perjantai 7. lokakuuta 2022

Elokuinen Lontoo


Olin käynyt ainoastaan kerran aiemmin Lontoossa, eikä kaupunki oikein avautunut minulle sillä kertaa. Olivia oli kuitenkin kysellyt jo jonkin aikaa, että voisimmeko mennä Lontooseen ja koska meillä oli vielä saldoa jäljellä Finnairin peruuntuneista lennoista saadulla lahjakortilla, päätimme lähteä pikalomalle Lontooseen ennen koulujen alkua. Jonotimme muutamia viikkoja Finnair plus -pisteillä matkustusluokankorotusta lennolle, mutta kuten olin lukenut, niin laajarunkokoneisiin on nykyään todella vaikea saada korotusta. Näin kävi myös meille eli emme saaneet korotusta kumpaakaan suuntaan. Onneksi koneessa oli melko väljää ja vieressämme oli tyhjä istumapaikka sekä meno- että paluumatkalla, joten turistiluokankin paikoilla oli meille riittävästi tilaa. Lontoossa majoituimme Mercure Bloomsbury hotelliin, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Heathrown lentoasemalta pääse metrolla muutamalla punnalla suoraan hotellille ja hotellilta keskustaan oli kävelymatka. Hotellihuone oli siisti ja kaikin puolin toimiva ja aamiainenkin oli tuttua Mercuren tasoa. 


Ensimmäisenä päivänä kävimme hotellihuoneen saamista odotellessa kävelemässä pitkin Lontoon katuja ja shoppailemassa Disney kaupassa, Primarkissa Samuelille kouluvaatteita, ja muissa pikku kojuissa. Vaikka väsymys painoi aikaisen aamulennon takia, niin jaksoimme silti käydä tuttavaperheen kanssa China Townissa kiertelemässä ja syömässä. Busseilla ja metrolla liikkuminen oli helppoa ja edullista ja kuljimmekin myös lyhyitä matkoja julkisilla kulkuvälineillä. Käytimme jonkin verran suomalaisia puhelinten nettiliittymiä navigoinnin vuoksi, mutta onneksi käyttö jäi niin vähäiseksi, ettei puhelinlaskut olleet kovin suuria matkan jälkeen. 



Toisena päivänä meillä oli ohjelmassa matkan kohokohdat. Hotelliaamiaisen jälkeen kävelimme Sherlok Holmes pubille katsomaan mistä Afternoon Tea bussiajelumme lähtee. Olin varannut jo Suomesta Brigit´s Bakeryn Afternoon bus retken. Retki sisälsi bussiajelun, joka kierteli Lontoon nähtävyyksiä, perinteisen afternoon tean sekä take away teemukin kotiin vietäväksi. Retki oli aika kallis, etenkin kun jouduimme varaamaan VIP-paikat bussin edestä yläkerrasta, mutta mielestäni retki oli hintansa arvoinen. 









Afternoon tea ajelun jälkeen lähdimme katsomaan Buckinghamin palatsia ja Prinsessa Dianan muistoksi rakennettua leikkipaikkaa. Samalla matkalla kävimme myös Sherlok Holmesin museon kaupassa ja Beatles kaupassa ostamassa Tomille tuliaiseksi rumpukapulat. Kierreltyämme jalat puuduksiin palasimme metrolla hotellille herkuttelemaan afternoon tea kierrokselta jääneet leivokset. 





Olivian ehdoton toive oli päästä katsomaan Leijonakuningas musikaali Lontooseen. Olin varannut etukäteen meille liput musikaaliin ja pääsimme netistä tulostetuilla lipuilla sisään teatterille. Kokemus oli upea. Musikaalissa oli taitavat esiintyjät ja lavastus oli ainutlaatuinen. Teatteri näytti olevan viimeistä paikkaa myöten täynnä (tai ainakin melkein) ja teatteriin mahtuu yli 2000 katsojaa. Hieno kokemus. Olivia nautti esityksestä ja kävimmekin läpi jokaisen tapahtuman kävellessämme hotellille. Tästä riittää pitkäksi aikaa muisteltavaa. 


Kotiinlähtöpäivänä luovutimme huoneemme aamiaisen jälkeen ja menimme British Museumiin. En ollut tajunnut etukäteen miten valtava tämä museo on. Olen käynyt aiemmin Egyptiläisessä museossa Kairossa ja tässä oli jotain samoja vaikutteita. Meitä kiinnosti eniten Aasian ja Egyptin osiot. Museon tutkimiseen saisi kulumaan useita päiviä ja meidänkin "pikainen" kierros kesti useamman tunnin. 






British museum kierroksen jälkeen haimme matkalaukut hotellilta ja matkasimme metrolla lentoasemalle. Menimme lentokentälle hyvissä ajoin, sillä Heathrowlla oli ollut hurjia ruuhkia ja niistä varoitettiin myös Finnairilta tekstiviestitse. Lentoasemalla oli kuitenkin sotilaallinen kuri ja ohjaus turvatarkastukseen ja selvisimme lentokenttämuodollisuuksista kohtuullisessa ajassa. Lentokentällä menimme syömään Wagamama -ravintolaan, jonka olin myös suunnitellut matkaohjelmaan. Ruoka oli erinomaista ja palvelu nopeaa ja ystävällistä. En ollut koskaan aiemmin törmännyt siihen, että syömisen jälkeen ruoka maksettiin kuitissa olevalla numerolla omatoimisesti luottokortilla netissä. Se olikin tosi kätevää, kun ei tarvinnut odotella laskua, vaan maksu hoitui kätevästi ja odottelematta. Lentomatka kotiin sujui Thaimaa fiiliksissä kun pääsi ison koneen kyytiin. Nyt kävimme vain Lontoossa, mutta kaipuu Aasiaan on niin kova, että toivottavasti pääsemme sinnekin pikaisesti. Lontoon oli myös niin mukava kaupunki, että palaamme sinne varmasti uudelleenkin. 



 

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Kesälomareissu Billundiin

Lentokoneen aamupalatarjontaa

Islannin toukokuisen matkan jälkeen tuhlasimme korona-aikana kertyneitä Finnair plus -pisteitä Tanskan Billundin lentomatkaan. Varasimme lennot jälleen businessluokkaan, koska pisteveloitus oli ainoastaan 25000 pistettä per henkilö. Tällä pistemäärällä ja noin 30 euron matkustajamaksulla saimme lentojen lisäksi matkatavarat ruumaan, priority turvatarkastuksen lentoasemilla, loungekäynnit, lennonaikaisen tarjoilun ja tilavat eturivin paikat. Menomatkalla businessluokka oli ainoastaan eturivi, jossa meidän perheemme matkusti ja paluumatkalla myös rivi kaksi oli businessluokkaa. Majoituimme lentoa edeltävän yön Holiday Inn Vantaa airport hotellissa, koska lentomme lähti aikaisin aamulla. Emme maksaneet hotellissa aamupalaa, koska tiesimme saavamme ruuat loungessa ja koneessa. Mielestäni matkustusluokan korotus on kannattavaa myös näillä lyhyillä lennoilla, etenkin jos tilillä on ylimääräisiä Finnair plus -pisteitä. 

Hotel Zleep, näkymät huoneemme ikkunasta.

Matkalla oli mukana minun ja lasten lisäksi äitini. Majoituimme Billundissa pienessä neljän hengen huoneessa Zleep hotellissa, joka sijaitsee aivan lentoaseman vieressä. Billundissa on paljon majoitusvaihtoehtoja, mutta hinnat ovat korkeita. Hyviä puolia hotellissa oli sijainti lentoaseman vieressä, kohtuullinen hinta etenkin jos varaa huoneen erittäin hyvissä ajoin, melko uusi ja siisti ulkoasu ja hotellin ulkopuolella sijaitseva maksuttoman citybussin pysäkki. Oikeastaan ainut huono puoli oli ilmastoinnin puute ja jos ikkunan aukaisi saadakseen ilmaa, läheiseltä lentokentältä tuli korvia huumaava lentokoneiden melu. Aamupala oli omasta mielestäni keskitasoinen ja riittävä, mutta lapset kaipasivat nakkeja ja munakasta ja jotain muuta lämmintä ruokaa, jota ei ollut tarjolla ollenkaan. 


Lego -housen pihalla on kiva kiipeilypaikka.

Saavuimme Billundiin aamulla emmekä saaneet aikaista sisäänkirjautumista hotellihuoneeseen edes rahalla, sillä hotellin huoneet olivat varattuja. Jätimme matkatavarat hotellin matkatavarahuoneeseen ja ajattelimme, että menisimme maksuttomalla citybussilla noin kolmen kilometrin päähän Billundin keskustaan. Monella muullakin oli samat suunnitelmat ja emme mahtuneet bussin kyytiin, vaan meidät jätettiin tylysti pysäkille odottelemaan seuraavaa bussia, joka tulisi tunnin kuluttua. Päätimme kävellä pari sataa metriä lentoaseman bussiasemalle, jossa olikin lähdössä tavallinen bussi keskustaan. Kuski myös ilmoitti, että matka ei maksa mitään, joten sehän sopi meille mainiosti. Kävimme keskustassa parissa kaupassa ja kävelimme läheiseen Lalandia viihdekeskukseen. Keskuksessa olisi vaikka mitä tekemistä vesipuistosta luisteluun, mutta Samuelille riitti kalliokiipeily ja trampoliinilla pomppiminen valjailla. Olimme tosi väsyneitä aikaisesta heräämisestä johtuen ja jos olisi halunnut ottaa kaiken irti Lalandiasta, olisi siihen pitänyt varata kunnolla aikaa ja taakse hyvin nukuttu yö. Lalandiassa oli myös mukavia ruokapaikkoja ja kävimme syömässä Outpost grill nimisessä ravintolassa hyvät ruuat. Takaisin hotellille menimme maksuttomalla citybussilla. Illalla kävimme vielä hotellin pihalla, jossa Samuel heitteli pituutta frisbeellä ja ostimme iltapalaa hotellin kahvilasta. 

Lalandia

Hiekkateos Lalandiassa

Lalandian sisätiloja


Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen olimme valmiita lähtemään Legolandiin. Olemme käyneet aiemmin Malesian Legolandissa ja tiesimme vähän mitä odottaa päivältä. Kävelimme tällä kertaa lentoasemalle ja menimme sieltä citybussiin, jotta mahtuisimme varmasti kyytiin. Olin vähän huolissani säätilasta, sillä ennusteet näyttivät sadekuuroja. Niitä tuli päivän aikana kaksi. Toinen noin 20 minuutin mittainen kuuro tuli heti aamupäivällä ja toinen vähän pitempi juuri ennen laitteiden sulkemisaikaa. Sade ei siis onneksi häirinnyt juurikaan meidän menoamme, vaan nautimme kovasti päivästämme. Olemme aivan hulluina juuri tällaisiin teemapuistoihin. Lapset viihtyivät toistensa seurassa ja oli ihana nähdä miten 12 ja 17-vuotiailla oli enemmän yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja seuraa toisistaan kuin ikinä kotona. Viihdyimme koko päivän puiston aukiolosta laitteiden kiinni menemiseen puistossa ja olisimme olleet siellä pidempäänkin. Lapset kävivät yhdessä kaikki hurjat laitteet, minulle riitti rauhallisempi vauhti. 


Cocacola freestyler -automaatti

Legolandin liput ostin etukäteen netistä. Etsin kevään aikana useamman kerran Legolandin lippujen alennuskoodeja internetistä huonolla menestyksellä ja kun kävin pääsiäisenä Kööpenhaminassa, minulla oli myös tarkoitus etsiä jotain alennuskoodeja, mutta unohdin. Juuri ennen lähtöä päädyin jälleen etsimään netistä alennuskoodia ennen lippujen varausta ja löysinkin tanskankieliseltä sivulta koodin, jolla sai tilattua kaksi lippua yhden hinnalla Legolandin tanskankieliseltä sivulta. Jos vaihtoi kielen englanniksi, tilaus ei onnistunut. Lippujen tilauksen jälkeen ostin vielä lapsille Cocacola Freestylerit. Hintaan kuului muki, jonka sai heti puiston sisäänkäynnin jälkeen ja mukia sai täyttää koko päivän ajan puiston useissa automaateissa maksutta 15 minuutin välein. Automaatissa on saatavilla yli 100 erimakuista juomaa, Samuel maisteli eri makuisia Cocacola -juomia ja Olivia joi erilaisia teejuomia. En ottanut tällekään matkalle mukaan kameraa, vaan tyydyin kuvaamaan kännykällä. Tässä alla joitain kuvia Legolandista, kuvat eivät kyllä anna oikeutta paikan monipuolisuudelle ja viihtyisyydelle. 

Lego dublo -alue





Puistossa oli vesipyssyjä, joilla voi kastella laitteissa olevia ja sehän oli kivaa. 

Lohikäärmejuna, joka lähti linnan sisältä. Tämä testattiin myös Malesian Legolandissa. 

"Tukkijoki", jossa vaunu nostettiin hissillä mäen päälle. 

Rauhalliset veneajelut olivat minun mieleeni.



Ninjago -alueella oli Malesiastakin tuttu lasersotajuna. 

Mummon hodari

ja minun Legoland jätski

Rauhallisella veneajelulla pääsi myös Thaimaan tunnelmiin. 

Vähemmän pelottava kummitustalo. 


Päivä ohi Legolandissa, olipa upea päivä. 

Samuel osti Legolandista tuktukin Thaimaan reissun toivossa ja rakensi ajoneuvon hotellihuoneessa. 

Lähtöpäivänä meillä oli hyvin aikaa ennen illan lentoa. Lapset halusivat ensimmäisenä päivänä näkemäänsä Legohouseen, joten suuntasimme sinne heti aamupalan jälkeen. Kävelimme tälläkin kertaa lentoasemalle citybussin pysäkille, että mahdumme varmasti kyytiin. Matkalla keskustaan ostin bussissa istuessani netin kautta Legohousen liput, sillä talolla liput olisivat olleet paljon kalliimmat. Nettiostoksen jälkeen sähköpostiin tuli QR-koodi, jota automaattiin näyttämällä tulostui Legohousen rannekkeet. Nämä rannekkeet ovat tärkeät koko käynnin ajan ja vielä kuukauden sen jälkeenkin, sillä kaikki Legohousessa tehdyt rakennelmat ja interaktiiviset teokset tallennettiin rannekkeelle ja niitä voi katsella kotona kuukauden ajan käynnin jälkeen. Legohouse jaksoi myös innostaa molempia lapsia, ja he tekivät innokkaasti kaikkia talon tehtäviä ja rakennelmia. Välillä piti vähän patistellakin, että menisimme jo seuraavien tehtävien pariin, sillä meillä oli vain reilu neljä tuntia aikaa ennen lentoasemalle lähtöä. 

Legohousen selfiepaikka

Tutustuimme aluksi Olivian toiveesta Legojen historiaan. Tässä vitriinissä oli minun syntymäni ja lapsuuteni ajan legoja. 

Teimme myös slow motion elokuvan. Onneksi Olivia tiesi miten se tapahtuu. Elokuvaan lisättiin lopuksi alku- ja lopputekstit ja se tallennettiin rannekkeelle kotona katseltavaksi kuten kaikki muutkin rakennelmat eri pisteillä. 

Tämä oli myös hauska, rakensimme legoista hahmot ja sen jälkeen rakennelma syötettiin koneeseen ja hahmot heräsivät henkiin.

Tässä rakennettiin kaloja legoista ja ne muunnettiin digitaaliseen muotoon ja laskettiin näytölle uimaan muiden kalojen kanssa. 

Olivian pikselityö

Legohousessa oli myös mahdollisuus rakennella vapaasti legoaltaissa. 

Tässä rakennetaan autoja, joilla ajettiin kilpaa muiden kanssa erilaisilla radoilla. 

Poislähtö Legohousesta meinasi aiheuttaa meille sydämentykytyksiä, sillä olimme lähdössä lentoasemalle citybussilla, jonka piti olla aikataulun mukaan 14.08 Legohousella. Bussia ei vaan näkynyt missään ja päätin, että voimme odottaa kello 14.30 asti ja jos bussia ei näy, lähdemme normaalille bussipysäkille. Juuri kun lähdimme kävelemään pääkadun varteen etsimään bussipysäkkiä, citybussi saapui. Huokaisimme helpotuksesta ja matkasimme hotellille hakemaan mummon, joka ei ollut mukana Legohousessa sekä matkalaukut hotellin säilytyksestä. Kävelimme lyhyen matkaa lentoasemalle ja menimme laukkujen jättämisen jälkeen lentokentän loungeen syömään hyvät ruuat. Myös lentokoneessa oli maukkaat ruuat. Olivia söi minun etukäteen tilaamani seafood -salaatin ja minä söin Olivian salaatin kanoja lukuun ottamatta. Kotimatka sujui mukavasti ja pääsimme vaarin kyydissä kentältä kotiin. Olipa upea reissu. 

Ruuat paluumatkalla.