torstai 27. lokakuuta 2016

Hotellimme Dolmen resort



Tänään olimme jälleen ahkeria koululaisia. Ilma oli aamulla hieman pilvinen, mutta kuuma ja hikinen. Tukevan hotelliaamiaisen jälkeen parin kilometrin kävely tuntuu aika raskaalta. Ehdimme onneksi taas levätä hetkisen erään linnoituksen pihalla ennen tuntien alkua. Opiskeluryhmämme on jo alkanut tuntua tutulta ja mukana on tosi hauskoja persoonia. Aika kuluu mukavasti ja ehkä olemme jo oppineetkin jotain. Varasimme kielimatkamme Speak&Fun toimiston kautta ja kielikoulumme nimi on Bels. Voin ehdottomasti suositella koulua, jos joku harkitsee kielimatkalle lähtöä. Luokassamme opettajalla on käytössä älytaulu ja katselin sen käyttöä sillä silmällä, että jos suunnitelmat toteutuvat ja pääsen itsekin opettamaan tulevaisuudessa uuteen kouluun niin haluaisin sinne ehdottomasti älytaulut luokkiin.

Koulupäivän jälkeen kävely takaisin hotellille sujuu sukkelasti, kun alkaa jo olla vähän nälkä. Olemme syöneet joka päivä ala carte ravintolassa lounaan ja jälkiruuan ja illallisen olemme syöneet buffetissa. Pitkin päivää olemme juoneet virvokkeita (pirtelöitä, vichyä, limsaa yms.) sekä drinkkejä eri ravintoloissa. Pakko vielä kehua tätä Dolmenin all inclusiveä. Meidän porukalla on kokemuksia Bulgarian hotellin all inclusivesta sekä Turkin hotellin all inclusivesta. Tämä on ehdottomasti paras. Äskenkin illallisen jälkeen menimme käymään yhdessä hotellin baareista ja valitsimme listalta useita erilaisia juomia. Kaikki drinkit on kauniisti koristeltu eikä tilaamisen suhteen ole rajoituksia. Ainoa huono puoli on ollut se, että olemme syöneet ja juoneet aivan liikaa tämän viikon aikana. Onneksi tämä aika on rajallinen ja arki alkaa jo viikonloppuna kotona. Ei ole enää hulppeita aamiaisia, herkullisia kakkuja ja drinkkejä eikä valmiita ruokia. Hyvä niin, sillä näin loma tuntuu lomalta, vaikka eihän tämä mitään täydellistä lomaa ole ollut minulle ja Annelle. En ole kertaakaan maannut aurinkotuolissa ja olen ehtinyt vain pari kertaa uimaan. Mikko sai kunnon lomarusketuksen (punoituksen) päähänsä ja Olivialla on hienot rusketusrajat bikineistä. Tänään lapset kävivät Mikon ja mummon kanssa akvaariossa ihastelemassa kaloja ja akvaarion pihassa olevassa leikkipaikassa. Illalla kävimme yhdessä kaupassa, mutta siinähän tämä päivä sitten taas menikin.

Tässä sitten lopuksi muutamia kännykkäkuvia tämän päivän all inclusive herkuista. 

Minun tortillani fetataytteellä
Margarita pizza, jonka Olivia söi lähes kokonaan
Mummon pizzassa oli reilusti täytettä
Samuelin pasta bolognese
Tässä osa kakkuvalikoimasta
ja jäätelöitä
Jälkkäriksi cassatella kakkua
Olivialle suklaajäätelöä
Amarettopirtelö
Samuelin jätskit
Annen juustokakku
joku drinkki, en muista nimeä
enkä muista tämänkään nimeä
mutta tämä on Aperos spritz

Ei kommentteja: