium Plaza loungessa syömässä ja rentoutumassa ennen lentoa. Ruoka oli ihan ok ja viini maistui hyvälle. Finnair oli teippauttanut tänä jouluna yhden A350 lentokoneen joulupukki teippauksin ja me pääsimme juuri sen koneen kyytiin. Valitettavasti en saanut otettua koneesta kuvaa, mutta koneeseen siirryttäessä ihailimme Juneyaon komeaa konetta. Lentomme kohti Dubaita lähti hieman myöhässä, mutta matka sujui nopeasti. Iltalennolla oli jälleen kiva katsella Persianlahden ympärillä palavia "öljytulia" tai mitä ne nyt oikeastaan ovatkaan. Lennon laskeuduttua otimme kentältä taksin ja olimme ennen puolta yötä Novotel World Trade Centre hotellillamme. 

Hotellilla on erinomainen aamiainen munakkaan paistajineen. 

Hetki uima-altaalla. 


 Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä lähdimme heti käymään Burj Khalifalla ja Dubai Mallissa. Matkat teimme metrolla ja ostimmekin Dubain metroon silver nol cardit. Kortti maksaa 25 dirhamia, ja se sisältää 19 dirhamia käytettäväksi matkoihin. Kortti on kätevä käyttää ja olemme jo kerran lisänneet sinne 20 dirhamia per kortti rahaa. Korttia siis näytetään metroon mennessä ja metrosta tullessa kortinlukijaan ja kortti käy myös bussiin, jossa käytimme sitä tänään. Dubai Mall sijaitsee vain kolmen pysäkin päässä hotellistamme, mutta varoitus jouluna Dubaihin tuleville. Metro on aivan älyttömän ruuhkainen ja tänäänkin jouduimme odottamaan useita junia, ennen kuin saimme itsemme ängettyä sisään. Metroja kulkee parhaimmillaan minuutin välein, mutta väkeä silti riittää. En ole koskaan nähnyt missään näin ruuhkaisia metroja, vaikka olemme monissa suurkaupungeissa liikkuneet metrolla. Välillä on ihan hirvittänyt, kun ihmisten raajat jäävät roikkumaan oven väliin kun metron ovet sulkeutuvat.  Jotenkin he saavat kuitenkin itsensä vedettyä viime hetkellä metron sisäpuolelle, vaikka tilaa ei ole yhtään. 

Kävelyä täällä Dubaissa on tullut harrastettua vähän liikaakin. Dubai Mall/Burj Khalifa metroasemaltakin tulee jo pelkästään ostoskeskukseen päästäkseen kilometri kävelyä per suunta. Lisäksi ostoskeskus on aivan valtava, joten kävelyltä ei voi välttyä. Ensimmäisenä päivänä kiertelimme ostoskeskuksessa. Kävimme China Townissa, katsomassa suihkulähde-esityksen Burj Khalifan edessä sekä kävimme syömässä Shake Shack -ravintolassa. Siellä oli muuten parhaimmat ranskalaiset perunat, jotka olen koskaan syönyt. Ihmisiä oli joka puolella valtava määrä. 

Dubai Mallin chinatown. 



Upea Burj Khalifa, maailman korkein rakennus. 

Joulu näkyy joka puolella. 


Kävimme illalla myös Emirater towersilla joulumarkkinoilla. Markkinoiden vieressä on upea Museum of the future.

Toisena kokonaisena lomapäivänä lähdimme tutustumaan vanhaan Dubaihin eli Bur Dubaihin Al Seefin "kulttuurikylään", jossa on myös basaarialueita. Matkat teimme jälleen kätevästi metrolla. Kävelimme Al Seefissä ja ihastelimme paikkoja. Kävimme myös kahvilla/matchalla kivassa Peet´s kahvilassa.







Vanhan kaupungin jälkeen lähdimme vihreän linjan metrolla Wafi nimiseen ostoskeskukseen. Ostoskeskus on nähtävyys jo itsessään upean arkkitehtuurin vuoksi. Katoissa on hienoja lasikoristeita ja ostoskeskus on koristeltu Egypti -tyyliin. Kiertelimme ostoskeskuksessa ja kävimme food courtissa syömässä. Ostoksia me ei olla juurikaan tehty täällä Dubaissa. Hintataso on niin kova, että laukkuja ei nyt täytetä tavaroilla, vaan keskitymme ihmettelemään näkemiämme ja kokemiamme asioita. Ostoskeskuksen jälkeen palasimme hotellillemme ja lähdimme vielä uudestaan käymään Dubai Mallilla ja katsomaan Burj Khalifan valoshowta, jota emme nähneet edellisenä iltana. Olihan se hieno ja porukkaa oli jälleen valtavat määrät. 

Myös Wafi -ostoskeskus oli varsin jouluinen. 


Tänään kolmantena kokonaisena lomapäivänämme lähdimme heti aamulla kohti Souk Madinatia. Tavoitteena oli käydä joulumarkkinoilla ja nähdä samalla myös Burj Al Arabi luksushotelli. Menimme metrolla Mall of Emiratesille ja kävelimme sieltä helteessä Souk Madinatiin. Soukissa katselimme ympäriinsä, söimme jätskiä ja ihailimme paikkoja. Aikamme kierrettyä palasimme paikallisbussilla Mall Of Emirates -ostoskeskukseen. Täällä on tosi hyvä keksintö, kun bussipysäkeillä on ilmastoitu sisätila, niin ei tarvitse helteessä odotella bussia. Etenkin kesällä se on varmasti tarpeen, mutta meitä on myös säät suosineet ja olemme saaneet nauttia ihanan lämpimistä ilmoita. Otin tänne matkalle mukaan useita neuleita viileitä iltoja varten, mutta ei täällä ole illallakaan lämpötilat laskeneet alle 20 asteen. 

Hulppea Burj Al Arab hotelli








Joulu näkyi Souk Madinatissa

Souk Madinatin jälkeen jäimme vielä viettämään aikaa Mall Of Emiratesiin. Olin etukäteen suunnitellut, että haluaisin mennä syömään Cheesecake Factory -nimiseen ravintolaan. Löysimmekin ravintolan ostoskeskuksesta ja lyhyehkön jonotuksen jälkeen, meille löytyi sieltä pöytä. Ruoka oli ihan huippuhyvää. Söin pastaa, jonka päälle ripoteltiin iso kasa hyvää juustoa. Jälkkäriksi otimme yhteisen oreo juustokakun, jota oli niin iso pala, että osa jäi syömättä. Erinomainen ravintola, suosittelen. Vaikka ravintola oli iso, niin homma toimi eikä ruokiakaan tarvinnut odotella kohtuuttoman kauan. Meidän kolmen ruuat maksoivat juomineen vajaat 90 euroa, joten hintakin oli Dubain hintatasoon nähden kohtuullinen. 





Mall of Emiratesilta palasimme hotellille ilmaisella shuttlebussilla. Matka kesti reilun puoli tuntia ja oli ihana istuskella bussissa, koska jalat ovat tosi väsyneet kolmen päivän kävelystä. Askeleita onkin tullut joka päivä noin 20 000, vähän alle tai vähän yli. Illalla kävimme vielä Bur Dubain alueella tekemässä tuliaisostoksia. Tähän tekstiin jää varmasti paljon korjattavaa ja kirjoitusvirheitä, mutta oikoluen tämän vasta huomenna ja teen tarvittavat korjaukset. Nyt on käytävä nukkumaan, väsyttää!

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Khem Beach Phu Quocissa sekä eteläosan nähtävyyksiä

 

Khem beachilla on kolme rantahotellia.


Viimeiset kolme yötä vietimme Phu Quocin saaren eteläosassa Premier residences nimisessä hotellissa. Hotelli sijaitsee Phu Quocin upeimmalla rannalla Khem beachilla. Valitsimme hotellin tältä rannalta ajankohtamme vuoksi, sillä Long Beachin ranta on kesällä tuulinen eikä siellä suositella uimista. Khem beachilla vesi oli tyyntä, kirkasta ja ihanan lämmintä. Rannalla oli useita rantaravintoloita, joista kävimme testaamassa Kaisun nimisen paikan. Samuel sanoi, että hän söi siellä elämänsä parhaat kanankoivet. Itse hotelli oli tosi iso ja niin oli myös huoneisto, jonka olin varannut meille. Samuelille oli jopa oma makuuhuone ja vessa. Hotellin allasalueet olivat saaren suurimpia ja aamiainen oli loistava. Kyllä tuolla olisi pitempäänkin viihtynyt. 

Ihana trooppinen näköala huoneesta. 

Hotellilla oli useita uima-altaita ja muutama vesiliukumäkikin. 

Rannalla oli mukavia rantaravintoloita. 

Kerrankin oli hetki aikaa katsella taivaalle ja rentoutua. 

Frisbeekiekot on aina matkassa. 

Yksi monista altaista. 

Khem beachin rantahotellien hintaan sisältyy liput Sunset townin Kiss of the sea -esitykseen. Hotelleilta on myös Sunset towniin ilmaiset bussikuljetukset, joita mekin hyödynsimme. Menimme heti ensimmäisenä iltana Sunset towniin. Sunset town on turisteille rakennettu minikokoinen "Eurooppa", jossa on paljon nähtävää. Jäimme pois bussikuljetuksesta Vui Festin markkinakadun alkupäässä ja kävelimme markkinoiden läpi Kiss bridgelle. Sillalle olisi ollut pääsymaksu, mutta sekin sisältyi hotellihuoneemme hintaan. Täällä saarella on käytössä kätevä face-ID eli kasvot kuvataan lippujen hankkimisen yhteydessä ja kuva toimii pääsylippuna palveluihin. Vinholidays Fiesta hotellissa face-ID oikeutti myös aamiaiselle pääsyyn. Markkinoiden jälkeen kävelimme upealla sillalla ja ihastelimme auringonlaskua. Sillan toiseen päähän päästyämme menimme läheiseen ravintolaan syömään. Minulla on ollut useita toiveruokia tai juomia, joita halusin testata matkalla ja täällä pääsin maistamaan egg coffeeta eli munakahvia, joka oli erinomaista. Munakahvi sisältää robusta kahvia, kondensoitua maitoa, munan keltuaista ja sokeria. Ruokailun jälkeen pääsimmekin sitten katsomaan Kiss of the sea -esitystä. Esitys on aivan upea multimedia show lasereineen ja vesisuihkuineen. Katsoin netistä, että katsomoon mahtuu 5000 katsojaa ja katsomo näytti olevan aivan täynnä. Esityksen jälkeen oli hieno ilotulitus. Phu Quocin sanotaan olevan maailman ainoa saari, jossa on ilotulitus 365 päivänä vuodessa. 

Maksuton bussi Khem beachin ja Sunset townin välillä. 

Hotellille johtava tie oli kilometrin pitkä.

Paikallinen keskusta saaren eteläosassa. 

Vui Fest markkinakatu Sunset townissa. 

Maiseman ihailua. 


Kiss Bridgen mietelauseita. 

Kiss Bridge

Egg coffee

Me ja muutama muu...


Kuvat eivät riitä kertomaan tunnelmaa.

Jokailtainen ilotulitus

Hyvin nukutun yön jälkeen oli kiva mennä hotellin aamiaiselle. Aamiainen oli loistava ja siellä oli ekstrajuttuja, joita en ole aiemmin muissa hotelleissa maistellut. Parasta oli kuitenkin erilaiset croissantit, etenkin mantelicroissant, erilaiset hedelmämehut, punainen dragonfruit ja jogurtti yms. Aamiaisen jälkeen ostimme hotellin aulasta liput Hon Thomin saarelle vievään kaapelivaunuun. Lippu sisältää myös sisäänpääsyn saarella olevaan isoon vesipuistoon. Lipun hintaan kuului myös yksi litra olutta tai vesimelonimehua. Menimme hotellin maksuttomalla kuljetuksella kaapelivaunuasemalle Sunset towniin. Luulin, että pelkäisin matkustaa tällä lähes 8km pitkällä radalla, mutta jotenkin korkeudelle sokaistui eikä se pelottanut oikeastaan ollenkaan. Kyyti oli lähes samanlaista kuin muutama vuosi sitten kun menimme kaapelivaunulla Ba Na -hillsille Da Nangissa. Vesipuisto oli siisti ja monipuolinen. Itse tykkään etenkin villivirrasta ja kävin kellumassa pari kertaa pitkän villivirran ympäri. Olimme saarella muutaman tunnin, kunnes palasimme samaa rataa mantereen puolelle. Illalla kävimme vielä hieronnassa ja syömässä hotellin läheisyydessä, jossa on useita ravintoloita, hierontoja ja pieniä kauppoja. 

Upea aamupala

Dragon fruit on niin hyvää.

Kaapelivaunuasema

Matkalla korkeuksiin. 


Kaapelivaunun hintaan sisältyi kaksi tuoppia olutta per henkilö. 




Upeat maisemat


Viimeisenä kokonaisena Phu Quocin päivänä menimme grab taksilla alle euron hintaan Phu Quocin vankilamuseoon. Vankila-alueelle ei ollut pääsymaksua. Kiertelimme hetken entisissä vankiparakeissa ja katselimme paikkoja. Ulkona oli älyttömän kuuma ja hiki virtasi. Tästä tuli väkisinkin mieleen se, miten vangit ovat aikoinaan selvinneet näissä oloissa pienellä ruoka ja juomamäärällä. Paikan historiaa pystyi lukemaan opastauluista. Vankilavierailun jälkeen menimme läheiseen ravintolaan kahville. Tilasin vietnamilaisen kahvin, joka tarjottiin perinteisesti suodattimella varustetussa kupissa. Nyt oli pakko jättää kahvi juomatta, koska se oli niin vahvaa tavaraa. Kahvittelujen jälkeen kävelimme läheisiin kauppoihin ja teimme tuliaisostoksia. Ennen hotellille kävelyä kävimme vielä paikallisessa mäkkärissä eli Lotteria pikaruokalassa. Ilta hotellilla sujui uiden ja rannalla elämästä nauttien. 


Vankilasta on entisöity pieni osa. 

Pelottavia nukkeja. 

Leiriltä oli onnistunut pakenemaan vankeja tunnelia pitkin. 

Vietnamilaista vahvaa kahvia. 

Paikallinen mäkkäri. 

Lähtöpäivänä nautimme vielä kiireettömän aamiaisen ja siirryimme lentokentälle taksilla. Lentokenttä oli pieni eikä siellä ollut minkäänlaisia ruuhkia. Lentokentän kauppojen hintataso oli aivan älyttömän korkea. Lensimme Air Asialla Bangkokiin Don Muangin lentoasemalle, josta matkustimme A3 bussilla keskustaan Ratchadamri skytrain -asemalle. Täältä olikin sitten vain kahden pysäkin väli Mercure Siam hotellillemme. Meillä on ollut jo useita vuosia käytössä ladattavat Rabbit cardit Bangkokin skytrainiin ja niillä on tosi kätevä maksaa matkoja. Hotelliin sisäänkirjautuminen sujui ongelmitta ja lähdimme heti ostoksille. Pari päivää Bangkokissa sujui aivan liian nopeasti. Bangkok on meille tuttu kaupunki ja siellä liikkuminen on helppoa. Teimme yllättävän paljon ostoksia ja matkalaukut olivat aivan täynnä pois lähtiessämme. Lentomme Suomeen lähti kello 2.30 eli keskellä yötä. Lähdimme hotellilta noin kello 22.30 ja menimme kentälle skytrain ja lentokenttäjuna -yhdistelmällä. Qatarin lento Dohaan lähti Suvarnabhumin uudesta satelliittiterminaalista, jonne matkustettiin junalla. Satelliittiterminaalissa oli onneksi samoja tuttuja ravintoloita kuin pääterminaalissakin, joten menimme vielä Pizza Companyyn syömään ennen lennon lähtöä. Lennot sujuivat hyvin, vaikka matka oli pitkä. Nyt vihdoin matkaväsymys alkaa helpottaa ja nämä ihanat muistot matkan varrelta palaavat mieleen. 

"The world is a book and those who do not travel read only one page"