Näytetään tekstit, joissa on tunniste Malesia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Malesia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Viimeinen kokonainen päivä Penangissa

Näkymä hissin ikkunasta

Tämä viimeinen kokonainen lomapäivämme täällä Penangissa meni yhdessä hujauksessa. Aamupalan jälkeen menimme uimaan ja sen jälkeen olikin ohjelmassa matkan tärkeä osuus eli Kayan hankkiminen. Ihastuin pari vuotta sitten kesälomalla Johor Bahrussa Malesiassa Kaya -levitteeseen, joka sisältää munaa ja kookosta. Olen etsinyt sitä Thaimaasta ja Suomesta, mutta en ole löytänyt mistään. Tilasin kerran jopa ebaysta yhden purkin tätä levitettä ihan törkeän kalliseen hintaan. Olimme nähneet Georgetownin ja hotellimme puolivälissä ison Tesco kaupan ja päätimme mennä sinne etsimään Kayaa. Menimme sinne tietenkin bussilla, koska bussia on niin helppo käyttää koska se on edullinen ja busseja kulkee usein. Matka noin 7 kilometrin päähän Tescoon maksoi meiltä neljältä tasan 7 ringgittiä eli puolitoista euroa. Ennen ostosreissua vierailimme paikallisessa mäkkärissä syömässä. Hintataso oli sielläkin edullinen. Kaksi lastenateriaa ja kaksi hampurilaisateriaa aikuisille maksoi yhteensä alle 10e. Ostoreissu sujui odotusten mukaan ja löysin etsimäämme Kayaa ja hinta puolen kilon purkista oli alle euron. Ostin neljä purkkia eri merkkisiä Kaya levitteitä, vaikka matkalaukkuihin ei oikeastaan mahtuisi yhtään ylimääräistä painoa. Olen maksanut huomiselle Air Asian lennolle vain kaksi matkalaukkua ja se riittää juuri ja juuri meidän matkatavaroille. Ostosten jälkeen hyppäsimme jälleen bussin kyytiin ja jäimme 100m ennen hotellia pois bussista, kun kävimme pikaisesti Starbucksissa kahveilla. 


Saavuttuamme hotellille aloin heti pakkaamaan matkatavaroita huomista varten. Tilasimme huomisaamuksi kello kymmeneksi taksin lentokentälle, koska olemme jatkamassa matkaa Bangkokiin ja sieltä suoraan Mae Phimiin. Tämä Penangin osuus matkamme alussa oli mielestämme onnistunut valinta. Vietimme suurimman osan ajasta hotellilla, mutta olimme juuri tällaisen loman tarpeessa. Saimme nauttia joka päivä lämpimästä tropiikin ilmasta, uimme paljon lämpimissä vesissä, söimme hyvin ja lepäsimme. Näimme myös pienen osan Gergetownia ja meillä oli huippukivat päivät Komtarin The Top huvipuistossa ja perhospuistossa. Ensimmäinen lomaviikkomme on nyt kuitenkin loppumaisillaan ja päätimme tämänkin päivän uiden. Tomi ja Samuel uivat pitkään meressä ja minä tilasin Olivialle pizzan, jonka hän nautti rantatuolissa maaten. Kävimme myös vielä viimeisen kerran uimassa altaassa. Hotellimme Parkroyal Penang resort on ollut kyllä erinomainen, voin lämpimästi suositella jos joku etsii täältä suunnalta hotellia. Nyt on kuitenkin käytävä nukkumaan, sillä huomenna meillä on normaalia aikaisempi herätys matkapäivän vuoksi. 

Samuel viihtyi meressä

Rannalla oli tänään illalla paljon ihmisiä

Ja taas hieno auringonlasku

Iltatunnelmaa altaalla, livemusiikki soi taas taustalla


keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Pelkkää lomailua Penangilla


Vaikeat aamuheräämiset jatkuu, mutta saimme kuitenkin itsemme taas ylös yhdeksän jälkeen. Laitoimme pikaisesti vaatteet päälle ja lähdimme heti aamiaiselle. Aamupalalla oli ruuhkaa ja tämähän johtuu siitä, että hotelli taitaa olla ihan täynnä. Penangissa on tällä hetkellä paikallisten kutsuma "Arab season" eli täällä lomailee suuri määrä arabimaista tulleita turisteja. Uima-altaalla ja hotellin yleisissä tiloissa ei onneksi kuitenkaan ole ruuhkia ja tänäänkin saimme olla ajoittain ihan keskenämme uima-altaalla. Aamupalan jälkeen minä menin taas Samuelin kanssa kahdestaan altaille ja Tomi tuli Olivian kanssa perässä. Altailla meille on jo muodostunut rutiinit, joiden mukaan toimimme automaattisesti. Enimmäkseen heittelemme palloa altaassa olevan peliverkon yli tai vedessä oleviin maaleihin. Samuel käy ajoittain laskemassa liukumäkiä ja välillä vierailemme Amazoniassa ja käymme rannassa. Iltapäivällä tilaamme paikoillemme satay-kanaa ja tonnikalaleivät ranskalaisilla ja juomiseksi mangosmoothieta ja limsaa. Tarjoilijakin kuittasi tänään, että tilaamme joka päivä samaa ruokaa lounaaksi. No miksi sitä hyväksi todettuja ruokia menisi vaihtamaan?  Ruuan jälkeen siirryimme rauhallisemmalle ja isommalle altaalle. Olivia otti asiakseen opettaa Samuelia paremmin uimaan ja opit taisi mennä vähän perillekin. Ilma on ollut joka päivä ihanan lämmin ja samoin uimavedet. Vesi ei ole ollenkaan viileää eikä uimisen jälkeen ole kertaakaan palellut, vaan märissä uimavaatteissa on mukava liikkua kun ne viilentävät vähän oloa. Olimme tänään kello viiteen asti altailla, eikä Samuel olisi vielä silloinkaan halunnut lähteä huoneeseen. Olemme viihtyneet erinomaisesti täällä Parkroyal hotellissa ja hyvä, että valitsimme kunnollisen hotellin tälle lomallemme. Täällä on ollut mukava viettää aikaa. 

Samuelin yksi lempipaikoista, lastenaltaan liukumäet

Olivian sapuskat

Meidän juomat, vesipullo otettiin mukaan huoneesta sillä sinne tuodaan urakalla juomavesipulloja. Tänäänkin niitä näytti olevan yhdeksän. 

Palvelu pelaa

Tämän päivän lepopaikkamme palmujen suojassa

Hotellin piahalla on tällainenkin maja

Rantaravintolan pöydät oli tyhjinä

Rantaravintola


Pyyhekoju

Samuel uimassa


Olivian uimakoulu, jossa Samuel oli oppilaana

Siistiä, avaraa ja rauhallista

Hotellin sisäpihaa

Allasbaarista saa myös vesipiipputupakkaa
 Allaspäivän jälkeen lepäsimme hetken huoneessa ja lähdimme kävelemään rantaa pitkin läheiseen Bora Bora ravintolaan. Netissä on ollut aika paljon kehuja ravintolasta, ja päätimme mennä testaamaan sen. Lapset ja Tomi tilasivat pizzat, mutta niiden taso ei vastannut ollenkaan hotellimme italialaisen ravintolan pizzoja. Minä tilasin sizzling nuudelit katkaravuilla. Ruoka tarjoiltiin kuumalla pannulla, jossa nuudeleiden päälle kaadettiin katkarapukastike. Maku oli ihan hyvä, vaikka ulkonäkö ei ihan siltä näyttänyt. Ravintola näytti olevan aika suosittu etenkin länsimaalaisten keskuudessa, mutta suomen kieltä en sielläkään kuullut. Ruokailun jälkeen otimme valokuvia rannalla ja Samuel nautti vedessä juoksentelusta. Kävimme myös pikaisesti ruokakaupassa josta Samuel osti omilla rahoilla hiekkalelut. Toivottavasti ehdimme huomenna rannalle leikkimään. Suunnitelmissa on myös vähän pidempi retki Georgetownin suuntaan, mutta emme ole vielä ihan varmasti päättäneet huomisen ohjelmaa. Katsotaan aamulla, mitkä on fiilikset. 

Matkalla Bora Boraan

Ranta on täysin roskaton

Löytyi

Tällainen kyltti on ollut jo pitkään suunnitteilla kotipihaan


Minun ruokani

Rannalla on elämää iltaisin

Auringonlaskun aikaan

"What happens here, stays here!"

Bora Boran sisustuksessa on käytetty kivoja pieniä yksityiskohtia

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Päivä George Townissa

Aamupalatarjontaa

Meillä on ollut aina tapana herätä lomillamme siten, että pääsemme lähtemään kello 9.00 hotelliaamiaiselle. Tällä reissulla emme ole jostain syystä päässeet nyt oikein rytmiin ja tänäänkin tuotti suuria vaikeuksia herätä, kun kello soi tasan 9.00. Kun pääsimme aamiaisravintolan ovelle, kello oli jo puoli kymmenen ja ravintola oli tupaten täynnä. Tarjoilija kuitenkin löysi meille taas vapaan pöydän ja söimme pitkän kaavan mukaan siihen asti kun ravintola meni kiinni kello 10.30. Aamiaisen jälkeen lähdimme paikallisbussilla 18 kilometrin päässä sijaitsevaan saaren pääkaupunkiin George Towniin (tai Georgetowniin, voi kirjoittaa miten haluaa). Bussi maksoi meiltä neljältä yhteensä kaksi euroa eli 2,7 Ringgittiä per aikuinen ja Samuel pääsi lastenlipulla. Vaikka matka on lyhyt, niin se kesti lähes tunnin verran. Georgetownin kadut ovat todella kapeita ja ne näyttää ruuhkautuvan helposti. 

Paikallisbussissa ei ollut ruuhkaa
 Jäimme pois bussissta Komtarilla, joka on korkea tornitalo Georgetownin keskustassa. Talossa sijaitsee The Top huvipuisto, joka oli ensimmäinen osoitteemme tänään. Ostimme sisälle liput, jotka sisälsivät kahta huvitusta lukuunottamatta kaikki talon tarjoamat huvit. Liput maksoivat aikuisilta 99 Ringgittiä eli noin 21 euroa ja Samuelilta 59 Ringgittiä. Huomasimme päivän aikana, että lippu oli todella edullinen ja paikka oli ihan täydellinen paratiisi lapsiperheelle. Paikat, joissa kävimme olivat:

- Museo, jossa esiteltiin Penangia ja Penangin kulttuuria
- Durian museo, jossa kerrottiin durianista ja näytillä oli kaikkea durianiin liittyvää
- Todella monipuolinen ja hieno akvaario
- Osittain ulkotiloissa sijaitsevassa dinosaurusnäyttelyssä
- Samuel kävi Hop Lop tyyppisessä Dino Gym -leikkipaikassa
- Tomi ja Olivia kävivät 7D -elokuvissa
- Heureka -tyyppinen iso tiedekeskus
- Tomi ja Olivia kävivät sokkelo/peilitalossa
- Näköalatasanne 65. kerroksessa
- Rainbow skywalk 68. kerroksessa
- Tomi ja Samuel kävivät kauhutalossa
- Lapset kävivät myös karusellissa ja muitakin huvipuistolaitteita olisi ollut tarjolla

Olimme teemapuistossa useamman tunnin ja siellä olisi kevyesti mennyt koko päivä. Osa lippumme hintaan kuuluvista huvituksista jäi myös kokematta. Kellon tullessa neljä, päätin kuitenkin että meidän on lähdettävä pois sillä halusin lähteä tutustumaan kaupungin kuuluisaan katutaiteeseen. 

Komtar

Matkalla teemapuistoon

Ensin katselimme elokuvaesityksen Penangista

Sen jälkeen kävimme durianfarmilla

Akvaariossa oli hauskoja kaloja

Enpä ole ennen törmännyt läpinäkyviin kaloihin


Japanilaista tunnelmaa ja ruokaa


Lapset ajelivat karusellilla

Tiedekeskuksessa oli paljon erilaista puuhaa

Välillä piti halailla maskotteja

Dinosauruspuistossa oli myös esityksiä




Samuel kävi jumppaamassa niin että hiki valui


Rohkeimmat meistä kävi lasisillalla eli muut paitsi minä




Kauhutalo, jonne Samuel ei kuulemma mene enää koskaan 

Tultuamme ulos Komtarin sisätiloista, muistimme taas miten kuuma ulkona onkaan. Samuel nukkui viime yönä liian vähän aikaa ja kuumuudessa kävely meinasi käydä rankaksi. Otimme rauhallisesti ja pysähdyimme matkan varrella lepäilemään puiston penkille. Komtarilta ei ollut kuin vajaa kilometri kaduille, joilta löytää kuuluisia katutaideteoksia. Emme löytäneet kaikkia, joilla meidän oli tarkoitus käydä, mutta useimmat tunnisti siitä, että niiden edessä oli turisteja kameroiden kanssa ottamassa valokuvia. Me liityimme tietysti jonojen jatkoksi. Georgetown teki heti minuun vaikutuksen. Usein kaupungit muistuttavat toisiaan, mutta Georgetownista minulle ei tullut mikään vierailemani kaupunki mieleen. Rakennuksissa oli upeita yksityiskohtia ja siellä olisi voinut viettää useita päiviä tutkimassa paikkoja. Löysimme myös sattumalta Coffee on The Table nimisen kahvilan, jossa myydään ihania 3D kuvin koristeltuja juomia. Tilasimme sieltä myös lautasellisen lohkoperunoita, jotka osoittautuivat niin hyviksi, että tilasimme niitä myös toisen annoksen. 

Hienoja rakennuksia

Kapeita katuja

Seinämaalaus

I can help catch rats

Little children on the bicycle

Näitä raudasta väännettyjä taideteoksia oli paljon


Boy on motorcycle


Little boy with pet dinosaur

Bongasin facebookista tämän kahvilan ja pitihän se käydä testaamassa

Samuelin kaakao

Minun kahvi ja pannacotta




Katutaideteosten etsimisen jälkeen kävelimme rantaan, jossa sijaitsee vanhoja laitureita. Laiturit ovat kyliä, jotka kiinalaiset ovat aikoinaan rakentaneet ja nykyään niissä asuu heidän jälkeläisiään. Jokainen laituri on nimetty suvun sukunimen mukaan. Laituri, jolla me vierailimme taisi kuulua Chewin suvulle. Laiturilla oli myyntikojuja ja pieniä ravintoloita. Laiturivierailun jälkeen kävelimme bussiasemalle, joka sijaitsi parinsadan metrin päässä kyseiseltä laiturilta. Bussi hotellillemme oli juuri lähdössä kun pääsimme asemalle, joten meidän ei tarvinnut odotella ollenkaan. Matka maksoi taas samat pari euroa kuten mennessäkin ja kesti reilun tunnin. Hotellille saavuimme vasta vähän ennen yhdeksää. Kävimme vielä syömässä hotellin ravintolassa ja kiirehdimme sen jälkeen huoneeseen, koska Samuel oli todella väsynyt. Hän nukahtikin välittömästi huoneeseen tultuamme. Huomenna olisi sitten taas herätys kello 9.00 ja suunnitelmissa uima-allaspäivä hotellilla. 




Laiturin rakennuksiakin oli koristeltu seinämaalauksin


Laiturin asukkaita vilkuttelemassa meille