Kotiinlähtö lähenee. Jotenkin tuntuu, että tästä Shanghaista sai turistina ihan riittävän kuvan näiden kahdeksan päivän aikana. Matka on sujunut tähän asti ihan suunnitelmien mukaan, tärkeimmät nähtävyydet käytiin läpi, saimme tehtyä mukavasti ostoksia ja mikä ihaninta olemme olleet terveinä. Pieni pelko on kuitenkin vielä, että näinköhän joku oksennustauti ehtii vielä iskeä ensi yön aikana. Toivottavasti ei, mutta niinkin on käynyt ja siitäkin on selvitty.
Menimme eilen aamulla taksilla ihan keskustaan Peoples parkiin eli kansanpuistoon. Katselin aluetta vähän sillä silmällä, että jos joskus pääsisi hakumatkalle Kiinaan ja tulisi Shanghain kautta, niin hotelli kannattaisi ottaa puiston vierestä (Radisson sas, La meridien, Park). Puisto oli tosi ihana vihreä keidas suurkaupungin keskellä. Puisto ei ollut mikään valtavan iso, mutta siellä oli tosi kaunista lampineen ja kivikujineen. O:llekin löytyi sieltä mieleistä tekemistä, koska puistossa oli huvipuistolaitteita ja leikkikenttä jossa oli myös leikkikavereita. Ilma oli tosi kuuma ja hiostava kuten tänäänkin. O on ollut aina huono syömään ja juomaan, mutta nyt ei ole hirveästi tarvinnut tuputtaa juomista koska on juonut jopa vapaaehtoisesti. Puistossa telmimisen jälkeen menimme metrolla Pudongin puolelle ja otimme sieltä taksin, jolla jatkoimme Decathloniin ja Carrefouriin. Metro on muuten ollut täällä Shanghaissa positiivinen yllätys, sillä joka asemalla on liukuportaat ja service center, josta pääsee metroon rattaiden kanssa. Ostimme O:lle Decathlonista parit kengät ja snorkkelit ja Carrefourista hän sai mieluisimman tuliaisen eli Mikin kerhotalo DVD:n, jota O katseli tietokoneelta illalla pari kertaa hotellilla. Päiväunet O otti taas rattaissa, kuten on tehnyt joka päivä täällä loman aikana.
Taisin jo aikaisemminkin mainita, että kuten arvata saattaa, paikalliset ovat hyvin kiinnostuneita meistä. Tuijotus ja kysely ei ole meitä häirinnyt, kuten ei myöskään O:ta. Ehkä olemme jo siihen tottuneet reissuillamme. Kävimme äsken tekemässä vielä muutamia ostoksia meidän mielestä parhaalla ostospaikalla eli Qipu:lla, ja sielläkin yhden reissun aikana O sai kuulla kymmeniä kertoja kysymyksen siitä missä hänen kiinalainen äiti tai isä on. Chunguo mama ja papa tarkoittavat kiinalaista äitiä ja isää, tai niin me ainakin arvellaan. O ei ole koskaan puhunut sanaakaan kiinaa ainakaan meidän kuullen, mutta nyt Xie Xiet onnistuu good morningin lisäksi eli englantiakin opetellaan välillä. O:n ikää kysellään usein ja heti perään ihmetellään, miten tyttö on niin iso ikäisekseen. Paikallisten veikkaukset iästä liikkuvat viiden-kuuden vuoden välillä.
Nyt olisi sitten aika jatkaa tavaroiden pakkausta. Mieli on taas vähän haikea, kyllä osa omastakin sydämestä on jäänyt tänne Kiinaan jo O:n hakumatkalla. Siksi tänne on niin mukava palata yhä uudelleen. Kiinan kehityksen näkee tosi hyvin täällä Shanghaissa. Tilanne on tietysti toinen Kiinan köyhillä maaseuduilla, mutta uskon vakaasti että kehitys jatkuu. Täällä on törmännyt moniin positiivisiin yllätyksiin ja yksi on tämä luonnonsuojelu, josta kertovat monet plakaatit eri paikoissa. Myös kaupoissa muovikassit ovat nykyään maksullisia ja kertakäyttöisten kassien sijaan mainostetaan käytettäväksi kauppakasseja. Myyjät jopa auttoivat meitä pakkaamaan tavaroita omaan reppuumme. Toinen asia, jota taas pohdimme tällä reissulla, on tämä työvoiman käyttö. Muistelimme miten kotikaupunkimme Prismassa yksi vartija työntää kymmeniä ostoskärryjä yhdellä kertaa oikealle paikalle. Täällä jonon, jossa oli kymmenen ostoskärryä, työntämiseen oli varattu neljä miestä. Kaupoissa joka hyllyn päässä on myyjä valmiina auttamaan ja palvelemaan ym. Ei luulisi työuupumuksen iskevän näihin henkilöihin ihan heti.
Ilmat olivat loistavat koko matkamme ajan. Katselin etukäteen sääennusteita, että tänne oli luvattu monelle päivälle ukkosta ja sadetta. Ukkosta ei ollut ollenkaan ja sadetta tuli pari tippaa yhtenä iltana. Uutisista näimme, että Shanghain eteläpuolelta liikkui hurrikaani, mutta sen huomasi vain kovasta tuulesta. Kuumuus täällä on kova. O hikoilee valtavasti ja hänen kasvot ovat taas aivan hikinäppylässä. O ei kuitenkaan valita kuumuudesta vaikka hiki valuu. Minä en myöskään kärsi kuumuudesta, pikemminkin odotan kauhulla talven kylmyyttä. Suomeen näyttäisi olevan tulossa vähän lämpimämpää ilmaa viikonlopuksi, joten meillä tämä lämpö jatkuu. Sitä, koska palaamme seuraavaksi Kiinaan, ei ole päätetty. Alustavia suunnitelmia olisi mennä käymään O:n lastenkodissa ennen hänen kouluun lähtöä eli kolmen vuoden sisällä ja tietysti toiveissa olisi joskus päästä tänne hakemaan pikkusiskoa. Saa nähdä!
torstai 24. heinäkuuta 2008
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Tiistain löytö
Laitan tähän heti perään päivityksen näistä ostosmahdollisuudesta eli se shoppailuhulluus iski kun löytyi oikea paikka. Tässä hotellin lähellä on lentoemäntien ostosopas kirjassakin mainittu "megalomaaninen ostoskeskittymä, johon heikkohermoisten ei kannata vaivautua". Kauppakojuja on neljässä monikerroksisessa ostoskeskuksessa satoja tai luultavammin tuhansia. Ostimme enimmäkseen lastenvaatteita, joiden hinnat oli keskimäärin eurosta kolmeen euroon kappaleelta ilman tinkimistä. Vaatteissa oli mm. espanjankieliset pesuohjeet, joten ehkä nämä vaatteet oli alunperin tarkoitettu ulkomaanmarkkinoille. Heikkohermoisten paikka tämä Qipu ei tosiaankaan ollut. Eräs yli-innokas kauppias seurasi meitä noin puolen tunnin ajan yritäen saada kauppaansa, eikä hän ollut ainoa...
Tänään vietimme kauppareissua lukuunottamatta päivän hotellilla. Aamupäivän leikimme hotellihuoneessa, keskipäivällä kävimme Qipulla jonka aikana O nukkui rattaissa päiväunet ja kauppareissun jälkeen O pelaili hotellihuoneessa tietokoneella ja kävimme kylvyssä. Nyt on vuorossa nukkumaan meno ja O odottaa äitiä kertomaan sadun Arielista. Eipä auta muu kuin lähteä satuilemaan. Mukava laiskottelupäivä. Qipu jäi kyllä vielä vaivaamaan, olisi kiva mennä uudestaan kun siellä oli niin ihania lastenvaatteita pilkkahintaan...

Lomatunnelmia
Lomamme sujuu lomailun merkeissä eli ei sen kummempaa. Olemme kävelleet joka päivä useita kilometrejä yli kolmenkymmenen asteen helteessä, joten hotelliin palattua ei ole oikein jaksanut enää kirjoitella tänne blogiin. Viimeisten kolmen päivän aikana olemme käyneet Puan Lun lastenvaatetorilla, missä O kävi leikkimässä paikallisessa Hop Lopissa ja ajeli myös teletapilla. Ostokset jäivät vähiin, vaikka tavaraa oli ihan mukavasti tarjolla. Hinnoista piti tietenkin tinkiä, mutta lähtöhinnatkaan eivät olleet niin kovia kuin esim. feikkimarkkinoilla. Puan Lun jälkeen kävimme vanhassa kaupungissa ihastelemassa paikkoja ja antiikkimarkkinoilla. Lisäksi löysimme jonkun krääsätorin, missä oli kaikenlaista mahdollista kiinalaista tavaraa monessa kerroksessa. Torien jälkeen kävelimme Bundia pitkin hotellille. Matkalla O osti itselleen välipalaksi vesimelonia ja nautimme virvokkeet rähjäisessä kuppilassa Bundilla kovaan hintaan.
Eilen suuntasimme heti aamusta eläintarhaan, vaikka matkaoppaat eivät suosittele sinne menemistä viikonloppuna ruuhkien takia. Paikalla oli todellakin paljon porukkaa, mutta eläintarhan alue oli valtava ja kyllä sinne mukaan mahtui. Eläintarhassa oli paljon eläimiä, O:n mielestä tärkeimmät olivat tietenkin pandat ja pingviinit. Eläintarhan jälkeen kävimme katsomassa paikallisen Carrefourin. Hintataso vaikutti olevan jopa Suomen luokkaa monien tavaroiden kohdalla. Thaimaan Carrefouriin verrattuna esim. lastenvaatteiden hinnat olivat yli kaksinkertaiset, joten ostosten suhteen päätin odotella ensi talven Thaimaan lomaa.
Tänään ajelimme aamulla taksilla Pudongin puolelle ja kävimme Helmitornissa. Olemme ihailleet sitä päivittäin mm. hotellin ikkunasta ja päätimme, että onhan siellä käytävä. Ennen torniin menoa oli turvatarkastus, nesteet piti heittää roskiin ja tavarat läpivalaistiin. Näkymät jäivät aika huonoiksi, sillä ilma oli sumuinen. Kiertelimme kuitenkin helmen sisällä ja ihmettelimme paikkaa. Tornin jälkeen menimme metrolla feikkimarkkinoille. Markkinapaikka oli metrotunnelissa ja asiakkaista näytti olevan pulaa. Tämä oli Carrefourin lisäksi yksi ainoita paikkoja, joissa on näkynyt useampia länsimaalaisia samaan aikaan. Ostin markkinoilta itselleni pari takkia ja laukkuja. Tomi osti kengät ja heräteostoksena ostimme Lillifee matkalaukun. Ostosten teko on tosi hidasta touhua kun tingitään, tingitään ja tingitään…
O on ollut loistavaa matkaseuraa kuten yleensä. Vaikka O on jaksanut tosi hyvin täällä kuumuudessa, ruuhkassa ja metelissä, hän alkoi tänään ikävöimään kotiin. Mielikuvitus pikkusisko, nimeltään Harriet, on kyllä pitänyt O:lle mukavasti seuraa, mutta omat lelut ja ”oma koti kullan kallis” olisi paras paikka leikkiä. Vaikka tätäkin matkaa tehdään O:n ehdoilla ja yritetään suunnitella päivät niin ettei ne olisi O:lle liian rankkoja, niin onhan se selvää, ettei tällaiset suurkaupunkilomat ole välttämättä parhaimpia lomia lasten kanssa. Lapsille on kyllä tarjolla kaikenlaista vemputinta monissa kaupoissa ja niitä O on testaillut, mutta tämä ruuhkaisuus ja hälinä on vähän toista kuin mihin olemme kotona tottuneet. Onneksi meillä on hotellissa uima-allas, niin päivän kohokohdat on vietetty siellä kun olemme rentoutuneet päivän päätteeksi uiden. O on sanonut tämän matkan aikana useamman kerran, että häntä jännittää. Yksi jännityksen kohteista oli kun laskeuduimme koneella Shanghaihin. O sanoi, että häntä jännittää miltä lastenkodin tädit näyttävät. Kerroin, että tällä matkalla ei mennä lastenkotiin käymään. O totesi, että onneksi näen sitten Pandoja. Eläintarhan retki olikin mukavaa vaihtelua tälle kaupungissa pyörimiselle kun O:kin pääsi kunnolla jaloittelemaan siellä.
Minä ajattelin, että ottaisin illalla O:n nukkumaan käytyä pienen hetken itselleni. Siirtäisin nojatuolin hotellihuoneemme ikkunaseinän eteen ja katselisin pimeässä huoneessa Helmitornin ja Pudongin muiden valojen loistetta. Jääkaapissa olisi myös lähikaupasta ostettu breezer, jonka suunnittelin juovani yömyssyksi. Minun tuurillani suunnitelmat menivät vähän pieleen. Helmitornissa ei ollut jostain syystä valoja ja koska se hallitsee Pudongin iltanäkymää, päätin siirtää omaa hetkeäni seuraavaan iltaan. Ja olin kyllä niin väsynytkin, ettei aikaisempi nukkumaanmeno haitannut yhtään. Valokuvien lisääminen tänne blogiin ei onnistu, muutamia kuvia löytyy facebookista. Katselkaapa kaverit sieltä, jos kiinnostaa.

perjantai 18. heinäkuuta 2008
Shanghai
No niin, reissussa ollaan taas. Tällä kertaa kohteena on Shanghai. Lähdimme keskiviikkona noin yhden aikaa kotoa kohti lentokenttää ja pikaisen sukulaisvisiitin jälkeen suuntasimme lentokentälle. Ville, jo tutuksi tullut hovikuskimme, vei meidät turvallisesti kentälle. Villellä oli kyllä vähän ongelmia totutella meidän Nissanin kytkimeen, mutta hyvin se muutaman minuutin matka sujui… Olipa ihana tulla taas lentokentälle, fiilis nousee heti kun asemarakennus ja ensimmäiset koneet näkyvät. Asemalla palloilun ja ostoksien jälkeen kävimme nauttimassa virvokkeita ravintolassa. O muisti viime reissulta, että oli makaillut ravintolan penkillä ja kokeili nytkin samaa. Viime joulukuisella reissulla tosin kone oli muutaman tunnin myöhässä, joten silloin ehti makaillakin toisin kuin tänään. Matkaan lähtö sujui ongelmitta. O oli hyvällä tuulella ja sehän usein tarkoittaa sitä, että vanhemmillakaan ei ole sitä isojen känkkistä kuten O sanoo…
Varasin matkavarauksen yhteydessä meille istumapaikat koneeseen ja O sai toivomansa ikkunapaikan. Kone näyttää olevan ihan täynnä, istuskelemme siis koneessa kun kirjoittelen tätä. O sai kivan puuhapaketin heti koneen lähdettyä ja sen parissa puuhailtiin jonkin aikaa. Ruoka ei O:lle maistunut, mutta ennen kuin kävi nukkumaan pyysi lentoemännältä että voisiko he lämmittää hänelle velliä. Vellin jälkeen O kävi nukkumaan ja veteli sikeitä meidän välissä. Kyllä osaa olla nukkuva lapsi suloinen. Aamu alkoi valjeta jossain Venäjän ja Kiinan rajalla. Oli tosi upean näköistä kun alhaalla loisti kaupunkien valot, taivaalla tähdet ja sillä välillä sarasti aamuaurinko kun muuten oli aivan pimeää. Minä nautin tosi paljon tästä matkan teosta ja ajattelen tämän osana lomaa, pitkät lennot eivät ole siis minusta ollenkaan rasittavia. Ihanaa olla tekemättä yhtään mitään kun kotona toimettomat hetket ovat aika harvinaisia. Yritin tiirailla lentokoneen alapuolelle jos olisin nähnyt Kiinan muuria, koska lensimme Pekingin yllä, mutta ei näkynyt. O toivoisi kovasti pääsevänsä kävelemään muurille. Lupailin, että kyllä hän sinne joskus pääsee. Mielessäni jatkoin, että ehkä sitten jos joskus pääsemme hakemaan pikkusisarusta Kiinasta. O:n hakumatkalla kävimme muurilla ennen O:n saamista, joten hän on ihaillut paikkaa vain valokuvista ja videolta.
Lento sujui kaikin puolin hyvin. O heräsi aamiaisen jälkeen, eikä halunnut syödä mitään vaikka säästimme hänelle ruuat. Tyttö oli itse kuin aurinko, innokkaasti odotti että kone rullaa kiitoradalla. Sanoin myös, että kiva nähdä miltä lastenkodin tädit näyttävät. Kerroin O:lle ettei me tällä kertaa olla menossa hänen lastenkotiinsa. Tähän O kommentoi sitten, että no kiva nähdä miltä ne pandat näyttävät. Pandoja olisi kyllä tarkoitus mennä ihailemaan. Pudongin lentokenttä oli iso, siisti ja rauhallinen. Pääsimme valtavan pitkien passijonojen ohi kun meidät ohjattiin special line –jonoon. O kysyi syytä miksi meidän ei tarvinnut jonottaa, kerroin että setä ajatteli ettei niin pieni tyttö kuin O on, jaksa odottaa väsyneenä pitkässä jonossa. Maahantulo muodollisuuksissa oli tapahtunut muutos vuoden takaiseen eli terveyslomake ja tullilomake (tai joku vastaava) oli poistettu käytöstä ja nyt tarvitsi täyttää ainoastaan maahantuloilmoitus. Vaihdoimme kentällä vähän lisää rahaa ja siirryimme Maglev asemalle. Siellä oli uudelleen matkatavaroiden läpivalaisu. Ystävälliset kiinalaiset auttoivat meidät tavaroinemme lähes tyhjään junaan. Juna ei ajanut huippunopeuttaan, joka taisi olla yli 400km tunnissa, mutta nopeaa menoa se oli silti. Tavaroita raahatessa tuli taas pohdittua, olisiko aika hankkia kunnon rinkka koska matkalaukkujen vetäminen ja rattaiden työntö on aika mahdotonta samaan aikaan.
Taksimatka aiheutti meille ensimmäisen kulttuurishokin kun jouduimme taas epärehellisen taksikuskin kyytiin. Taksin mittari laitettiin kyllä asiallisesti päälle, mutta se laukkasi ylikierroksilla. Hotellilla mittari näytti yli 250 yania (N. 25euroa), kun oikea summa olisi ollut ehkä noin 50 yania maksimissaan. Neuvottelimme väsyneinä hinnasta ja saimme tiputettua 150 yaniin kun pyysimme kuittia. Selityksenä kovaan hintaan oli bensan hinnannousu ym. Otti päähän, mutta ei millään jaksanut alkaa riitelemään enempää asiasta keskellä ruuhkaista katua, hirveässä helteessä väyneen lapsen ja matkatavaroiden kanssa. Päiväunien jälkeen lähdimme tutustumaan keskustan alueeseen. Kulttuurishokki oli edelleen päällä, kuten aina pari ensimmäistä päivää. En osannut liikua liikenteessä ja kuvittelin meneväni ilman erityistä varovaisuutta tien yli kun jalankulkijoille paloi vihreä, tyhmä moka pakko myöntää. No, onneksi se ei ollut edes ihan läheltä piti tilanne, mutta sain taas varoituksen kun mopo liippasi vähän liian läheltä. Punainen valo liikenteessä vaikuttaisi olevan ajokiellon merkki autoille eteenpäin (ei aina takseille), kääntyä saa sekä vasemmalle, että oikealle ja mopot ja pyörät saa ajaa miten sattuu... Tänään vasta hotellille palattua alkoi muistua mieleen miten täällä kuljetaan liikenteessä, pakko vaan uskaltaa sekaan ja olla tosi tarkkana koko ajan.
Yritin ladata tänne blogiin kuvia, mutta se ei onnistu. Luin jostain, että Kiinassa ei edes pyty bloggaamaan, koska näille sivuille on pääsy kielletty. Nyt kuitenkin näyttäisi, että tekstit voi julkaista, mutta kuvia ei jos tämä ei ole tilapäinen häiriö. Tänään ohjelmassamme oli HuangPu joen ali menevä sightseeing juna ja sen jälkeen kiertelimme Pudongin puolellla. Juna oli kiva kokemus, O:ta pelotti tosin tunnelissa olleet "vieteriukot". Kävimme katsastamassa Helmi-tornin ulkoapäin ja Lotus tavaratalossa, joka ei vetänyt vertoja Thaimaan vastaaville. O kertoi, että tavaratalossa ollut leikkipaikka teki hänet iloiseksi. Uni tulikin heti kun sai vähän jaloitella rattaiden ulkopuolella. O nukkui yli kolmen tunnin päiväunet rattaissa! Sillä aikaa kävimme metrolla Decathlonissa ja paikallisessa "K-raudassa". Decathlonista ostimme joitain vaatteita, muuten ostoshysteriaa ei syntynyt edes minulle. Näyttäisi nyt toisen päivän perusteella, että shoppailu jää talven Thaimaan reissuun...
Palasimme hotellille viiden jälkeen. Ostin hotellin vierestä pikku kojusta siihen samaan kiinalaiseen astiastoon kuuluvan riisikulhon, jota minulla on kotona. Kulho oli aika iso ja maksoi 8 yania. Hotellilla O hoiteli meitä eilen ostetuilla Hello Kitty -lääkärinvälineillä. Jalkahieronta olisi tehnyt hyvää kipeille jaloille, mutta O ei olisi jaksanut odotella meitä. Hän kyllä itse pyytelee jalkahierontaan, mutta mieli saattaisi muuttua kesken hoidon. Hoitelimme sitten väsyneitä kroppiamme vielä polsikimalla hotellin uima-altaassa. Se olikin O:n mielestä huippukivaa, voi sitä naurun räkätystä kun ui renkaallaan allasta päästä päähän kiinalaisten ihmetellessä meidän perhettä. Olemme melkoisi ihmetyksiä perhekokoonpanollamme, miten vaaleilla ihmisillä voi olla kiinalaisen näköinen tyttö. Länsimaalaisia ei täällä juuri näe missään, tämä väkimäärä on täällä niin valtava, että erilaisesta ulkonäöstämme huolimatta hukumme tänne massaan. Lopuksi pahoittelut kirjoitusvirheistä ja sekavista tarinoista, olisi kai aika käydä nukkumaan kun on nämä unet jääneet hyvin vähiin parin viime päivän aikana. Palaillaan kun ehditään.

lauantai 14. kesäkuuta 2008
Kuulumisia
Kesä on tullut. Tajusin sen oikeastaan vasta tänään kun siivoilin pihaa. Olen tehnyt pari kuukautta viimeisiä kursseja ja gradua, ajoittain yötä päivää. Ponnistelut onneksi kannatti, sillä sain eilen soiton yliopistolta, että gradu on hyväksytty. Nyt on sitten kuuden vuoden urakka takana ja opiskelijaelämä mennyttä. Olen tehnyt unettomina öinä monet kerrat viimeisten kuukausien aikana tiliä tästä menneestä kuudesta vuodesta. Mukaan on mahtunut ylä- ja alamäkiä, eli sitä normaalia elämää. Muutaman kerran mieleni on vallannut ajatus siitä, että jos olisin paneutunut ennen O:n saantia opiskeluun, olisin valmistunut nopeammin enkä olisi joutunut tällaiseen paineeseen valmistumisen kanssa. Olen kuitenkin aina tullut siihen lopputulokseen, että asiaa ei kannata jossitella. Olen enemmän kuin onnellinen siitä, että O laittoi asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Itse olen valintani tehnyt ja asiat ovat edenneet kuten niiden oli takoituskin mennä.
Muistan kerran kun opettaja luennoi, miten opiskelu on asetettava etusijalle kun on kerran hakeutunut opiskelemaan. Tämä jotenkin kolahti minuun, koska opiskelu ei todellakaan ole ollut viime vuosina oman elämäni tärkeimpiä asioita. Kiitän kuitenkin todella paljon laitoksemme opettajia siitä, että he ymmärtävät opiskelijoiden eri elämäntilanteita ja kannustavat meitä eteenpäin. Kiitän myös ihania ystäviä, joiden kanssa olemme välillä ihmetelleet näitä omia valintojamme. Etenkin sitä, että mikä saa ihmisen heräämään talviyönä kolmen aikaan ja lähtemään ajamaan väsyneenä satoja kilometrejä pimeässä lumituiskussa seminaareihin. Vaihtoehtona kun olisi jatkaa nukkumista lämpimässä sängyssä ja herätä pirteänä auringon sarastukseen. Ilman näitä ystäviä ei ehkä jaksaisikaan, tässäkin asiassa se vertaistuki on ollut tärkeää. Eli kiitokset Leenalle, jonka kanssa aloittelimme tätä opiskelu-urakkaa silloin vuosia sitten, sekä erityiskiitokset Maijalle, molemmille Mareille ja Riikalle. Ollaan me aika sitkeitä sissejä oltu!
Vaikka tämä opiskelu on nyt vienytkin suurimman osan ajastani, niin ollaan me silti ehditty huvittelemaankin. Tykkimäen huvipuistossa olemme käyneet jo kolme kertaa. Tässä kuvassa O on ensimmäistä kertaa pump pumpissa.
Linnanmäelläkin kävimme Finnmatkojen asiakastilaisuudessa. O ja pakolliset halit Bampsen ja Pompin kanssa.

Myös tänä vuonna Kouvolassa vietettiin Kiina viikkoa. Enpä olekaan ennen nähnyt Jaakonpuistossa tällaisia lohikäärmeitä. O tykkäsi näytöksestä, mutta pelkäsi lohikäärmeitä. Kuvat on siis otettu O sylissä ja sateenvarjo toisessa kädessä...
Kiinalaista taidetta. Ilmapallojen puhaltamista korvien ja nenän kautta...

ja tanssiesitys...
Muistan kerran kun opettaja luennoi, miten opiskelu on asetettava etusijalle kun on kerran hakeutunut opiskelemaan. Tämä jotenkin kolahti minuun, koska opiskelu ei todellakaan ole ollut viime vuosina oman elämäni tärkeimpiä asioita. Kiitän kuitenkin todella paljon laitoksemme opettajia siitä, että he ymmärtävät opiskelijoiden eri elämäntilanteita ja kannustavat meitä eteenpäin. Kiitän myös ihania ystäviä, joiden kanssa olemme välillä ihmetelleet näitä omia valintojamme. Etenkin sitä, että mikä saa ihmisen heräämään talviyönä kolmen aikaan ja lähtemään ajamaan väsyneenä satoja kilometrejä pimeässä lumituiskussa seminaareihin. Vaihtoehtona kun olisi jatkaa nukkumista lämpimässä sängyssä ja herätä pirteänä auringon sarastukseen. Ilman näitä ystäviä ei ehkä jaksaisikaan, tässäkin asiassa se vertaistuki on ollut tärkeää. Eli kiitokset Leenalle, jonka kanssa aloittelimme tätä opiskelu-urakkaa silloin vuosia sitten, sekä erityiskiitokset Maijalle, molemmille Mareille ja Riikalle. Ollaan me aika sitkeitä sissejä oltu!
Vaikka tämä opiskelu on nyt vienytkin suurimman osan ajastani, niin ollaan me silti ehditty huvittelemaankin. Tykkimäen huvipuistossa olemme käyneet jo kolme kertaa. Tässä kuvassa O on ensimmäistä kertaa pump pumpissa.
Myös tänä vuonna Kouvolassa vietettiin Kiina viikkoa. Enpä olekaan ennen nähnyt Jaakonpuistossa tällaisia lohikäärmeitä. O tykkäsi näytöksestä, mutta pelkäsi lohikäärmeitä. Kuvat on siis otettu O sylissä ja sateenvarjo toisessa kädessä...
ja tanssiesitys...
O osallistui myös viikon ajan jalkapallokouluun. Tykkäsi kovasti käydä koulussa ja osasi hienosti toimia ryhmässä. O:lle teki tosi hyvää juoksennella lasten kanssa kun on niin laiha ja hentoinen. Voimat loppuu helposti ja ajattelin että vahvistuisi vähän kun saa liikuntaa. O tykkää kyllä pyöräillä ja pomppia tramboliinilla, mutta toisten lasten kanssa on aina mukavampi liikkua kuin yksikseen. Äidin ja isänkään energia ei aina riitä...
keskiviikko 23. huhtikuuta 2008
Tupaantuliaiset
Heippa taas pitkästä aikaa ja tulkaahan toki Pia käymään. Oli tosi kiva kun piipahditte viime kesänä, voisi ottaa uusiksi.
O:n huone on siis valmis ja tupaantuliaisetkin vietettiin. Itse prinsessa vahti tavaroitaan juhlien ajan niin, että piti välillä käydä äidin ja isin makuuhuoneessa neuvottelemassa siitä saako muut lapset koskea O:n leluihin. Juhlat paranivat loppua kohden, kuten on tapana. O rentoutui kun tajusi, ettei kukaan taidakaan hänen leluja varastaa.
Tupareissa oli myös tarjolla pikkuherkkuja, hyvin maistuivat...

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin...
Nyt kun tämä projekti on ohi, niin voimme siirtyä pihamaalle. O:n leikkimökin piha olisi seuraavaksi vuorossa. Kasvimaa on jo valmiina, mutta O:n mielestä sen ympärille pitäisi saada samanlainen aita kuin Puolen hehtaarin metsän kanilla. Saa nähdä. Porkkanansiemenet odottavat istutusta, toivottavasti kohta päästään kylvöhommiin. Multasormetkin syyhyää, mutta gradun tekemiseen liittyvä saamattomuus, ahdistus, ym. ym. laannuttaa intoa...
O:n huone on siis valmis ja tupaantuliaisetkin vietettiin. Itse prinsessa vahti tavaroitaan juhlien ajan niin, että piti välillä käydä äidin ja isin makuuhuoneessa neuvottelemassa siitä saako muut lapset koskea O:n leluihin. Juhlat paranivat loppua kohden, kuten on tapana. O rentoutui kun tajusi, ettei kukaan taidakaan hänen leluja varastaa.
Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin...
sunnuntai 23. maaliskuuta 2008
Prinsessahuone valmistuu
O:n prinsessahuone alkaa olla valmis. Kaikki listatkin ovat jo paikallaan, vaikka niiden laitto usein unohtuu kun into loppuu. Huone on avara ja mielestäni tosi kaunis. Tavarat eivät ole vielä täysin löytäneet paikkojaan ja vaatekaapit puuttuvat, mutta kokonaisuus alkaa hahmottua. Tähän kulmaan suunnittelimme ensin TV nurkkausta, mutta päätimmekin että huoneeseen ei tule vielä televisiota. O on liian nuori katsomaan yksin ohjelmia ja siirsimekin kaapin uumenissa olleen CD soittimen televisiopöydälle musiikin kuuntelua varten. Tähän nurkkaukseen olen suunnitellut vielä Fatboy jr säkkituolin hankkimista. Pitääkin mennä heti ensimmäisenä arkipäivänä laittamaan tuoli tilaukseen.

Vaikka puhumme O:n huoneesta prinsessahuoneena, Puolenhehtaarin metsän väki saa parhaat paikat uuden sängyn päällä. Tarkkasilmäiset voivat ehkä huomata, että osa näistä pehmoleluista on oikeasti kopioita. Nalle Puh tuli samaa matkaa Kiinasta kuin O ja Tiikeri asusteli ennen Thaimaassa. Sängyn päälle laitoin kummini minulle virkkaaman pitsisen päiväpeiton joka oli odottanut kaapissa oikeaa paikkaa. O on tosi ihastunut meidän ruusu liinavaatteisiin ja omi sänkyynsä meidän peiton ja tyynyt. Ne kyllä sopivatkin hyvin sisustukseen. Ainakaan Tomi ei pane pahakseen...

Hyvää pääsiäistä
Meillä vietetään pääsiäistä kotioloissa koska O on kuumeessa. Odottelinkin jo sairauksien tuloa, koska olemme olleet jo monta kuukautta terveenä. Alkuviikosta olimme Kuopiossa kylpylässä pari yötä ja luulenpa, että O vilustui laskeskellessaan vesiliukumäessä. Ulkoaltaassakin tuli puljattua, joten ei ihme että tauti iski.
Olemme tehneet pääsiäisvalmisteluja jo pari viikkoa. Tänään O löysi sängyn alta kukon munimat munat ja pehmolelut... Suklaat ei paljoa innostaneet ja O ilmoitti heti, että äiti ja isi saa syödä ne. Pablo-pingviini ja pehmopupu sen sijaan otettiin innolla mukaan leikeihin. Tässä muutamia kuvia pääsiäisvalmisteluistamme.
O:n ja minun askartelemat virpomisvitsat.
Olemme tehneet pääsiäisvalmisteluja jo pari viikkoa. Tänään O löysi sängyn alta kukon munimat munat ja pehmolelut... Suklaat ei paljoa innostaneet ja O ilmoitti heti, että äiti ja isi saa syödä ne. Pablo-pingviini ja pehmopupu sen sijaan otettiin innolla mukaan leikeihin. Tässä muutamia kuvia pääsiäisvalmisteluistamme.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2008
Neuvolassa
Kävimme tänään O:n kanssa 3,5-vuotisneuvolassa. Käynnin syy oli näkökontrolli, koska 3-vuotisneuvolassa vasemman silmän näkö vaikutti hieman alentuneelta. Nyt heikempi näkö todettiin oikeassa silmässä ja sekin oli kyllä normaalin rajoilla. Tilannetta seurataan ja asiaan palataan 4-vuotisneuvolassa. O on edelleen ikäisekseen pitkä ja hoikka tyttö. Terveydenhoitajan mielestä liiankin hoikka, mutta minkäs teet kun ruokaa ei uppoa enempää. Mitat oli nyt 103,5 cm pituutta ja painoa 14,1kg. Kun saimme O:n 12kk:n ikäisenä hän oli 76cm pitkä ja painoi 8kg, eli melkoisesti on tyttö kasvanut kahdessa ja puolessa vuodessa.
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Panelointia ja tapetointia
Tomi on ollut vauhdissa, kuten aina näiden remonttien kanssa kunhan ensin pääsee alkuun. Kattoon tulee valkolakattua panelia. Viisto-osa on jo valmis, mutta muuten homma seisoo koska pidemmät panelit olivat kaupasta loppu. Uusia tulee onneksi huomenna, joten homma jatkuu.

Olin suunnitellut, että tähän huoneen matalampaan osaa jää valkoinen seinä. Toisin kuitenkin käy, sillä innostuin eilen surffailemaan netissä ja näin siellä prinsessa Lillifee boordia. Suunnittelin ensin boordin ostamista Ebayn kautta Saksasta, mutta sitä löytyikin Suomesta. Nyt rulla boordia on matkalla meille, erään erityisen ystävälisen rautakaupan myyjän ansiosta. Ihastin tähän pieneen Lillifee prinsessaan täysin. Äitini sanoi minulle, että taidan toteuttaa omia lapsuuden haaveitani O:n huoneen suunnittelussa. Hyvinkin mahdollista. En tosin muista, että olisin mitenkään erityisesti ihaillut prinsessoja, mutta vaalenpunainen on ollut aina lempivärini. Nämä prinsessa-asiat ovat minulla vielä vähän hakusessa. Luultavasti opin lähivuosina lisää. Ovathan ne Disneyn prinsessat kauniita ja varmasti lasten mieleen, mutta itseäni viehättää enemmän Pikku prinsessa tai juuri Lillifee tyyliset pikkuprinsessat. http://www.lillifee.com/fi/
Viimeinenkin seinä on myös nyt valmiina ja tapetti on mielestäni juuri niin kaunis kuin ajattelinkin sen oleva. Nyt vaan odotellaan auringonpaistetta, joka saa helmiäissävyiset perhoset kiiltelemään...
Olin suunnitellut, että tähän huoneen matalampaan osaa jää valkoinen seinä. Toisin kuitenkin käy, sillä innostuin eilen surffailemaan netissä ja näin siellä prinsessa Lillifee boordia. Suunnittelin ensin boordin ostamista Ebayn kautta Saksasta, mutta sitä löytyikin Suomesta. Nyt rulla boordia on matkalla meille, erään erityisen ystävälisen rautakaupan myyjän ansiosta. Ihastin tähän pieneen Lillifee prinsessaan täysin. Äitini sanoi minulle, että taidan toteuttaa omia lapsuuden haaveitani O:n huoneen suunnittelussa. Hyvinkin mahdollista. En tosin muista, että olisin mitenkään erityisesti ihaillut prinsessoja, mutta vaalenpunainen on ollut aina lempivärini. Nämä prinsessa-asiat ovat minulla vielä vähän hakusessa. Luultavasti opin lähivuosina lisää. Ovathan ne Disneyn prinsessat kauniita ja varmasti lasten mieleen, mutta itseäni viehättää enemmän Pikku prinsessa tai juuri Lillifee tyyliset pikkuprinsessat. http://www.lillifee.com/fi/
Viimeinenkin seinä on myös nyt valmiina ja tapetti on mielestäni juuri niin kaunis kuin ajattelinkin sen oleva. Nyt vaan odotellaan auringonpaistetta, joka saa helmiäissävyiset perhoset kiiltelemään...lauantai 1. maaliskuuta 2008
Pikkuhiljaa
O on innoissaan huoneen remontista. Miettii jo nyt miten alkaa nukkumaan omassa huoneessa ja kipsuttelee äidin ja isin väliin jos alkaa pelottamaan kesken unien. Minä en usko yhtään, että suostuisi nukkumaan omassa huoneessa, mutta tietysti rohkaisen ja kannustan O:ta siihen. Tällä hetkellä O:lla ei ole ollenkaan omaa sänkyä, vaan nukkuu aina meidän välissä. Erilaisia kokeiluja on tietysti ollut, mutta ne on lopetettu jo kuukausia sitten tuloksettomina. Pinnasängyssä O ei suostunut koskaan nukkumaan, vaan nekin vähäiset yöunet, joita alussa nukkui hän oli vieressä. Nukahtaminen tapahtui sylissä tai minun rinnan päällä kun makasin sängyssä. Muistan miten sanoin työpaikalla ennen O:n saamista, että ainoa asia jonka voisin vannoa lapsen kasvatuksesta etukäteen on se, että meidän lapsi tulee nukkumaan omassa sängyssä. Kuitenkin kaikki muuttui jo siinä hetkessä kun sain avuttaman pienen vauvan syliini. O takertui minuun kaikin voimin ja ainoa keino oli nukuttaa hänet sylissä hytkytellen. Olisihan hän varmasti joskus nukahtanut omaan huutoonsakin, mutta en voinut mitenkään tehdä sitä muutenkin kauhuissaan olevalle vauvalle. Nyt nukutaan siis kaikki samassa sängyssä tyytyväisinä, vaikka O:n muutto omaan sänkyyn onkin mielessä. Sitten kun hän on siihen valmis.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Prinsessahuone?
O:n huoneen remontti on vielä "vähän" kesken...

Tomi on saanut vihdoin itsensä käyntiin ja ryhtynyt sanoista tekoihin. O:n huoneen remontti on siis alkanut. Kun esittelimme toisen adoptioneuvontamme aikana tilojamme sosiaalityöntekijälle, kerroimme että lastenhuoneeseen tehdään remontti jonka jälkeen se on riittävän iso kahdelle lapselle. Nyt O:n huonetta on laajennettu siten, että yläkerran sivuvintti on otettu käyttöön. Tomi purki kaikki vanhat rakenteet pois. Vinttitilan katto oli eristetty puruilla, joita oli kattopeltiin asti. Kummallista kyllä, purut olivat täysin kuivia eikä muitakaan yllätyksiä löytynyt. Nyt vintin pieni ikkuna on vaihdettu, seinät eristetty uretaanilevyillä ja lattia purettu kokonaan pois. Ikävimmät vaiheet alkaa siis olla vihdoin takana ja pian alkaa uuden rakentaminen.
Remontin etenemistä seuratessani olen kierrellyt kalusteliikkeitä läpi ja suunnitellut huoneen sisustusta. Alunperin ajattelin melko pelkistettyä ja modernia sisustusta, mutta sitten tajusin ettei se ole minun juttuni. Nyt tarkoituksena on yhdistää Laura Ashley -tyyppistä hempeyttä ja tuulahdus Kiinaa. Saa nähdä miten onnistumme... Ostin huoneeseen Ashelyn vaaleanpunasävyistä kangasta joista teen verhot ja valkoista tapettia jossa liihottelee vaalenpunaisella helmiäisvärillä maalattuja perhosia. Tapetilla peitetään yksi seinä, yhdestä tulee vaalenpunainen ja kahdesta valkoiset. Mitään muita tekstiilejä tai huonekaluja huoneeseen ei ole vielä hankittu. Nykyisin olohuoneessamme oleva Pekinginpunainen Ming-kaappi on tosin tarkoitus siirtää O:n huoneesen tuomaan sitä tuulahdusta Kiinan suunnalta. Sängyksi olen suunnitellut valkoista rautasänkyä. Huoneen lattiapinta-ala on 25m2, joten tulevaisuudessa jos O saa joskus kauan toivotun sisaruksen, niin huone voidaan jakaa kätevästi keskeltä kahtia. Siinäkin tapauksessa molemmille lapsille jäisi riittävästi tilaa.
perjantai 1. helmikuuta 2008
Häät
Olimme viime viikonloppuna Tomin siskon häissä. Tässä pari tunnelmallista kuvaa sekä kirkossa lauletun "Sinä olet" -laulun sanat, joita hyräilen vieläkin mielessäni... Kiitos ihanista hääjuhlista ja oikein hyvää häämatkaa Thaimaahan.

Sinä olet
Sinä olet kaste ja minä olen maa joka aamua odottaa. Sinä olet tuuli ja minä olen puu, johon tuuli laskeutuu. Sinä olet tuli ja minä kuiva maa, joka elämään virkoaa. Sinä olet meri ja ulapalla sen meren laulua kuuntelen.
Me kuulumme yhteen kuin taivas ja maa, ei meitä voi erottaa. Me kuulumme yhteen kuin myrsky ja yö, sinun aaltosi rantaani lyö. Me kohtaamme hetkessä ikuisuuden, me palamme roihuten. Kun muistosi hiekkaan jo haihtunut on, elää rakkaus sammumaton.
Sinä olet taivas ja minä pääskynen, joka luoksesi liitelen. Sinä olet tuuli ja minä olen puu, johon tuuli laskeutuu. Sinä olet virta ja minä olen kuu, joka veteen heijastuu. Sinä olet lähde ja partaalle sen minä kumarrun, janoinen. Sinä olet meri ja ulapalla sen meren laulua kuuntelen.
- Anna-Mari Kaskinen , Tahtoisin toivoa sinulle. - (Kirjapaja)
torstai 10. tammikuuta 2008
Tilkut 29-35
Tässä taas muutamia tilkkuja O:n peittoon. Peiton teko on edelleen tilkkujen keräys vaiheessa eli tosi kiva, että olemme saaneet vielä lisää tilkkuja. Tämä ensimmäinen tilkku on perheeltä, jotka olivat kanssamme samalla hakumatkalla Kiinassa. Suuret kiitokset kangaspalasta. Tilkun mukana oli Kiinalainen sanonta: "Jos haluat korkealle, aloita alhaalta. Jos haluat kauas, aloita läheltä. " Tämä elämänohje kulkee nyt myös meidän matkassa... Kaikkea hyvää myös teidän perheelle ja suuret kiitokset piirroksesta ja kirjeestä.
Nämä iloiset muumit saimme Mealta, kummilapseltamme ja O:n kummilta. Kiitos Mea!
Nämä auringot ovat peräisin tilkusta, jonka lähetti serkkuni perheineen. Kiitos ja mukavaa vuoden alkua. Odotellaan sitä auringonpaistetta myös ulos. Tulkaahan käymään kylässä, niin katsotaan Krabin videota. Nostatellaan samalla teidän matkakuumetta...
Nämä tilkut ovat mummin siskolta perheineen. Kiitos ihanista kuvista, ne löytävät varmasti paikkansa peitossa.
Nämä iloiset muumit saimme Mealta, kummilapseltamme ja O:n kummilta. Kiitos Mea!
Nämä auringot ovat peräisin tilkusta, jonka lähetti serkkuni perheineen. Kiitos ja mukavaa vuoden alkua. Odotellaan sitä auringonpaistetta myös ulos. Tulkaahan käymään kylässä, niin katsotaan Krabin videota. Nostatellaan samalla teidän matkakuumetta...
Nämä tilkut ovat mummin siskolta perheineen. Kiitos ihanista kuvista, ne löytävät varmasti paikkansa peitossa. "Toivon sulle, toivotulle aurinkoa, tähtösiä, sinilinnun lauleloita, onnen pikku pipanoita. "
perjantai 28. joulukuuta 2007
Janin kuulumiset
Jani viestitteli tänään, että pääsi pois sairaalasta. Olo on vielä vähän heikko, mutta keräilee nyt voimia pari päivää hotellissa Phuketin Kata Beachilla ja lähtee kotimatkalle sunnuntaina. Tervetuloa!
maanantai 24. joulukuuta 2007
Hyvää Joulua

Oikein hyvää joulua! Oma joulutunnelmani löytyy viimeistään tämän laulun myötä. O osaa laulun ulkoa, olen ehkä muutaman kerran sitä laulanut hänelle... Sanat koskettavat ja Jari Sillanpää laulaa sen upeasti.
"Niin monta vuotta etsinyt mä olin kaltaistas, nyt onnellinen oon kun sain löytää maailmas, jonka matkallain hukkuneen luulin, mä kunnes lämpimän kutsusi kuulin. Vaikka ulkona onkin nyt hanki ja jää ja taivaalla synkkää ja niin pimeää, niin kanssasi joulu on joulu. Vain kanssasi joulu on joulu.
Sun luonasi mun maailmaani löytyi tunne uus, niin kaukaiselta tuntuu tuo kauna, katkeruus. Luojan antamaa vietämme juhlaa, hän valoaan meihin orpoihin tuhlaa. Vaikka ulkona onkin...
Tää tunne etsii tietään ihmismieleen jokaiseen, on joulu juhla sen joka uskoo rakkauteen, jotain tehtävä on hänen vuokseen ett saisi rakkaansa luokseen. Vaikka ulkona onkin..."
sunnuntai 23. joulukuuta 2007
Kotona ollaan
Kotimatka sujui hyvin. Kone lähti ajallaan ja kaikki sujui muutenkin joustavasti. Lennollamme oli välilasku Arabiemiraateissa Al Ainissa, jonne lentomatka kesti kuusi tuntia. Välilaskulla kävimme pikaisesti paikallisessa Tax Free myymälässä ja tämän jälkeen lento Helsinkiin kesti vielä seitsemän tuntia. O nukkui tästä 13 tunnin lentomatkasta noin 90% ja jatkoi unia vielä automatkan kotiin. Kello on nyt 2.30 ja O alkaa heräilemään, Thaimaassahan kello on nyt 7.30 eli juuri sopiva aika nousta. Kotiin oli mukava palata, vaikka olisin mielelläni jatkanut lomaa.
Janilla Thaimaan reissu jatkuu, sillä hän jäi Phuketin sairaalaan. Diagnoosina on lääkärien mukaan vakava tai erittäin vakava infektio. Vakuutusyhtiö on jo saanut tiedon Janista ja ottanut yhteyttä häneen. Me palasimme hieman apeina ja huolestuneina kotiin Janin vuoksi. Nyt emme voi muuta kuin toivoa, että oikeat lääkkeet löytyvät ja mies pääsee kotiin. Laitoin Janille viestiä ja harmittelin kun hän ei pääse jouluksi kotiin. Jani vastasi että enemmänkin harmittaa kun hän on Thaimaassa eikä pääse osallistumaan Full Moon Partyihin!!! Parane pian.

lauantai 22. joulukuuta 2007
Kotiinlähtö
Kävin vielä pikaisesti tarkastamassa ennen nukkumaan menoa onko meidän lento arvioitu lähteväksi ajallaan. Kone on luultavasti juuri lähdössä Arlandasta tänne päin, eikä viivästyksiä ollut vielä tiedossa. Jani on tällä hetkellä Phuketin sairaalassa, jonne meni ambulanssilla vasta aamulla. Yöllä hänet olisi viety Krabin sairaalaan ja se kuulostaa minustakin melko eksoottiselta, joten päätti odottaa aamuun. Nyt olemme peukut pystyssä, että tropit auttaisi vähän aamuksi. Suunnitelmissa on, että jos kunto vähänkin sallii, hän lähtee taksilla Phuketista aamu yhdeksältä ja tulee suoraan Krabin kentälle. Lentomme lähtee kello 13.05. Me olemme pakanneet kaikki tavarat. O nukkuu ja aamulla sitten alkaa rankka kotimatka. Eipä muuta kuin kiitos koko matkaseurueellemme mukavasta lomasta ja kiitokset kaikille blogin kautta matkaamme seuranneille. Tiedän teitä olevan monia. Kohta tulemme sinne joulun viettoon ja odottamaan taas seuraavaa matkaa...
perjantai 21. joulukuuta 2007
Aurinkoa!
Tänään oli vihdoin kunnon aurinkopäivä. Lähdimme aamulla pitkähäntäveneellä läheiselle Phra Nang Beachille. Mummi pyyteli O:ta jäämään hotellille hänen kanssaan, mutta O halusi lähteä tietenkin rannalle. Olisimme ehkä harkineetkin hänen jättämistään pois rannalta jos O olisi nukkunut huonosti, mutta kymmenen tunnin yöunien jälkeen tiesimme hänen jaksavan lähteä mukaan. Luimme opaskirjasta ennen rannalle menoa, että rannan hiekka on kuin ”perunajauhoa ja uskomattomat kalkkikivimuodostelmat tekevät rannasta yhden Thaimaan kauneimmista.” Kyllähän niitä hienoja rantoja täältä löytyy, mutta eipä tätäkään voinut moittia. Rannalla sijaitsee luksushotelli jolla mm. Madonnan, Brad Pittin ja Stingin sanotaan lomailleen eli jos kelpaa heille niin miksi ei meillekin.
Rannalla oli kallioiden välissä upeita luolamuodostelmia. Eräs luola oli nimetty prinsessan luolaksi. Luola oli aika erikoinen, sillä sen sisällä oli uskonnolliselta vaikuttavaa rekvisiittaa. Itse ensin ihmettelin omaa mielikuvitustani, mutta kyllä se rekvisiitta todellakin oli puisia peniksiä. Isoja ja pieniä ja maalattujakin versioita. O vaan ihmetteli mitä pölkkyjä luola oli täynnä. Aurinko porotti tänään oikeastaan ensimmäistä kertaa lomamme aikana pilvettömältä taivaalta. Valtavat kalliomöhkäreet antoivat kuitenkin hyvän suojan jos ei halunnut paahtaa itseään polttavassa auringossa. Missään Aonangin tai lähistön rannoilla ei ole aurinkotuoleja. Minusta tämä on erittäin hyvä asia. Jokainen voi etsiä rannalta paikan sieltä mistä haluaa. Ostimme loman alussa rantamatot ja niillä on oikein hyvä lepäillä jos siltä tuntuu. Itse en ole pystynyt tosin sitä lomailumuotoa harrastamaan sen jälkeen kun saimme O:n. En ole kertaakaan loman aikana maannut hetkeäkään rannalla aurinkomatolla ja aurinkolavetilla olen altaalla maannut tasan kerran. Tämä kerta oli se kun satutin polveni ja lähes pyörryin.
Eräs englantilainen nainen tuli tänään juttelemaan kanssani koska lapsemme alkoivat leikkiä keskenään. Heidän tyttö oli adoptoitu Singaporesta. En kysynyt lapsen ikää, mutta taisi olla vain vähän reilun vuoden ikäinen. Nainen oli tietoinen Kiinan adoptiojonojen pituudesta tällä hetkellä ja päivitteli niitä. Itsekin laskeskelin, että toisen prosessin hakemuksemme on ollut nyt Kiinassa juuri yhtä kauan kuin O:n odotusaika oli reilu pari vuotta sitten. Tällä kertaa meillä on takana myös nämä pitkät odotukset Suomen päässä kun säädettiin että neuvonnan on kestettävä aina min. 6Kk ja lautakunnan kohtuuttomat jonot. Tiedossamme on kuitenkin, että odotuksemme on vasta alussa vaikka Milena ennusteli O:lle neljää siskoa.
Lähdimme tänään pois rannalta kahden aikaan. O nukahti pitkähäntäveneeseen isin syliin ja nukkui koko mopotaksikyydinkin hotellille jatkaen unia lähes kaksi tuntia hotellilla. Unien jälkeen mummi tuli hoitamaan O:ta ja minä lähdin Tomin, Maijan, mummon ja Marjatan kanssa viimeisille ostoksille Tescoon. Ostoksista ei ehkä kannata kirjoitella sen enempää. Paljon siis ostettiin ja vielä enemmän olisi tehnyt mieli ostaa kun kaikki on niin halpaa!!! Reissun jälkeen Tomi lähti Juhan ja poikien sekä papan kanssa Thai nyrkkeilyotteluun. Saa nähdä monelta tulevat, ei ole vielä näkynyt vaikka on jo puoliyö. Janilta kuului tänään huonoja uutisia. On yhä kovasti kipeänä. On käynyt pari kertaa lääkärissä, mutta ei ole saanut oikeita lääkkeitä. Saa nähdä onko huomenna lähtö sairaalaan ja sehän myös taitaa tarkoittaa sitä, ettei pystyisi lähtemään kotiin meidän muiden kanssa sunnuntaina. Nyt peukut pystyyn, että kunto alkaisi kohenemaan... (Tallennan tätä kirjoitusta aamulla ja yön aikana kuului huonoja uutisia Janin voinnista. Mummi ja pappa ovat tietysti kovasti huolissaan poikansa vuoksi ja niin olemme me kaikki muutkin. Tämänhetkistä tilannetta en tiedä, mutta toivottavasti Jani on päässyt sairaalahoitoon.)
torstai 20. joulukuuta 2007
Lähteillä
Vietimme tänään retkipäivää. O:n vointi oli eilen illalla hyvä eikä vointi huonontunut aamuksikaan. Näin ollen pääsimme lähtemään koko porukka Kuumille lähteille sekä Kristalli laguuniin. Tai ei ihan koko porukka, sillä Jani jäi sairastamaan ja pappa jäi muuten vain pois reissusta. O heräsi taas aikaisin aamulla. Unet jäi kesken ja oli väsynyt. Aamupala ei hänelle maistunut, kuten ei muinakaan aamuina. Tarjoilijat yrittivät piristää totista tyttöä, mutta eivät saaneet juuri hymyä irtoamaan O:n kasvoilta. Eräs tarjoilija kävi juttelemassa, että hänen hollantilaisilla tutuillaan on kaksi Kiinasta adoptoitua lasta. Keskustelimme myös vähän Thaimaan kv. Adoptioista ja tarjoilija näytti miten hänelle tulee kylmät väreet asiasta puhuttaessa. Hän suhtautui hyvin positiivisesti asiaan, mutta tietysti se tuntuu pahalta jos lapsi ei voi asua biologisten vanhempiensa kanssa syntymäkulttuurin keskellä.
Taksi tuli aamulla hakemaan meitä jo hyvissä ajoissa ennen yhdeksää. Haimme myös muut seurueemme jäsenet hotelleiltaan. Maija perheineen lähti matkaan omalla taksilla, sillä emme olisi mahtuneet yhteen tilataksiinkaan. Ensimmäinen kohteemme oli Kuuma lähde, sisäänpääsy alueelle maksoi 90THB. Lähteelle käveltiin muutaman sadan metrin matka viidakkoon rakennettua betonista polkua pitkin. Itse puro oli melko pieni ja laskeutui putousmaisesti vähän suurempaan jokeen. Putouksen keskelle oli tehty onkaloita joissa voi oleskella ja nauttia lämpimästä vedestä. Vesi oli lähes kuumaa iholle, noin 40 asteista. O kävi pikaisesti uimassa, mutta ei oikein viihtynyt altaassa kun jalat eivät ylettyneet pohjaan, eikä vesikään oikein vilvoittanut kuuman taksimatkan jälkeen. Taksissa ei nimittäin ilmastointi toiminut ja jopa minä hieman kärsin kuumuudesta. Suositusaika kuumassa lähteessä uimiselle oli 20 minuuttia, mutta taisimme ylittää sen. Uimisen jälkeen kävimme juomassa virvokkeita ja siirryimme seuraavaan retkikohteeseen eli kristalli laguunille.
Kristalli laguuni sijaitsi samalla tavalla keskellä viidakkoa kuin kuuma lähde. Täällä kävelymatkaa lähteelle oli kuitenkin lähes kilometri. Emmimme aamulla otammeko O:lle rattaat mukaan ja viime hetkellä onneksi päädyimme ottamaan ne mukaan. Kävelytie lähteelle oli melko hyvä ja siinä pystyi työntämään rattaita. O nukahti heti alkumatkasta ja nukkui koko laguunilla olon ajan. Vähän harmitti, sillä O:kin olisi tykännyt kovasti uimisesta kristallin kirkkaassa makeassa vedessä. Kävimme kaikki muut uimassa, vaikka laguuniin meno vaatikin vähän ketteryyttä. Laguunia ympäröi limaiset ja erittäin liukkaat kalliot. Näitä kallioita pitkin lapset laskivat pyllymäkeä suoraan veteen purosta solisevan veden mukana. Me kävimme Tomin kanssa myös pienellä kävelyretkellä kallioiden päällä. Seurasimme puroa ja tulimme pienelle temppelille, jossa oli pelottavan näköisiä veistoksia. Patsaat oli taas tavan mukaan saaneet runsaasti lahjoja, syömistä ja juomista, joten heillä oli oikein hyvät oltavat.
Molemmat paikat olivat mielestämme ihan käymisen arvoisia kohteita. Luonnon ihmeet ovat aina jotenkin moninkertaisia ihmeitä verrattuna siihen jos ihminen on rakentanut jotain suurta ja hienoa. Jo sademetsä ja viidakko ympäristönäkin ovat niin eksoottisia meille Suomessa asuville. Aina kun menen johonkin uuteen paikkaan, ihmettelen miten kamalan vähän olen nähnyt ja miten vähän tiedän... Uutta päivää ja uusia seikkailuja siis odotellaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)