maanantai 2. tammikuuta 2017

Kotimatka Finnairin A350 bisneksessä

Otimme uutta vuotta 2017 vastaan Novotel Suvarnabhumi hotellin huoneessa toivottaen toisellemme parasta vuotta ikinä. Olivia kertoi käyneensä nukkumaan vasta kello 4.00 aamulla, mutta sanoin ettei se haittaa koska tänään voi nukkua lentokoneessa. Kävimme aamulla hotellilla nopeasti aamupalalla tai lapset eivät syöneet mitään ja minäkin Tomin kanssa otin vain kahvin ja vähän hedelmiä. Syötyämme siirryimme lentoasemalle hotellin pikkubussilla, koska meillä oli niin monta matkalaukkua, että niiden raahaaminen alikulkutunnelia pitkin olisi ollut hankalaa. Lentoasemalla pääsimme priority lineä pitkin turvatarkastuksiin ja passintarkastukseen, koska matkustimme bisnesluokassa. Lentoasemalla menimme vanhaan tuttuun CIP-loungeen, jossa olemme olleet ennenkin. Söimme kevyen aamiaisen ja odottelimme lennon lähtöä.
Toinen aamiainen CIP loungessa 

Viiniä maistoin, mutta muita juomia en.

Loungessakin oli tällainen kätevä pannarikone.

Siirtyminen lähtöportille
 Siirryimme lähtöportille hyvissä ajoin, mutta meidän ei tarvinnut odotella siellä kovin pitkään, kun pääsimme siirtymään koneeseen. Koneeseen siirryimme ensimmäisten joukossa ja saimme juomat odotellessa koneen lähtöä. Kylläpä samppanja maistuikin hyvälle ja samalla pääsi hyvään lentofiilikseen. Jouduimme odottelemaan aika kauan lähtövuoroamme, mutta mikäs siinä oli odotellessa samalla kun tutustuimme bisnesluokan istuimiimme ja rentouduimme tulevaa lentomatkaa varten.


Kippis, hyvää uutta vuotta 2017!

Samuel viihtyi omassa "yksiössään"



Ilmaan päästyämme lentoemännät tulivat kyselemään mitä haluaisimme syödä. Ruokailu tapahtui pitkän kaavan mukaan ja ruoka oli ehdottomasti parasta ruokaa mitä olen ikinä syönyt lentokoneessa. Amuse bouchena oli savustettua taimenta, hapankermaa, sitruunaa ja kirsikkatomaattia. Itse nautin sen Finnairin nimikkodrinkin Blue Skyn kanssa. Alkuruuaksi otin savulohta, kampasimpukkamoussea, pikkelöityjä kasviksia ja tillimajoneesia. Pääruuaksi valitsin lohi confittia, ohrarisottoa, kasviksia ja kevätsipulia kermaisessa valkoviinikastikkeessa ja ruokajuomana join hyvää kevyttä punaviiniä. Jälkkäriksi otin juustoja -mietoa cheddaria ja tanskalaista sinihomejuustoa ihanan hillokkeen, hapankorppujen ja portviinin kera. Kahvin kanssa söin vielä suklaakonvehteja ja suklaajäätelöä. Myös lapsille ruuat maistuivat erinomaisesti ja Samuel sai söpöydestään monet kehut lentoemännältä. Oikeassahan hän oli, meillä on ihanat lapset. Olivia hoiti täysin itsenäisesti omat ruokatilaukset ja muutenkin hän nauttii todella paljon näistä bisnesluokan erikoisuuksista. 

Alkupala


Alkuruoka


Alkumatkasta matkustamossa oli lämmin valaistus

Pääruuaksi otimme kalaa

Suolainen jälkiruoka

Makea jälkiruoka
 Ruuan jälkeen katselimme elokuvia ja saimme etukäteen tilaamamme tax-free ennakkotilaukset. Olin tilannut 100 euron Finnairin tax-free voucherin eräästä tarjouskampanjasta ennen matkaa. Ennakkotilauksemme summa oli vain 95 euroa eikä voucherista voi antaa rahaa takaisin. Lentoemäntä toi meille hyvityksenä 4 euroa maksavan suklaalevyn ja 8 euroa maksavan jellybeans putkilon. Aivan huippu palvelua kaikin puolin tältä minun ja lasten käytävän lentoemännältä. Tomin käytävällä on taas vanha todella tylyn oloinen lentoemäntä, hänestä pitääkin laittaa huonoa palautetta, kun Finnairilta tulee palautekysely. Esimerkkinä huonosta palvelusta tuhahtelujen ja tylyn asenteen lisäksi se kun hän kysyi Tomilta mitä hän ottaa pääruuaksi. Tomi valitsi lohen, sitten hän kysyi että ”no mitä otat pääruuaksi, keittoa vai otatko silloinkin lohta?”. Tomi hämmentyi kysymyksestä, sillä oli juuri kertonut pääruuan. Minä tajusin vieressä, että lentoemäntä sanoi väärin ja hän kysyi nyt alkuruokaa. Tomi ei tiennyt oikein mitä vastaisi ja lentoemäntä tuhahteli vieressä odottaen vastausta. Pitkä miinus tälle lentoemännälle, koskaan en ole kohdannut Finnairin koneessa näin tylyä palvelua ja tämä vielä bisneksessä. Saman henkilön käytös oli yhtä huonoa koko lennon ajan. Hyvät ruokahalutkin tämä henkilö toivotteli jonnekin käytävälle, eikä asiakkaille sillä hän ei katsonut edes päin puhuessaan. 


 Lennon aikana matkustajille tarjoiltiin erilaisia välipaloja. Välipaloja sai myös hakea itse keittiöstä.

Hedelmäsalaattia ja mustikkamehua

Kahvia ja mustikkaleivos

Pähkinöitä

Perunalastuja
 Bisnesluokan virkistyspaketti oli vähän parempi kuin economy comfortin vastaava. Tässä paketissa oli rasvoja, hammasharja, korvatulpat, silmäsuoja, paksumpi ja isompi toiletlaukku sekä marimekon tossut.

Ennen lennon laskeutumista tarjolla oli vielä kevyt lounas. Olisimme valinneet kaikki paninit, mutta ne loppuivat ennen meidän tilausvuoroamme. Ystävällinen lentoemäntämme kävi kysymässä toiselta käytävältä, olisiko heillä yhtään jäljellä vaikka tällaista järjestelyä ei kuulemma saisi tehdä, sillä molemmille käytäville oli varattu omat kiintiöt. No toiselta käytävältä löytyi Samuelille panini ja minä otin Olivian kanssa salaatit. Onneksi otin, sillä se oli paljon parempi vaihtoehto kuin panini perunalastujen kanssa. Jälkkäriksi pyysin vielä kahvia ja meidän käytävämme lentoemäntä toi kahvin aina suklaiden kera toisin kuin Tomin käytävän tyly lentoemäntä. Häneltä oli turha odottaa extroja. Ei tullut suklaita eikä edes peittoa tarjottu koko matkan aikana.  

Kevyt lounas

Jälkkärikahvi

Auringonlasku

Katsoin matkalla mainion elokuvan.

Loppumatkasta matkustamossa demonstroitiin revontulia.
Lentomatka bisneksessä meni liian nopeasti. Olisin hyvin voinut reissata pitempäänkin. Korotimme matkustusluokkamme economysta bisnekseen finnair plus pisteillä ja matkustusluokankorotus onkin mielestäni yksi parhaita tapoja käyttää pisteitä. Tämä oli kolmas kerta kun käytämme pisteemme korotukseen Bangkokin lennolla, mutta ensimmäinen kerta A350 koneen bisneksessä. Istuimme koneessa niin, että lapset istuivat ikkunarivillä (5 ja 6) peräkkäin ja minä ja Tomi keskirivillä (6). Tässä koneessa yhdessä matkustavien kannattaa ottaa paikat niin, että toinen on ikkunpaikalla ja toinen keskirivillä, sillä vaikka keskirivillä on kaksi paikkaa, niin keskustelu näissä paikoissa on hankalaa väliseinän ja pitkän etäisyyden vuoksi. Vaikka tätä A350 Finnairin koneen bisnestä on aika paljon kritisoitu palautteissa, niin minä ainakin olin erittäin tyytyväinen kokemukseen lukuunottamatta osittain tylyä henkilökuntaa. Nyt on sitten alettava taas säästämään pisteitä uutta korotusta varten.

Helsingissä jouduimme odottelemaan normaalia pitempään matkalaukkujamme, mutta onneksi saimme ne ensimmäisten joukossa. Meillä oli tällä kertaa auto P3 parkkihallissa, jonne olin varannut ja maksanut paikoituksen etukäteen netissä. Kokemus tuosta parkkihallista oli niin hyvä, että taidamme unohtaa kokonaan lentoparkin ja muut kauempana olevat pysäköintialueet. P3 parkkihalli on T1 vieressä, josta pääsi halliin hissillä. Kävelymatkaa kakkosterminaaliin oli jonkun verran, mutta se ei haitannut, koska terminaalista pääsee kävelemään toiseen terminaaliin sisätiloissa. Kotimatka Helsingistä sujui nopsaan ja pääsimme ajoissa nukkumaan. Nyt minulla on jo ensimmäinen työpäivä takana ja jetlag vaivaa, joten ei auta muu kuin lähteä taas nukkumaan ja haaveilemaan uusista lomista.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Viimeinen päivä Bangkokissa

Tänään olikin sitten taas reissun viimeinen kokonainen lomapäivä. Aamu alkoi tavalliseen tapaan aamiaisella. Aamiaisen jälkeen kävimme hotellin businesscenterissä printtaamassa boardingpassit, joita tarvitaan lentokenttien väliseen maksuttomaan kuljetukseen. Laitoimme nopeasti tavarat kasaan ja ehdimme jo 11.00 kuljetukseen, vaikka olimme suunnitelleet menevämme 11.20 bussilla. Don Muangin lentoasema on laajentunut ja vanhan terminaalin viereen on rakennettu uusi terminaali, jonne saavuimme Krabin lennoltakin. Emme olleet varmoja kummasta terminaalista bussi lähtee. Menimme ensin katsomaan vanhasta terminaalista ja sieltähän se onneksi lähtikin. Matka Suvarnabhumille kesti taas tasan 45 minuttia. Bussissa oli useita muitakin matkustajia, mutta mitään ruuhkaa siellä ei ollut.

Amarin munakaspiste

Yksi Amarin aamiaispöydistä

Löytyi sieltä hedelmiäkin yms.

Silta Amari Don Muangilta lentoasemalle.

Lentokenttäbussi lentokenttien välillä
 Suvarnabhumille saavuttuamme päätimme kävellä hotellille kellarikerroksesta kulkevaa tunnelia pitkin. Matkaan kului muutama minuutti, mutta hotellilla meillä oli pieni ongelma koska liukuportaat ja hissi olivat molemmat huollossa ja jouduimme kantamaan isot laukut rappusten ylös. Onneksi Tomi on niin vahva, että kaksi parikymmentäkiloista laukkua käsissään hän kiipesi reippaasti yläkertaan. Respassa sisäänkirjautuminen sujui nopeasti ja pääsimme heti huoneeseemme. Varasimme tällä kertaa perushuoneen, vaikka hintaero executivehuoneeseen olisi ollut aika pieni. Tiesimme ettemme olisi kuitenkaan iltadrinkkien ja ruuan aikaan hotellilla, joten sekin etu jäisi käyttämättä.
Alikulkukäytävä Suvarnabhumin lentoasemalta Novotelille

Näkymä huoneemme ikkunasta

Hotellin aula
 Melko pian majoittumisen jälkeen lähdimme kävelemään takaisin lentokentälle, josta lähtee juna keskustaan. Junan lähtöpaikalla meitä odotti iloinen yllätys, sillä matkat olivat tänään ilmaisia uuden vuoden kunniaksi. Seuraava yllätys oli Phaya Thain asemalla, sillä myös sky train matkat olivat tänään ilmaisia. No sehän sopi meille paremmin kuin hyvin. Keskustassa menimme suoraan MBK:hon. Ensin kävimme Swenssenssissä jätskeillä, eihän tämä muuten olisi reissu eikä mikään, jos emme pääsisi sinne käymään. Jätskien jälkeen aloitimme shoppailukierroksen, ja siinä hommassa meni useampi tunti.  Tomi houkutteli minua naureskellen syömään MBK:n foodcourtiin, josta sain kerran ruokamyrkytyksen. Jätimme sen kuitenkin väliin ja menimme tänäänkin Pizza Companyyn loman lopettajaisiksi. Lähdimme takaisin hotellille vähän ennen kahdeksaa. Matkat sujuivat taas hyvin ilmaisella sky trainilla ja junalla.

Mukava lahja matkustajille

Sky trainilla ei ollut normaalia suurempia ruuhkia 

Täällä käydään joka reissulla

Vähän huono valinta, liikaa kermaa, mutta hyvää oli silti.

Kovasti kehuttu ja mainostettu liike, mutta aika kovat hinnat.

MBK:n pihassa oli iso joulukuusi. Takana häämöttää Mercure Siam hotelli, meidän lempparimme Bangkokissa.

Uudesta kuninkaasta valtavan isoja kuvia Bangkokissa.
Vuosi vaihtuu täällä Bangkokissa tunnin päästä ja me vietämme vuoden vaihteen lentokenttähotellissa. Samuel on jo nukkumassa ja niin olemme me muutkin kohta. Tämä reissu lähenee loppuaan, mutta niinhän se taas menee, että on lähdettävä kotiin, jotta voi suunnitella uusia matkoja. ”To travel is to live”

perjantai 30. joulukuuta 2016

Tescossa ja Future Parkissa

Meidän aamumme alkoi tänään täällä Bangkokissa Amari airport hotellin erinomaisella aamiaisella. Odotin tätä aamiaista, sillä tiedossa oli jo aiempien reissujen kokemuksella se, että tämän hotellin aamiainen on hyvä. Myös palvelu oli hyvää ja esim. kahvit tarjoiltiin pöytään. Nyt sai leivän päällekin juustoa ja juustotarjottimella oli jopa valkohomejuustoa jota ei täällä usein näy, mutta enpä sitä täällä kyllä kaipaakaan. Muistin edellisistä kerroista, että aamiaistilassa on myös jääkaappi josta löytyy lisää mehuja, maustettuja maitoja ja jogurttipurkkeja jos normitarjonta ei riitä. Tukevan aamiaisen jälkeen kävimme varaamassa meille viideksi hotellin ilmaisen kuljetuksen Future Park ostoskeskuksen ja yrtimme kysellä missä on lähin iso TescoLotus. Ovimies ei ymmärtänyt yhtään englantia ja hänellä alkoi virrata hiki otsalla kun yritin selvittää asiaa. Tomi sai minut vaivihkaa lopettamaan asian selvittelyn, koska näki ovimiehen hädän.

Asioiden selvittelyjen jälkeen kävimme pikaisesti huoneessamme ja lähdimme matkaan. Meillä on huonoja kokemuksia taksikuskien kanssa paikkojen etsimisestä, mutta päätimme kokeilla onnea ja kysyä taksikuskilta missä on lähin iso TescoLotus. Kirjoitin lapulle TescoLotus Hypermarket Rangsit ja näytimme sitä kuskille. Hän mietti hetken ja sanoi ymmärtävänsä minne haluaisimme mennä. Parinkymmenen minuutin päästä edessämme olikin iso Tesco ja taksimittari näytti vajaa 80thb, joten ei ongelmia tällä kertaa. Tescossa kävimme ensin tekemässä isot ostokset, jotka koostuivat enimmäkseen kotiin vietävistä ruokatarvikkeista ja ostosten jälkeen lapsilla olikin jo nälkä ja menimme käväisemään KFC:ssä syömässä. Taksimatka hotellille onnistui myös hyvin. Näytin Amari nimeä hotellikortista ja pyysin menemään Don Muangin lentokentälle. Alussa vähän jännitti se, että ymmärsikö kuski oikein missä Amarissa majoitumme, mutta pääsimme perille ja hinta oli suunnilleen sama kuin menomatkalla. Onneksi kuskien kanssa ei tarvinnut neuvotella mittarien käytöstä, vaan molemmat laittoivat ne päälle. 

Samuel testasi KFC:n leikkipaikan


Ruokapaikkamme tänään lounasaikaan
 Palasimme hotellille noin kahden aikoihin ja kahvit juotuani lähdin Samuelin kanssa uimaan. Tälläkään kertaa altaalla ei ollut muita lisäksemme. Samuelin uimataito on parantunut joka päivä ja enää hän ei halua käyttää kellukkeita, vaikka oikeasti niitä tarvitsisikin. Samuel ui maksimissaan noin 5 metrin matkan. Mielipuuhaa on hypätä veteen ja uida rappusille itsenäisesti.

Huoneessa on kahdeksan pulloa maksutonta vettä ja erilaisia kahveja.

Ostimme Samuelille Tescosta uudet vaatteet, joissa on hyvä matkustaa ylihuomenna bisnesluokassa kotiin.

Uinti sujuu jo jotenkin ilman kellukkeita

Hyppiminen on hauskaa

Minä ja Samuel nukumme tässä sängyssä.

ja Tomi ja Olivia näissä vuoteissa.

Tomin toimisto sotkuisessa huoneessamme

Hotellin respa. 

Samuel heitti kolikon suihkulähteeseen ja toivoi, että pääsisi nopeasti kotiin. Me muut olimme vähän eri mieltä loman loppumisesta, mutta kiva kun Samuel viihtyy niin hyvin eskarissa ja kotona, että haluaa sinne kesken lomaakin.

 Kello 17.00 lähdimme hotellin maksuttomalla kuljetuksella Future Park ostoskeskukseen, joka sijaitseen noin 10 kilometrin päässä hotellilta. Olemme käyneet ostoskeskuksessa aiemminkin, joten tiesimme että paikka on valtavan iso. Menimme hoitamaan heti ensimmäisenä yhden "must do" asian pois päiväjärjestyksestä eli menimme syömään Pizza Companyyn ison juustoreunaisen veggiepizzan. Olen syönyt tämän reissun aikana pelkästään thairuokaa, joten pizza maistui hyvältä vaikka en ole mitenkään kyllästynyt thairuokaan. Samuel tilasi 89thb maksavan lastenaterian, johon kuului spaghettia makkarakastikkeessa, ranskalaisia perunoita ja mehu. Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä hän söi koko ruoka-annoksen vaikka spaghettiakin oli aika iso kasa. Oliviaankin upposi kokonainen pieni pannupizza. Syömisten jälkeen lähdimme kiertelemään ostoskeskusta. Teimme vain muutaman pienen ostoksen, sillä lapset olivat aika väsyneitä pitkän päivän jälkeen. Hotellin auto tuli hakemaan meitä takaisin hotellille tasan kello 21.00. Nyt pitäisi vielä tehdä lähtöselvitys ylihuomiselle lennolle, jotta voimme mennä aamulla printtaamaan boardingpassit, joiden avulla saamme huomenna ilmaisen kuljetuksen Suvarnabhumille. Suunnittelimme ensin, että olisimme menneet huomenna hotellin maksuttomalla kuljetuksella Chatuchakin viikonloppumarkkinoille, mutta luulen että huomisen päivän ohjelmaksi riittää hotellin vaihto ja keskustaan meno. Vastahan me kesäkuussa siellä Chatuchakissa viimeksi kävimme, joten jätetään sinne meno ensi kesäkuulle...

Samuel sai puuhattavaa ennen ruuan tuloa. Ruokalappua hän ei suostunut pukemaan, iso poika.

Juustotäytteiset reunat veggiepizzassa, nam.

Todistusaineistoa, tyhjä lautanen.


Melkoinen ostoskeskus tuo Future Park ja porukkaa riitti...