keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Tupaantuliaiset

Heippa taas pitkästä aikaa ja tulkaahan toki Pia käymään. Oli tosi kiva kun piipahditte viime kesänä, voisi ottaa uusiksi.

O:n huone on siis valmis ja tupaantuliaisetkin vietettiin. Itse prinsessa vahti tavaroitaan juhlien ajan niin, että piti välillä käydä äidin ja isin makuuhuoneessa neuvottelemassa siitä saako muut lapset koskea O:n leluihin. Juhlat paranivat loppua kohden, kuten on tapana. O rentoutui kun tajusi, ettei kukaan taidakaan hänen leluja varastaa.

Tupareissa oli myös tarjolla pikkuherkkuja, hyvin maistuivat...

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin...
Nyt kun tämä projekti on ohi, niin voimme siirtyä pihamaalle. O:n leikkimökin piha olisi seuraavaksi vuorossa. Kasvimaa on jo valmiina, mutta O:n mielestä sen ympärille pitäisi saada samanlainen aita kuin Puolen hehtaarin metsän kanilla. Saa nähdä. Porkkanansiemenet odottavat istutusta, toivottavasti kohta päästään kylvöhommiin. Multasormetkin syyhyää, mutta gradun tekemiseen liittyvä saamattomuus, ahdistus, ym. ym. laannuttaa intoa...

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Prinsessahuone valmistuu

O:n prinsessahuone alkaa olla valmis. Kaikki listatkin ovat jo paikallaan, vaikka niiden laitto usein unohtuu kun into loppuu. Huone on avara ja mielestäni tosi kaunis. Tavarat eivät ole vielä täysin löytäneet paikkojaan ja vaatekaapit puuttuvat, mutta kokonaisuus alkaa hahmottua. Tähän kulmaan suunnittelimme ensin TV nurkkausta, mutta päätimmekin että huoneeseen ei tule vielä televisiota. O on liian nuori katsomaan yksin ohjelmia ja siirsimekin kaapin uumenissa olleen CD soittimen televisiopöydälle musiikin kuuntelua varten. Tähän nurkkaukseen olen suunnitellut vielä Fatboy jr säkkituolin hankkimista. Pitääkin mennä heti ensimmäisenä arkipäivänä laittamaan tuoli tilaukseen.



Vaikka puhumme O:n huoneesta prinsessahuoneena, Puolenhehtaarin metsän väki saa parhaat paikat uuden sängyn päällä. Tarkkasilmäiset voivat ehkä huomata, että osa näistä pehmoleluista on oikeasti kopioita. Nalle Puh tuli samaa matkaa Kiinasta kuin O ja Tiikeri asusteli ennen Thaimaassa. Sängyn päälle laitoin kummini minulle virkkaaman pitsisen päiväpeiton joka oli odottanut kaapissa oikeaa paikkaa. O on tosi ihastunut meidän ruusu liinavaatteisiin ja omi sänkyynsä meidän peiton ja tyynyt. Ne kyllä sopivatkin hyvin sisustukseen. Ainakaan Tomi ei pane pahakseen...

Hyvää pääsiäistä

Meillä vietetään pääsiäistä kotioloissa koska O on kuumeessa. Odottelinkin jo sairauksien tuloa, koska olemme olleet jo monta kuukautta terveenä. Alkuviikosta olimme Kuopiossa kylpylässä pari yötä ja luulenpa, että O vilustui laskeskellessaan vesiliukumäessä. Ulkoaltaassakin tuli puljattua, joten ei ihme että tauti iski.

Olemme tehneet pääsiäisvalmisteluja jo pari viikkoa. Tänään O löysi sängyn alta kukon munimat munat ja pehmolelut... Suklaat ei paljoa innostaneet ja O ilmoitti heti, että äiti ja isi saa syödä ne. Pablo-pingviini ja pehmopupu sen sijaan otettiin innolla mukaan leikeihin. Tässä muutamia kuvia pääsiäisvalmisteluistamme.

O:n ja minun askartelemat virpomisvitsat.

O "haitarien" teossa ja yhtään ei saanut auttaa.


Piipunrassitkin taipuivat omin voimin. "Minä itse" ja "äiti älä" kuului muutaman kerran.


Saksien käytössä O on tosi näppärä eikä paljon apua tarvitse.

Ruohotkin kylvettiin ajallaan, hienosti onnistui.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Neuvolassa

Kävimme tänään O:n kanssa 3,5-vuotisneuvolassa. Käynnin syy oli näkökontrolli, koska 3-vuotisneuvolassa vasemman silmän näkö vaikutti hieman alentuneelta. Nyt heikempi näkö todettiin oikeassa silmässä ja sekin oli kyllä normaalin rajoilla. Tilannetta seurataan ja asiaan palataan 4-vuotisneuvolassa. O on edelleen ikäisekseen pitkä ja hoikka tyttö. Terveydenhoitajan mielestä liiankin hoikka, mutta minkäs teet kun ruokaa ei uppoa enempää. Mitat oli nyt 103,5 cm pituutta ja painoa 14,1kg. Kun saimme O:n 12kk:n ikäisenä hän oli 76cm pitkä ja painoi 8kg, eli melkoisesti on tyttö kasvanut kahdessa ja puolessa vuodessa.

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Panelointia ja tapetointia

Tomi on ollut vauhdissa, kuten aina näiden remonttien kanssa kunhan ensin pääsee alkuun. Kattoon tulee valkolakattua panelia. Viisto-osa on jo valmis, mutta muuten homma seisoo koska pidemmät panelit olivat kaupasta loppu. Uusia tulee onneksi huomenna, joten homma jatkuu.


Olin suunnitellut, että tähän huoneen matalampaan osaa jää valkoinen seinä. Toisin kuitenkin käy, sillä innostuin eilen surffailemaan netissä ja näin siellä prinsessa Lillifee boordia. Suunnittelin ensin boordin ostamista Ebayn kautta Saksasta, mutta sitä löytyikin Suomesta. Nyt rulla boordia on matkalla meille, erään erityisen ystävälisen rautakaupan myyjän ansiosta. Ihastin tähän pieneen Lillifee prinsessaan täysin. Äitini sanoi minulle, että taidan toteuttaa omia lapsuuden haaveitani O:n huoneen suunnittelussa. Hyvinkin mahdollista. En tosin muista, että olisin mitenkään erityisesti ihaillut prinsessoja, mutta vaalenpunainen on ollut aina lempivärini. Nämä prinsessa-asiat ovat minulla vielä vähän hakusessa. Luultavasti opin lähivuosina lisää. Ovathan ne Disneyn prinsessat kauniita ja varmasti lasten mieleen, mutta itseäni viehättää enemmän Pikku prinsessa tai juuri Lillifee tyyliset pikkuprinsessat. http://www.lillifee.com/fi/

Viimeinenkin seinä on myös nyt valmiina ja tapetti on mielestäni juuri niin kaunis kuin ajattelinkin sen oleva. Nyt vaan odotellaan auringonpaistetta, joka saa helmiäissävyiset perhoset kiiltelemään...

Lattiankin osalta pähkäily loppui. Unohdimme laminaatin laiton ja tilasimme valmiiksi lakatut laudat lattialle. Laudat tulevat ensi viikon alussa, johon mennessä toivoisin että huone on muuten jo valmiina.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Pikkuhiljaa





Tässä pari tuoreempaa kuvaa O:n huoneen remontin etenemisestä. Kuten kuvista näkyy, seinät ovat jo saaneet väriä. Lattian oikaisu oli aika työläs projekti, mutta oli tosi mukava lueskella 50-luvun Kouvolan sanomia ja Kymin osakeyhtiön lehtiä joita oli varastoitu lattian alle. Tomi maalailee horoskooppimerkkinsä (neitsyt) vaatimalla pikkutarkkuudella juuri kolmatta kertaa seiniä, jonka jälkeen on vuorossa katon panelointi. Sähkömies tuttava lupasi tulla tänään katsomaan sähköjen tilannetta ennen panelointia. Meidän koko talon valaistus on ihan onneton ja luulen, että tässä O:n huoneessa tilanne jatkuu samana. Katon paneloinnin jälkeen on vuorossa yhden seinän tapetointi ja viimeisenä lattian teko. Harkitsemme vielä laminaatin ja lautalattian välillä. Lautalattia olisi lämmin jalalle ja hienon näköinen, mutta kolhuille altis. Laminaatti olisi kestävä, mutta ehkä hieman kylmä ja liukas? Minä kannattaisin laminaattia, mutta Tomi ehkä kallistuu puulattian puoleen. Saa nähdä miten lopulta käy...

O on innoissaan huoneen remontista. Miettii jo nyt miten alkaa nukkumaan omassa huoneessa ja kipsuttelee äidin ja isin väliin jos alkaa pelottamaan kesken unien. Minä en usko yhtään, että suostuisi nukkumaan omassa huoneessa, mutta tietysti rohkaisen ja kannustan O:ta siihen. Tällä hetkellä O:lla ei ole ollenkaan omaa sänkyä, vaan nukkuu aina meidän välissä. Erilaisia kokeiluja on tietysti ollut, mutta ne on lopetettu jo kuukausia sitten tuloksettomina. Pinnasängyssä O ei suostunut koskaan nukkumaan, vaan nekin vähäiset yöunet, joita alussa nukkui hän oli vieressä. Nukahtaminen tapahtui sylissä tai minun rinnan päällä kun makasin sängyssä. Muistan miten sanoin työpaikalla ennen O:n saamista, että ainoa asia jonka voisin vannoa lapsen kasvatuksesta etukäteen on se, että meidän lapsi tulee nukkumaan omassa sängyssä. Kuitenkin kaikki muuttui jo siinä hetkessä kun sain avuttaman pienen vauvan syliini. O takertui minuun kaikin voimin ja ainoa keino oli nukuttaa hänet sylissä hytkytellen. Olisihan hän varmasti joskus nukahtanut omaan huutoonsakin, mutta en voinut mitenkään tehdä sitä muutenkin kauhuissaan olevalle vauvalle. Nyt nukutaan siis kaikki samassa sängyssä tyytyväisinä, vaikka O:n muutto omaan sänkyyn onkin mielessä. Sitten kun hän on siihen valmis.



tiistai 12. helmikuuta 2008

Prinsessahuone?

O:n huoneen remontti on vielä "vähän" kesken...


Tomi on saanut vihdoin itsensä käyntiin ja ryhtynyt sanoista tekoihin. O:n huoneen remontti on siis alkanut. Kun esittelimme toisen adoptioneuvontamme aikana tilojamme sosiaalityöntekijälle, kerroimme että lastenhuoneeseen tehdään remontti jonka jälkeen se on riittävän iso kahdelle lapselle. Nyt O:n huonetta on laajennettu siten, että yläkerran sivuvintti on otettu käyttöön. Tomi purki kaikki vanhat rakenteet pois. Vinttitilan katto oli eristetty puruilla, joita oli kattopeltiin asti. Kummallista kyllä, purut olivat täysin kuivia eikä muitakaan yllätyksiä löytynyt. Nyt vintin pieni ikkuna on vaihdettu, seinät eristetty uretaanilevyillä ja lattia purettu kokonaan pois. Ikävimmät vaiheet alkaa siis olla vihdoin takana ja pian alkaa uuden rakentaminen.

Remontin etenemistä seuratessani olen kierrellyt kalusteliikkeitä läpi ja suunnitellut huoneen sisustusta. Alunperin ajattelin melko pelkistettyä ja modernia sisustusta, mutta sitten tajusin ettei se ole minun juttuni. Nyt tarkoituksena on yhdistää Laura Ashley -tyyppistä hempeyttä ja tuulahdus Kiinaa. Saa nähdä miten onnistumme... Ostin huoneeseen Ashelyn vaaleanpunasävyistä kangasta joista teen verhot ja valkoista tapettia jossa liihottelee vaalenpunaisella helmiäisvärillä maalattuja perhosia. Tapetilla peitetään yksi seinä, yhdestä tulee vaalenpunainen ja kahdesta valkoiset. Mitään muita tekstiilejä tai huonekaluja huoneeseen ei ole vielä hankittu. Nykyisin olohuoneessamme oleva Pekinginpunainen Ming-kaappi on tosin tarkoitus siirtää O:n huoneesen tuomaan sitä tuulahdusta Kiinan suunnalta. Sängyksi olen suunnitellut valkoista rautasänkyä. Huoneen lattiapinta-ala on 25m2, joten tulevaisuudessa jos O saa joskus kauan toivotun sisaruksen, niin huone voidaan jakaa kätevästi keskeltä kahtia. Siinäkin tapauksessa molemmille lapsille jäisi riittävästi tilaa.

perjantai 1. helmikuuta 2008

Häät

Olimme viime viikonloppuna Tomin siskon häissä. Tässä pari tunnelmallista kuvaa sekä kirkossa lauletun "Sinä olet" -laulun sanat, joita hyräilen vieläkin mielessäni... Kiitos ihanista hääjuhlista ja oikein hyvää häämatkaa Thaimaahan.



Sinä olet

Sinä olet kaste ja minä olen maa joka aamua odottaa. Sinä olet tuuli ja minä olen puu, johon tuuli laskeutuu. Sinä olet tuli ja minä kuiva maa, joka elämään virkoaa. Sinä olet meri ja ulapalla sen meren laulua kuuntelen.


Me kuulumme yhteen kuin taivas ja maa, ei meitä voi erottaa. Me kuulumme yhteen kuin myrsky ja yö, sinun aaltosi rantaani lyö. Me kohtaamme hetkessä ikuisuuden, me palamme roihuten. Kun muistosi hiekkaan jo haihtunut on, elää rakkaus sammumaton.


Sinä olet taivas ja minä pääskynen, joka luoksesi liitelen. Sinä olet tuuli ja minä olen puu, johon tuuli laskeutuu. Sinä olet virta ja minä olen kuu, joka veteen heijastuu. Sinä olet lähde ja partaalle sen minä kumarrun, janoinen. Sinä olet meri ja ulapalla sen meren laulua kuuntelen.

- Anna-Mari Kaskinen , Tahtoisin toivoa sinulle. - (Kirjapaja)

torstai 10. tammikuuta 2008

Tilkut 29-35

Tässä taas muutamia tilkkuja O:n peittoon. Peiton teko on edelleen tilkkujen keräys vaiheessa eli tosi kiva, että olemme saaneet vielä lisää tilkkuja. Tämä ensimmäinen tilkku on perheeltä, jotka olivat kanssamme samalla hakumatkalla Kiinassa. Suuret kiitokset kangaspalasta. Tilkun mukana oli Kiinalainen sanonta: "Jos haluat korkealle, aloita alhaalta. Jos haluat kauas, aloita läheltä. " Tämä elämänohje kulkee nyt myös meidän matkassa... Kaikkea hyvää myös teidän perheelle ja suuret kiitokset piirroksesta ja kirjeestä.

Nämä iloiset muumit saimme Mealta, kummilapseltamme ja O:n kummilta. Kiitos Mea!

Nämä auringot ovat peräisin tilkusta, jonka lähetti serkkuni perheineen. Kiitos ja mukavaa vuoden alkua. Odotellaan sitä auringonpaistetta myös ulos. Tulkaahan käymään kylässä, niin katsotaan Krabin videota. Nostatellaan samalla teidän matkakuumetta...


Nämä tilkut ovat mummin siskolta perheineen. Kiitos ihanista kuvista, ne löytävät varmasti paikkansa peitossa.


"Toivon sulle, toivotulle aurinkoa, tähtösiä, sinilinnun lauleloita, onnen pikku pipanoita. "


"Saapui tänne pohjolaan, tyttö pieni kaukomaan, iloa ja onnea, toi häntänne tullessaan."


"Oravainen oksaltaan katsoi alas maailmaan, miksi itket lapsonen?Huolet haihtuu leikkien, tule kanssain keinumaan."


Tässä vielä Tomin veljen tilkku peittoon. Ihana nalle kangas, kiitos!

perjantai 28. joulukuuta 2007

Janin kuulumiset

Jani viestitteli tänään, että pääsi pois sairaalasta. Olo on vielä vähän heikko, mutta keräilee nyt voimia pari päivää hotellissa Phuketin Kata Beachilla ja lähtee kotimatkalle sunnuntaina. Tervetuloa!

maanantai 24. joulukuuta 2007

Hyvää Joulua


Oikein hyvää joulua! Oma joulutunnelmani löytyy viimeistään tämän laulun myötä. O osaa laulun ulkoa, olen ehkä muutaman kerran sitä laulanut hänelle... Sanat koskettavat ja Jari Sillanpää laulaa sen upeasti.


"Niin monta vuotta etsinyt mä olin kaltaistas, nyt onnellinen oon kun sain löytää maailmas, jonka matkallain hukkuneen luulin, mä kunnes lämpimän kutsusi kuulin. Vaikka ulkona onkin nyt hanki ja jää ja taivaalla synkkää ja niin pimeää, niin kanssasi joulu on joulu. Vain kanssasi joulu on joulu.


Sun luonasi mun maailmaani löytyi tunne uus, niin kaukaiselta tuntuu tuo kauna, katkeruus. Luojan antamaa vietämme juhlaa, hän valoaan meihin orpoihin tuhlaa. Vaikka ulkona onkin...


Tää tunne etsii tietään ihmismieleen jokaiseen, on joulu juhla sen joka uskoo rakkauteen, jotain tehtävä on hänen vuokseen ett saisi rakkaansa luokseen. Vaikka ulkona onkin..."

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Kotona ollaan

Kotimatka sujui hyvin. Kone lähti ajallaan ja kaikki sujui muutenkin joustavasti. Lennollamme oli välilasku Arabiemiraateissa Al Ainissa, jonne lentomatka kesti kuusi tuntia. Välilaskulla kävimme pikaisesti paikallisessa Tax Free myymälässä ja tämän jälkeen lento Helsinkiin kesti vielä seitsemän tuntia. O nukkui tästä 13 tunnin lentomatkasta noin 90% ja jatkoi unia vielä automatkan kotiin. Kello on nyt 2.30 ja O alkaa heräilemään, Thaimaassahan kello on nyt 7.30 eli juuri sopiva aika nousta. Kotiin oli mukava palata, vaikka olisin mielelläni jatkanut lomaa.

Janilla Thaimaan reissu jatkuu, sillä hän jäi Phuketin sairaalaan. Diagnoosina on lääkärien mukaan vakava tai erittäin vakava infektio. Vakuutusyhtiö on jo saanut tiedon Janista ja ottanut yhteyttä häneen. Me palasimme hieman apeina ja huolestuneina kotiin Janin vuoksi. Nyt emme voi muuta kuin toivoa, että oikeat lääkkeet löytyvät ja mies pääsee kotiin. Laitoin Janille viestiä ja harmittelin kun hän ei pääse jouluksi kotiin. Jani vastasi että enemmänkin harmittaa kun hän on Thaimaassa eikä pääse osallistumaan Full Moon Partyihin!!! Parane pian.

lauantai 22. joulukuuta 2007

Kotiinlähtö

Kävin vielä pikaisesti tarkastamassa ennen nukkumaan menoa onko meidän lento arvioitu lähteväksi ajallaan. Kone on luultavasti juuri lähdössä Arlandasta tänne päin, eikä viivästyksiä ollut vielä tiedossa. Jani on tällä hetkellä Phuketin sairaalassa, jonne meni ambulanssilla vasta aamulla. Yöllä hänet olisi viety Krabin sairaalaan ja se kuulostaa minustakin melko eksoottiselta, joten päätti odottaa aamuun. Nyt olemme peukut pystyssä, että tropit auttaisi vähän aamuksi. Suunnitelmissa on, että jos kunto vähänkin sallii, hän lähtee taksilla Phuketista aamu yhdeksältä ja tulee suoraan Krabin kentälle. Lentomme lähtee kello 13.05. Me olemme pakanneet kaikki tavarat. O nukkuu ja aamulla sitten alkaa rankka kotimatka. Eipä muuta kuin kiitos koko matkaseurueellemme mukavasta lomasta ja kiitokset kaikille blogin kautta matkaamme seuranneille. Tiedän teitä olevan monia. Kohta tulemme sinne joulun viettoon ja odottamaan taas seuraavaa matkaa...

perjantai 21. joulukuuta 2007

Aurinkoa!

O pelleilemässä renkaalla

Upeita maisemia, joita ei tosin pysty oikein tallantamaan valokuviin vaan ne on nähtävä itse.


Tänään oli vihdoin kunnon aurinkopäivä. Lähdimme aamulla pitkähäntäveneellä läheiselle Phra Nang Beachille. Mummi pyyteli O:ta jäämään hotellille hänen kanssaan, mutta O halusi lähteä tietenkin rannalle. Olisimme ehkä harkineetkin hänen jättämistään pois rannalta jos O olisi nukkunut huonosti, mutta kymmenen tunnin yöunien jälkeen tiesimme hänen jaksavan lähteä mukaan. Luimme opaskirjasta ennen rannalle menoa, että rannan hiekka on kuin ”perunajauhoa ja uskomattomat kalkkikivimuodostelmat tekevät rannasta yhden Thaimaan kauneimmista.” Kyllähän niitä hienoja rantoja täältä löytyy, mutta eipä tätäkään voinut moittia. Rannalla sijaitsee luksushotelli jolla mm. Madonnan, Brad Pittin ja Stingin sanotaan lomailleen eli jos kelpaa heille niin miksi ei meillekin.

Rannalla oli kallioiden välissä upeita luolamuodostelmia. Eräs luola oli nimetty prinsessan luolaksi. Luola oli aika erikoinen, sillä sen sisällä oli uskonnolliselta vaikuttavaa rekvisiittaa. Itse ensin ihmettelin omaa mielikuvitustani, mutta kyllä se rekvisiitta todellakin oli puisia peniksiä. Isoja ja pieniä ja maalattujakin versioita. O vaan ihmetteli mitä pölkkyjä luola oli täynnä. Aurinko porotti tänään oikeastaan ensimmäistä kertaa lomamme aikana pilvettömältä taivaalta. Valtavat kalliomöhkäreet antoivat kuitenkin hyvän suojan jos ei halunnut paahtaa itseään polttavassa auringossa. Missään Aonangin tai lähistön rannoilla ei ole aurinkotuoleja. Minusta tämä on erittäin hyvä asia. Jokainen voi etsiä rannalta paikan sieltä mistä haluaa. Ostimme loman alussa rantamatot ja niillä on oikein hyvä lepäillä jos siltä tuntuu. Itse en ole pystynyt tosin sitä lomailumuotoa harrastamaan sen jälkeen kun saimme O:n. En ole kertaakaan loman aikana maannut hetkeäkään rannalla aurinkomatolla ja aurinkolavetilla olen altaalla maannut tasan kerran. Tämä kerta oli se kun satutin polveni ja lähes pyörryin.

Eräs englantilainen nainen tuli tänään juttelemaan kanssani koska lapsemme alkoivat leikkiä keskenään. Heidän tyttö oli adoptoitu Singaporesta. En kysynyt lapsen ikää, mutta taisi olla vain vähän reilun vuoden ikäinen. Nainen oli tietoinen Kiinan adoptiojonojen pituudesta tällä hetkellä ja päivitteli niitä. Itsekin laskeskelin, että toisen prosessin hakemuksemme on ollut nyt Kiinassa juuri yhtä kauan kuin O:n odotusaika oli reilu pari vuotta sitten. Tällä kertaa meillä on takana myös nämä pitkät odotukset Suomen päässä kun säädettiin että neuvonnan on kestettävä aina min. 6Kk ja lautakunnan kohtuuttomat jonot. Tiedossamme on kuitenkin, että odotuksemme on vasta alussa vaikka Milena ennusteli O:lle neljää siskoa.

Lähdimme tänään pois rannalta kahden aikaan. O nukahti pitkähäntäveneeseen isin syliin ja nukkui koko mopotaksikyydinkin hotellille jatkaen unia lähes kaksi tuntia hotellilla. Unien jälkeen mummi tuli hoitamaan O:ta ja minä lähdin Tomin, Maijan, mummon ja Marjatan kanssa viimeisille ostoksille Tescoon. Ostoksista ei ehkä kannata kirjoitella sen enempää. Paljon siis ostettiin ja vielä enemmän olisi tehnyt mieli ostaa kun kaikki on niin halpaa!!! Reissun jälkeen Tomi lähti Juhan ja poikien sekä papan kanssa Thai nyrkkeilyotteluun. Saa nähdä monelta tulevat, ei ole vielä näkynyt vaikka on jo puoliyö. Janilta kuului tänään huonoja uutisia. On yhä kovasti kipeänä. On käynyt pari kertaa lääkärissä, mutta ei ole saanut oikeita lääkkeitä. Saa nähdä onko huomenna lähtö sairaalaan ja sehän myös taitaa tarkoittaa sitä, ettei pystyisi lähtemään kotiin meidän muiden kanssa sunnuntaina. Nyt peukut pystyyn, että kunto alkaisi kohenemaan... (Tallennan tätä kirjoitusta aamulla ja yön aikana kuului huonoja uutisia Janin voinnista. Mummi ja pappa ovat tietysti kovasti huolissaan poikansa vuoksi ja niin olemme me kaikki muutkin. Tämänhetkistä tilannetta en tiedä, mutta toivottavasti Jani on päässyt sairaalahoitoon.)

torstai 20. joulukuuta 2007

Lähteillä

Kristallilaguuni
Kuuma lähde

Vietimme tänään retkipäivää. O:n vointi oli eilen illalla hyvä eikä vointi huonontunut aamuksikaan. Näin ollen pääsimme lähtemään koko porukka Kuumille lähteille sekä Kristalli laguuniin. Tai ei ihan koko porukka, sillä Jani jäi sairastamaan ja pappa jäi muuten vain pois reissusta. O heräsi taas aikaisin aamulla. Unet jäi kesken ja oli väsynyt. Aamupala ei hänelle maistunut, kuten ei muinakaan aamuina. Tarjoilijat yrittivät piristää totista tyttöä, mutta eivät saaneet juuri hymyä irtoamaan O:n kasvoilta. Eräs tarjoilija kävi juttelemassa, että hänen hollantilaisilla tutuillaan on kaksi Kiinasta adoptoitua lasta. Keskustelimme myös vähän Thaimaan kv. Adoptioista ja tarjoilija näytti miten hänelle tulee kylmät väreet asiasta puhuttaessa. Hän suhtautui hyvin positiivisesti asiaan, mutta tietysti se tuntuu pahalta jos lapsi ei voi asua biologisten vanhempiensa kanssa syntymäkulttuurin keskellä.

Taksi tuli aamulla hakemaan meitä jo hyvissä ajoissa ennen yhdeksää. Haimme myös muut seurueemme jäsenet hotelleiltaan. Maija perheineen lähti matkaan omalla taksilla, sillä emme olisi mahtuneet yhteen tilataksiinkaan. Ensimmäinen kohteemme oli Kuuma lähde, sisäänpääsy alueelle maksoi 90THB. Lähteelle käveltiin muutaman sadan metrin matka viidakkoon rakennettua betonista polkua pitkin. Itse puro oli melko pieni ja laskeutui putousmaisesti vähän suurempaan jokeen. Putouksen keskelle oli tehty onkaloita joissa voi oleskella ja nauttia lämpimästä vedestä. Vesi oli lähes kuumaa iholle, noin 40 asteista. O kävi pikaisesti uimassa, mutta ei oikein viihtynyt altaassa kun jalat eivät ylettyneet pohjaan, eikä vesikään oikein vilvoittanut kuuman taksimatkan jälkeen. Taksissa ei nimittäin ilmastointi toiminut ja jopa minä hieman kärsin kuumuudesta. Suositusaika kuumassa lähteessä uimiselle oli 20 minuuttia, mutta taisimme ylittää sen. Uimisen jälkeen kävimme juomassa virvokkeita ja siirryimme seuraavaan retkikohteeseen eli kristalli laguunille.

Kristalli laguuni sijaitsi samalla tavalla keskellä viidakkoa kuin kuuma lähde. Täällä kävelymatkaa lähteelle oli kuitenkin lähes kilometri. Emmimme aamulla otammeko O:lle rattaat mukaan ja viime hetkellä onneksi päädyimme ottamaan ne mukaan. Kävelytie lähteelle oli melko hyvä ja siinä pystyi työntämään rattaita. O nukahti heti alkumatkasta ja nukkui koko laguunilla olon ajan. Vähän harmitti, sillä O:kin olisi tykännyt kovasti uimisesta kristallin kirkkaassa makeassa vedessä. Kävimme kaikki muut uimassa, vaikka laguuniin meno vaatikin vähän ketteryyttä. Laguunia ympäröi limaiset ja erittäin liukkaat kalliot. Näitä kallioita pitkin lapset laskivat pyllymäkeä suoraan veteen purosta solisevan veden mukana. Me kävimme Tomin kanssa myös pienellä kävelyretkellä kallioiden päällä. Seurasimme puroa ja tulimme pienelle temppelille, jossa oli pelottavan näköisiä veistoksia. Patsaat oli taas tavan mukaan saaneet runsaasti lahjoja, syömistä ja juomista, joten heillä oli oikein hyvät oltavat.

Molemmat paikat olivat mielestämme ihan käymisen arvoisia kohteita. Luonnon ihmeet ovat aina jotenkin moninkertaisia ihmeitä verrattuna siihen jos ihminen on rakentanut jotain suurta ja hienoa. Jo sademetsä ja viidakko ympäristönäkin ovat niin eksoottisia meille Suomessa asuville. Aina kun menen johonkin uuteen paikkaan, ihmettelen miten kamalan vähän olen nähnyt ja miten vähän tiedän... Uutta päivää ja uusia seikkailuja siis odotellaan.

tiistai 18. joulukuuta 2007

Oleskelua

Saapuminen Krabi Towniin

Lomamme on muuttunut ainakin tilapäisesti oleskeluksi. O on ollut kuumeessa pari päivää. Meillä ei ole kuumemittaria mukana joten emme tiedä millaisia lukemia kuumetta on ollut, mutta kahtena iltana sitä on ollut ihan reilusti. O on ollut tosi väsynyt, mutta ihan hyvällä tuulella. Olen antanut Panadolia kolme kertaa päivässä ja se luultavasti aina vähän laskee kuumetta. Osasin odottaa, että O sairastuu tällä matkalla, koska on kotonakin lähes joka kuukausi kipeänä muutaman päivän. Minunkin polveni ovat edelleen sen näköiset etten ole uskaltanut mennä veteen. Pappa, Jouko, Maija ja Juha ovat toipuneet sairauksistaan, Jani sairastaa edelleen. Tällaistähän tämä matkanteko aina välillä on. Onneksi lomaa on kolme viikkoa niin siinä ehtii olla vähän toipilaanakin. Joskus muinoin kun teimme viikon reissuja, niin harmitti melkoisesti kun siitä meni puolet sairasteluun. Pyrimme tietysti välttämään sairastumista ja olemme hyvin tarkkoja esim. ilmastoinnin kanssa, sillä se aiheuttaa helposti vilustumisen. Kiinassa O:n hakumatkalla meitä ohjeistettiin ettei ilmastointia saa laittaa alle 26 asteen. Me emme käytä hotellihuoneessa ilmastointia kuin pieniä hetkiä kerrallaan ja yöllä se on aina pois päältä. Silti ilmastoidut taksit, tavaratalot, avotuktukit ym ovat paikkoja joissa väkisinkin saa vetoa. Tämäkin päivä siis lepäillään hotellilla, illalla saatamme käydä markkinoilla jos tilanne niin sallii. Ulkonahan O istuu tai makailee mielellään rattaissa, joten en usko että hän näistä reissuista suuresti rasittuu. Osa porukkamme miehistä lähti taas kalaan, toivottavasti nyt on onnea matkassa. Jos ymmärsin oikein, niin he menevät jonkinlaiselle kalalammelle josta voi maksua vastaan kalastaa. Olisikohan joku Suomen lohilammikoita vastaava paikka?


Toissapäivänä kävimme paikallisbussilla Krabi Townissa. Lähdimme aamulla kello 9.00 ja palasimme vasta kello 14.30. Menimme Kipparikallen suosituksesta aamutorille. Tori oli ihan mukava kokemus perinteisestä Thaimaalaisesta torielämästä. Torilla on hajuaistia huumaava haju joka oli peräisin kaloista, lihoista ja muista elintarvikkeista. Elintarvikeita emme ostelleet, mutta teimme muutamia vaatehankintoja. Ostin itselleni mm. Farkkucaprit. Tapasimme Kallen vaimoineen torilla. Kalle kertoi, että kala jonka saalistimme merestä kalastusretkellä pisti häntä sormeen. Käsi oli mennyt illalla tunnottomaksi ja Kalle oli joutunut menemään lääkäriin. Kalan piikeissä oli myrkkyä ja Kalle sai tulehdukseen vahvan antibioottikuurin. Toivottavasti paranee pian. Torivisiitin jälkeen kiertelimme lähistön kaupoissa ja kulutimme aikaa. Aonangiin lähdimme vasta kello 14.30. O nukahti rattaissa paikallisbussiin ja nukkui koko matkan jatkaen unia vielä hotellillakin.


Eilinen päivä meni tässä hotellin lähistöllä liikkuessa. Tomi kävi ensin maito- ja jalkahieronnassa ja minä myöhemmin Maijan kanssa shoppailemassa. Ostin siskolleni tuliaiseksi puunorsun ja muutamia muita tuliaisia. Sain myös vihdoin ja viimein ostettua päiväpeiton, jota olen halunnut jo viime reissusta alkaen. Muutamia ostoksia on vielä tekemättä. Menemme loppuviikosta käymään viimeisen kerran TescoLotuksessa, josta voi tehdä edulliset hankinnat. Minä olen koko matkan miettinyt Phuketin BigC-tavarataloon matkustamista, mutta päätin eilen jättää reissun väliin. Matkaan menisi koko päivä, eikä näitä päiviä ole enää kamalasti jäljellä. Ehkä menemme sinne sitten ensi talvena... O muuten kertoi eräänä aamuna, että hän tulee isona tänne samaan hotelliin aviomiehen kanssa.


Kävimme varaamassa aamulla huomiseksi minibussin, koska suunnittelimme lähteä Kuumille lähteille ja Kristalli laguunille Krabin eteläosaan. Jos O on edelleen kuumeinen tänään illalla, minä jään hänen kanssaan hotellille. Pidän uimisesta erittäin paljon ja lähtisin reissuun mielelläni, mutta polvieni takia minun on järkeävämpää jäädä pois retkeltä kuin Tomin. Toivotaan nyt kuitenkin, että O paranisi pian ja jaksaisi lähteä mukaan. Hänen parasta ajatellen toimitaan, vaikka se tarkoittaisi taas hotellielämää huomiseksikin tai koko loppulomaksi...

maanantai 17. joulukuuta 2007

Lisäys

Laitoin edellisen kirjoituksen yhteyteen kuvan papasta kalasaaliin kanssa. Suuri osa tekstistä oli kuitenkin kadonnut jonnekin tallennuksen yhteydessä. Kuva on siis otettu kalastusreissulta jonka tarjosimme 60-v lahjaksi seurueemme synttärisankareille. Retki tehtiin sunnuntaina. Ilma oli tuulinen ja jouduimme jättämään hyvät kalastusvedet väliin. Pyörimme lähisaaristoissa ja jäimme kokonaan ilman saalista. Tai ei ihan kokonaan, sillä apupojat nappasivat vedestä lähes kuolleen kissakalan että saimme otettua muutamia valokuvia. Huijausta! Vaikka Kalle suomalaisena järjestää kalastusretkiä, hän ei voi omistaa eikä ajaa kalastusvenettä. Vene on vaimon nimissä ja kuskit olivat thaimaalaisia. Sellaisia ammatteja joihin on tarjolla thai työvoimaa ei saa harjoittaa ulkomaalaiset, venekuskejahan täällä riittää. Olemme tottuneet jo Suomessa siihen ettei kalaa aina tule, joten ei se saaliin puuttuminen nyt niin kovasti harmittanut. O katseli alukumatkan maisemia veneen aurinkokannella ja ui pelastusliiveissä uimarenkaalla taukopaikalla. Ruuan jälkeen hän kävi nukkumaan ja nukkui rattaissa lähes kahden tunnin päiväunet heräten vähän ennen rantaan saapumista. Onneksi O nukkui niin pitkät päiväunet, koska veneessä ei olisi ollut hänelle mitään tekemistä ja aika olisi voinut käydä pitkäksi. Minun jalkani olivat tosi kipeät reissun jälkeen. Aloitin myös suun kautta antibioottikuurin, koska polvet ovat niin kipeät ja turvoksissa ruhjeiden alettua tulehtumaan. Harmittaa vähän kun ei oikein voi uida, mutta toisaalta onneksi en satuttanut itseäni pahemmin.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Kiirettä

Mummo ja O uimassa...

Mun jalat paikkauksen jälkeen...

Mummi ja O uimassa veneestä...
Pappa ja kalasaalis..

Aloitetaanpa taas eilisestä. Menimme aamulla mummin kanssa mummon ja vaarin hotellin käytössä olevalle uima-altaalle. Hotellialue oli tosi hieno, mutta altaat eivät olleet mitenkään kummoiset. Uimme jonkin aikaa ja kiersimme hotellialueen läpi. Minulle kävi pieni onnettomuus allasalueella. En huomannut, että maassa oli yksi askelma ja kaaduin rähmälleni maahan. Tulos oli se, että polvet, kämmenet ja jalkapöydät ovat auki. Olen aina pyörtynyt erittäin helposti ja arvasin että koska minua sattui melko paljon, päässä alkaa taas heittämään. Pääsin juuri ja juuri makaamaan aurinkolavetille. Makailin siinä hetken ja lähdimme etsimään apteekkia josta saisi sidetarvikeita. Pää ei meinannut millään kestää pystyssäoloa ja jouduinkin makailemaan tien pientareilla muutamaan otteeseen. Loppujen lopuksi otimme mummin kanssa tuktukin jolla menimme hotellille. Paikkailin hotellilla haavoja vähän peittoon että olisivat siistimmän näköisiä. Silti herätin huomiota illalla kun kauppojen myyjät kyselivät mitä on tapahtunut ja olenko kaatunut moottoripyörällä.

Illallisen söimme mummin &co hotellilla. Lauloimme Ristolle onnittelulaulut ja nautimme ruuan kanssa koneesta ostettua viiniä. Täällä Thaimaassa alkoikin eilen parin päivän mittainen alkoholin myyntikielto vaalien takia. Alkoholia ei siis saa kaupoista eikä ravintoloista. Tosin paikat ovat keksineet erilaisia kepulikonsteja etteivät jäisi kiinni alkoholin myynnistä. Tänäänkin tarjoiltiin olutta teemukeista. Tytöt olivat vauhdissa illallisella. Ostimme heille taas kerran ruuaksi ransakalaisia, mutta niidenkään syömiseen ei nyt meinannut kärsivällisyys riittää. Milenan veljien kanssa on mukavampi leikkia. Jani palasi Pattikselta yhdeksän jälkeen. O ei jaksanut odotella niin kauan, että olisimme voineet odottaa Jania. Menimme etukäteen hotellille ja pakkailimme tämän päiväisiä kalastusreissutavaroita.
PS. Suomalaiset tossa semplaavat kun eilinen finnmatkojen lento on vuorokauden myöhässä ja tiedotus ei oikein pelaa missä mennään.

perjantai 14. joulukuuta 2007

Joululauluja tropiikissa

Sain taas varastettua itselleni pienen hetken, että pääsin tänne hotellin aulaan kirjoittamaan tätä blogia. Nettiyhteys on todella hidas ja kuvien lataaminen vie aikaa. Uskomaton tunne kun joulukuusi on silmieni edessä ja joululaulut soivat. Joulutunnelma ei kuitenkaan ole sellainen kuin kotona, oikean joulun voi mielestäni siis kokea vain koti Suomessa. Mitä me sitten olemme täällä puuhailleet?

Kävimme eilen jättiläis kissakala farmilla. Menimme muutaman kilometrin matkan Tuktukilla. Kissakala paikkaa oli kehuttu matkaoppaassa, mutta en olisi uskonut että se oli näin kiva. Paikka oli todella kaunis. Kaloja oli monessa altaassa ja lisäksi siellä on krokotiili ja kilpikonna-altaat. Sisäänpääsy alueelle maksoi vaivaiset 10THB sisältäen kalanruokapussin.

Tässä kuvassa Tomi videokuvaa vielä ihan rauhassa upeita maisemia. Pois lähtiessä hän törmäsi jättimäiseen hämähäkinseittiin ja valtava hämähäkki takertui hattuun. Tomi huitoi hämähäkkiä pois joka ei kuitenkaan auttanut. Lopulta lensi koko hattu ja videokamera maahan ja miestä vietiin. Minäkin nappasin Olivian syliin ja juoksimme kauemmaksi. Emme oikeastaan pelkää hämähäkkejä, mutta kun näistä ei voi tietää ovatko ne myrkyllisiä...
Kissakalat ovat melkoisia veitikoita. Herkkänähkaisimmat voi ehkä nähdä niistä painajaisia...


Kissakalafarmin jälkeen menimme Kobra esitykseen. Pääsymaksu alueelle oli kiskurimainen, 400THB/hlö. Kuvassa Marjatta poseeraa käärmeen kanssa. Muut eivät uskaltaneet.


Esityksessä oli mukana kolmen eri käärmelajin edustajia, jotka kaikki saivat pusuja kouluttajiltaan. Tässä vuorossa kuningaskoobran poikanen. Välit ovat tainneet ajoittain olla katkolla heidänkin kesken, koska ainakin kahdelta kouluttajalta oli käärmeen pureman takia amputoitu sormia.


Eilen illalla kävimme syömässä kivassa paaluravintolassa rannalla. Minulla oli koko päivän ollut vähän heikko olo. Ruokailun jälkeen olo huononi ja joka paikkaa särki. O ja Tomi kävivät ajoissa nukkumaan, mutta minua kävi palelemaan aivan kamalasti. Tärisin fleece takki päällä peittojen alla. Nukahdin jossain vaiheessa yöllä ja ihmeellistä kyllä, heräsin melko terveenä. Olimme sopineet eilen, että lähdemme aamulla Koh Hongille. Epäröin omaa jaksamistani ja laitoin lopulta viestiä mummolle, etten jaksa lähteä mukaan. Kävimme aamupalalla ja O taas kerran ui lastenaltaasa vaatteet päällä. Aamiaisen jälkeen menimme rantaan katsomaan kun muut lähtevät Hongille. Koska oma oloni ei ollut pahentunut, päätimme sittenkin lähteä mukaan. Tomi juoksi hotellille hakemaan snorkkelit ja vuokrasimme pitkähäntäveneen. Vajaan tunnin venematkan päässä odottikin paratiisi. Uimme vesisateessa ja snorklasimme kolmen tunnin ajan. Tapasin saarella tuttujakin sieltä kotikulmilta, aika erikoista. Keskustelumme päättyi kuitenkin melko nopeasti kun viidakosta ilmestyi liskopariskunta. Noin 1,5 metriset liskot aiheuttivat melkoisen hälinän rannalla. Mekin yritimme kuvata liskoja, mutta tässä näkyy vain vähän häntää. Saarella oli myös luontopolku, jossa kuvattiin tsunamin aikaisia tapahtumia. Veneen raatoja oli jäänyt muistomerkeiksi. Koskettavaa...




Lekottelua liidunvalkealla hiekalla...

O nukahti pitkähäntäveneeseen omiin rattaisiinsa paluumatkalla. Hyvä niin, sillä itse kastuimme läpimäriksi vesisateessa. O:n rattaat oli vuorattu kahdella sarongilla ja tyttö makaili läpimissä ja kuivissa rattaissa. Itseäni sade ja kylmyys ei haitanneet, kun tiesin että O:lla on hyvä olla.

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Koh Tub

Tubin puuterihiekoilla mummi ja tytöt.
Tytöt lätäkköleikeissä allasillallisen jälkeen. Markkinahumua, hiukopalan ostossa.
Allasleikkejä hotellimme altaalla.

Aloitetaanpa eilisestä. Aamupäivän vietimme oman hotellin uima-altaalla. Mummi, Maija ja lapset tulivat myös meidän altaalle uimaan. Ilma oli aamusta alkaen ajoittain pilvinen ja viileähkö. O:ta alkoi melko nopeasti palelemaan altaassa ja hänet oli suostuteltava lämmittelemään pyyhkeen sisään.Hotellissamme järjestetään joka viikko illallinen joko puutarhassa tai altaalla. Eräs työntekijä oli jo parina aamuna pyydellyt meitä osallistumaan tilaisuuteen, mutta emme olleet halukkaita. Päätimme kuitenkin osallistua koko porukalla illalliselle, kivahan se on yhtenä iltana syödä omassa hotellissamme.


Miehet olivat aamulla räätälikierroksella ja heidän palattua lähdimme Maijan perheen kanssa markkinoille. Menimme noin kolmen kilometrin matkan tuktukilla. Olimme perillä noin kahden aikaan jolloin markkinoita oltiin vasta pystyttämässä. Teimme muutamia ostoksia ja kiertelimme aluetta muuten vaan. Tytöt nukahtivat rattaisiin ja jäivät markkinahumusta täysin paitsi. Alueella oli joitain huvipuistolaitteita ja thaimaalaisilta toreilta tuttuja tikanheittopelejä. Tomin oli taas käytävä testaamassa heiton tarkkuutta. Palasimme hotellille paikallisbussilla niin ei tarvinnut herättää rattaissa nukkuvia lapsia. Päätimme, että menemme markkinoille jonain päivänä uudelleen vähän myöhemmin jolloin markkinat ovat kunnolla auenneet.
Illallinen alkoi kello 19.00. Vettä oli satanut jo jonkin aikaa ihan kaatamalla. Kävimme O:n kanssa allasalueella katsomassa puolen aikoihin, miten sateensuoja järjestetään. Henkilökunta kantoi kovalla kiireellä ruokapöytiä katoksen alle suojaan. Esiintymislava ja muut järjestelyt olivat menneet hukkaan koska niitä ei voitu käyttää sateen vuoksi. Sammakot loikkivat ja kurnuttivat puutarhassa, taisivat muutkin eläimet nauttia sateesta sillä niin kova meteli siellä oli. Illallinen oli ihan hyvä. Hintaansa nähden ei mikään erikoinen, mutta vatsan sai täyteen ja seura oli mukavaa. Paikalla oli myös pari laulajaa ja kitaransoittaja Filippiineiltä sekä yleisön viihdyttäjä.


Tänään aamuna menimme Tub saarelle. Saari on Podan takana ja pitkähäntäveneellä sinne pääsi vajaassa puolessa tunnissa. Saarelle saavuttaessa perittiin 100THB:n kansallispuistomaksu. Saari oli todella pieni, mutta onneksi porukkaa oli niin vähän että saimme makuualustoillemme hyvän paikan puiden varjosta. Tytöt uivat renkaiden kanssa, mummi loikoili varjossa, pojat ja miehet snorklailivat ja me Maijan kanssa kahlasimme kaulaa myöten vedessä viereiselle Kanasaarelle. Minäkin kävin pikaisesti snorklaamassa ja näinkin mukavasti kaloja, koralleja ja merisiilejä. Rannassa seurailimme taskuravun uintireissua. Tänään oli tosi aurinkoinen päivä ja sen kyllä huomaa iholtamme. Harmillista on se, että O:nkin käsivarret ovat aika punaiset. Laitoin niihin kyllä aurinkorasvaa, mutta sitä olisi pitänyt lisäillä uinnin välillä. O:lla oli ensimmäisellä Thaimaan lomalla 1-vuotiaana pikähihainen aurinkosuojauikkari, mutta se on jo pieni. Uutta en ole löytänyt täältä Thaimaasta, joten pitää investoida sellaiseen Suomessa.

Saarireissun jälkeen otimme Tuktukin hotellille ja menimme pikaiseen suihkuun. O jäi isin kanssa hotellille päiväunille ja minä tapasin Maijan heidän hotellilla. Otimme Mekong-kolat loman kunniaksi ja lähdimme mummon kanssa Tescoon. Menimme paikallisbussilla Krabi Towniin ja sieltä taksilla kauppaan. Maija teki tänään valtaisat ostokset ja minäkin sain loput tarpeelliset ostot tehtyä. Tulimme takaisin Aonangiin puoli yhdeksän aikaan ja menimme taas kansankuppilaan syömään. Melkoisen nuutuneina ja auringosta punaisina raahauduimme hotellille. Nyt suunnittelemme nukkumaan menoa. Huomenna Maijan perhe menee elefanttiretkelle, meidän suunnitelmat ovat vielä vähän keskeneräiset...