sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Harbour Mall


Meillä oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoituksena mennä tänään Ramayana vesipuistoon, mutta katsoin jo eilen että tälle päivälle luvattiin ukkoskuuroja ja lukemieni palautteiden mukaan vesipuisto suljetaan ukkoskuurojen aikana ja rahoja ei saa takaisin. Päädyimme sitten muuttamaan suunnitelmia ja menemme vaikka ensi kesänä Ramayanaan. Aamulla sää oli pilvinen, mutta lopulta sadetta ei tullut kuitenkaan koko päivänä eli olisimme toisaalta voineet mennä hyvinkin vesipuistoon, mutta itse tykkään aurinkoisemmasta säästä kun on vesipuistossa. Olin suunnitellut jo aikoja sitten, että jos emme mene Ramayanaan, niin menemme käymään Harbor mallissa. Otimme tämän suunnitelman käyttöön heti aamiaisen jälkeen. Otimme taksin hotellin ulkopuolelta ja pyysimme taksia viemään meidät Harbor Malliin. Kuski näytti tietävän paikan ja lähti viemään meitä Jomtienin suuntaan. Lopulta painelimme lavataksin pysäytysnappia ja kysyimme minne hän on menossa, koska Harbor Mall on eri suunnalla. Kuski ei ymmärtänyt mitään mistä puhumme ja hän sanoi vievänsä meitä Outlet Malliin. Olemme käyneet siellä aiemminkin ja sanoimme, että anna mennä sitten sinne. Kävimme parissa kaupassa ja otimme uuden taksi tien varrelta. Onneksi taksit ovat täällä edullisia. Tämä taksi vei meidät oikeaan paikkaan. 

Lavataksilla ensin väärään paikkaan. 

 Harbor Mall on uudehko koko perheen ostoskeskus täällä Pattayalla. Sieltä löytyy kauppojen lisäksi ruokapaikkoja ja etenkin lasten puuhapaikkoja kuten esimerkiksi lumimaa, tramboliinipuisto, rullaluistelurata, lasersotapaikka, kiipeilyseinä ja iso Hop Lop tyyppinen leikkipaikka johon meno oli meidän suunnitelmissa. Leikkipaikan nimi on Harbor Land, ja sisäänpääsymaksu oli aikuisilta 180thb ja lapsilta 380thb, jolla sai kolme tuntia leikkiaikaa. Tämä leikkipaikka tosin erosi Hop Lopista sillä, että täällä oli todella paljon henkilökuntaa. Jokaisen liukumäen päällä oli valvoja ja valvojia oli myös siellä täällä kiipeilypaikkojen varrella ohjaamassa leikkejä. Olivia koki itsensä vähän liian isoksi paikkaan, eikä hän oikein löytänyt tekemistä. No olihan siellä ilmainen wifi eli tilanne pelastettu. Samuel puolestaan nautti touhuamisesta ja juoksi pari tuntia hiki päässä ympäri leikkipaikkaa. Hän laski liukumäkiä, kiipeili yms. ihan taukoamatta. Poislähtö oli vaikeaa ja se aiheutti mökötystä, huitomista ja kiukuttelua. Samuel olisi varmasti viihtynyt paikassa iltaan asti. Kiukuttelu oikeastaan ihan hyvä merkki, sillä siitä ainakin näki että käyntimme paikassa ei ollut turha. 

Harbor Mall

Ostoskeskuksessa oli myös useita maksuttomia leikkipaikkoja.

Lumimaa

ja tramboliinipuisto

Samuel tykkäsi kiivetä tätä mäkeä ja laskea alas.

Olivia osti hienot kuoret kännykkään. 




Vanhemmat pystyivät seurailemaan lasten kulkua tässä huoneessa television välityksellä. 

Oliviakin mahtui juuri ja juuri sisään.



Poislähtö oli vaikeaa, vielä viimeiset mökötykset.

Rullaluistelurata
Harbor Landin jälkeen kiertelimme ostoskeskuksessa ja shoppailimme vähän. Tomi osti itselleen uudet farkut ja löysimme myös Samuelille uudet juhlakengät muutamalla eurolla. Samuel oli väsynyt leikkipaikalla juoksemisesta, joten hän söi pienen välipalan KFC:ssä ennen poislähtöä. Katsoimme googlemapsista, että hotellille on vain parin kilometrin matka, joten ajattelimme kävellä sen matkan ja käydä syömässä välillä. Halusimme mennä syömään Pizza Companyyn, mutta sen löytäminen aiheutti vähän päänvaivaa. Ravintolaa ei ollut läheisessä Big C tavaratalossa, mutta onneksi löysimme sen matkan varrelta. Kävelymatka hotellille tuntui lyhyeltä. Katselimme kauppojen tarjontaa ja Samuel löysi itselleen hienon kieltomerkin kotivessan ovelle. Katselimme matkan varrella hierontapaikkojen hintoja ja olimme yllättyneitä, että tunnin jalkahieronnan hinta oli monessa paikassa vain 100thb. Hotelliamme lähestyttäessä hinnat nousi 150thb:iin ja hotellin vastapäätä hieronta oli jo 200thb. Olisimme halunneet mennä hierontaan, mutta aikataulu ei antanut myöten. Hotellille saavuttuamme kävimme pikaisesti loungessa iltadrinkeillä ja sen jälkeen menimme uimaan. Tomi ei luovu saunomisesta lomallakaan ja hän on taas ollut tyytyväinen kun tässä hotellissa on hyvä sauna. Minä uin lasten kanssa ja otin valokuvia ja videoita lasten leikeistä. 

Samuelista nämä kieltomerkit ovat hauskoja.

Näkymät loungen parvekkeelta. 

Sukeltelua 

ja käsilläseisontaa

Kiva hotelli, voisin tulla uudelleenkin. 


lauantai 24. kesäkuuta 2017

Teddy Bear museo ja vaahtobileet

Heräsimme aamulla pirteinä ennen kellonsoittoa. Mietimme hetken, menemmekö aamiaiselle alakerran ravintolaan vai loungeen ja päädyimme alakertaan koska arvelimme että siellä on isompi valikoima ruokia. Valikoima oli todella hyvä, mutta porukkaa oli paljon ja ravintola oli meluisa. Palvelu pelasi suuresta väkimäärästä huolimatta joustavasti ja täälläkin on kiva systeemi, että asiakkaat ohjataan pöytään asti ja pöydälle laitetaan varattu kyltti. Olivia oli onnellinen, kun aamiaisella oli Nutellaa leivän päälle ja lisäksi hän söi kinkkumunakasta. Samuel pisteli kovaa vauhtia koko lautasellisen tyhjäksi eli taisi nälkä vaivata lapsia. Aamiaisen jälkeen päätimme mennä vielä katsomaan loungen aamiaissysteemin. Siellä aamiaiset olisi tilattu listalta, ainoastaan juomia, hedelmiä, jogurttia ja leipää oli valmiina tiskillä. Meiltä kysyttiin monta kertaa, olisimmeko tilanneet jotain syömistä, mutta tyydyimme kahviin sillä söimme alakerrassa. Luulenpa, että huomennakin menemme suosiolla alakertaan aamiaiselle ruuhkasta huolimatta.


 Aamupalan jälkeen lähdimme uimaan altaille. Jätimme kaikki arvotavarat huoneeseen, jotta pääsimme kaikki yhdessä uimaan eikä kenenkään tarvinnut vahtia rahoja ja kameroita. Tänään oli erittäin lämmin ilma ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, vaikka sääennusteet näyttivät tällekin päivälle ukkoskuuroja. Uimme taas pari tuntia, kunnes lähdimme pois, että ehdimme seuraavaan paikkaan eli nallemuseoon. Menimme loungen kautta, jossa oli tarjolla mm. kolmioleipiä ja hyvää red velvet kakkua. 





 Matkaa hotelliltamme nallemuseolle oli vajaa kilometri. Kävelimme sinne rantakatua pitkin. Kuumahan siinä kävellessä tuli, mutta oli mukava katsella merimaisemia. Nallemuseon liput olivat lippuluukulta ostettuna kalliit, 500thb per aikuinen ja Samuelista meni 300thb. Paikka oli kuitenkin ihan hintansa arvoinen. Mielenkiintoisinta siellä oli valokuvien ottaminen ja lapset olivat ainakin ihan innoissaan nalleista ja poseerasivat niiden kanssa kymmenissä valokuvissa. Olivia on himoinnut Satay-vartaita Malesiasta asti emmekä ole löytäneet niitä. Nallemuseon ravintolan ruokalistassa luki Satay-vartaat, mutta "no have" oli taas vastaus kun yritimme tilata niitä. Kyselin vielä illalla useammasta ravintolasta rantakadulla vartaiden perään, mutta ei löytynyt. Poistuessamme nallemuseosta minulle kävi onnettomuus, kun kaivoin laukusta kameran linssinsuojusta. Kamera tippui kädestäni maahan asfaltille ja meni rikki. Tapahtuma harmitti pitkään, mutta suhteutin taas ongelmaa ja totesin että asialle ei voi mitään ja kyse oli onneksi vain kamerasta. Meillä on nolla omavastuu matkavakuutuksessa ja toivottavasti se korvaa uudehkon kamerani korjauksen tai uuden tilalle. Tähän blogiin se tietysti vaikuttaa niin, että valokuvailen vähemmän ja nekin kuvat joita otan on otettu vesikameralla, jolla tulee valitettavasti aika heikkolaatuisia kuvia.












 Palattuamme nallemuseolta hotellille meille tuli kiire laittautua valmiiksi vaahtobileisiin. Olen jo pitkään halunnut päästä vaahtobileisiin ja yksi syy tämän hotellin varukselle oli joka lauantaiset perhevaahtobileet kello 17.00. Aikusten bileet alkoivat tänään kello 21.30, mutta ne jätämme väliin. Ennen perhebileitä altaalla soitti bändi, jonka musiikkia oli kiva kuunnella altaassa kelluen. Vaahtobileet alkoivat tasan 17.00. Paikalla oli paljon lapsia, mutta ei liikaa, sillä kaikki mahtuivat hyvin mukaan. En tiedä mitä ainetta vaahto oli, mutta ei se ainakaan kirvellyt silmiä vaikka lapset pelkäsivät sitä etukäteen. Lapsilla oli täälläkin todella hauskaa, eipä sitä ole ennen tullut leikittyä vaahtoaltaassa popin soidessa. Ihmettelin miksi Samuel halusi pois vaahdosta jo puolen tunnin jälkeen. Tomi lähti Samuelin kanssa isoon altaaseen uimaan ja minä jäin Olivian kanssa vaahtoaltaaseen. Hetken kuluttua Samuel tuli näyttämään minulle isoa varvastaan, jonka päästä puuttui iso pala. Selvisi, että Samuel oli lyönyt varpaansa johonkin kiveen vaahtoaltaassa ja siitä oli roikkunut iso palkeenkieli joka irtosi vesiliukumäessä. Varpaan pää oli aivan vereslihalla. Kannoin Samuelin uimavalvojan luo, joka putsasi varpaan. Samuelia ei vamma haitannut yhtään, ehkä se ei ole niin kipeä kuin miltä se näyttää, mutta uiminen piti lopettaa. Kävimme vielä illalla ostamassa apteekista varmuuden vuoksi antibioottivoidetta ja erilaisia lappuja joilla voi suojata varpaan. Valittelin juuri, että otimme Samuelille turhaan sandaalit mukaan kun hän ei ole käyttänyt niitä ollenkaan. Nyt tulee sandaaleille käyttöä, kun umpikenkiä ei voi käyttää kipeän varpaan vuoksi. Illalla kävimme vielä loungessa iltadrinkeillä ja syömässä, mutta ruoka ei ihan riittänyt illalliseksi joten kävimme kävelemässä rantakadulla ja syömässä. Olin ihan unohtanut minkälaista tämä Pattayan meno on koska olemme edelliset kaksi kertaa viihtyneet niin tiiviisti Centara Grand Miragen hotellialueella. Mukavahan tätä on vähän aikaa katsella, mutta viihdyn kyllä nykyään rauhallisemmissa paikoissa Bangkokia lukuun ottamatta. Siellä hälinä ei haittaa vaan on osa viehätystä. 





perjantai 23. kesäkuuta 2017

Hard Rock Hotel Pattaya

Kaksi viikkoa Mae Phimissä kului vähän liian nopeasti ja tänään oli jo se päivä, että siirryimme Pattayalle. Aamupäivä meni siivoillessa, pakatessa ja tietenkin uidessa viimeisen kerran Bali Residencen uima-altaassa. Viime yönä oli taas vähän ukonilmaa, mutta aamulla aurinko paistoi. Vaikka päätimme Mae Phimiin tullessa, että emme käytä saman firman taksia kuin tullessa, niin hinnan vuoksi päädyimme tälläkin kertaa samaan firmaan. Nyt meillä oli oikein mukava kuski, joten matka sujui oikein hyvin. Lähdimme Mae Phimistä kello 12.00 ja olimme Pattayalla puoli kahden aikoihin. 

Keittiön pöytä oli siisti kotiinlähdön aikaan. 

Talon ulkopöydälläkään ei ole enää meidän rojuja. 
 Olin varannut meille rock royalty tason perhehuoneen Pattayan Hard Rock hotellista, joten hotelliin sisäänkirjautuminen tapahtui loungetiloissa. Olivian ikää vähän kummasteltiin, kun perhehuoneeseen voi majoittua vain max 12-vuotiaat lapset ja Olivia 170cm pituisena näyttää ikäistään vanhemmalta. Asia selvisi kuitenkin, kun virkailija tarkasti passista Olivian olevan vielä 12v. Sisäänkirjautumisen jälkeen meidät saateltiin huoneeseemme ja laukutkin tuotiin heti meidän jälkeen huoneeseen. Huoneistomme on oikein viihtyisä. Lapsille on oma pieni huone, jossa on kerrossänky, kirjoituspöytä, puuhakirja ja kynät ja pehmoleluja. Sängyt on kyllä niin lyhyitä, että Olivia ei mahdu nukkumaan niissä joten jouduimme tekemään hänelle pedin olohuoneen sohvalle. Olohuoneessa on Xbox peli, jota emme ole vielä testanneet ja makkarissa leveä parivuode. Ison makuuhuoneen yhteydessä on kylpyammeellinen pesuhuone ja huoneistossa on vielä toinen WC. Huoneistossa on myös kaksi parveketta, joista on näköala takapihalle. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen, että näkymät ei ole rantakadulle ja altaalle, sillä siellä on ainakin huomenna melkoinen meteli vaahtobileiden vuoksi. Tästä meitä varoitettiin jo sisäänkirjautumisen yhteydessä. 

Samuel nukkuu yksin kerrossängyssä, koska Olivia on liian pitkä sänkyyn. 


Petasimme Oliville pedin tähän sohvalle. 

Isompi WC/kylppäri

ja makuuhuone
 Tähän huoneeseemme kuuluu siis myös loungen käyttöoikeus, ja menimmekin heti tavaroiden purkamisen jälkeen kahville loungeen. Loungessa on koko päivän pientä syötävää ja illalla auringonlaskun aikaan myös alkoholitarjoilu. Myös hotellihuoneeseen tuodaan päivän aikan ekstratarjoiluja. Tänään huoneeseemme tuotiin hedelmätarjotin, mehukannu sekä erilaisia maitojuomia lapsille. Illalla huoneessamme oli myös käyty laittamassa sängyt yökuntoon ja vedetty verhot ikkunoiden eteen sekä tuotu leivoksia. 

Loungen tarjoiluja iltapäivällä

Myös huoneeseen tuotiin syömisiä
 Loungessa käynnin jälkeen lähdimme uimaan. Allasalue oli viihtyisä, mutta sitä ei voi mitenkään verrata suosikkihotellini Centara Grand Miragen allasalueeseen joka on oikeastaan vesipuisto. Tämän hotellin allasalue koostuu hiekkapohjaisesta altaasta, jossa sijaitsee allasbaari ja neljä vesiliukumäkeä sekä isosta uima-altaasta, jossa on mm. koripallokoreja. Lapsille on myös erillinen vesileikkipaikka. Olimme uimassa pari tuntia ja aika meni taas erittäin nopeasti. 

Laskimme kaikki näitä mäkiä, mutta Samuel oli tietysti kaikkein innokkain laskija. 




 Uimisen jälkeen menimme loungeen drinkeille ja syömään. Ruokana oli kananugetteja, lihapyöryköitä sekä tonnikalapasteijoita sekä leipää leikkeleineen, hedelmiä, pähkinöitä, juustoja yms. pientä. Tarjoilu ei varsinaisesti korvannut illallista, mutta emme kuitenkaan jaksaneet enää mennä syömään uudelleen vaan tulimme toimeen tällä kevyelläkin ruokatarjoilulla. Loungessa oli rauhallista ja sieltä on upeat näkymät merelle. Viihtyisä paikka. 

Minun sex on the beach drinkki.

Näkymät loungen parvekkeelta. 
 Syötyämme lähdimme kävelemään BigC kauppaan, mutta muutaman kymmenen metrin jälkeen päädyimme hyppäämään lavataksiin ja menimme 10thb hinnalla per henkilö BigC:n pihalle asti. Kiertelimme ostoskeskuksessa tekemättä mitään sen kummallisempia ostoksia. En tiennyt, että BigC:n yhteydessä on nykyään uusi ostoskeskus Central Marina. Googletin äsken paikan ja se onkin avattu vasta joulukuussa 2016, joten ei ihme etten ole nähnyt sitä aiemmin sillä olimme edellisen kerran Pattayalla kesäkuussa 2016. Ostosten jälkeen lähdimme etsimään Swensenssiä ja löytyihän se kun Tomi kysyi neuvoa. Jätskien jälkeen kävelimme takaisin hotellille ja onhan tämä meno vähän erilaista kuin Mae Phimissä. Hierontapaikkojen työntekijät huutelivat perään tarjoten palveluja ja samoin ravintoloiden työntekijät. Soi kutosen kohdalla näytti olevan myös kovasti menoa, tosin kävelimme vain pikaisesti siitä ohi. Palasimme takaisin hotellille vasta puoli kymmenen jälkeen, joka on meille todella myöhäinen aika, sillä Samuel yleensä jo nukkuu heti yhdeksän jälkeen. Olin luvannut Samuelille, että hän pääsee hotellilla vielä kylpyyn, joten iltakylpyjen jälkeen oli vasta nukkumaanmenoaika. Ei yhtään hullumpi juhannusaatto. 

Olivia kokosi itselleen mieleisen annoksen Swensensissä ja söi kaikki. 

Central marinan laiva Swensens ja leikkipaikka sopivasti vieressä. 




Ja täällähän me majoittaudutaan. 

Muutama kitara aulan seinällä.

Respassa on hienot koristelut.