keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Koh Sametilta takaisin Mae Phimiin


Pitkä päivä takana, joten aloitetaan aamusta. Nukuin aika huonosti hotellilla, koska sänky oli epämukava ja ulkoa kuului todella voimakkaita viidakon ääniä. Ääniä oli laidasta laitaan, kurnutuksesta livertelyyn ja sirkutukseen. Onneksi aamu kuitenkin koitti ja pääsimme hotellin aamiaiselle. Arvelinkin ettei tämän tason hotellissa ole kovin kummoinen aamiainen, mutta ihan riittävä silti. Samuel söi innoissaan ja kehui, miten hyvä aamiainen hotellilla on. Aamiaisen jälkeen lähdimme heti uimaan mereen. Pääsin nyt snorklaamaan, mutta vesi oli tosi matalla ja rannan riutoille ei oikein päässyt, kun niiden päällä oli niin vähän vettä. Hiekka myös sekoitti rannan vettä sameaksi ja se haittasi näkyvyyttä. Olin kuitenkin yllättynyt, miten hienoja koralleja rannassa oli ja näkyihän siellä kaikenlaisia upeita kalojakin. Meidän snorkkelimaski sanoi itsensä irti palveltuaan meitä jo noin 15 vuoden ajan. Hankimme muistaakseni maskin kun lähdimme Egyptiin lomalle ja siitä asti olemme käyttäneet maskia joka vuosi reissuillamme eli ehkä nyt onkin jo aika ostaa uusi. Uituamme ihanassa lämpimässä merivedessä siirryimme vielä altaalle uimaan. Sitten tulikin jo vähän kiire lähteä pakkaamaan vähät matkatavarat ja kirjautumaan ulos hotellista. 

Aamiaisella ei ollut tungosta.

Hotellin respa.

Matkatavarat jätettiin tähän  odottamaan niiden kuskausta laivaan. 

Samuel poseeraa.

Rannalla oli vilskettä ja aurinko paahtoi armottomasti.

Hotellin ravintolarakennus.
 Laivamme piti lähteä kello 12.00, mutta jo uloskirjautumisen yhteydessä meille sanottiin, että aika on noin aika ja lähtö tapahtuu ehkä noin 12.10. Vähän kahdentoista jälkeen hotellin henkilökunta soitti rannalla isoa laivakelloa merkiksi, että meidän pitää siirtyä laivaan. Matka rannikolle sujui tasaiseen tahtiin. Olimme rannassa noin kello 13.15. Olin tilannut meille kuljetuksen hakemaan meitä kello 13.00, mutta onneksi kuskimme odotti meitä tuon pienen viivästyksen ajan. Eipä täällä olla niin minuutin päälle tarkkoja ajasta. 


Näimme matkalla Koh Sametin laivalaiturin. 


 Talolle paluu oli kuin olisimme palanneet kotiin. Siistiin ja tilavaan lomakotiimme oli kiva palata saarireissusta rähjääntyneenä. Tyhjensin matkalaukut pihalla ja ravistelin vaatteista hiekat ja muurahaiset pois. Samuel odotti malttamattomana uimaan lähtöä ja menimmekin lähes heti uimaan. Altaalla olikin vilskettä, jopa kolme perhettä lisäksemme. Suomi-Ruotsi 2-2. Meillä on ollut todella upeat lomailmat koko kolme viikkoa, jonka olemme kohta jo reissanneet. Sääennusteet näyttävät loppulomalle sateisempia ilmoja, mutta se ei haittaa yhtään meitä koska rantalomamme on kohta ohi ja uimisemme on uitu ja siirrymme kohta erilaisten aktiviteettien pariin ensin Pattayalle ja sitten Bangkokiin. Huomenna onkin selviteltävä kyyti Pattayalle. 


 Uituamme menimme syömään allasalueen ravintolaan. Ruoka ja palvelu oli taas hyvää, vaikka tämän ravintolan pad thai oli jostain syystä aika mautonta vaikka lotrasin päälle mausteita. Syötyämme lähdimme mopoilemaan Kramiin, jossa on valmisteltu jo useamman päivän jotain isoa tapahtumaa. Olen nähnyt tapahtuman mainoksia, mutta ne on vain thaiksi joten meillä ei ole tietoa mikä tapahtuma siellä on. Puolet tiestä on suljettu ja sen varrella on paljon markkina- ja ruokakojuja. Myös esiintymislavaa pystytetään ja aluetta koristellaan. Markkinakojuissa oli kaikkea kivaa kaupan, joten teimme taas vähän ostoksia. Käveltyämme aikamme markkinoilla koukkasimme kaupan kautta talolle ja nythän se on taas aika käydä nukkumaan. 

Aika mauton pad thai, mutta kaunis annos. 

Markkinakatu Kramissa. 

Melko edullista, alushousut 10thb.

Tomi osti tätä punaista tiikerbalsamia ja sai siitä kamalan poltteen nilkkaansa. 

Samuel osti 60thb:n paidan.

Kaikki hiussoljet, pannat yms maksoivat 20thb. 

Toffeen tekoa.



Näitä ei maistettu. Esim. sammakoita, toukkia, heinäsirkkoja, torakoita yms. herkkuja.

Eikä pyydystetty kaoja.


Ruokakojuja oli useita kymmeniä. 

Vielä oli suht rauhallista, mutta viikonloppuna täällä on varmasti hurja meno.

Ei kommentteja: