sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Black mountain vesipuisto

Päivä 22
Aamuherätyksemme ovat siirtyneet vähän myöhemmäksi, sillä Samuel on herännyt viimeaikoina vasta kahdeksan aikaan. Herättyämme menimme ensimmäisen kerran tämän hotellin aamiaiselle. Aamiaisen tason voi usein suhteuttaa hotellin tähtiin eli menisi pilkun viilaukseksi jos valittaisin aamiaisesta. Se oli nimittäin herkullinen. Parasta näiden normijuttujen lisäksi oli mustikkasmoothie ja lämpimät kokojyväcroissantit. Olivialla oli tänään harmitusaamu ja hänen mielestään kaikki meni pieleen. Ensin aamulla itketti hiusten kampaus koska otimme eilen letit pois ja nyt hiukset ovat takkuiset. Toinen harmitus tuli kun häneltä tippui aamiaisella lautanen lattialle jonne hän oli kerännyt syötävät. Onneksi tarjoilija paahtoi Olivialle uudet leivät ja asia unohtui nopeasti. Aamiaisravintola on viihtyisä. Pöytiä on sekä ulkona että sisällä. Me valitsimme ulkopöydän sillä ulkona on usein rauhallisempaa ja on ihana nauttia lämpimästä ulkoilmasta niin kauan kuin voimme.



Syötyämme menin lasten kanssa suoraan leikkipaikalle. Ensin lapset piirtelivät ja sen jälkeen Olivia halusi maalata itselleen kynätelineen. Olivia teki tarkkaa työtä ja maalauksessa meni lähes kaksi tuntia. Samuel touhotti enimmäkseen ulkona. Erityisen mieluista oli ajella leikkiautoilla, mutta kyllä hän ehti tehdä kaikkia muitakin aktiviteetteja. Leikkipaikalla ei ollut kovinkaan montaa lasta, sillä hotelli näytti hiljenevän viikonlopunviettäjistä. Hotellin leikkipaikka on tarkoitettu 4-12 vuotiaille ja sinne voi jättää lapsen myös ilman aikuista. Leikkipaikalle mentäessä lapset pitää kirjata sisään ja poistuttaessa kuitata ulos.









Leikkipaikan jälkeen lähdimme Black Montainin vesipuistoon. Meillä oli alunperin suunnitelmissa käydä uudessa Vana Nava vesipuistossa, mutta netin palautteiden ja hinnan takia päädyimme menemään jälleen tuttuun, turvalliseen ja hyväksi todettuun Black Mountainiin. Hotellin ovimies soitti meille taksin joka vei meidät perille. Sisäänpääsy maksoi 600THB per aikuinen ja Olivia ja Samuel pääsi sisään ilmaiseksi. Vana Navan sisäänpääsyt olisi maksaneet meiltä 3600THB. Black Mountainin vesipuisto oli yhtä kiva kuin ennenkin. Suomen vesipuistojen ylläpitäjät voisi ottaa oppia täältä miten paikat pidetään kunnossa. Puisto on erittäin siisti ja viihtyisä. Ruokien hinnat olivat edulliset toisin kuin mitä näissä uusissa vesipuistoissa on netin palautteiden mukaan. Latasimme kortille 1000THB käytettäväksi ruokiin ja juomiin, mutta käytimme vain vajaa 400THB juomiin, jätskeihin ja Olivian ruokaan. Olivia tykkäsi puistossa eniten aaltoaltaasta ja isoista liukumäistä. Samuel nautti lastenaltaan liukumäistä ja tykkäsi myös aaltoaltaasta. Kiva paikka, menemme varmasti vielä uudelleenkin. Kamerani oli vesipuistossa lukollisessa kaapissa, joten nappasin vain muutaman kuvan pois lähtiessä.




Lähdimme vesipuistosta pois kello 17.00. Tomi oli sopinut, että Hua Hinissa asuva Aki tulee hakemaan meidät puistosta ja menemme hänen ravintolaansa syömään. Matkalla hänen kotiinsa kävimme paikallisilla markkinoilla mistä Aki osti katkarapuja lemppariruokaamme Pad thaita varten. Akin ja hänen vaimonsa ravintolassa oli kiva uima-allas missä lapset kävivät uimassa. Söimme erittäin hyvät ruuat, juttelimme ja katselimme hetken formuloita. Oli tosi kiva tavata, kiitos vielä kerran.




Pad thai, maistui juuri sellaiselle kuin pitääkin. Arvosana 9 ;)



Lasten väsähtäessä lähdimme taksilla hotellillemme. Matka sujui nopeasti ja thaimaalaiseen tapaan taksikuski kävi tankkaamassa auton matkalla. Hotellialueemme näytti kauniilta iltavalaistuksessa ja kaikkialla oli rauhallista. Kyllä tämä paikka paratiisilta vaikuttaa...

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Sheraton Hua Hin

Päivä 21
Tänään meillä oli jälleen matkustuspäivä. Tällä reissulla näitä matkustuspäiviä on ollut useampia, mutta onneksi matkustusajat ovat olleet kohtuullisia. Tänään aamulla olimme vielä Bangkokissa Centre Point Silom hotellissa. Juttelin Tomin kanssa hotellista ja kyllähän siinä monia hyviä puolia oli eli voisimme ehkä mennä sinne uudelleenkin. Saapumispäivänä huoneiston keittiön pöydällä oli maksuton tervetulopaketti elintarvikkeita; pillimehuja, limsoja, iso pussi suolapähkinöitä, sipsejä ja suklaakeksejä. Pyykinpesukone on myös iso plussa sillä en vie mielellään pyykkejä Thaimaassa pesulaan koska meillä on niin monta huonoa kokemusta pesuloista. Lapset saavat myös iholleen näppylöitä hajustetuista pyykinpesuaineista eikä tilannetta ole juurikaan auttanut vaikka veisi omat pesuaineet pesulaan. No aika näyttää missä yövymme seuraavaksi Bangkokin reissullamme...

Hotelli Centre Point Silom makuuhuone
Hotelli Centre Point Silom keittiö
Olimme tilanneet minibussin hakemaan meidät hotelliltamme kello 12.00. Menimme hyvissä ajoin respaan, sillä kyydit tulevat hakemaan lähes poikkeuksetta etuajassa. Näin kävi tälläkin kertaa ja pääsimme lähtemään jo ennen kahtatoista matkaan vaikka laukkujen nouto huoneestamme kesti melko pitkään. Matka tänne Cha-Amin ja Hua Hinin puoliväliin kesti aika tasan kolme tuntia yhdellä pikaisella pysähdyksellä. Matka sujui rattoisasti. Tomi ja Olivia pelailivat korttia ja Samuel katseli elokuvia ja söi herkkuja.
Sheratonin huoneessa on kahvinkeitin ja meillä sattui olemaan vielä kahvia jäljellä...
Hotellille tulo ja sisäänkirjautuminen toimi vähän eri tavalla kuin aiemmissa hotelleissa. Virkailija otti tiskillä passit ja luottokorttini ja ohjasi meidät sohvalle istumaan. Hetken kuluttua meille tuotiin kylmät kosteat pyyhkeet ja tervetulodrinkit. Juotuamme virkailija tuli istumaan sohvalle kanssamme, pyysi allekirjoituksen majoituskorttiin ja kertoi hotellin käytännöistä. Olin varannut huoneen Zleepinghotelsin kautta ja jännäsin onko varauksemme kunnossa. Kyseisestä firmalta saa ajoittain erittäin hyviä alennuksia näihin luksushotelleihin. Tämäkin hotelli olisi maksanut esim. booking.comin kautta kaksi kertaa enemmän. Varauksen kanssa ei ollut mitään ongelmia kuten ei senkään kanssa että olin varannut huoneen vain kahdelle aikuiselle. Hotellin nettisivulla lukeekin, että alle 12v lapset majoittuvat maksutta vanhempien huoneessa. Huoneemme hintaan ei sisältynyt aamiaisia lapsille ja virkailija kertoi lasten aamiaisen hinnaksi 340THB per lapsi per päivä. Olin kuitenkin lukenut, että hotellilla on saatavilla kids pass jossa 300THB:n (per lapsi per päivä) hintaan lapsi voi syödä ja juoda maksutta maksavan aikuisen seurassa. Kysyin virkailijalta kuuluuko aamiainen kids passiin ja onneksi näin oli. Otimme siis molemmille lapsille kids passit ja he saivat rannekkeet ranteisiin. Kids pass kannattaa siis ottaa vaikka ei söisi muuta hotellilla kuin aamiaisen. Kävimme kuitenkin hyödyntämässä passeja tänään illallisella. Lapset saivat maksuttomat ruuat ja juomat (Olivia joi kaksi watermelon shakea) Salas ravintolassa kun minä ja Tomi söimme normaalihintaiset ruuat.

pihaleikkejä helteessä


lastenklubi sisältä


lastenklubilla on oma allas
"kilpailuja"
Sisäänkirjautumisen jälkeen sama virkailija lähti saattamaan meitä huoneeseemme. Matkalla hän kertoi ravintoloista ja aukioloajoista. Huoneeseen saavuttuamme saimme hetken päästä laukut jotka tuotiin golfautolla. Jonkin ajan kuluttua eräs hotellin työntekijä kysyi meiltä käytävässä haluammeko, että hän tulee illalla laittamaan huoneemme yökuntoon. Kieltäydyin hymyillen. Huoneemme on tällainen tilava, mutta melko perushuone. Huoneessa on leveä parivuode ja sohva johon teimme Olivialle pedin. Hotellilla olisi ollut myös twin huoneita, joissa olisi ollut kaksi parivuodetta, mutta olin varannut huoneen parivuoteella. Hotellissa on vain kaksi kerrosta. Meidän huoneemme on toisessa kerroksessa ja näkymä on puutarhaan päin. Muut vaihtoehdot olisi ollut ensimmäinen kerros puutarhaan päin, toinen kerros näkymä altaalle ja ensimmäinen kerros suoralla käynnillä uima-altaalle. Meillä taitaa olla kaikista rauhallisin vaihtoehto huoneista joka sopii meille oikein hyvin. Huoneessamme oli sinne mennessämme ylimääräinen asukas eli gekko, joihin kyllästyin niiden äänen ja jätösongelman takia täysin Mae Phimissä. Nyt päätin heti, että ylimääräinen vieras poistuu välittömästi. Tomi sai gekon pysäytettyä muovipussilla ja minä pyydystin sen kahvinsuodattimella häkkiin. Siitä sitten heitin gekon pihalle yhtä jalkaa ja häntää vähemmän. Ne jäivät sätkimään huoneemme lattialle. Helppo nakki.


Sampan sapuskat





Ehtisikö tämän loman aikan käydä kerran uimassa meressä?


Uima-allas on auki 23.00 asti illalla!
Majoittauduttuamme kävimme lastenklubilla missä lapset touhusivat hetken hiki päässä. Klubilla oli pieniä tehtäviä kuten tikanheittoa joista sai palkkioksi pieniä karkkipusseja. Lapset saivat myös miekoiksi taitellut ilmapallot mukaansa. Syötyämme lähdimme uimaan hotellin hulppeaan uima-altaaseen. Ilta alkoi jo pimenemään ja pimeässä uiminen on tosi tunnelmallista. Kiersimme hotellin yli puolen kilometrin pituisen altaan ja testasimme matkalla poreita ja suihkulähteitä. Aikaa tähän rundiin taisi mennä lähes tunti. Huomenna pääsemme sitten uimaan päiväaikaan. Ihanaa että saamme nauttia tästä paratiisista viisi päivää!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

China Town

Päivä 20
Tänään menin Samuelin kanssa heti aamupalan jälkeen uimaan. Uimme noin tunnin verran, mutta välillä piti käydä aurinkotuolilla lämmittelemässä sillä vedessä alkoi palelemaan aika pian. Ilma oli tosin yhtä lämmintä kuin aiemminkin eli jonkun verran yli 30 astetta. Hotellin uima-altaassa on suolavetta kuten Royal Princess hotellissa oli. Suolavesi ei ole liian suolaista ja siinä on hyvä uida.

Näkymä altaalta Lebua -hotellille päin
Tämän hotellin rakentaminen on jäänyt kesken vuosia sitten

auringonpalvoja touhuissaan


Uimisen jälkeen menimme pikaisesti piipahtamaan loungessa. Paikalla ei ollut taaskaan ketään meidän lisäksemme. Alla kuvia loungen tarjottavista...









Tehtyämme pienet tankkaukset menimme kävellen läheiselle Sathornin jokiveneasemalle. Olimme hetken hämmennyksissä koska laiturilla oli nauhalla erotettu kaksi kulkuväylää. Toisessa luki 40THB matka tai 150THB one day ticket. Hinta tuntui aika suurelta ja jäimme pois ensimmäisestä veneestä. Veneen mentyä kävimme toiseen jonoon ja se olikin jono normaaliin vuoroveneeseen. Hinta oli 15THB/henkilö, Samppa pääsi ilmaiseksi. Veneeseen meno lasten ja rattaiden kanssa ja matka China towniin sujui helposti ja kätevästi. Joella ei voi onneksi juuttua ruuhkiin joten jokitaksi on tosi kätevä kulkupeli kuten olemme aiemminkin todenneet.




Jäätyämme pois veneestä suunnistimme suoraan China Townin parhaalle kauppakadulle eli Soi Wanitille tai millä nimellä sitä nyt kutsutaankaan. Ostosten suhteen paikka oli taas paratiisi. Tavaraa riittää ja hinnat oli halvemmat kuin missään muualla mitä olemme tämän reissun aikana nähneet. Esim. Tomin ja Olivian ostamat power bankit maksoivat kolminkertaisen hinnan Chiang Maissa verrattuna China Townin hintoihin. Minä puolestaan olisin voinut ostaa kouluun oppilaille vaikka mitä opetusmateriaalia jos vain matkalaukuissa olisi tilaa. Olivia tuskaili mitä kaikkea hän onkaan menettänyt kun ei ole aiemmin tajunnut China Townin olevan näin hyvä ostospaikka. Kiertelimme kapeilla kaduilla väsyksiin asti. Samuel istui jälleen tyytyväisenä rattaissa kuten aiemmillakin kerroilla ja katseli ihmisvilinää. 





Shoppailujen jälkeen palasimme joen rantaan jokivenelaiturille ja hyppäsimme ketterästi kyytiin ison ja painavan ostoskassin kanssa. Muutama ennakkoon mietitty ostos jäi tekemättä, mutta jääköön seuraavaan kertaan. 

Ostosvankkurit
Samuel katselemassa jokivarren elämää
venelaituri
Pieniä ostoksia China townista. Olivialle löytyi myös Haw flakesia..

Palasimme kävelystä väsyneinä hotellille vasta kuuden aikoihin. Kävimme taas pikaisesti loungessa kahvilla ja purimme ja pakkasimme huoneessamme tavaroita. Tavaraa alkaa olemaan nyt maksimimäärä, mutta eipä meillä olekaan ajatuksissa shoppailla tämän reissun aikana enempää. Kävimme illalla vielä hotellin alakerrassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa Swenssenissä jätskillä, Starbucksissa ja ruokakaupassa ostamassa ruokia ja juomia loppulomaa varten. Lähdemme huomenna puolen päivän aikaan kohti Hua Hinia tai oikeastaan hotellimme taitaa sijaita Cha Amin puolella. Tavarat alkaa olemaan kasassa, mutta pyykkikone pyörittää vielä viimeisiä vaatteita. Se olisi sitten miniloma Bangkokissa ohi tältä erää...

Söimme hyvät jätskit
Samppaa kiinnosti enemmän piirtely kuin jäätelön syönti...