keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Shoppailua ja pakkailua

Aamu alkoi normaaliin tapaan loungen aamiaisella, joka on mielestäni erittäin hyvä ja riittävä aamiainen, vaikka siellä ei olekaan samanlaista valikoimaa kuin hotellin normaalissa aamiaisbuffetissa. Loungessa on myös erittäin rauhallista syödä ja homma toimii kaikin puolin. Meillä oli tänään tarkoituksena mennä Siam Niramitiin, kuten olemme aikoneet mennä useampana aikaisempanakin vuotena. Kävimme viime vuonna kysymässä kahdesta paikasta lippujen hintojakin ja kävimme myös eilen kartoittamassa hinnat ja lupasimme ostaa liput. Samuel heräsi kuitenkin tänään taas niin aikaisin ja esitys on myöhään, että päädyimme tälläkin kertaa jättämään Siam Niramitin väliin. Meillä on huomenna aamulla aikainen lähtö lentokentälle ja muutenkin meillä oli tänään vielä ostoksia tehtävänä sekä pakkailuhommia. Muutimme siis päivän suunnitelmaa ja palasimme normaaliin rytmiin eli menimme ensin aamulla uimaan. Hotellin allas on pieni, mutta riittävän kokoinen kaupunkihotellin altaaksi. Sieltä on myös hienot näkymät Bangkokin ylle. 




 Uinnin jälkeen lähdimme shoppailukierrokselle. Kävelimme ensin Siamin isojen ostoskeskusten läpi kohti BigC tavarataloa, koska meillä oli vielä Olivian nuudelit ostamatta. Samuel oli todella väsynyt kun kävelimme kovassa helteessä, joten menimme BigC:llä ensin mäkkäriin pika lounaalle. Sen jälkeen kävimme tekemässä tavaratalon puolella ostokset. Olivia osti vaarilta saamillaan rahoilla itselleen pitkän farkkupaidan ja löysimme myös nuudeleita. 



 BigC:n jälkeen kävelimme Pratunamin suuntaan ja menimme ostoksille Platinum tavarataloon. Meillä oli ensin tarkoituksena mennä tänään vain MBK:hon, mutta kaipasimme vähän vaihtelua ja tämä paikka sopi meidän tarpeisiimme, koska ostoskeskus on hintatasoltaan MBK:n kanssa samaa tasoa tai jopa hieman edullisempi. Teimme täällä yhden tuliaislöydön, jota emme ole löytäneet muualta. Samuel osti myös hienot "sairaan nopeet" vilkkukengät vaarin antamalla rahalla. Olisimme menneet Starbucksiin kahveille mutta ravintolat oli niin täynnä ettemme olisi päässeet istumaan, joten säästimme nekin rahata ja päätimme mennä hotellin loungeen kahville. Nyt kun olemme huomanneet miten kätevä täällä Bangkokissa on liikkua klongitaksilla, niin hurautimme pikavauhtia Pratunamin laiturilta suoraan Hua Changin laiturille 8thb:n hintaa per henkilö, paitsi Samuel pääsi taas maksutta. Hua Changin laiturilta kävelimme taas klongin vartta pitkin hotellille. 







 Kahviteltuamme loungessa menimme hetkeksi pakkaamaan tavaroita ja menimme sitten vielä kuuden aikoihin uudelleen loungeen happy hour drinkeille. Loungen terassi on kyllä paras paikka Bangkokissa nauttia juomat. Loungekäynnin jälkeen menimme Golden hands nimiseen hierontapaikkaan, joka sijaitsee hotellin lähellä, samalla kadulla kuin Jim Thompsonin talo. Olemme käyneet aiemminkin samassa paikassa hieronnassa ja todenneet sen hyväksi. Nyt hieronta oli minusta vähän liian hentoa, mutta olihan se kuitenkin rentouttavaa. Samuel ei edelleenkään halua missään nimessä hierontaan, joten onneksi hierontapaikassa oli wifi, niin Samuel pystyi katselemaan videoita youtubesta hierontatuolissa istuen. Hieronnan jälkeen menimme vielä käymään MBK:ssa. Kello oli jo niin paljon, että paikkoja laiteltiin kiinni. Kiersimme nopeasti pari kerrosta ja olisimme menneet Samuelin toiveesta lähtöjätskeille Swensensiin, mutta sekin meni kello 21.00 kiinni kuten muutkin kaupat ja jätskit jäi syömättä. Samuelia itketti, kun hän oli niin odottanut lähtöjätskejä, mutta eiköhän me vielä tulla tänne Thaimaahan uudelleen ja mennään sitten taas monta kertaa Swensensiin. Nyt meidän tavarat alkavat olla jo kasassa ja aamulla on aikainen herätys. Lentomme on lähdössä Suomesta ainakin pari tuntia myöhässä, joten saa nähdä miten me pääsemme lähtemään täältä kohti Suomea. En millään haluaisi taaskaan sanoa tätä, mutta loma alkaa nyt loppua ja kotimaa kutsuu. Laittelen vielä kotimatkan päivitykset sitten kotoa, mutta nyt heipat täältä.





Ei kommentteja: