perjantai 22. helmikuuta 2013

Poliisivene



 Sani oli viime yönä yötä meidän hotellihuoneessa ja liekö Sanin läsnäolo vai eilinen valvominen nukutti niin hyvin, että heräsimme tänään vasta puoli yhdeksän aikoihin. Olimme sopineet tämän päivän ohjelman jo eilen, mutta koska tämä toimiminen on hidasta lomalla, niin pääsimme matkaan vasta puolen päivän aikoihin. Tarkoituksemme oli tehdä pieni retki, joka koostui kolmesta kohteesta eli poliisiveneen ihmettelystä, vesiputouksesta ja minigolfista. Sovimme kadun varrella päivystävän lavataksin kuljettajan kanssa reissun hinnaksi 1000THB ja kävimme hakemassa mummon ja vaarin läheisen kaupan pihalta kyytiin. Ensimmäinen kohteemme oli poliisivene. Tämä oli siis se kuuluisa poliisivene, joka ajautui tsunamiaallon mukana kahden kilometrin päähän rannikosta. Poliisiveneen ympärille ollaan rakentamassa kovaa vauhtia tsunami memory parkia, joten asia ei ole unohduksissa vieläkään.
 Poliisiveneen ihmettelyn jälkeen kuskimme vei meidät Sai Rungin vesiputoksille. Toisin kuin muille vesiputouksille, joilla olemme käyneet mm. Koh Changilla, Koh Samuilla ym. tälle vesiputoukselle pääsi perille asti autolla. Putous oli pieni ja sen alapuolella oleva lampi oli myös niin pieni ja kivikkoinen, että jätimme uimiset väliin. Ehkä tämän putouksen katsomisen olisi voinut jättää väliin, mutta tulipahan käytyä. Paikalla oli aika paljon muitakin turisteja ja ainakin pienet suomalaispojat näyttivät viihtyvän putouksen vilvoittavassa vedessä.

 Viidakkominigolf oli hauska kokemus, koska tykkäämme muutenkin minigolfin peluusta. Olisi vaan pitänyt tajuta se minkä paikan nimikin jo sanoo eli minigolfrata on viidakossa ja siellähän on hyttysiä eli hyttysmyrkkyä olisi kannattanut ottaa mukaan. Hyttyset pisteli koko pelaamisen ajan. Olivia, joka on allerginen hyttysenpistoille, oli nyt illalla täynnä isoja patteja. Toivotaan, että Zyrtec auttaa ja patit pysyvät kohtuullisina. Itse minigolfrata oli vähän ränsistynyt ja radat heikohkossa kunnossa, mutta pelaaminen oli silti oikein mukavaa. Rata oli 18 reikäinen ja koko rata oli saatu mahdutettua ihmeen pienelle alueelle. Toisaalta kuluneessa ja ränsistyneessä paikassa oli oma tunnelmansa ja voin kuvittella miten hieno paikka on iltavalaistuksessa. Tulosten suhteen mainittakoon vielä, että Tomi voitti, minä olin toinen ja Olivia kolmas. Eipä minun hole in one eräällä vaikealla reiällä tuonut voittoa. Ehkä olisi pitänyt huitoa hyttysiä vähemmän ja keskittyä paremmin peliin, että olisin voittanut Tomin...

Minigolfin jälkeen palasimme lähtöpaikkaamme Khao Lakin keskustaan ja menimme syömään pieneen tienvarsikuppilaan. Ruoka oli erinomaista. On todella kiva nähdä miten Olivia nauttii saadessaan lempiruokaansa riisiä ja kanaa hapanimeläkastikkeessa ja kun sitä tilaa eri ravintoloissa, maku on aina vähän erilainen. Syötyämme kävelimme hotelleillemme reissusta väsyneinä lepäilemään ennen illan piknikkiä, sillä olimme sopineet treffit hotellimme rantaan kello 19.00. Ennen rantaan menoa kävimme ostamassa hotellimme kaupasta Olivialle pienen lahjan, sillä Olivialla oli tänään puoli 9 vuotissyntymäpäivä kuten hän itse näitä puolivuotisjuhlia laskee eli toisinsanoen hän täytti tänään 8 ja puoli vuotta. Samalla juhlimme Sanin viikon päästä olevia 10 vaille 8 vuotisjuhlia, sillä Sani täyttää kahden kuukauden päästä 8 vuotta.

Suunnitelmissamme oli tehdä piknik rantahiekalle, mutta hotellimme nurmialue houkutteli pöytineen ja tuolineen ja niinpä kokosimme eväät pöydille ja kävimme herkuttelemaan ja nauttimaan Thaimaan lämpimästä illasta. Samuel kävi vuorotellen jokaisen kanssa kastelemassa varpaita lämpimässä merivedessä, eikä häntä häirinnyt vaikka isot ravut juoksentelivat pienten jalkojen edestä karkuun. Olivia ja Sani "käväisivät" hotellimme pelihuoneessa ja tulivat pois sieltä vasta vähän ennen kuin se meni kiinni kello 21.00. Tämän jälkeen lähetimme lyhtyjä ja toivomuksia taivaalle sekä tytöt esittivät meille tanssejaan Niinan kännykkäpopin tahdissa. Tässä vielä muutamat kuvat piknikiltämme...





Kiitos ja kumarrus! Olipa taas ihana lomapäivä.

torstai 21. helmikuuta 2013

Rantapäivä



 The Sands Khao Lakin aamiaisravintola ulkoapäin
Tänään olimme ensimmäistä kertaa täällä Khao Lakissa rannalla. Aamutoimet sujui taas normaaliin tapaan ja nautimme ihanan aamiaisen hotellillamme. Ei ihme, että ruuat ovat niin tuoreen ja raikkaan oloisia kun hedelmätkin pilkotaan paikanpäällä tarpeen mukaan tarjoiluastioihin eikä ne seiso paloiteltuna useita tunteja. Aamupalan jälkeen soittelimme mummolle ja vaarille, että olemme lähdössä rantaan. Kävelimme jonkin matkaa rantaa pitkin mummon ja vaarin Countryside hotellille päin ja pystytimme leirin varjoisaan kohtaan. Olimme ehtineet olla rannalla jo ehkä puolisen tuntia kun mummo ja vaari tulivat paikalle ja Niinakin perheineen tuli jonkin ajan kuluttua. Merivesi oli ihanan lämmintä ja ilmakaan ei ollut liian kuuma, sillä taivas oli puolipilvinen. Samuel ui kanssani pitkään, mutta Olivia viihtyi enimmäkseen rantamatolla lepäilessä koska hän pelkäsi, että kipeä varvas kastuu ja että siihen sattuu.

 Tässä vielä pari kuvaa meidän huoneestamme. Olisipa kotona yhtä mukava sänky ja petivaatteet...


Noin puolen päivän aikaan Olivia, mummo ja vaari lähtivät Countrysidelle ja me muut meidän hotellin altaalle. Samuel oli innoissaan kun Sani lähti kaveriksi vesileikkeihin. Uimme ja söimme jäätelöt altaalla ja menimme huoneeseen vasta yhden ja kahden välillä. Huomasin, että käsivarteni oli punaiset eli en ollut rasvaillut niitä riittävästi. Yhden paikan kun saa paranneltua palovammoista, niin toiset paikat näyttää kärähtävän. Huoneessa Samuel söi purkkiruuan ja kävi päikkäreille heräten vasta puoli neljän aikaan kun Sani soitteli ja kysyi onko Olivia jo tullut mummon ja vaarin luota. No eihän Olivia ollut tullut ja lähdimme hakemaan häntä. Olivia oli tyytyväisenä mummon ja vaarin hotellin allasravintolassa ja oli juuri syönyt mahansa täyteen. Lupasimme Olivialle puolen tunnin ruokalevon ja lähdimme itse syömään mäkkäriin, jonne mummo, vaari ja Olivia tulivat perässä. Kysyimme keskustasta taksin hintaa noin kilometrin päässä sijaitsevalle hotellille. Taksi pyysi 150THB ja päätimme kävellä. Juuri kun olimme kääntymässä hotellimme risteyksestä kuulimme jarrutuksen ääntä ja kovan kolahduksenja tajusimme, että vieressämme kävi kolari. Minä lähdin lasten kanssa kovaa vauhtia poispäin paikalta toisin kuin monet muut ihmiset mm. lähihotellista, jotka juoksivat paikalle katsomaan mitä oli tapahtunut. Tomi ja vaari kävivät toteamassa, että paikallisten ja länsimaalaisten ajamat autot olivat törmänneet. Äkkisilmäyksellä kuulemma näytti, että tapahtumasta selvittiin onneksi ilman vakavia vammoja mutta tilanne oli jotenkin järkyttävä kun tälläistä käy vieressä.

Hotellimme aktiviteettihuone

Niina, Jyri ja Sani liittyivät seuraamme Andaburin kohdalla ja kävelimme meidän hotellille odottelemaan illan thainyrkkeily- ja tuliesityksiä. Istuskelimme ulkona kuunnellen bändiä, joka soitti ravintolan edessä hyvää musiikkia ja joimme drinkit. Olivia ja Sani olivat pelihuoneessa pelailemassa pingistä ja taisivat käydä tietokoneella myös Panfussa. Kahdeksan aikaan alkoi odotamamme esitykset, joita oli tosi mukava katsella. Samuel nautti thainyrkkeilyesityksestä ja nauraa kikatteli miesten tempuille. Tuliesitys taas oli Samuelista pelottava, koska yksi esiintyjä oli peittänyt kasvonsa huivilla ja Samuel pelkää tällaisia ”naamioita”.


Esityksen jälkeen mummo ja vaari lähtivät kävelemään rantaa pitkin hotellilleen päin ja me muut kävimme vielä pikaisesti iltapalalla ravintolassa. Syötyämme Jyri ja Niina lähtivät saattamaan Sanin huoneeseemme koska Sani oli tulossa meille yöksi. Toivotettuaan hyvät yöt Niina ja Jyri lähtivät omaan hotelliinsa ja tytöt alkoivat katsomaan vielä Madagaskar 3 elokuvaa. Ilta venyi pitkäksi ja lapset ovat vasta käymässä nukkumaan. Katsotaanpa miten pirteinä täällä heräillään aamulla?
Niina iltatunnelmissa. Tällaiset pihakalusteet olisi ihan kiva omallakin terassilla...

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Uima-allaslomailua


Taas olisi päivä illassa ja raportin aika. Tämä oli ensimmäinen aamu täällä Khao Lakissa, joten kuviot piti laittaa aamutoimien suhteen uusiksi. Samuelin herättyä kello 7 emme menneet hotellin aulaan kuten Ao Nangissa, vaan puimme päälle ja menimme rannan tuntumaan katselemaan ihmisten aamutoimia. Hyvin monet olivat olleet jo aikaisin liikkeellä, sillä joka ikinen rantatuoli rannan läheisyydessä oli varattu pyyhkeellä, mutta ainuttakaan ihmistä ei niissä vielä makaillut. Aikamme ulkoiltuamme hotellin leikkihuone avautui kello 8 ja kirjasin lokikirjaan Samuelin sisälle ja menimme leikkimään. Samuel touhusi tavaroiden kanssa ja kävimme leikkimässä myös pihan puolella olevilla leluilla, joista etenkin autot kiinnostivat. Olivia vilkutteli meille parvekkeelta puoli yhdeksän aikaan, joten pääsimme siirtymään huoneen puolelle kun ei tarvinnut enää hissutella.



Aamupala tarjottiin Floating market ravintolassa, joka on sisustettu teeman mukaisesti. Ravintolan ulkopuolella oli jopa kaksi venettä, joista tarjoiltiin nuudelikeittoa. Ravintolassa ei ollut mitään ruuhkia yhdeksän jälkeen, joten saimme rauhassa kierrellä ja katsella mitä tarjottavaa sieltä löytyi. Kuten arvasimme etukäteen, niin aamupalavalikoima oli upea. Tarjolla oli kaikkea mahdollista ja paljon muutakin mitä kaipaan aamupalalta Thaimaassa. Heritagen aamupalaan verrattuna tämä poikkesi etenkin siinä, että hedelmävalikoima oli paljon parempi, tarjolla oli juustoa ja hedelmämehujakin löytyi kuutta eri lajia jne. Heritagesta puuttui kokonaan myös makeat ruuat ja täältä löytyi niitäkin. Suosikiseni nousi vohvelit kermalla ja mansikkamarmeladilla, nam. Otimme aamiaiselta mukaan pari palaa vaaleaa leipää, jotka Samuel ja Olivia syöttivät laguunin kaloille aamiaisen jälkeen. Hyvin näytti leivät maistuvan kaloillekin.



Aamiaisen jälkeen puimme uikkarit päälle ja siirryimme uima-altaalle. Varjoisat aurinkotuolipaikat oli jo varattu, mutta eipä meillä ollut väliä onko paikka auringossa vai ei, sillä me menimme uimaan emmekä aurinkoa ottamaan. Touhusimme Samuelin kanssa altaalla parisen tuntia. Tähän aikaan mahtui myös kahdet mehujäät. Samuel on huono juomaan, mutta onneksi mehujää maistuu. Kuten eilen mainitsinkin, niin hotellin ravintoloiden hinnat eivät ole kalliit vaikka ulkoisista puitteista voisi niin kuvitella. Esimerkiksi kaksi suklaatuuttia ja mehujää maksoivat yhteensä 65THB, samalla hinnalla ei saisi Suomen ravintolasta edes yhtä jäätelöä. Mummo ja vaarikin tulivat jossain vaiheessa meidän altaalle, Niina perheineen jäi omalle altaalle viettämään päivää.




Uimisten jälkeen vein Samuelin päiväunille ja lepäilin itsekin huoneessamme. Samuel nukkui ehkä tunnin verran. Olivia katseli vähän aikaa televisiota ja suunnittelimme lähtevämme syömään. Ennen syömistä kävimme kuitenkin vielä tulostamassa Phuket-Bangkok lennon boarding passit ja katselemassa mm. hotellin kauppaa. Menimme syömään samaan hotellin ravintolaan kuin missä kävimme eilen. Ravintolan viereen pystytettiin luultavasti romanttista illalliskatosta iltaa varten ja kyselin Tomilta, aikooko hän ehkä yllättää minut illallisella. Vastaus oli ikävä kyllä kielteinen. Syömisen jälkeen Olivia ja Tomi menivät pelaamaan jättishakkia, mutta peli loppui lyhyeen kun Olivian hevonen tippui isovarpaan päälle ja varpaaseen tuli haava ja kynsi meni mustaksi. Siitäkös itku ja parku alkoi ja peli oli pakko lopettaa ja mennä huoneeseen paketoimaan varvas.
Olimme soitelleet aiemmin, että mummo ja vaari lähtevät kävelemään hotellillemme päin ja menemme jonnekin syömään. Koska meidän lähteminen taas kesti pitkään lähdimme kiireen vilkkaan kävelemään keskustaan ja kävimme pikaisesti vilkaisemassa Niinan perheen villan The Andaburi resortissa. Mummo ja vaari ehtivätkin tällä välin kävelmään jo meidän hotellin kohdalle, joten valitsimme läheisen pihvipaikan ruokapaikaksi. Me olimme jo syöneet hotellilla, joten tyydyimme tilaamaan pelkät juomat muiden syödessä illallista. Ravintolassa oli melkoinen melu ja lähdimme juomat juotuamme Tomin ja lasten kanssa katselemaan läheisiä kojuja jos niissä olisi jotain ostettavaa. Minä en taaskaan löytänyt mitään, mutta muut tekivät joitain pieniä ostoksia.

Samuelin päivä meni erittäin rauhallisissa tunnelmissa, koska olimme suurimmaksi osaksi päivää vain oman perheen kanssa. Nyt iltaa kohden hänen pomppufiilis alkoi nousemaan ja Samuelia oli istutettava enimmäkseen rattaissa, minkä hän kokee rangaistuksena. Samuel kysyykin nähdessään lapsen istuvan rattaissa, että miksi lapsi ei saa kävellä? Tänään jouduin ensimmäistä kertaa karjaisemaan Samuelin nimeä niin, että ihmiset katsoivat pitkään kun Samuel meinasi juosta autotielle keskustassa. Tilanne ei ollut mikään läheltä piti tilanne, mutta eipä se paljoa vaadi jos oma huomio olisi jossain muualla kuin vilkkaasti liikkuvassa pojassa vilkkaan liikenteen keskellä.


Keskustareissun jälkeen mummo ja vaari palailivat hotellilleen, samoin Niina, Jyri ja Sani. Myös me kävelimme hotellillemme ja olimme aika väsyneitä perille päästyämme. Kun avasimme huoneemme oven, Samuel näytti maata ja sanoi ”lepakko meni tuonne”. Katsoin jääkaapin alle ja ystävämme Torsti torakkahan se siellä istuskeli. Tomi yritti napauttaa siltä hengen pois henkarilla, mutta Torsti oli nopeampi. Pitää huomenna kysyä siivoojilta, voisivatko he tehdä tälle alivuokralaiselle jotain. Aika ällöttävää ajatella, että täällä on torakka, mutta kyllähän niihin on törmätty aiemminkin. Tosin en olisi uskonut niitä olevan näin uudessa ja hienossa hotellissa. Kävimme illalla vielä suihkussa ja Olivia kävi lopen uupuneena nukkumaan katsottuaan ensin Madagaskar elokuvan. Samuel oli oikein hyväntuulinen nukkumaan käydessään, toivottavasti unet maistuvat meille kaikille...

tiistai 19. helmikuuta 2013

Khao Lakiin


Täällä sitä nyt ollaan. Ensimmäistä kertaa ja ensimmäistä päivää Khao Lakissa. Lähdimme tänne pikkubussilla aamulla vähän ennen yhtätoista hotellistamme Krabi Heritagesta ja haimme matkalla mummon ja vaarin The Verandahista mukaan. Matka Khao Lakiin kesti vähän reilut kaksi tuntia yhdellä pysähdyksellä. Kaikki kolme lasta katseli DVD elokuviaan matkalla. Samuel alkoi väsähtämään vasta loppumatkasta kun päiväuniaika koitti. Jonkin aikaa kiukuteltuaan Samuel nukahti juuri ennen kuin saavuimme hotellille. Niina perheineen jäi ensimmäisenä pois kyydistä. Heidän hotelli on The Andaburi resort ja meidän hotelli sijaitsee aivan vieressä. Meidän hotellin nimi on The Sands Khao Lak. Nämä hotellit ovat sisarushotelleja eli samaa Katathani ketjua. Mummon ja vaarin Countryside hotelli sijaitsee vajaan kilometrin päässä.


Meidät otettiin hyvin vastaan kun saavuimme hotellille. Respassa ei ollut ketään muita lisäksemme ja sisäänkirjautuminen sujui sujuvasti ja varauksemme oli myös kunnossa. Olisin maksanut huoneen Dinersillä, mutta se ei käynyt hotellille vaikka nettisivuilla sanotaan Dinersin käyvän joten maksoin huoneen toisella kortilla. Sisäänkirjautumisen jälkeen meidät kuljetettiin huoneemme lähelle golf autolla ja tavarat tuotiin vähän myöhemmin. Huone oli juuri sellainen kuin olin katsellut netin kuvista eli valoisa, tilava ja täydellinen meidän perheelle. ”Lastenhuoneessa” oli pedattuna kaksi sänkyä, mutta Samuel sai pinnasängyn joten Olivia saa nukkua kummalla sängyllä haluaa. Olivia levittikin nopeasti lelunsa huoneeseen ja asettui taloksi. Parvekkeella oli päivällä todella kuuma, eikä kattotuulettimesta ollut juuri apua että olisi viitsinyt loikoilla parvekkeen sohvalla. Huoneestamme on kivat näkymät allasalueelle ja merelle ja leikkihuone on aivan huoneemme alapuolella. Ensivaikutelma hotellista oli upea. Tämä ei ole tyypillinen thaimaalainen viidakon keskellä sijaitseva hotelli, vaan valtava täydenpalvelun lomakylä. Loma-aktiviteettia on jos jonkinlaista, sijainti meren rannalla ja uima-altaat ovat hienoja. Hotelli on selvästi ajateltu palvelemaan lapsiperheitä ja mekin etsiskelemme nyt sellaisia hotelleja joissa lapset viihtyvät. Tässä hotellissa perhehuone oli myös toimivan oloinen erillisine lastenhuoneineen ja myös se vaikutti  hotellivalintaamme.

Olivia ripusti heti pehmolelunsa koristeeksi sänkykatoksen köysiin...

 Sampan vähän poikamaisempi sänky (edellisessä hotellissa oli vaaleanpunainen)...
Asettauduttuamme kodiksi ja purettuamme vaatteet kolmeen kaksiosaiseen vaatekaappiin! Niina, Jyri ja Sani tulivat käymään. Menimme katsastamaan lasten leikkihuoneen ja kyllähän ne lapset olisivat siellä viihtyneet vaikka kuinka kauan. Leikkihuoneen jälkeen menimme hetkeksi uimaan. Altaan vesi oli todella lämmintä, joidenkin mielestä ehkä liian lämmintä. Tytöt testasivat myös vesiliukumäen, mutta Samuelia en siihen päästänyt vaikka hän olisi sinne halunnut. Koska jumituimme meidän hotellillemme, soitin mummon ja vaarin tänne. Ehkä noin puolen tunnin päästä mummo ja vaari saapuivat rantaa pitkin nälkäisinä ja hikisinä hotellillemme. Uimaan ei enää ehditty, joten suuntasimme syömään ensimmäiseen näkemäämme ravintolaan joka oli hotellimme rantaravintola. Ihmetykseksemme ravintolan ruuat oli edullisia ja lapsille oli oma ruokalista. Samuel sai pyytämättä syöttötuolin ja hienot mikkihiiri astiat. Ruuat ja juomat oli oikein hyviä ja kauniisti aseteltu lautaselle. Ruokailu ajoittui juuri auringonlaskun aikaan ja rannalta kävi mukava tuuli ravintolaan. Tämä on sitä lomaa, jota odotan aina kuukausia etukäteen. Katselin kun hotellin vieraat makailivat aurinkotuoleissa auringonlaskun aikaan ja lueskelivat kirjoja. Ehkä minäkin joskus vuosien päästä voin tehdä samaa kun lapset ovat isoja vai ajattelenkohan silloin kaipauksella näitä hetkiä kun molemmat lapset hokevat äitiä lähes taukoamatta ja juoksentelen Samuelin perässä pitkin nurmikoita? Saa nähdä, nyt kuitenkin nautin tästä hetkestä.

Muutama kuva hotellin leikkipaikalta...







Syötyämme kävimme näyttämässä mummolle ja vaarille huoneemme ja lähdimme kävelemään rantaa pitkin katsomaan heidän hotellia. Heidänkin hotelli sijaitsi hyvällä paikalla ja näytti ihan siistiltä keskitasoiselta hotellilta pienen viidakon keskellä. Meidän hotellihuoneemme hinta oli noin 1000 euroa/7 yötä, mummon ja vaarin selvitessä alle 400:lla eurolla. Ero on tietysti valtava, mutta päätimme nyt panostaa vähän parempaan hotelliin kun Krabilla majoituimme edullisempaan hotelliin ja onhan se mukava olla lasten kanssa isommassa huoneistossa.

Tytöt kokeilivat myös shakinpeluuta helteessä painavilla nappuloilla...
Hyvä ruoka, hyvä seura ja täydellinen paikka...
Näkymä meidän parvekkeelta...
 Niina kuvailemassa...

Käväistyämme pikaisesti mummon ja vaarin huoneessa, lähdimme kävelemään tietä pitkin väsyneiden tyttöjen kanssa kohti hotellejamme. Niina ja Tomi tekivät pieniä ostoksia matkalla ja katsastimme samalla Khao Lakin ns. keskustan. Keskustassa oli todella helppo liikkua rattaiden kanssa, koska tie oli leveä. Menomatkalla työnsimme Samuelia rattaissa rannalla ja liikkuihan ne rattaat siellä vedenrajassa, mutta kyllä tämän tien piennar oli yksi leveimmistä missä olen rattaita työnnellyt Thaimaassa. Olivia oli niin väsynyt, että hän istui suurimman osan matkasta rattaissa minun kantaessa Samuelia sylissä. Hyttysiä näyttää olevan täällä todella paljon enemmän kuin Ao Nangissa. Annoin illalla molemmille lapsille Zyrtec tippoja, Olivialle 10 ja Samuelille 5 vaikka ainoastaan Olivia on todella allerginen pistoille. Samuelille näytti nousevan myös kutiavia näppylöitä ja parempi antaa lääkettä ajoissa, koska se tehoaa silloin paremmin. Hotellihuoneessa on pistorasiassa sähköinen hyttyskarkoitin joten toivottavasti tänne ei eksy hyttysiä. Näimme ulkona useita sammakoita, mutta onneksi käärmeisiin ei olla vielä törmätty vaikka niitäkin täällä kuulemma liikuskelee.

Olivia nukkuu jo omassa huoneessaan katseltuaan huoneessa olevasta televisiosta Dibitassu elokuviaan. Myös Samuel nukkuu tyytyväisen oloisena varmistettuaan taas nukkumaan käydessä, että äiti ei lähde täältä pois yön aikana. Tomi kävi juuri kylvyssä ja minä suihkussa ja nyt oleskelemme mukavissa kylpytakeissa, jotka löytyivät huoneen kaapista. Kohta siirryn ”livingroom” parvekkeelle, otan mukavan asennon sohvalla ja katselen vähän mitä ympärillä tapahtuu vai ovatkohan kaikki jo menneet nukkumaan...

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ei mitään päivä

Samuelin allasvarustus; kellukeuimapuku ja käsikellukkeet -toimivat hyvin yhdessä. Snorkkelin käyttö vaatii vielä harjoitusta ;)

Aloittaessani kirjoittamaan tätä blogia, kysyin Olivialta mitä teimme tänään hän sanoi ettemme tehneet mitään. Tämä taisi siis olla täydellinen lomapäivä. Normaalien aikaisten aamuherätysten ja -toimien jälkeen menimme oman hotellin uima-altaalle. Vaihtoehtona olisi ollut lähteä jonnekin saarelle, mutta jotenkin saarireissu ei kiinnostanut etenkään Samuelin kanssa. Koska Samuel herää aikaisin, niin hän väsähtää jo puolen päivän aikaan ja jos olisimme saarella, tulisimme sieltä pois vasta iltapäivällä ja Samuelin päiväunet venähtäisivät illan edelle. Edellisellä Krabin reissulla kävimme monella saarella ja tavoitteena oli tällä reissulla käydä ainakin Koh Hongilla. Saaret jäivät meiltä nyt kokonaan väliin, mutta onhan ne jo nähty kertaalleen. Lapset nauttivat kovasti uima-altaalla olosta, jonne myös mummo ja vaari tulivat. Minä leikin Samuelin kanssa ja tytöt touhusivat omiaan. Ensin he piirtelivät pitkän aikaa ja siirtyivät myöhemmin vesileikkeihin. Siirryimme puolen päivän jälkeen hotellihuoneen puolelle, missä lapset söivät taas kotimaiset lasten purkkiruuat. Niinpä, myös Olivia söi onnellisena kasvis-kalkkuna purkkiruokaa, joka on hänen suurta herkkuaan. Samuel kävi syötyään päiväunille ja Olivia katseli elokuviaan.



Päiväunien jälkeen lähdimme mummon ja vaarin hotellille siinä toivossa, että saisimme päiväkahvit. Toiveemme toteutui ja kahvit piristivät kummasti. Matkalla kävimme kysymässä pikkubussin hintaa Ao Nangista Khao Lakiin. Olimme jo aiemmin saaneet tarjouksen meidät lentokentältä tuoneelta kuskilta, joka tarjosi kyytiä 3200THB hintaan ja Niinan ja Jyrin tuonut firma olisi pyytänyt 3000THB. Läheiseltä kojulta matkan hinnaksi sanottiin 2600THB jonka hyväksyimme. Hinta sisältää haut kahdelta eri Ao Nangin hotellilta ja viennin kolmelle eri hotellille Khao Lakissa. Toivottavasti mahdumme hyvin bussiin, sillä meitähän on 9 henkilöä ja jokaisella on iso matkalaukku sekä Samuelin matkarattaat. Bussi tulee hakemaan meitä huomenna kello 11.00.
 Isit ja tyttäret allasleikeissä...
Päiväkahvien jälkeen kävimme hotellimme altaalla hyödyntämässä happy houria ja sen jälkeen lähdimme kävelemään rantakadulle koko porukan voimin ja menimme syömään ns. paaluravintoloille, jotka sijaitsevat aivan Ao Nangin rannan päässä. Ravintolan paikka oli varmasti koko Ao Nangin paras ja saimme pöydänkin merinäköalalla. Ravintola oli todella siisti, tunnelmallinen ja ruoka-annokset oli koristeltu kauniisti. Mikä parasta, koko meidän 9 hengen porukka sai yhtä aikaa ruuat. Normaalisti ruuat ovat tuleet eri aikaan ja ensimmäisenä ruuan saanut, on ehtinyt jo syödä omansa ennen kuin viimeiselle tulee ruuat. Vaarilla on ollut tänään heikko olo ja maha sekaisin. Ruokakaan ei maistunut. Kävimme ostamassa 7elevenistä energiajuomaa ja jotain veteen sekoitettavaa ”mahalääkettä”. Toivottavasti olo paranee yön aikana. Samuelilla oli taas ravintolassa DVD soitin mukana josta hän katseli teletappeja. Olisihan se mukava jos Samuel istuisi nätisti pöydässä ja odottelisi ruokaa, mutta kun se ei vaan käy päinsä erittäin vilkkaan pojan kanssa. Kaikki keinot on otettava käyttöön että näistä paikallaan oloa vaativista hetkistä selvitään suht kunnialla.


Syömisen jälkeen kävelimme hiljakseen hotellille ja katselimme myyntikojujen tarjontaa. En vieläkään tehnyt ostoksia, vaan säästelen niiden tekoa Bangkokiin. Tomi kävi ostamassa meille jätskit 7elevenistä jälkkäriksi ennen hotellille paluuta ja sitten olimmekin tyytyväisiä tämän päivän ruokatarjontaan. Hotellilla Olivia kävi leikkimässä vähän aikaa Sanin kanssa heidän huoneessaan ennen nukkumaan käyntiä. Minä ja Tomi pakkailimme tavaroita huomista Khao Lakiin siirtymistä varten ja kyllähän tätä tavaraa riittääkin. Meistä tuntuu, että tämä Ao Nang on nyt nähty meidän perheeltä tai jos palaamme tänne, niin ehkä sesongin ulkopuolella sillä täällä on nyt aika vilkasta ja me nautimme vähän rauhallisemmasta menosta. Bangkok on tietysti poikkeus, se on upea paikka kaiken vilinän keskellä. Sitä idyllistä Ao Nangia, missä olimme joulukuussa 2007 ei ole enää olemassa, vaan paikasta on kasvanut aika ahdas turistikylä. Ei sillä, että paikka olisi mennyt pilalle, vaan tämä on kasvanut ja muuttanut muotoaan. Ao Nangissa on helppo lomailla. Kaikki palvelut ovat lähellä ja täällä on kaikki ne tekijät kohdallaan, mitkä tuovat meidät yhä uudelleen Thaimaahan.


Vielä muutama sana hotellistamme eli Heritagesta. Olimme käyneet vuonna 2007 tässä hotellissa joten emme majoittuneet ihan umpimähkään valittuun hotelliin. Mielestäni hotellin hinta-laatusuhde oli ihan kohdallaan näin sesongin aikana. Maksoimme huoneestamme vähän vajaa 500 euroa yhdeksältä yöltä. Hotellin parhaita puolia oli sijainti lähellä keskustaa. Hotellin huoneet ja yleiset tilat olivat siistit ja peruspalvelut pelasivat. Uima-allasalue oli pieni, mutta riittävän kokoinen eikä siellä ollut koskaan ruuhkaa. Sama juttu aamiaisella eli ruuhkia ei ollut ja aamupalalta löytyi kaikki tarvittava. Ainiin ja positiivista oli myös se, että kun laitoin toivomuksiani hotellihuoneen suhteen etukäteen sähköpostilla, postiini vastattiin vuorokauden kuluessa ja toiveet huomioitiin kun saavuimme hotellille. Miinuspuolina oli se, että osa (ehkä noin puolet) henkilökunnasta oli lähes töykeää eikä sitä kuuluisaa hymyjen maan hymyä näkynyt missään ja olisimme myös kaivanneet tallelokeroa huoneeseen. Lisäksi nettiyhteys on onneton ja sen vuoksi blogiinikin jäi monia huomaamiani virheitä kun en päässyt korjaamaan niitä pätkivillä yhteyksillä. Kaikesta huolimatta suosittelen tätä hotellia keskitasoista hotellia etsivälle, me emme ainakaan pettyneet valintaamme. Huomenna meillä on edessä paikan vaihto eli lähdemme Khao Lakiin. Emme ole aiemmin käyneet Khao Lakissa ja olemme luoneet kuulopuheiden perusteella aika suuria odotuksia niin paikan kuin hotellinkin suhteen. Saa nähdä mikä meitä odottaa, palaillaan ...