lauantai 29. lokakuuta 2016

Kotimatka Maltalta

Olivian nutellaleivät aamupalalla
Kotona ollaan, mutta tässä vielä muutama kuva ja lyhyet kuulumiset eiliseltä. Eli normaalit päiväkuviot ja sen jälkeen matka lentokentälle. Tilasimme hotellilta pikkubussin, johon mahduimme kaikki ja matka sujui joutuisasti. Lentoasemalla veimme laukut lähtöselvitystiskille ja menimme turvatarkastusten kautta tuttuun tapaan lähtöportille. Pikaiset ostokset ja pääsimme hyvissä ajoin ennen lähtöä koneeseen. Lentomme myytiin Finnairin lentona Niki Airille, mutta liikennöivänä yhtiönä oli Air Berlin. Monimutkaista. Ensimmäisellä lennolla lensimme Wieniin. Jatkolentommekin myytiin Finnairin lentona ja koneen piti olla Finnairin kone, mutta operatiivisista syistä tämäkin lento lennettiin Air Berliinillä, vaikka matkustamohenkilökunta oli Finnairin eli aikamoisia virityksiä.

Ensimmäisellä kahden tunnin lennolla koneessa tarjoiltiin maksuton välipala, johon kuului valinnan mukaan juusto tai salamileipä. Myös mehut, limsat, kahvit ja teet oli maksuttomia ja niitä tarjoiltiin useamman kerran matkan aikana. Lisäksi lapset saivat suklaakeksipaketit. Ensimmäisen lennon jälkeen odottelimme jatkolentoa kolmisen tuntia Wienissä. Samuel leikki "kavereiden" kanssa lentoaseman leikkipaikassa, jossa oli hieno lapsille leikkipaikaksi tehty lentokone. Söimme myös pientä välipalaa ja joimme viiniä Wienissä. Lisäksi käväisimme muutamissa kaupoissa ja ostin pakollisia Mozartin kuulia. Toinen kahden tunnin lento meni myös pikaisesti. Finnarin euroopan lennoilla ei maksutonta välipalaa tarjoilla, mutta olin tilannut yhden aterian etukäteen lapsille. Samuel ei tosin syönyt mitään, koska hänellä oli maha kipeänä. Minä pelkään aina juomalasien kaatumista lentokoneessa ja tälläkin kertaa otin Olivian lasin tarjottimelleni, ettei se kaadu Olivian nukkuessa. No tällä kertaa minä itse huitasin vesilasin niin, että osa vedestä kaatui avonaiseen käsilaukkuuni. Piti vähän kuivatella passeja, mutta onneksi ne eivät vaurioituneet pahemmin.

Kone laskeutui kovasti vaappuen vastatuulien vuoksi hieman myöhässä Helsinkiin, jossa vaari olikin jo meitä vastassa. Kotimatka sujui hyvin, mutta nukkumaan pääsimme vasta puoli kolmen aikaan yöllä. Matkasta jäi hyvä mieli, eipä mennyt tämäkään syysloma hukkaan...

Olivia otti valokuvia juuri ennen laskeutumista Wieniin

Viiniä Wienissä (kallis paikka)
Kurssit on nyt tältä kertaa ohi. Tosi kiva reissu takana. Erityiskiitos siskolleni, jonka kanssa lompsimme väsyneinä kouluun ja kiidimme kovaa vauhtia koulupäivien jälkeen hotellille. Kiitos myös Mikolle, joka jaksoi joka päivä viihdyttää lapsiani ja tietysti äidillemme. Ilman Anne-siskoani, Mikkoa ja äitiäni en minäkään olisi päässyt matkalle. Kiitos myös miehelleni kun päästit meidät matkalle sekä Kymin 100-vuotissäätiölle, joka sponsoroit kielimatkamme. Ainiin ja kiitos reippaille ja iloisille lapsille, olette ihan parasta matkaseuraa!


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hei Päivi,
Löysin " vahingossa" upean blogisi, kun Thaimaa - aiheisia juttuja etsiskelin.
Täällä toinen matkoihin ja niiden suunnitteluun hurahtanut perheenäiti 😎. Meillä kaksi pitkään odotettu poikaa, nyt 16 ja 9 vuotiaat, takana 4
Thaimaan matkaa ja viidennen lennot ostettu ensi kesäksi. Olisipa ihana vaihtaa kokemuksia !
Yst. terv.Mari

Päivi kirjoitti...

Hei Mari,

Kiva, että löytyy muitakin matkoihin hurahtaneita :) Lisäsin sähköpostiosoitteeni sivun oikeassa alareunassa olevaan "tietoa minusta" kohtaan. Viestit ovat tervetulleita!

T. Päivi