tiistai 6. kesäkuuta 2017

Legoland Malaysia

Huoneemme hotellissa Holiday Inn Orchard City Centre, voin suositella hotellia.

Tänään meillä oli aamulla aikainen herätys Singaporessa, sillä olimme sopineet että taksi tulee hakemaan meitä hotellilta kello 10.00 ja halusimme syödä aamiaisen rauhassa. Aamiaisella oli kiva systeemi munakkaiden kanssa, sillä pöydässä oli kortteja jonka toisella puolella oli pöydän numero ja toisella puolella eri vaihtoehtoja aamiaismunille/munakkaille. Minä rastittelin munakkaan tomaatilla, juustolla ja sipulilla ja vein lapun munakaspisteelle. Hetken kuluttua tarjoilija toi munakkaat pöytään. Aamiaisen jälkeen pakkailimme vielä loput tavarat ja menimme hotellin alakertaan kirjautumaan ulos hotellista. Kuskimme olikin jo odottelemassa meitä. Tavalliset taksithan eivät saa ylittää Singaporen ja Malesian välistä rajaa, joten olimme tilanneet etukäteen eräästä taksifirmasta kyydin. Matka Legolandiin kesti noin puolitoista tuntia. Suurin osa ajasta meni Singaporen ja Malesian välisellä alueella, jossa oli pitkät jono Malesian puoleiseen rajatarkastukseen. Rajamuodollisuudet meni kuitenkin nopeasti ja sujuvasti eikä meidän tarvinnut edes nousta ulos autosta. 


 Hotellille saavuttuamme lapset bongasivat heti isot legoaltaat ja jäivät rakentelemaan legoilla. Emme saaneet hotellihuonetta vielä puolen päivän aikaan, joten jätimme matkatavarat hotellin matkatavarasäilytykseen kuten olin suunnitellut etukäteen ja menimme huvipuiston puolelle. Pieni takaisku koettiin rahallisesti kun respan virkailija sanoi, että olen ostanut etukäteen Legolandin liput ulkopuolisen vierailijan hinnalla ja hotellin asukkaat olisivat saaneet alennusta. Hän ehdotti, että jos haluan olisimme voineet hakea palautusta lippurahoista ja saaneet rahat takaisin neljän viikon kuluttua jos olisimme ostaneet uudet liput hotellilta. Emme viitsineet lähteä siihen projektiin, sillä tässä konkurssissa vähän kalliimmilla lipuilla ei ollut juurikaan merkitystä.

Leikki on lasten työtä ja täällä hotellissa on todellakin kovasti hommia.

Hotellin sisäänkäynti


 Tämäkin päivä oli erittäin kuuma ja vaatteet oli koko päivän liimautuneena iholle kiinni, mutta sehän ei menoa haitannut. Ehdimme olla tänään puistossa viitisen tuntia emmekä ehtineet tutkia puistoa läpi, joten onneksi meillä on kahden päivän liput ostettuna. Lapset aloittivat huvipuistokierroksen autokoulusta ja sen jälkeen vielä laivurikoulusta. Hauskaa taisi olla molemmissa paikoissa.



 Olivia bongasi tämän kivan paikan, jossa kaksi paloautoa ja kaksi poliisiautoa ajaa kilpaa palavan talon luokse. Perille päästyä matkustajat sammuttavat tulipalon ja ajavat takaisin lähtöpaikalle. Olivian, Samuelin ja Tomin auto tietysti voitti koko kisan.




Lego City alueella pääsi myös ajelemaan lentokoneilla. 


Samuelista huomaa selvästi kun hänen energiansa alkaa loppua, sillä hän alkaa huokailemaan ääneen. Se olikin selvä merkki sille, että tarvitsemme lisää polttoainetta ja siihen auttoi ainakin vohvelit ja jäätelö. 


Lego City alueen jälkeen menimme Lego Ninjago alueelle. Etenkin Samuel on suuri Lego Ninjago fani. Olin itsekin katsellut youtubesta huvipuiston uuden Lego Ninjago riden esittelyn ja se osoittautui niin kivaksi paikaksi, että kävimme ajelulla kaksi kertaa peräkkäin. Olivia saavutti heti ensimmäisellä ajelukerralla päivän neljänneksi parhaan tuloksen. Ninjago ajelun jälkeen kiirehdimme kolmen näytökseen katsomaan Ninjago esitystä. Kiva kun osa aktiviteeteista on ilmastoiduissa sisätiloissa, niin saa aina välillä vähän viilennystä, vaikka pelkäänkin että lapset vilustuvat jatkuvista lämpötilanvaihdoksista. 








Vessoissa on kivat kyltit
 Lego Ninjago alueen jälkeen menimme Lego Kingdoms alueelle. Siellä suurimmaksi vetonaulaksi osoittautui lohikäärme vuoristorata.  Aika hurja laite, kiljuin niin että Samuelin korvia sattui. Kävimme myös Imagination laitteessa, jonka korkeuksista sai hyvän kuvan koko Legolandin alueesta.








Lego Kingdoms alueen jälkeen aloimme olla jo melkoisen väsyneitä. Käväisimme nopeasti vielä Star Wars alueella, mutta päätimme suosiolla jättää muut alueet huomiselle. Legolandissa on melko vähän porukkaa joten siellä ei tarvinnut jonotella muutamaa minuuttia kauempaa laitteisiin, mutta nähtävää on niin paljon että emme tule näkemään näiden kahden päivän aikana kaikkia paikkoja. Lapset ovat innoissaan Legolandista, etenkin Olivia kehui tänään kovasti miten tykkää paikasta ja kivaahan meillä onkin ollut. Ennen hotellille lähtöä Olivia söi vielä kana Satayta ja kastike oli taas kerran erinomaista. Meidän on kuulemma käytävä huomenna samassa paikassa ostamassa ruokaa. 


Älkää antako pilvisyyden hämätä, ulkona oli kuuma!




 Hotellin ovelta on matkaa Legolandin sisäänkäynnille ehkä noin 50 metriä, joten sijainti on erinomainen. Hotellihuoneemme oli juuri sellainen kuin olin etukäteen tutkinut. Lapsille on erillinen huone kerrossänkyineen ja meillä erittäin leveä parivuode toisessa huoneessa. WC:ssä on hienoja toilettarpeita ja lapsille oma pesuallas. Kaikista hauskin juttu huoneessa oli lapsista aarrearkku, jonka sai auki kun ratkaisin vihjelapussa olevat vihjeet. Oliviakin osaa jo niin hyvin englantia, että hän osasi lukea vihjeet ratkaista ne huoneesta löytyvien vihjeiden avulla. Aarrearkun sisällä oli lego avaimenperä, ristinolla tyyppinen Lego friends peli sekä pieni legopakkaus. Huoneessa oli myös lapsille milo -kaakaojuomaa ja suklaakeksejä sekä kahvia ja teetä vapaasti käytettävissä.





Majoittauduttuamme lähdin Samuelin kanssa uimaan. Allas ei ollut kovin iso, mutta se ajoi asian tarkoituksen eli rentoutumisen huvipuistossa kävelyn jälkeen. Illan päätteeksi kävimme vielä syömässä hotellin yhteydessä olevassa Medini ostoskeskuksessa. Ostoskeskuksessa huomasi hyvin, että olemme eri maassa kuin eilen. Hinnat olivat murto-osan Singaporen hinnoista. Kävimme syömässä Burger Kingissä ja meidän neljän ateriat maksoivat aika tasan 11 euroa! myös kaupoissa hinnat oli huomattavan edullisia ja Tomi ja Olivia ostivatkin heti itselleen kengät ja Samuel Ninjago lelun sekä fidget spinnerin koska Oliviallakin on sellainen. Päivä oli kyllä ihan superkiva, mutta nyt on käytävä nukkumaan sillä meillä on huomenna melko aikainen aamiaisvuoro. Täällä hotellilla on valittava kolmesta vuorosta, mihin aikaa haluaa mennä aamiaiselle. Me valitsimme keskimmäisen, joka alkaa jo kello 7.45. Levätään sitten Mae Phimissä kun on sen aika...



On ne auringonlaskut ihania uima-altaaltakin katseltuna.

Ei kommentteja: