tiistai 21. lokakuuta 2014

Siam


Iltanäkymät huoneen ikkunasta.

Lähetetty Windows Phonesta

MBK

Kävimme illalla kiertelemässä kaupoilla, mutta emme tehneet kuin muutaman pienen ostoksen. Tarjonta ja hintataso MBK:ssa oli kuten ennenkin eli edullinen. Syömässä kävimme kuponkiravintolassa. Saimme jokainen ravintolaan mentäessä kortin, jolle oli ladattu 1000thb luottoa. Sitten kiertelimme kojuja ja tilasimme haluamamme ruuat ja juomat haimme parista muusta kojusta. Pois lähdettäessä maksoimme ruokamme kassalle. Kätevää, edullista ja hyvää!

MBK:n jälkeen menimme vielä hotellimme loungeen iltapalalle. Tarjolla oli kinkkupatonkeja, lohileipiä, hedelmiä, juustoja, kakkuja, suolaisia ja makeita keksejä sekä muuta pientä syötävää. Juomaksi oli limsoja, vettä, erilaisia mehuja, teetä ja kahvia. Olivialla oli taas kamala nälkä vaikka oli juuri syönyt ison annoksen ravintolassa. Meidän jäljiltä loungen ruokapöydät vajeni kummasti, mutta onneksi niitä täytettiin koko ajan lisää.

Nyt olisi pakattava huomiset Dream World retken tavarat valmiiksi, sillä meillä on aikainen lähtö....

Lähetetty Windows Phonesta

MBK

MBK on kivenheiton päässä hotellistamme. Ilmakin alkoi sopivasti selkenemään joten kohta lähdemme loungeen printtaamaan huomisen retken voucherin ja sitten shoppailemaan...

Lähetetty Windows Phonesta

Vihdoin perillä

Kuskimme oli täysin eksyksissä täällä Bangkokissa. Lopulta lähes kolmen tunnin matkan jälkeen olemme perillä. Hotellimme on Mercure Bangkok Siam. Meidät ohjattiin 25. kerrokseen executive loungeen tekemään sisäänkirjautuminen koska yövymme sviitissä. Istuimme pöydän ääreen missä meille oli katettu tervetulodrinkit. Myös loungen syötävät ja juotavat ovat meille vapaasti käytössä koko päivän. Joimme loungessa kahvit, limsat ja söimme hedelmiä, leipiä ja kakkuja. Kello 17-19 loungessa on tarjolla myös alkoholijuomia.

Nyt olemme majoittuneet huoneeseemme joka on oikein kiva. Olohuoneen sohvalle on pedattu lisävuode. Huoneistossa on kaksi huonetta ja iso kylppäri jossa on kaikenlaisia mahdollisia hygienia ym tarvikkeita. Huoneistossa on myös nespressokone ja kahveja.

Lähetetty Windows Phonesta

Kiertelyä

Yllätys, yllätys. Taksi ei löydä hotellia. Itselläni on navigaattori puhelimessa, mutta en viitsi alkaa kuskia neuvomaan. Näin myös äsken hotellin, mutta kyselköön kuski neuvoja poliiseilta. Kyllä ne paremmin osaa neuvoa...

Lähetetty Windows Phonesta

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kohta perillä

Matkamme etenee hitaasti, mutta varmasti kohti Bangkokin hotelliamme. Vettä sataa, mutta ei haittaa. Meillä on tarkoitus viettää koko ilta MBK:ssa enkä kyllä usko, että täällä edes koko iltaa sataa. Olivia otti jo pienet päikkärit ja Samuel nukkuu vielä. Pakko kehua meidän pieniä reissaajia miten upeasti he jaksavat matkustaa. Molemmat ovat iloisia ja hyväntuulisia joten mikäs meillä on täällä lomaillessa. Joka ilta olen antanut lapsille 10 pistettä ja papukaijamerkin! Uskomatonta että edes lentomatkalla kumpikaan ei kiukutellut yhtään vaikka meitä kaikkia varmasti väsytti. Nyt vielä viimeiset kilometrit ja uusi hotsku odottaa!

Lähetetty Windows Phonesta

Meillä oli kivaa täällä!



Lähetetty Windows Phonesta

Heippa

Samuel ei voinut ymmärtää miksi emme voi mennä uimaan. Hiki valui päästä ja ihmiset riemuitsivat vedessä. Meidän on kuitenkin jatkettava matkaa...

Lähetetty Windows Phonesta

Hiekkaranta

Uima-allas jossa hiekkaranta...

Lähetetty Windows Phonesta

Hotellin rantaa



Lähetetty Windows Phonesta

Aamukävely



Lähetetty Windows Phonesta

Ranta

Viimeinen päivä ja aamukävelyn maisemia hotellin rannalta...

Lähetetty Windows Phonesta

Viimeinen ilta

Lapset nukkuvat jo ja minulla on mielessä huominen päivä ja siirtyminen Bangkokiin. Varasin äsken netistä keskiviikolle retken Dream Worldiin. Meidän on pitänyt mennä sinne jo monella reissulla, mutta se on aina jäänyt väliin. Nyt testaamme paikan.

Kuten olen kirjoitellut, tykkäsimme valtavasti tästä hotellista ja tämä on hienoin hotelli missä olemme olleet. Olin lukenut kehuja hotellin vesipuistosta, mutta se oli myös hienompi mitä olin ajatellut. Etenkin villivirta oli pisin missä olen koskaan uinut ja myös kaunein. Altaita on paljon. Aikuisten altaat jäi täysin testaamatta, mutta ehkä sitten ensi kerralla. Samoin hotellin uimaranta jäi testamatta lähes kokonaan. Hotelli on kaikin puolin erittäin siisti ja palvelut toimii. Ohjelmaa on kaiken ikäisille ja ravintoloiden hintataso oli kohtuullinen tasoon nähden. Tykkäsin kovasti ja toivon salaa, että tulisimme tänne takaisin jo ensi kesäkuussa. Olivia kaipailisi seuraa (vinkkinä tutuille) seuraavalle matkalle...

Mietiskelin tänään istuessani lasten kanssa allasbaarissa  jääkahvia juomassa sitä, miten paljon pidän Thaimaasta lomailumaana. Nettipalstoilla lukee usein haukkuja Thaimaasta, Pattayasta jne. Me emme tietysti näillä lyhyillä matkoilla pääse kovin syvälle kulttuuriin, vaan poimimme parhaat päältä eli esim auringon, hymyn, kiireettömyyden, hyvän ruuan, hieronnat, lämpimät vedet ja kaiken kauneuden jota näemme matkan varrella. Ne tuovat minulle hyvää mieltä  sen lisäksi että saan jakaa nämä kokemukset rakkaitteni kanssa. Jos laskuni pitävät paikkansa, tämä on nyt 12. Thaimaan reissuni eikä varmasti viimeinen...

Lähetetty Windows Phonesta

Kyytipoika

Banaanipannareiden seuraksi jogurttivichyä eli calpico sodaa.

Aula

Hotellifiilistelyä lisää.

Sisäänkäynti

Tätä hotellia jää ikävä, tulemme varmasti uudelleen.

Banaanipannukakut

Voi vitsi. Olipa Tiffany show taas upea!!! Tulimme lavataksilla hotellille ja Samuel oli innoissaan. Iltapalaksi ostimme banaanipannarit, tietenkin...

Burger king

Pikatankkaus ennen showta...

Tiffany show

Nyt tänne...

