Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maafushi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maafushi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. elokuuta 2018

Mitä matka maksoi?



Maafushin bikini beach kesäkuussa 2018

Olimme tänä kesänä reilun kolmen viikon kesälomamatkalla Thaimaassa ja Malediiveilla. Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista ja kaksi lasta, matkan aikana lasten iät olivat 8v ja 13v. Räätälöimme nykyään aina matkamme omatoimisesti, jotta saamme valittua meille sopivat lähtöpäivät, hotellit, kohteet ja hinnat. Käytän sopivien lentojen ja hotellien valintaan paljon aikaa. Ratkaisevana tekijänä näiden valinnassa ei ole pelkästään hinta, eli en etsi edullisimpia vaihtoehtoja, vaan meidän budjettiimme parhaimmat tarjoukset hinta-laatusuhteeltaan. Saatamme yöpyä matkallamme viiden tähden hotellissa muutaman yön ja seuraavassa kohteessa majoitumme edullisempaan hotelliin tai huoneistoon. Saatamme myös yöpyä ahtaasti kahden hengen huoneessa koko perhe, jos hotelli on sijainniltaan erinomainen tai majoittua isoon huoneistoon vähän syrjemmälle. Meille on myös tärkeää se, ettei matkustaminen ole liian raskasta. Yövymme matkoillamme lentokenttähotelleissa, jotta voisimme levätä lennon jälkeen ja virkistyä vaikkapa uima-altaassa ja että aikaiset heräämiset olisivat mahdollisimman helppoja. Haluamme nauttia myös matkalla jokaisesta hetkestä, emmekä odota vain sitä, että olemme perillä kohteessa. Käytän niin paljon aikaa hotellien ja lentojen etsimiseen netistä, että jokaiselle valinnalleni on kuitenkin aina perusteluja. miksi valitsimme juuri tietyn hotellin tai matkakohteen. Matkustamme melko paljon kaukokohteisiin koko perheen voimin joten hintavertailua on tehtävä, että pääsemme mahdollisimman usein reissuun.

Fihalhohi island resortin water bungalowit

Tässä erittelyä kesälomamatkamme 5.-28.6.2018 kuluista (2 aikuista ja 2 lasta):

1846e                Lennot Helsinki-Bangkok-Helsinki Finnairilla 

106e                  Menomatkan istumapaikat korotettu businekseen Finnair plus pisteillä (200 000  pistettä) ja paluumatkan paikat maksettu rahalla (41D,E ja F sekä 42D)

43e                      Meidän perheen osuus minivanista Bangkokin lentoasemalta Mae Phimiin tippeineen.

100e                   Perhemopon vuokra kahdeksi viikoksi.

10e                      Mopon bensat Mae Phimissä.

470e                   Villa Anniinan vuokra 14 yötä (sis. sähköt, vedet ja loppusiivouksen).

90e                     Minivan Mae Phimistä Amari Don Muang lentokenttähotelliin.

140e                   Amari Don Muang lentokenttähotellin perhehuone aamiaisineen 1yö.

1000e                 Lennot Bangkok-Male-Bangkok AirAsialla sekä lisämaksulliset paikat, matkalaukku 25kg ja ateriat molempiin suuntiin.

80e                      Pikavenekuljetus Malen lentoasema-Maafushi iComTourin veneellä.

460e                   Kaani Village & Spa -hotellin perhehuone Malediiveilla puolihoidolla (sis. buffet aamiaisen ja illallisen sekä alkoholittomat juomat illallisella) 5yötä.

262e                   Hotellilasku Kaani Village& Spa hotellista ( Sis. lisävuoteen (17e), pikavenekuljetuksen Maafushilta lentoasemalle, koko päivän snorklausretken sekä pikavenekuljetukset päiväretkelle Fihalhohi island resort hotelliin.)

215e                   Pääsymaksu Fihalhohi islandresort hotelliin päiväksi, jossa all Inclusive juomat ja lounasbuffet.

87e                      Puolen päivän snorklausretki iCom Tourilla

140e                   Amari Don Muang lentokenttähotellin perhehuone aamiaisineen 1yö. (Olimme ennen ja jälkeen Malediivien matkan tässä hotellissa yhden yön.)

154e                   Novotel Suvarnabhumi lentokenttähotelli 1yö. Huoneessa 2m leveä parivuode ja maksuton lisävuode toiselle lapselle. Aamiaisbuffet sisältyi hintaan.

0e                        Don Muang-Suvarnabhumi väli kuljettu maksuttomalla shuttlebussilla.

YHTEENSÄ: 4203 EUROA

Käyttörahaa matkan aikana kului edellä mainittujen kulujen lisäksi noin 1300e. Pääosa tästä meni ruokiin, mutta kävimme myös pienillä omatoimisilla retkillä ja shoppailimme jonkin verran Bangkokissa. Kotiituomisina meillä oli myös yksi iso matkalaukku täynnä elintarvikkeita, joita hankimme matkamme aikana. Lomailin lasten kanssa vielä heinäkuun kotona ja käyttörahaa kului täällä Suomessa lomaillessa huomattavasti enemmän kuin Thaimaassa.

Varpaat hiekassa

Sitten lopuksi vielä kommentteja lento/hotelli yms. valinnoistamme:

-Lähdimme matkaan tiistaina 5.6., vaikka lomamme alkoi jo lauantaina 2.6. Valitsimme tiistain lennon alhaisemman hinnan vuoksi. Tämä hieman kadutti myöhemmin, sillä kolme lisäpäivää Bangkokiin tai Malediiveille olisi ollut tarpeen.

-Matkat Suvarnabhumilta Mae Phimiin ja Mae Phimistä Don Muangille teimme Quality Voyagen minivanilla. Matkat sujuivat hyvin ja olimme tyytyväisiä. Viime kesänä meille sattui huono kuski, joka ei vienyt meitä kauppaan pyynnöstä huolimatta. Tänä vuonna ei ollut tätä ongelmaa, vaan pääsimme ostoksille menomatkalla.

-Olimme edelleen tyytyväisiä Villa Anniina vuokrataloon ja alueen ravintolaan.

-Yövyimme ennen ja jälkeen Malediivien lentomatkan yhden yön Amari Don Muang lentokenttähotellin perhehuoneessa. Perhehuoneen varaus onnistuu ainoastaan hotellin omilta kotisivuilta. Olimme edelleen tyytyväisiä hotelliin ja saimme säilyttää siellä ylimääräiset matkatavaramme maksutta Malediivien matkamme ajan.

-Lensimme Bangkokista Malediiveille Air Asialla. Lennot olivat ajallaan, palvelu ja ruuat hyviä. Jälleen kerran yksi erinomainen kokemus Air Asialta.

-Menimme Malediivien lentoasemalta iComTourin pikaveneellä hotellillemme Maafushille. Varasin matkat etukäteen heidän nettisivulta ja maksoin ne sieltä. Matkat sujuivat ongelmitta.

-Yövyimme Malediiveilla viisi yötä Kaani Village & Spa hotellissa. Huoneessamme olikin vain kolme vuodetta, joten pyysimme yhden lisävuoteen. Lisävuode maksoi vain 20 dollaria viideltä yötä. Hotellihintaan sisältyi aamiaisbuffet ja illallisbuffet ja alkoholittomat juomat. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Seuraavalla kerralla valitsisin kuitenkin Maafushilta samaan Kaani hotelliketjuun kuuluvan uudenkarhean KaaniGrand Seaview hotellin. Hotelleissa oli äärimmäisen ystävällistä henkilökuntaa!

-Teimme päiväretken Fihalhohi island resort hotelliin, joka sijaitsi omalla saarella. Jos menisin uudelleen Malediiveille, voisin yöpyä vaikka tällä resorttisaarella muutaman yön. Huoneen hinta oli meidän ajankohtana noin 120euroa/yö aamiasella ja puolihoidollakin alle 200e. Saarella ei ollut uima-allasta, jota olen aina pitänyt tärkeänä kriteerinä hotellille. Malediiveilla sitä ei kuitenkaan oikeasti tarvitse eikä kaipaa, sillä meri on niin upea.

- Palattuamme Bangkokiin kävelimme lentoasemalta lyhyen matkan putkea pitkin Amari Don Muang hotelliin. Yövyttyämme yhden yön vaihdoimme aamiaisen jälkeen kenttää Suvarnabhumille. Kenttien välinen maksuton bussikuljetus toimii edelleen ongelmitta. Matkaan meni aikaa tasan tunti.

-Suvarnabhumilla majoituimme ennestään tuttuun Novotel Suvarnabhumi hotelliin, jossa kaksi alle 16v lasta majoittuu ja syö aamiaisen maksutta. Saimme hienon huoneen, jossa oli ekstraleveä parivuode ja lisävuode. Käväisimme myös Bangkokin keskustassa, jonne pääsee Suvarnabhumilta nopeasti lentokenttäjuna/skytrain yhdistelmällä.

-Novotel Suvarnabhumin aamiainen alkaa jo kello 03:00, joten ehdimme käydä aamiaisella ennen Finnairin aamulennon lähtöä. Lentokentälle pääsee kävellen alikulkutunnelia pitkin tai hotellin maksuttomalla kuljetuksella.  

Kaikki reissumme hotellit ja siirtymiset yms. sujuivat ongelmitta. Jälkikäteen ajateltuna Malediivien reissu jäi kuitenkin liian lyhyeksi. Ajatus siitä, että Malediiveille saisi lentoja tarjouksista jopa alle 500 euron esim. Qatar Airwaysilla, Turkish airlinesillä tai Emirateksella houkuttelee kovasti. Jos en olisi käynyt aiemmin Malediiveilla saattaisin yhdistää matkaan ensin muutaman yön Maafushin Kaani Grand Seaview hotellissa ja sen jälkeen menisin snorklailemaan ja nauttimaan ylellisyyksistä Fihalhohi island resort hotellille. Malediivit saivat paikan meidän sydämissämme. Sinne on pakko palata. Luin eräästä Blogista, että Maafushin paikallissaarelle kannattaa mennä, jos haluaa maata rannalla kylki kyljessä muiden lomailijoiden kanssa ja kuunnella jumputtavaa musiikkia. En tunnistanut kesäkuista Maafushia näistä kommenteista. Maafushilla oli hyvinkin rauhallista kesäkuussa, jopa uneliasta, eikä rannalla ollut todellakaan ruuhkaa. Malediivien lisäksi myös Bangkokin osuus matkassamme jäi aivan liian lyhyeksi. Korjaamme tämän asian nyt jouluna, kun menemme kaupunkilomalle Bangkokiin reiluksi viikoksi.

Yksinäinen vene sandbankilla


tiistai 26. kesäkuuta 2018

Malediiveilta takaisin Bangkokiin

Samuel kysyi lentokoneessa, voimmeko mennä vielä uudelleenkin Malediiveille. Vastasin, että aivan varmasti!

Tänään meidän koko päivä meni matkustamiseen, joten tänne blogiinkaan ei ole juuri mitään päiviteltävää. Lähdimme Maafushin hotelliltamme hotellin pikaveneellä jo kello 8.00 Malediivien Velana lentoasemalle. Saavuimme lentoasemalle kello 9.00, joten meillä oli runsaasti aikaa ennen kello 12.25 lähtevää lentoamme. Kävimme kahvilassa välipalalla ja kulutimme aikaa kännyköitä tuijottaen ja tutkien lentoaseman vähäisiä shoppailumahdollisuuksia. Kauppojen vähyys ei haitannut meitä lentoasemalla eikä muutenkaan reissun aikana, sillä tarkoituksemme ei ollut viedä Malediiveilta kotiin mitään muuta kuin muistoja ja valokuvia. Niitä me saimmekin runsaasti mukaamme. 


Samuel viihtyi lentoaseman leikkipaikalla lähtöön asti. 

Lentomatka Air Asialla sujui taas erinomaisesti. Olemme lentäneet useita kertoja Air Asian kyydissä ja niin palvelu kuin kaikki muukin on aina sujunut hyvin ja lennot ovat lähteneet ajallaan. Matka Malediiveilta Bangkokiin kesti neljä tuntia, joten saavuimme Bangkokiin vähän ennen seitsemää paikallista aikaa. Matkalla oli runsaasti turbulenssia ja siitä tiedotettiin jo lähtiessä. Ennen Bangkokia saimme vielä ihailla ukkosen aiheuttamaan salamointia taivaalla. Lentomatkan jälkeen maahantulomuodollisuudet sujuivat nopeasti ja kävelimme katettua kävelysiltaa pitkin Amari Don Muang hotelliin, josta olin varannut meille perhehuoneen. Hotelliin sisäänkirjautuminenkin tapahtui pikavauhtia ja pääsimme lepäilemään huoneeseemme, Käväisimme illalla läheisessä 7elevenissä iltapalaostoksilla ja palasimme läpimärkinä hotellille kamalassa kaatosateessa. Tämä olikin ensimmäinen kerta tällä lomalla, kun jouduimme kunnon sadekuuron saartamiksi. Laitoimme vaatteet kuivumaan, söimme iltapalan ja kohta olisi tarkoitus käydä nukkumaan. Siinähän se päivä taas menikin, oikein mukavissa ja leppoisissa matkatunnelmissa. 

Tässä vielä lopuksi kuva tältä aamulta kun aina ystävälliset hotellin työntekijät veivät tavaramme ja saattoivat meidän veneelle. Kyllä oli palveluasenne kohdallaan hotellin väellä. Kirjoittelen vielä tarkemmin kokemuksiamme hotellistamme ja kustannuksista Malediivien matkan osalta kun pääsemme kotiin. 


Vierastin alussa vähän Malediivien ruokaa, mutta huomasin pian, että sehän oli tosi hyvää. Mas huni ja erilaiset curryt maistuivat aamupalallakin. 


maanantai 25. kesäkuuta 2018

Toinen snorklausretki Malediiveilla


Tänään aamiaisen jälkeen kävelimme läheisen iCom Toursin toimistoon, josta varasimme eilen snorklausretken. Mentyämme toimistolle virkailijat seisoskelivat ihmeissään ja kyselivät, että onhan meitä lähdössä neljä aikuista. Ensin selitin, että Samuel on lapsi ja sovimme eilen, että hän pääsee puoleen hintaan. Sitten selvisi, että retkelle ei ollut lähdössä muita ja retken järjestämiseksi vaaditaan neljä maksavaa aikuista. Maksoimme sitten Samuelistakin aikuisen hinnan ja pääsimme tällä kertaa privaattiretkelle. Saimme toimistolta snorklausvarusteet ja Samuelkin halusi ensimmäistä kertaa räpylät mukaansa. Ne ovatkin aika ehdottomat snorklatessa. 

Tällaisella paatilla olimme snoklausreissulla.

Mukaan retkelle lähti snorklausopas ja veneenkuljettaja. Menimme ensin Maafushin lähellä olevalle Maavilath riutalle ja lähdimme snorklaamaan veneestä. Kiersimme oppaan perässä pitkin riuttaa ja katselimme taas hienoja kaloja. Samuel pärjäsi hienosti mukana räpylöidensä kanssa, mutta loppumatkasta jouduin taas hinaamaan häntä lyhyen matkaa veneelle. Ensimmäisen snorklauksen jälkeen menimme veneeseen ja ajoimme aika pitkän matkaa toiselle snorklauspisteelle. Matkan varrella yritimme katsella delfiinejä, mutta niitä ei näkynyt tällä kertaa. Näimme kuitenkin upeita maisemia ja lentokalojakin. 

Maafushin vankilan muurit ja vaikka kehuin saaren siisteyttä, niin muurien ympärillä oli kyllä hirveä määrä mereltä ajautunutta roskaa. 

Vauhdikasta menoa. 

Matkalla näkyi lentokaloja.

Matkalla oli myös riuttojen reunoilla isoja aaltoja, täällä näkyi myös surffaajia. 



vesiliikennettä. 

