sunnuntai 3. elokuuta 2008

Töihin

Tähänastisen elämäni onnellisin ajanjakso on päättymässä. Palaan huomenna työelämään kolmen kotona vietetyn vuoden jälkeen. Tämä aika sisältää kahden vuoden vanhempainloma/hoitovapaajakson ja vuoden opintovapaan. Tänä aikana olen tullut äidiksi, kun saimme maailman ihanimman lapsen perheeseemme, ja sinnittelin opiskelut loppuun vaikka motivaatio oli mitä oli. Voin siis olla aika ylpeä itsestäni, pakko myöntää.

Minulta on kyselty minkälaisia tunteita työhön paluu herättää? Aika ristiriitaisia. Tähän asti minusta on tuntunut, että elämäni päättyy. Niinhän se tavallaan päättyykin tämän kotonaolon suhteen. On tuntunut pääasiassa kamalalta, sen enempää selittelemättä. Tänään olen kuitenkin kokenut pieniä myönteisiä pilkahduksia ajatuksissani, ehkä tästä seuraa jotain myönteistäkin. Työ ja työtehtävät ei sinällään tunnu pahalta, mutta tämä luopuminen tutuista ja turvallisista ympyröistä...

Aiemmin katsoin kuusi vuotta taaksepäin ja mietin miten sain maisterin tutkintoni valmiiksi, nyt on ollut aika muistella kolmea sydäntäpakahduttavia tunteita herättänyttä vuotta. Tuntuu aika oudolta palata työpaikalle, missä odotin malttamattomana tietoa O:sta. Sinne samaan paikkaan, jossa olin töissä kun sain 30.6.2005 puhelun ja tiedon O:sta. Missään vaiheessa näiden kolmen vuoden aikana en ole kaivannut työelämään enkä ole tuntenut pienintäkään kyllästymistä O:n kanssa touhutessa. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että tämä aika on ollut O:lle merkityksellinen ja tärkeä. Toivottavasti nyt on oikea aika siirtyä päivähoitoon.

Tämä päivä on kulunut O:n hoitovaatteita ja tavaroita pakatessa, vaatteita merkatessa, varhaiskasvatussuunnitelmaa täyttäessä ym. hoitoon liittyviä asioista valmistellessa. O:n reppuun on pakattu myös tuttu ja turvallinen rätti ja Kiinasta tuotu Fuwa unileluksi. Töihin paluuta valmistelin tekemällä eväät valmiiksi ja etsimällä työvaatteita kaappien uumenista. Pitää kai lähteä vaateostoksille, koska paidat näyttivät olevan niin isoja ettei niitä pysty enää käyttämään. Tämä oli kyllä positiivinen huomio tälle päivälle. Äskeinen kakun leipominen ei nimittäin alkanut kovin hyvin. Olin rikkonut kananmunat valmiiksi kulhoon ja jätin kulhon pöydän reunalle. O huitaisi ohimennessään kulhoa ja ne viimeiset munat lensivät pitkin keittiön lattiaa. Ei muuta kuin Tomi uusien ostoon ja saatiinhan se kakkukin vihdoin valmiiksi. Nyt vielä viimeiset itkut ja kohti huomista. Loppuko? Ei, vaan alku uudelle ja toivottavasti yhtä onnelliselle elämänvaiheelle!

2 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Onnea ensimmäiselle työpaikkapäivälle pitkään aikaan! :)

Päivi kirjoitti...

Kiitos sitä tarvittiin. Ihmettelin miten kovasti kaikki oli muuttunut kolmen vuoden aikana...