Lelu

Samuelin poliisimerkkilelu tippui ihan vahingossa parvekkeelta alla olevalle parvekkeelle. Eipä siinä muu auttanut kuin etsiä henkilökuntaa ja pyytää heitä apuun että saamme lelun takaisin. Charlie niminen herrasmies hoiti homman ja nyt lelu on takaisin Samuelilla. Pakko vielä kehua ystävällistä henkilökuntaa. Täällä on monella hymy herkässä :D

Lähetetty Windows Phonesta

Liukumäet

Allasalueella on ehkä noin 20 liukumäkeä. Kysyin Samuelilta 10 laskun välein joko lähetään pois. Sanoi ettei lopeta koskaan laskemista eli kivaa oli. Tässä Samuel aloittelee lasku urakkaa pienimmistä mäistä...

Hedelmät

Siivoojat jättävät joka päivä hedelmiä huoneeseen. Tänään saimme tällaisia :)

Lähetetty Windows Phonesta

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lounas

Hotellialueella on hyvät ravintolavalikoimat. Meille kelpaa ruokakojujen tarjonta. Nyt testasimme nuudelikeittokojua. Hyvää sapuskaa. Jälkkäriksi ostimme popcornia ja jätskit. Pientä viilennystä kuumaan päivään. Aurinko porottaa täydeltä terältä 😎

Meidän sapuskat

Hyppypaikka

Kohta testataan

Allaskuvia



Lähetetty Windows Phonesta

Allaskuvia



Lähetetty Windows Phonesta

Allaskuvia


Lazy riverin keskellä on piiiitkä tunneli, jossa Oliviaa ja Samuelia pelottaa...

Lähetetty Windows Phonesta

Allaskuvia



Lähetetty Windows Phonesta

Aamuaskartelut


Illan minidiscoon ei olla vielä ehditty, mutta nyt askarrellaan. Lapsille ja aikuisille on tarjolla jatkuvaa ohjelmaa. Hotellin henkilökunta on yllättävää kyllä erittäin ystävällistä. Paljon on myös ollut puheita ja kirjoituksia huonosti käyttäytyvistä naapurimaalaisistamme, mutta heitä emme ole tavanneet. Hotellissa on enimmäkseen aasialaisia vieraita, mutta paljon myös muualta maailmasta tulleita ja kaikilla näyttää olevan kivaa täällä. Niin myös meillä. Ihana paratiisi etenkin lapsiperheille. Suosittelen...

Lähetetty Windows Phonesta

Aamulenkki

Matkan varrelta...

Lähetetty Windows Phonesta

Aamulenkki



Lähetetty Windows Phonesta

Aamukävely


Hotellialueella voi tehdä kunnon lenkin...

Lähetetty Windows Phonesta

Dumplings



Lähetetty Windows Phonesta

Thaikahvia



Lähetetty Windows Phonesta

Aamiaishuone

Tänään söimme sisällä.

Lähetetty Windows Phonesta

Iltahetki

Hetki ennen nukkumaan menoa...

Tervetulodrinkit

Kävimme keskustassa shoppailemassa ja sen jälkeen käytimme eilen saadut tervetulodrinkkikupongit. Niiden kanssa piti tietysti myös ostaa herkkuja...

Kävin juuri Olivian kanssa kahdestaan iltauinnilla. Voi vitsi miten ihanaa oli taas uida pimeässä, lyhtyjen valaisemassa puutarhassa lämpimässä vedessä... Nyt lapset unten maille ja minulla olisi yksi wine cooler kylmässä...

Pientä sadetta

Uintireissumme jäi vähän suunniteltua lyhyemmäksi sadekuuron vuoksi. Ohjelmassa oli siis ohjelmanmuutos ja lähdimme taksilla central festivaliin shoppailemaan. Beach roadilla vähän tulvi...

lauantai 18. lokakuuta 2014

Aamiainen tropiikissa



Lähetetty Windows Phonesta

Uimaan


Nyt tuonne altaille polskimaan...

Lähetetty Windows Phonesta

Leikkihuone

Samuel ja Tomi viettivät täällä aikaa kun me tytöt olimme rannalla letityksessä.

Lähetetty Windows Phonesta

Hiekkaranta

Uima-altaallakin voi olla hiekkaranta.

Lähetetty Windows Phonesta

Letitys

Olivian hiusten letitystä rannalla...

Lähetetty Windows Phonesta

Infinity pool

Vain aikuisille...

Lähetetty Windows Phonesta

Ulkoleikkipaikka

Ihan kiva, mutta tuli hiki...

Lähetetty Windows Phonesta

Ilmapallot

Hienoja tuli...

Lähetetty Windows Phonesta

Askartelua

Ilmapalloaskartelua aamiaisen jälkeen...

Lähetetty Windows Phonesta

Aamiaisella

Tule jo isi...

Lähetetty Windows Phonesta

Pad thai

Eka pad thai on nyt nautittu tällä reissulla. Saimme huoneen noin kello 12 ja me muut otimme päiväunet paitsi Olivia joka nukkui taksissa tänne tultaessa. Unien jälkeen kävimme syömässä kadulla pienessä ravintolassa hyvät ruuat.

Hotellimme Centara grand mirage on aivan upea. Netistä lukemamme palautteet pitävät paikkansa. Kyllä tämä taitaa olla hienoin hotelli missä olemme käyneet. Onneksi uskalsin tehdä huonevarauksen zleepinghotelsilta vaikka en löytänyt firmasta juuri mitään kommentteja. Varauksemme oli kunnossa ja saimme huoneen suht edullisesti. Nyt lähdemme tuonne Thaimaan pimeyteen iltauinnille. Vesipuisto on valaistu upein soihduin. Tästä tulee paras päivä ikinä, sanoi Samuel...

Lähetetty Windows Phonesta

perjantai 17. lokakuuta 2014

Parvekenäkymä

Perillä ollaan. Lento sujui loistavasti ja samoin kyyti tänne Pattikselle ennakkoon sovitulla minibussilla. Emme saaneet heti aamulla huonetta joten jouduimme testaamaan hotellin vesipuistoa. Voi, voi... Vesi on reilusti yli 30 asteista linnunmaitoa. Minua ei palele!

Nettiyhteyksiä ei saatu vielä toimimaan ja olemme Tomin kentältä ostaman 3g simin varassa eli jaamme yhteyttä Lumialta. Tässä kuitenkin kuva parvekkeeltamme, eiköhän tule perille :D

Lähetetty Windows Phonesta

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Syyslomalle Thaimaahan

Tässä se nyt sitten olisi eli seuraavan reissun matkasuunnitelma lyhennettynä versiona. Hotellivaraukset on nyt tehty ja suunnitelmaa muokattu. Grand Palace jää tälläkin kertaa luultavasti pois matkaohjelmasta. Ehkä pääsemme sinne sitten ensi kesänä???

Pikaloma Bangkokiin 17.10-26.10.2014


Perjantai 17.10.2014
Lento Helsinki-Bangkok AY0089 kello 17.10

Lauantai 18.10.2014
Saapuminen Bangkokiin kello 7.15
Siirtyminen Pattayalle ennakkoon tilatulla taksilla.

Majoittuminen vesipuistohotelli Centara Grand Mirage Beach Hotel Pattayan perhehuoneeseen
http://www.centarahotelsresorts.com/centaragrand/cmbr/

-         Uimista, uimista

Sunnuntai 19.10.2014
Lepäilyä hotellialueella

Maanantai 20.10.2014

Tiistai 21.10.2014
Siirtyminen Bangkokiin ennakkoon tilatulla taksilla.

Majoittuminen hotelli Mercure Bangkok Siam hotellin sviittiin
http://www.mercure.com/gb/hotel-8015-mercure-bangkok-siam/index.shtml
Keskiviikko 22.10.2014

Torstai 23.10.2014

Perjantai 24.10.2014
Safari World retki

Lauantai 25.10.2014
Chatuchak park & weekend market
http://www.chatuchak.org/

MBK, keskusta

Sunnuntai 26.10.2014
Lähtö lentokentälle kello 6.00
Lähtöselvitys ja loungeen aamiaiselle
Lento Bangkok-Helsinki AY0090 kello 9.05-15.15