Tällainen oma trooppinen saari olisi kiva. 

Toinen snorklauspaikkamme sijaitsi lähellä samaa hiekkasärkkää, jossa olimme lounaalla edelliselläkin snorklausmatkalla. Hyppäsimme taas veneestä veteen ja kiertelimme riuttaa. Venekuski ajoi veneen hiekkasärkälle ja me uimme samaan paikkaan snorklauksen jälkeen. Taas jouduin hinaamaan Samuelin loppumatkasta, sillä uintimatka oli aika pitkä. Meille pystytettiin auringonvarjo hiekkasärkälle ja kävimme sen alle välipalalle. Olimme särkällä noin tunnin, jonka aikana Olivia ehti taas lepäilemään ja me muut kävimme uimassa lämpimässä vedessä. Otimme myös tietenkin pienen valokuvaussession, sillä maisemat ovat upeita. 

Samuel snorklaamassa.
 
Lintuja sandbankilla.


Hyppykuvauksia.

Samuelin taidonnäyte.

Ranta oli täynnä koralleja.

Veneemme parkissa. 

Teini päivälevolla.

Pelästyin kun rapu tuli kolosta ja lähes pudotin kameran. 

Näitä kavereita oli paljon rannalla. 
 
Lähdimme hiekkasärkältä pois kahden jälkeen ja katselimme paluumatkallakin jos näkisimme delfiinejä, mutta ei niitä näkynyt silloinkaan. Palattuamme rantaan veimme snorklausvälineet iComin toimistoon ja menimme hotellille huuhtomaan suolavedet pois. Tomi ja Samuel kävivät myös altaassa uimassa. Oli tosi kiva, kun saimme olla omalla porukalla snorklausretkellä. Edellisellä retkellä oli vähän tungosta ja piti varoa, ettei joku potkaise räpylällä päähän, kun parveilimme kilpikonnien ympärillä. Nyt oli tilaa uida ja muutenkin leppoisa tunnelma. Sää suosi meitä tänäänkin. Aamulla oli vähän pilvistä, mutta retken aikana aurinko alkoi paistaa. Retken hinta oli 25USD, ja reissu oli ihan hintansa arvoinen.

Retken jälkeen pakkailin vähän hotellilla tavaroita huomista Bangkokiin siirtymistä varten. Kävimme myös maksamassa jo etukäteen huonelaskun, ettei aamulla tulisi niin kiire. Ennen illallista kävimme pienellä kävelyreissulla ja katselimme auringonlaskun, jota ei kuitenkaan nähty kunnolla pilven takia. Illallinen tarjoiltiin taas tänään buffetpöydistä ulkona. Taisin olla niin nälkäinen, että kaikki maistui hyvälle. Samuel nautti tarjoilijoiden huomiosta ja tilaili itselleen limsoja. Onneksi limsat kuuluvat puolihoitoon niin niistä ei tule lisälaskua, sillä pulloja on mennyt melkoinen määrä täällä lomalla. Samuel lähti illalliselta vähän haikein mielin, koska ei näe enää ikinä näitä tarjoilijoita. Tämä oli meidän viimeinen ilta täällä Malediiveilla ja lyhyenä yhteenvetona voisin todeta, että kyllä kannatti tulla. Upea paikka. Samuel kyseli tuossa vieressä juuri kun on käymässä nukkumaan, että tulemmeko vielä uudelleen tänne. On kuulemma pakko tulla, sillä hän ei haluaisi nytkään lähteä pois.

Maafushin syrjäisellä rannalla oli paikallisiakin uimassa. 


Snorklaajia ja uimareita Maafushin rannalla.

Vesiurheiluranta iltahämärässä.


Auringonlasku pilven takaa.

Tässä sitten taas lopuksi näitä kalojen kuvia tältä päivältä. 
















sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Päivä Maafushin saarella


Aamiaisella tarjottiin taas herkullista mas hunia.

Päätimme jo eilen, että vietämme tämän päivän kokonaan täällä Maafushin saarella. Aloitimme päivän rennosti ja menimme vasta vähän ennen yhdeksää aamiaiselle. Aamiaisella oli taas tarjolla tonnikala-kookostahnaa ja roti-leipää. Otin ruuan nimen ylös, joka oli mas huni. Googlattuani ruuan sain selville, että se on perinteinen malediivilainen aamiaisruoka. Netistä löytyi myös reseptejä, joten tiedän mitä kokkaan aamiaiseksi, kun pääsen kotiin.

Näkymä aamupalapöydästä. 

Aamun sää oli kaunis ja aurinkoinen, mutta aamiaisen jälkeen tuli noin puoli tuntia kestänyt sadekuuro. Kuuron jälkeen aurinko jatkoi taas paistamistaan täydeltä terältä. Tämä oli meille merkki siitä, että lähdemme kiertämään tämän pienen Maafushin saaren. Olemme ihmetelleet, miksi paikalliset kulkevat täällä mopolla tai pyörillä, vaikka saaren pituus on vain noin kilometri. Yhden syyn huomasimme heti kävelyretkemme aluksi, sillä kävely saaren kuumilla kaduilla on pakahduttavaa. Hiki valui joka paikasta ja oli turha kuvitella, että talot varjostaisivat kapeita katuja, sillä aurinko paistaa lähes pystysuoraan ylhäältä. Saimme kuitenkin kävelyretken tehtyä ja näimme matkan varrella hienoja ja värikkäitä rakennuksia sekä pääkohteemme, joka oli Maafushin saaren päässä oleva Malediivien vankila. Maafushin kaduilla on yllättävän siistiä, sillä olin lukenut saaren jätehuolto-ongelmasta, mutta se ei näyttäytynyt mitenkään suurena ongelmana sillä katuja ja pihoja lakaistiin melko ahkerasti. Toki syrjäisemmillä rannoilla oli jonkin verran roskia, mutta onneksi saaren päärantoja pidetään siistinä.

 Tässä nyt melko pitkä litania kuvia kävelyreissultamme.

Rakennuksia ei maalata tylsän värisiksi. 

Saarelta löytyy monenlaisia majoituspaikkoja.

Syrjäisemmilläkin rannoilla voi ihailla maisemia.

Sesongin ulkopuolella elämä on keskittynyt enimmäkseen päärannalle, muualla on hyvin hiljaista.

Ovet on maalattu kivan värisiksi.

Tykkään palmukuvioista, kaikissa paikoissa.

Samuel lepotauolla. 

On täällä kerrostalokin.

Lepotuoleja on joka paikassa.

Vankilan portit, täällä kuulemma asustelee Malediivien entinen presidenttikin täysihoidossa.



Maafushilla on kapeat ja viihtyisät kadut. 

Tällaisiakin ajoneuvoja täällä liikkuu.


Juomatauko

Ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, syy selvisi meille myöhemmin.

ja taas on kuvattu palmu

Tämä paikka herättää meidät joka aamu viiden jälkeen.

Hotel Rocket cafe.

Hotellimme Kaani Village.

Näillä hotellin väki kuskaa matkailijoiden tavaroita. 
 Kävelyreissun päätteeksi huomasimme, että osa saaren kaduista oli suljettu ja hienoihin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset kulkivat sataman suuntaan. Paikkoja oli koristeltu Malediivien lipuilla ja paikalla oli armeijan väkeä sekä poliiseja. Myöhemmin meille selvisi, että täällä Maafushin saarella oli tänään Malediivien presidentti vierailulla. Itse emme häntä nähneet, mutta olihan se suuri tapahtuma paikallisille. 

Presidentti taisi vierailla paikallisessa koulussa.

Tärkeimpiä koulussakin opeteltavia taitoja. 

Presidentin vastaanottopaikka. 

Malediivien liput heiluivat kaduilla. 

juuri näin...

Kaupunkikävelyn jälkeen olimme kuumissamme ja Olivia jäi Tomin kanssa lepäilemään ilmastoituun hotellihuoneeseen. Minä puin Samuelin kanssa uikkarit päälle ja lähdimme bikini beachille uimaan. Vesi oli ihanan lämmintä ja uimme ainakin tunnin verran. Tapasimme rannalla myös ensimmäiset suomalaiset lomailijat täällä olomme aikana ja juttelimme vähän aikaa heidän kanssaan. Minusta tuntui ensin vähän tylsältä, että viettäisimme koko päivän täällä Maafushilla, mutta rannalla ollessani ihailin meren kauneutta eikä tämä vaihtoehto enää tuntunut yhtään huonolta. Ei tämäkään ranta ole hassumpi. Mietin miten edullisesti täällä voisi halutessaan viettää loman. Qatar airwaysin tai Turkish airlinesin lennot saa edullisimmillaan Helsingistä Maleen alle viidellä sadalla eurolla ja esimerkiksi hyvätasoisissa Kaani hotelleissa kahden hengen huone puolihoidolla maksaa ehkä noin 60 euroa vuorokaudelta. Nämä laskelmat sai minut tietenkin suunnittelemaan jo paluuta tänne, vaikka emme ole edes vielä kotiutuneetkaan tältä reissulta. 

Vesiurheiluranta

Tarjolla on erilaisia vesiurheilumahdollisuuksia. 

Bikini beach tänään. 

Samuel nautti taas uimisesta ja minä poltin tänään päänahkani auringossa.

Kävimme välillä kävelylläkin. 

Bikini beachilla on hienot palmut.

Palmujen kuvausta eri suunnista.

Uituamme Samuelin kanssa melko pitkään, myös Tomi liittyi seuraamme. Jonkin ajan kuluttua siirryimme uimaan hotellin altaalle, jonne myös Olivia suostui tulemaan. Hän oli kuulemma saanut eilisen snorklausretken aikana tarpeekseen merivedestä ja olemme menossa myös huomenna snorklausretkelle, joten hän halusi uida tänään vain makeassa vedessä. Uima-altaan vesi oli meriveden tapaan erittäin lämmintä ja miellyttävää uida. 

Uimareissun jälkeen siistiydyimme ja lähdimme shoppailureissulle. Tai eipä täällä montaa putiikkia ole auki, joten shoppailukierroksesta selviää helposti ja nopeasti. Ostimme kuitenkin pienet matkamuistot ja menimme mehubaariin juomaan tuoreet hedelmämehut. Hinnat tässä rantabaarissa oli ihan ryöstöhintoja, mutta eipä meillä täällä ole hotellin puolihoidon takia mennyt juuri ollenkaan rahaa ruokiin, joten kalliit hinnat eivät harmittaneet. Mehut olivat myös erinomaisia, joten ehkä ne oli kuitenkin hintansa arvoisia. 

Kallis mehubaari.

Olivia taitteli servetistä kukan juomalasin alle. 

Satuimme olemana rannalla auringonlaskun aikaan, joten katsoimme auringonlaskun ja otimme muutamia valokuvia. Auringon laskettua menimme illalliselle, joka tilattiin tänään listalta buffetin sijaan. Meille muille sattui hyvät ruuat, mutta Olivian paistettu riisi oli niin tulista, ettei hän pystynyt syömään sitä. Olivia haaveilee muutenkin Thaimaan ruokien perään ja olemme kyllä muutkin samaa mieltä siitä, että Thaimaan keittiö voittaa reilusti Malediivien keittiön. Itse kyllä tykkään intialaisesta ruuasta ja olin tänäänkin tyytyväinen riisi dahl -ruokaani. Huomenna meillä on viimeinen kokonainen päivä täällä Maafushilla ja Malediiveilla. Varasimme huomiseksi meille taas snorkalusretken sekä tiistaille lentokenttäkuljetuksen pikaveneellä. Pikavene lentoasemalle maksaa 20USD per aikuinen, kun lautalla olisi päässyt noin viidellä dollarilla Malen kautta lentoasemalle. Päätimme maksaa hieman enemmän mukavuudesta ja nopeudesta, säästämme sitten taas kotona. 
"Work. Travel. Save. Repeat."

Auringonlasku tänään.

Ja taas palmuja.

Auringonlaskun jälkeen.


Kiitos taas tästä päivästä.