perjantai 30. joulukuuta 2016

Tescossa ja Future Parkissa

Meidän aamumme alkoi tänään täällä Bangkokissa Amari airport hotellin erinomaisella aamiaisella. Odotin tätä aamiaista, sillä tiedossa oli jo aiempien reissujen kokemuksella se, että tämän hotellin aamiainen on hyvä. Myös palvelu oli hyvää ja esim. kahvit tarjoiltiin pöytään. Nyt sai leivän päällekin juustoa ja juustotarjottimella oli jopa valkohomejuustoa jota ei täällä usein näy, mutta enpä sitä täällä kyllä kaipaakaan. Muistin edellisistä kerroista, että aamiaistilassa on myös jääkaappi josta löytyy lisää mehuja, maustettuja maitoja ja jogurttipurkkeja jos normitarjonta ei riitä. Tukevan aamiaisen jälkeen kävimme varaamassa meille viideksi hotellin ilmaisen kuljetuksen Future Park ostoskeskuksen ja yrtimme kysellä missä on lähin iso TescoLotus. Ovimies ei ymmärtänyt yhtään englantia ja hänellä alkoi virrata hiki otsalla kun yritin selvittää asiaa. Tomi sai minut vaivihkaa lopettamaan asian selvittelyn, koska näki ovimiehen hädän.

Asioiden selvittelyjen jälkeen kävimme pikaisesti huoneessamme ja lähdimme matkaan. Meillä on huonoja kokemuksia taksikuskien kanssa paikkojen etsimisestä, mutta päätimme kokeilla onnea ja kysyä taksikuskilta missä on lähin iso TescoLotus. Kirjoitin lapulle TescoLotus Hypermarket Rangsit ja näytimme sitä kuskille. Hän mietti hetken ja sanoi ymmärtävänsä minne haluaisimme mennä. Parinkymmenen minuutin päästä edessämme olikin iso Tesco ja taksimittari näytti vajaa 80thb, joten ei ongelmia tällä kertaa. Tescossa kävimme ensin tekemässä isot ostokset, jotka koostuivat enimmäkseen kotiin vietävistä ruokatarvikkeista ja ostosten jälkeen lapsilla olikin jo nälkä ja menimme käväisemään KFC:ssä syömässä. Taksimatka hotellille onnistui myös hyvin. Näytin Amari nimeä hotellikortista ja pyysin menemään Don Muangin lentokentälle. Alussa vähän jännitti se, että ymmärsikö kuski oikein missä Amarissa majoitumme, mutta pääsimme perille ja hinta oli suunnilleen sama kuin menomatkalla. Onneksi kuskien kanssa ei tarvinnut neuvotella mittarien käytöstä, vaan molemmat laittoivat ne päälle. 

Samuel testasi KFC:n leikkipaikan


Ruokapaikkamme tänään lounasaikaan
 Palasimme hotellille noin kahden aikoihin ja kahvit juotuani lähdin Samuelin kanssa uimaan. Tälläkään kertaa altaalla ei ollut muita lisäksemme. Samuelin uimataito on parantunut joka päivä ja enää hän ei halua käyttää kellukkeita, vaikka oikeasti niitä tarvitsisikin. Samuel ui maksimissaan noin 5 metrin matkan. Mielipuuhaa on hypätä veteen ja uida rappusille itsenäisesti.

Huoneessa on kahdeksan pulloa maksutonta vettä ja erilaisia kahveja.

Ostimme Samuelille Tescosta uudet vaatteet, joissa on hyvä matkustaa ylihuomenna bisnesluokassa kotiin.

Uinti sujuu jo jotenkin ilman kellukkeita

Hyppiminen on hauskaa

Minä ja Samuel nukumme tässä sängyssä.

ja Tomi ja Olivia näissä vuoteissa.

Tomin toimisto sotkuisessa huoneessamme

Hotellin respa. 

Samuel heitti kolikon suihkulähteeseen ja toivoi, että pääsisi nopeasti kotiin. Me muut olimme vähän eri mieltä loman loppumisesta, mutta kiva kun Samuel viihtyy niin hyvin eskarissa ja kotona, että haluaa sinne kesken lomaakin.

 Kello 17.00 lähdimme hotellin maksuttomalla kuljetuksella Future Park ostoskeskukseen, joka sijaitseen noin 10 kilometrin päässä hotellilta. Olemme käyneet ostoskeskuksessa aiemminkin, joten tiesimme että paikka on valtavan iso. Menimme hoitamaan heti ensimmäisenä yhden "must do" asian pois päiväjärjestyksestä eli menimme syömään Pizza Companyyn ison juustoreunaisen veggiepizzan. Olen syönyt tämän reissun aikana pelkästään thairuokaa, joten pizza maistui hyvältä vaikka en ole mitenkään kyllästynyt thairuokaan. Samuel tilasi 89thb maksavan lastenaterian, johon kuului spaghettia makkarakastikkeessa, ranskalaisia perunoita ja mehu. Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä hän söi koko ruoka-annoksen vaikka spaghettiakin oli aika iso kasa. Oliviaankin upposi kokonainen pieni pannupizza. Syömisten jälkeen lähdimme kiertelemään ostoskeskusta. Teimme vain muutaman pienen ostoksen, sillä lapset olivat aika väsyneitä pitkän päivän jälkeen. Hotellin auto tuli hakemaan meitä takaisin hotellille tasan kello 21.00. Nyt pitäisi vielä tehdä lähtöselvitys ylihuomiselle lennolle, jotta voimme mennä aamulla printtaamaan boardingpassit, joiden avulla saamme huomenna ilmaisen kuljetuksen Suvarnabhumille. Suunnittelimme ensin, että olisimme menneet huomenna hotellin maksuttomalla kuljetuksella Chatuchakin viikonloppumarkkinoille, mutta luulen että huomisen päivän ohjelmaksi riittää hotellin vaihto ja keskustaan meno. Vastahan me kesäkuussa siellä Chatuchakissa viimeksi kävimme, joten jätetään sinne meno ensi kesäkuulle...

Samuel sai puuhattavaa ennen ruuan tuloa. Ruokalappua hän ei suostunut pukemaan, iso poika.

Juustotäytteiset reunat veggiepizzassa, nam.

Todistusaineistoa, tyhjä lautanen.


Melkoinen ostoskeskus tuo Future Park ja porukkaa riitti...

Ei kommentteja: