perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kotimatka

Kysyimme kotiinlähtöä edellisenä iltana hotellin matkavarauspisteeltä taksin hintaa hotellilta lentoasemalle ja se olisi ollut Innovalla tai vastaavalla isommalla taksilla 1200thb ja minivanilla 1600thb. Hinnat olivat aika kovat, joten ajattelimme kysyä vielä ovimiehiltä taksin hintaa ja heidän kauttaan isomman taksin hinta oli 700thb eli varasimme kyydin heiltä. Ovimiehet suosittelivat kentälle lähtöajaksi kello 5.00, mutta halusimme vähän myöhemmin eli sovimme ajaksi kello 5.15 aamulla. Laitoin kännykän soimaan aamuksi kello 4.15, että ehtisin käydä suihkussa ennen lähtöä. Yöllä oli upea ukonilma ja se vähän häiritsi yöunia, mutta sain nukuttua pari tuntia ennen herätystä. Kävin suihkussa ja meinasin herättää lapset, mutta katsoinkin kännykkää sitä ennen ja olin saanut Finnairilta tekstiviestejä, että lentomme on kaksi tuntia myöhässä. Jätinkin lapset herättämättä ja menin hotellin aulaan ilmoittamaan ovimiehille, että lähdemme kentälle vasta 7.00. Siirsin kellon herättämään kello 6.15 ja saimme kaksi tuntia lisäaikaa unille.



Herättyämme menimme reippaasti uloskirjautumaan ja pyytämään matkalaukkujen haun huoneesta. Taksimme odotti meitä pihalla ja pääsimme matkaan. Keskustassa oli vähän ruuhkia ja matka kentälle kesti noin 45 minuuttia. Finnairin lähtöselvityksessä tai oikeastaan bag dropissa oli vähän jonoa ja jäimme jonottaamaan. Jono eteni etananvauhtia, sillä koska lento oli myöhässä matkustajat joilla oli jatkolennot, piti reitittää uudelleen. Jonossa seisoessamme ihmettelimme kun takana olevat ihmiset poistuivat jonosta virkailijoiden käydessä sanomassa heille jotain. Juuri kun olimme ensimmäisinä jonossa ja kaikki muut oli poistuneet, meille tultiin sanomaan että lähtöselvityspiste siirtyy toiseen paikkaan ja meidän on siirryttävä uuteen paikkaan. Minulla meinasi mennä hermot, sillä olimme jonottaneet tunnin ja nyt meidät siirretään uuteen paikkaan jonon viimeiseksi koska kaikki muut olivat jo siirtyneet sinne. Virkailija pahoitteli kovasti asiaa ja kertoi, miten toisen lentoyhtiön lähtöselvitys alkaa ja meidän on siksi siirryttävä. Ymmärsin kyllä sen, mutta minusta oli epäreilua että koska me olimme jonottaneet jo tunnin, niin meidän pitää siirtyä uuden jonon viimeiseksi eri paikkaan. Eihän siinä muu auttanut kuin jupinan kanssa mennä uuteen jonoon tuntia meidän jälkeemme saapuneiden perään. Katsoin kellosta, että meillä meni kaksi ja puoli tuntia selviytyä hotellilta kansainväliselle puolelle lentokentällä. Olimme suunnitelleet, että menemme lentokentän loungeen odottamaan lennon lähtöä, koska meillä on käytettävissä ilmaisia loungekäyntejä Priority Passissa. Saimme kuitenkin Finnairilta 1000thb:n arvosta ravintolaseteleitä lennon viivästymisen vuoksi, joten emme halunneet jättää käyttämättä niitä ja menimme Pizza Companyyn Olivian toiveesta aamupalalle. Syötyämme pääsimmekin jo aika pian koneeseen, reilut kaksi tuntia suunnitellusta lähtöajasta myöhässä.


Olin varannut koneeseen minulle ja lapsille economy comfortin eturivin paikat keskeltä konetta. Paikat osoittautuivat erittäin hyviksi ja mielestäni niistä kannatti maksaa lisähinta. Tomi istui meidän takana, kunnes hänelle ehdotettiin paikan vaihtoa. Eräs mies vieressämme ei ollut tyytyväinen omaan istumapaikkaansa ja hän halusi vaihtaa paikkaa. Lentoemännät kyselivät vapaaehtoisia paikanvaihtoon ja heitä ei meinannut löytyä ennen kuin Tomi suostui paikanvaihtoon. Bonuksena tästä saimme shampanjaa, suklaata, molemmille ilmaiset nettitunnukset lennon ajaksi sekä 80 euron lahjakortin. Hyvä diili eikä paikanvaihto harmittanut yhtään. Oikeastaan uusi paikka oli jopa parempi, sillä se oli eturivillä ja Tomi sai oikaistua töissä satuttamansa jalan siinä suoraksi. Muutenkin matkan varrella oli kaikenlaista säätöä istumapaikkojen kanssa. Tomin vieruskaverit muuttuivat kun joku halusi pois bisneksestä ja tuli kumppaninsa kanssa Tomin viereen istumaan ja Tomin vieruskaveri pääsi bisnekseen. Lennettyämme muutaman tunnin koneessa etsittiin lääkäriä, sillä eräälle matkustajalle tuli jotain terveydellisiä ongelmia. Tämän vuoksi käytävät olivat ruuhkaisia koko loppulennon ja lentoemännät kuljettelivat lääkintatarvikkeita edestakaisin. Tunnelma koneessa oli jotenkin levoton kun siellä oli jatkuvasti liikehdintää johonkin suuntaan. Erikoista oli myös se, että turistiluokan matkustajat saivat käyttää edessämme olevia verhon takana olevia bisnesluokan vessoja ja tämä aihetti hälinää eturivin paikkojemme kohdalla. Toinen erikoinen juttu oli välipalan tarjoamistyyli eli välipalaksi tarjottiin pizzaa, mutta ne sekä juomat piti itse hakea takakeittiöstä. Kun käytävät olivat muutenkin ahtaita, niin tämä järjestely ei tuntunut loppuun asti mietityltä.

Kaikesta sähläyksestä ja lennon myöhästymisestä huolimatta matka sujui taas erinomaisesti ja olimme kotona jo seitsemän aikoihin. Vaari haki meidät lentokentältä ja mahduimme melko hyvin matkatavaroinemme autoomme. Kotona kaikki paikat olivat järjestyksessä ja isovanhemmat olivat täyttäneet ruokavarastot. Talonmiehet oliviat myös leikanneet nurmikon ja hoitaneet kukkia ja postit eli oli kiva palata kotiin, kun kaikki oli hyvässä järjestyksessä. Eilinen päivä meni kotiutumiseen ja asioiden hoitamiseen, tänään lähdemme juhlimaan kummityttömme häitä. Reissumme oli taas erittäin onnistunut ja mieleen jäi kaipuu takaisin. Toivottavasti pääsemme sinne pian uudelleen. Kiitos päiväkirjan lukijoille, toivottavasti kokemuksistamme on hyötyä jos matkaatte samoille suunnille. 

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiitos päiväkirjasta, oli tosi kiva lukea, myös vinkkejä sain!
Terveiset Koh Taolta. Totti tänään suoritti ensimmäisesen OpenWaterDiver- kurssin. Huomenna meidän muiden pitäisi vajota syvälle, max 40
metriin, minua kyllä jännittää!

Mariluu kirjoitti...

Kiitos minunkin puolesta. Näitä on kyllä mukava lukea. Ja kyllä oli hyödyllistäkin tietoa. Joulua odotellessa. :D No ei sentään..nautitaan nyt tästä kesästä, kun se vihdoin näyttää alkaneen.

Päivi kirjoitti...

Kiitos myös teille kommentaistanne ja mukavia matkoja ja suunnitteluhetkiä myös teille. Täällä Suomessakin on tosiaan nyt jonkinlainen kesä, joten nautitaan siitä, vaikka mielessä pyörii jo uudet reissut...