sunnuntai 10. kesäkuuta 2007

Palanen Kiinaa














Kouvolan toinen Kiina viikko alkoi jo viime perjantaina, mutta kiireiden vuoksi pääsimme vasta tänään ensimmäisen kerran ihailemaan makupaloja kiinalaisesta oopperasta. Esitykset olivat todella taidokkaita ja mikäs niitä oli ihailla aurinkoisessa säässä. Esiintyjien puolesta vähän harmitti kun yleisöä oli niin vähän, mutta nyt pysytyimme seuraamaan esitystä ihan aitiopaikoilta toisin kuin viime vuonna kun katsojia oli valtavasti ainakin avajaispäivän esityksessä.

Kiinalainen kulttuuri kiinnostaa minua yhä enemmän. Haluaisin oppia jatkuvasti siitä lisää ja olen huomannut, että katseeni huomaa kaikki kiinaan liittyvät asiat hyvin tarkasti. Siis jos esimerkiksi kirppiksellä on Kiina aiheinen kirja tai kaupassa jokin uusi kiinalainen elintarvike. Kulttuuriahan ei voi oppia täysin tuntemaan jos ei itse elä kulttuurin sisällä, mutta jos mahdollista, niin matkustamme mahdollisimman pian uudelleen Kiinaan. Yksi parhaita kirppislöytöjäni lähiaikoina on Disneyn silkkiperhosten maa -kirja joka on katsaus kaakkois Kiinan luontoon Mikin ja ystävien kanssa. Taidankin joku päivä jättää O:n isin kanssa kotiin ja lähteä oikein urakalla penkomaan paikallisia kirppiksiä, jos vaikka tekisin siellä hyviäkin löytöjä...

Ei kommentteja: