keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Päiväretki Ayutthayaan


Olen jo vuosia suunnitellut, että menisimme joskus Thaimaan reissun yhteydessä käymään päiväretkellä Ayutthayassa. Ayutthaya on yksi Thaimaan entisistä pääkaupungeista, joka tuhoutui Burmalaisten hyökättyä sinne vuonna 1767. Vuodesta 1991 alkaen Ayutthayan raunioiden muodostama historiallinen puisto on ollut osa UNESCOn maailmanperintöluetteloa. Eilen sitten vihdoin saimme ostettua liput päiväretkelle, jolla pääsimme tutustumaan pieneen osaan Ayutthayan nähtävyyksiä. 

Retkemme alkoi aamulla kello 7.00, kun meitä tultiin hakemaan pikkubussilla läheiselle River City ostoskeskukselle, jossa tapasimme muut retkeläiset ja siirryimme jatkamaan matkaa isoon linja-autoon. Retkellä oli yhteensä 36 osallistujaa ja me olimme ainoat suomalaiset. Matkanjohtajana ja oppaana toimi Jom -niminen nainen. Hän puhui lähes taukoamatta koko päivän ajan kaikkea mahdollista Ayutthayaan, sekä koko Thaimaahan liittyviä asioita. Melkoinen tietopaketti, josta suurin osa oli tietysti ennestään tuttua juttua. Retkemme ensimmäinen kohde sijaitsi noin tunnin ajomatkan päässä Bangkokista ja se oli Bang Pa-inin kesäpalatsi. Palatsin alueella oli erittäin tiukka pukeutumiskoodi, josta meitä onneksi informoitiin jo eilen. Pitkilläkään shortseilla ei ollut mitään asiaa alueelle. Suurin osa turisteita sekä tällä retkellä, että täällä kesäpalatsissa oli pukeutunut kevyisiin norsukuosisiin tms. kesähousuihin ja jos pitkiä vaatteita ei ollut mukana, niitä sai ostaa sopuhintaan palatsin sisäänkäynnin yhteydestä. Meillä oli vajaa tunti aikaa kierrellä palatsin alueella. Siellä olisi voinut vuokrata golfauton, mutta me tyydyimme kävelemään ajan vähyyden vuoksi. Tunti oli oikeastaan ihan riittävä aika alueen kiertämiseen kuumuuden vuoksi. 

Kesäpalatsissa oli rauhallista, kaunista ja erittäin siistiä.



Samuelin syöttäessä kaloja, hänen päästään tippui aurinkolasit lampeen. Tämä harmitti kovasti, mutta eiköhän me löydetä vielä yhtä coolit lasit tilalle...


Kesäpalatsin jälkeen ajoimme Ayutthayaan, jossa vierailimme ensin Wat Mahathatin temppelillä. Temppelialue oli iso ja siellä oli paljon raunioituneita ja rapistuneita temppelin jäänteitä. Alueen suurin nähtävyys on buddhapatsas, jonka ympärille on kasvanut iso puu. Alueen tarkempaan kiertämiseen olisi täälläkin saanut kulumaan vaikka kuinka paljon aikaa, mutta kuumuus meinasi verottaa lasten voimia. Minua tai Tomia polttava aurinko ei onneksi uuvuta, mutta lapsille oli tarpeen etsiä välillä varjopaikkoja. 

Wat Mahathatin tärkein nähtävyys, puun sisällä oleva buddhan pää. 

Wat Mahathatin raunioaluetta. 


Varjoisassa paikassa oli hyvä lepäillä välillä.


Kaatuu tai ei kaadu kun Samuel pitää kiinni rakennuksesta. 

Patsailta puuttuu päät, ne on varastettu rikkauksien toivossa. 

Wat Mahathatin jälkeen vierailimme Wat Na Phra Manen temppelissä. Temppeli oli melko pieni, mutta tietenkin todella kaunis. Temppelin takana oli pienempi temppeli, jossa menimme munkin luo, joka siunasi meidät pyhällä vedellä ja laittoi rannekkeet ranteisiin. Kiva kokemus, toivottavasti siunauksesta on apua tulevaisuudessa.

Wat Na Phra Name



Munkki siunaa Oliviaa. 

Munkilta saadut nauhat ranteissa. 

Viimeisenä vierailimme Wat Lokaya Sutharam nimisessä temppelissä, missä näimme Thaimaan neljänneksi pisimmän makaavan buddhan. Eihän tässä ole samaa loistoa kuin esimerkiksi Wat Phon kultaisessa makaavassa buddhassa, mutta hienohan tuokin oli. Opas kertoi, että Thaimaahan rakennetaan juuri yli 200 metriä pitkää makaavaa buddhaa? Olisipa hienoa nähdä se joskus luonnossa. 

Wat Lokaya Sutharam

Temppelikierroksen jälkeen meidät kuskattiin joen rannalle, missä meidät ohjattiin risteilylaivaan joka vei meidät takaisin Bangkokiin. Risteilyn aluksi tarjolla oli erinomainen buffetlounas. Tarjolla oli suuri määrä erilaista thai ja eurooppalaista ruokaa sekä maukkaita jälkiruokia. Syötyämme siirryimme laivan kakkoskannelle, missä ihailimme koko matkan ajan joenvarren maisemia. Matkalla oli lukuisia upeita temppelialueita ja jos jonkinlaisia veden päällä liikkuvia veneitä ja laivoja. Matka Bangkokiin kesti pari tuntia ja saavuimme River Cityn ostoskeskukselle tasan kello 16.00. Ostoskeskukselta meidät kuskattiin takaisin hotellille. Olimme tosi tyytyväisiä, että lähdimme retkelle. Suosittelen muillekin Ayutthayan retkeä, jos temppelit ja temppeleiden rauniot yhtään kiinnostaa. 

Risteilypaattimme

Hyvät ruuat ja jälkkärit

Maisemia matkan varrelta. 





Wat Arun



Lapset olivat todella väsyneitä retkipäivästä ja he molemmat nukkuivat laivan kannella paluumatkalla. Samuel nukahti vielä uudelleen hotellihuoneen sänkyyn lähes heti hotellille saavuttuamme. Herättyään Samuel tuntui vähän kuumeiselta, mutta halusi silti uimaan. Siellä vesi taas tuntui viileältä, joten uinti jäi lyhyeen. Uimisen jälkeen kävelimme vielä kauppaan, vaikka Samuelin voimat olivat vähissä. Toivottavasti väsymys johtuu vaan kuumuudesta, aikaisesta heräämisestä ja yleisestä rasituksesta eikä hän olisi tulossa kipeäksi. Uni on yleensä paras lääke kun vointi ei ole paras mahdollinen, joten toivotaan että aamulla on taas voimia lomailla terveenä ja pirteänä. 

Reissun ensimmäinen iltauinti ja saimme jopa Tominkin mukaan. 

tiistai 25. joulukuuta 2018

Bangkokin Chinatownissa ja Icon Siamissa


 Tänään lähdimme aamupäivän uintien jälkeen kohti Bangkokin Chinatownia. Valitsimme kulkuvälineeksi skytrainin Saphan Taksin asemalle joen rantaan ja siitä jokiveneellä Chinatownin pysäkille numero 5. Reitti on meille tuttu ja päätimme mennä taas oranssilippuisella veneellä. Tomi ihmetteli "kalliita" lippuja eli liput maksoivat 20thb ja muutenkin systeemi oli muuttunut, sillä aiemmin olemme ostaneet liput vasta veneestä, mutta nyt lipunmyynti oli jo laiturilla. Kun katsoimme tarkemmin, olimmekin ostaneet kultaiset emmekä oransseja lippuja. Kultaisilla lipuilla pääsimme vähemmän ahtaaseen veneeseen, josta löytyi kaikille hyvät istumapaikat. Muutaman bahtin menetys ei harmittanut, kun saimme niin hyvän kyydin. Menomatkalla vene pysähtyi ainoastaan uuden Icon Siamin laiturilla. Huomasimme samalla, että Icon Siamille menee ilmaiset veneet sekä Saphan Taksinilta, että Chinatownin pysäkiltä. Päätimme, että paluumatkalla pysähdymme katsomassa uutta ostoskeskusta ja se onnistuu näillä ilmaiskyydeillä. 

China Townissa kävelimme ensin suosikkikatumme Soi Wanitin kovassa ruuhkassa kohti Wat Traimit temppeliä. Olivia on aina ollut erityisen kiinnostunut temppelissä sijaitsevan kultaisen buddhan tarinasta. En ole muistanut sitä tarkasti, joten nyt menimme katsomaan buddhaa ja Olivia sai itselleen oppaan, jossa kerrotaan patsaan historiasta. Tarinahan menee jotenkin niin, että tämä 5500 kiloa painava täyttä kultaa oleva patsas piilotettiin savimassaan, jotta sitä ei varastettaisi. Asia huomattiin vasta aikojen kuluttua, kun patsasta siirtäessä patsaan pinta halkesi ja sisältä paljastui kultainen buddha. Kävimme katsomassa tätä upeaa patsasta. Pääsymaksu oli 40thb aikuisilta, Samuelista ei mennyt maksua. Minä tosin jouduin maksamaan 20thb sarongin vuokrasta kun mekkoni oli liian lyhyt.

Wat Traimit, jonka sisällä on kultainen buddha.


Kultainen buddha




Temppelikierroksen jälkeen lähdimme kävelemään Chinatownin pääkatua pitkin eteenpäin. Huomasin kadulla Shanghai Mansion hotellin, joka on aina kiinnostanut minua. Menimme hotellin kahvilaan juomaan virvokkeita ja kävin myös hotellin sisällä vähän vakoilemassa arkkitehtuuria. Hotellin sisällä oli todella pimeää ja tummaa, mutta siellä oli upeita yksityiskohtia. Hotelli vaikutti myös erittäin siistiltä, jopa vessassa oli hienot tuoksulyhdyt. Hotelli ei kuitenkaan vakuuttanut minua niin paljoa, että menisimme sinne seuraavalla reissulla, ehkä joskus myöhemmin voisimme sitä harkita. 

Olivia osti suosikkivälipalaansa eli maissia, joka tarjotaan kondensoidun maidon ja sokerin kera. 

Kookokset ovat minun suosikkejani kaikissa muodoissa. 


Juotuani kookosveden, pyysin myyjää irrottamaan kookoslihan, hyvää oli. 


China Townin pääkatu.

Shanghai Mansionin ravintola

Hotellin sisältä. 



Drinkki nimeltään Phuket

Chinatown on mielestäni yksi Bangkokin upeimmista kaupunginosista. Teimme siellä perinteisiä ostoksia, kuten kiinalaisen uuden vuoden kuoria ja Olivialle löysimme hienon kiinalaistyylisen mekon, vaikkapa rippijuhliin ensi kesäksi. Pääkadulla seikkailun jälkeen kävimme vielä uudelleen Soi Wanitilla, mutta sieltä emme ostaneet mitään. Pienen harhailun jälkeen löysimme takaisin rantaan ja jokiveneen laiturille. Sieltä sitten pääsimmekin kätevästi Icon Siam ostoskeskukseen. 

Kiinalaisen uuden vuoden kuoria. 



Ennen veneen lähtöä lapset ehtivät vielä syöttää kaloja. 

Icon Siam ostoskeskus on Bangkokin uusin ostoskeskus ja se sijaitsee joen rannalla. Ostoskeskus on todella hulppea, kultaa ja kimallusta ja luksustuotteita löytyy joka lähtöön. Etenkin illalla pimeällä pois lähtiessämme ostoskeskuksen ulkolaiturilla oli melkoinen meno. Joulutohinat oli täydessä vauhdissa, erilaisia viihdyttäjiä kulki ihmisten joukossa ja tonttutytöt jakoivat joulupiparipusseja. Tärkein syy miksi menimme tänne ostoskeskukselle oli se, että sinne oli juuri avattu Thipsamain ravintola ja Olivia rakastaa sen ravintolan pad thaita. Ravintola sijaitsi ostoskeskuksen kuudennessa kerroksessa, mutta sinne oli melkoinen matka. Ostoskeskus on nimittäin ihan jättimäinen ja ainakin näin ensikertalaiselle sokkeloinen. Onneksi tämän paikan Thipsamaihin ei ollut jonoa ja saimme pikavauhtia annokset eteemme. Ruoka oli erinomaista. Annokset maksoivat yli tuplasti enemmän kun Thipsamain katukeittiössä, mutta maksoimme mielellämme noin 250thb tästä ruuasta näin hulppeassa ympäristössä. Syötyämme ja löydettyämme pois ostoskeskuksen sisältä kiertelimme hetken pihalla ja menimme maksuttomalla lautalla Saphan Taksinin skytrain asemalle. Sieltä matkasimme Chong Nonsin asemalle tänne hotellin lähettyville. Matkalla hotellille kävimme vielä pikaisesti kaupassa hakemassa juomia ja ostimme hotellin alakerrasta 60thb maksavat pizza slicet iltapalaksi. Nyt onkin vielä laitettava huomiset tavarat kuntoon, sillä lähdemme huomenna aamulla ennen kukonlaulua retkelle. Ainiin meinasi unohtua lasten kehuminen, kävelimme tänään taas helteessä pitkiä matkoja koko päivän ja molemmat jaksoivat olla reippaita ja kaikesta kiinnostuneita ilman mitään ongelmia.

Ison Siam joelta päin katsottuna.


Upea paikka, ehkä vähän liiankin hieno meille. 

Suosittelen kokeilemaan tätä ravintolaa. 
Hyvää ruokaa. 



Narai hotelli pizzoja, hyviä nekin...