Näytetään tekstit, joissa on tunniste Air Asia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Air Asia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2019

KESÄLOMA 2019, Kommentit ja hinnat

Lomani alkaa käymään vähiin ja työt alkaa jo ensi viikolla. Tässä pientä yhteenvetoa tämän vuoden kesälomareissustamme. Laitoin tekstin loppuun taas yhteenvedon myös matkamme hinnasta. Matka tuli aika paljon kalliimmaksi kuin viime kesänä, vaikka teimme silloin unelmareissumme Malediiveille. Kustannuksia olisi voinut säästää helposti esimerkiksi valitsemalla edullisemmat hotellit Penangissa ja Bangkokissa ja vaikka kulkemalla lentokentälle bussilla taksin sijaan. Me halusimme kuitenkin pientä luksusta lomaamme, joten tällä kertaa ei säästelty joka paikassa. Ensi kesän reissun suunnitelmat ovat myös jo aika hyvällä mallilla ja tarkoituksenamme olisi silloin karsia vähän kuluista, mutta viettää ainakin yhtä ihana loma kuin tänäkin vuonna. 


to 20.6.-pe 21.6. Kello 23.20-5.20 Lento Dohaan, Qatar Airways


Lentomatka Qatarin A320 koneella oli koettelemus. 

-Junamatka Kouvolasta lentoasemalle sujui taas erinomaisesti IC junan perhehytissä.
-En pystynyt jostain syystä tekemään Qatarin lähtöselvitystä menolennolle etukäteen netissä. Lähtöselvityksen teko lentoasemalla oli todella hidasta ja jono mateli etanan vauhtia.
-Premium Plaza Lounge Helsingin lentoasemalla oli meille uusi tuttavuus. Emme ensin meinanneet löytää paikkaa ja kyselimme loungen sijaintia eräästä kahvilasta, mutta hekään eivät tienneet missä se on. Lopulta tajusimme katsoa katonrajaan, jossa oli kyltti loungeen. Loungen palvelu ja tarjoilut olivat hyviä. Plussaa myös pienestä leikkihuoneesta. 
-Lensimme Dohaan Qatar Airwaysin A320 koneella. Kamala lentomatka. Kone lähti vähän myöhässä ja jouduimme odottelemaan lähtöportilla koneeseen pääsyä. Jalkatila koneessa oli olematon, koneessa ei ollut henkilökohtaisia viihdekeskuksia, siellä oli kuuma ja ruuaksi tarjoiltiin lähdettäessä paksua voitaikinaa olevat epämääräiset suolaiset leivonnaiset. Onneksi kävimme loungessa syömässä ennen lentoa. Positiivista kerrottavaa tältä lennolta ei juuri löydy muuta kuin Samuelin lastenateria, jonka hän sai aamulla. Aamulla tarjoiltiin matkan lämmin ateria eli lämmin aamiainen. Samuel sai kaikilla Qatarin lennoilla muovisalkkuihin pakatut lastenateriat, joissa oli lämpimän ruuan lisäksi erilaisia herkkuja.

pe 21.6.-la 22.6. Doha, hotelli Oryx Rotana


Menomatkalla lepäsimme Dohassa hotelli Oryx Ronassa. 
-Maahantulomuodollisuudet Dohaan sujuivat kohtuullisella vahdilla, olin varautunut pahempaan. Ulos päästyämme löysimme heti hotellillemme menevän maksuttoman kuljetuksen. Sisäänkirjautuminen hotelliin oli hidasta, mutta ystävällistä. Saimme hotellihuoneen heti kun saavuimme aamulla hotellille ja saimme myös toivomani väliovelliset huoneet.
-Hotelli oli viihtyisä ja laadukas. Söimme hyvät, mutta suhteellisen kalliit ruuat hotellilla, otimme päiväunet ja uimme hotellin altaalla. Varasin hotellihuoneet osana Qatarin stopoveria ja ne maksoivat 28USD per huone.
-Paluukuljetus keskiyöllä hotellilta lentoasemalle oli täynnä ja jouduimme odottamaan 40 minuuttia uutta kuljetusta. Turvatarkastus sujui kohtuullisen nopeasti Dohassa ja ehdimme syödä pikaisesti kentällä ennen koneeseen nousua. Jos olisimme ehtineet aiempaan bussiin, meillä olisi ollut aikaa syödä rauhassa. Hotelli pyysi jälkikäteen palautetta ja sain pahoittelut rajallisista paikoista bussikuljetuksessa.

la 22.6. Kello 2.25-15.00 Lento Penangiin, Qatar Airways


Qatarin lastenateria oli erinomainen. 

-Lento Penangiin lähti tunnin myöhässä, mutta muuten matka sujui hyvin. Kone oli hyvä A330 ja saimme istua oman perheen kanssa vierekkäin. Tilaa oli jopa niin paljon, että istuimme välillä omilla penkkiriveillämme. Maahantulomuodollisuudet sujuivat hitaasti ja passintarkastukseen oli pitkä jono. Onneksi hotellilta etukäteen tilaamamme kyyti oli odottelemassa meitä.

la 22.6.-la 29.6. Malesia, Penang, Hotelli Parkroyal Family seaview two bedroom, 7 yötä


Upea ja siisti hotelli

-Hotellille saavuttuamme meille annettiin yhden makuuhuoneen huone, vaikka olin tilannut kahden makuuhuoneen huoneen ja se luki myös kaikissa varauspapereissa, jotka minulla oli mukana. Hotellivirkailija sanoi, että matkatoimisto on varannut meille yhden makuuhuoneen huoneen, eikä hän voi sitä muuttaa. Jouduin soittamaan hotels.comille ja jonotin yli puoli tuntia puhelimessa. Asia selvisi kun hotels.comilta soitettiin hotellille. Huonoa palvelua hotellin respalta kun eivät voineet itse selvittää asiaa, vaan laittoivat asiakkaan selvittämään sen.
-Hotellimme Parkroyal ja perhehuoneemme olivat erinomaisia valintoja. Hotelli oli siisti, tyylikäs, hyvät altaat, hyvät ja kohtuullisen hintaiset ravintolat, hyvä palvelu yms. Suosittelen lämpimästi. Miinuksena on sanottava Penangin arab season, joka näkyi ainakin tässä hotellissa. Arabimaista tulevat turistit täyttävät kesä-elokuussa Penangin hotellit ja heidän kulttuurinsa ja tapansa poikkeavat länsimaalaisista ja aasialaisista. Hotellilla oli huonosti käyttäytyviä lapsijoukkoja, joille hotellin henkilökunta ei mahtanut mitään ja lasten vanhempia ei näkynyt missään tai/ja he eivät välittäneet. Moitteet ei tietenkään koske kaikkia perheitä.
-Penang itsessään on hurmaava saari ja etenkin sen pääkaupungissa George Townissa on paljon nähtävää. Ihastelimme katutaidetta ja lapset viihtyivät The Top huvittelupaikassa. Kävimme myös Entopia perhospuistossa, joka oli monipuolinen eläinpuisto ja puutarha. Saarella oli helppoa ja edullista liikkua paikallisbusseilla, joista saimme myös joka kerta istumapaikat.
-Meille sattui loistavat lomailuilmat. Lämpötilat olivat joka päivä yli 30 astetta (lasten mielestä ehkä liiankin kuumat) eikä sateesta ollut tietoakaan, vaikka tulomatkalla taksikuski sanoi, että joka päivä yleensä satelee. Seitsemän yön lomailu Penangin saarella oli juuri sopiva aika.

la 29.6. Kello 14.00-15.15 Lento Don Muangille, Air Asia


-Penangin lentokentällä oli järjettömän pitkät jonot Air Asian lähtöselvitykseen ja sen jälkeen sama jonotus jatkui passintarkastukseen. Jatkossa mietin entistä tarkemmin miltä kentältä ja mihin aikaan lähdettäessä käytämme Air Asian lentoja. Lähtöselvitys/Baggage Drop tiskejä on yksinkertaisesti aivan liian vähän suhteessa matkustajamääriin. Itse lentomatka Air Asialla kuitenkin sujui taas erinomaisesti. Palvelu oli hyvää ja tehokasta ja konetyyppi A320 sopii hyvin tällaiselle lyhyelle lennolle.
-Don Muangilla oli pitkät jonot maahantulomuodollisuuksiin. Saavuimme ruuhka-aikaan ja uudet systeemit, kuten sormenjälkien otto kaikista sormista, hidastuttaa toimintaa entisestään. Etukäteen tilaamamme kyyti oli vastassa meitä lentokentällä ja matka Mae Phimiin sujui entiseen malliin ilman ongelmia. Jos olisin matkustamassa uudelleen Penangista Mae Phimiin, valitsisin ehdottomasti sellaisen lentoyhtiön, joka lentää suoraan Suvarnabhumille. Näin olisimme välttäneet Air Asian jonot lähtöselvityksessä ja säästäneet tunnin ajomatkaa Don Muangilta Mae Phimiin. Bangkok Airwaysin lennot tuolle välille olisivat olleet paljon kalliimmat, mutta en olisi säästänyt tässä kohtaa kuten nyt teimme.

la 29.6.- su 7.7. Thaimaa, Mae Phim, Bali Residence, Villa Anniina 3mh, 8 yötä


Bali Residencen rauhallinen allasalue on lempipaikkamme lomalla. 
-Viides kerta Mae Phimissä ja kolmas Villa Anniinassa ei pettänyt tälläkään kertaa. Nautimme olostamme Mae Phimissä. Talo oli edelleen hyvässä kunnossa, alueen ravintolassa oli hyvää ja edullista ruokaa ja koko Mae Phimin alue on niin rauhoittava ja täydellinen paikka, että olisimme viihtyneet siellä pitempäänkin. Oli myös mukavaa, kun meillä oli suomalaista seuraa Mae Phimissä. Oikeastaan tämä oli ainoa kerta kuukauden aikana, kun kuulin suomen kieltä perheemme ulkopuolelta, lukuun ottamatta muutamaa sanaa, jonka vaihdoin Australiassa asuvan ulkosuomalaisen kanssa Penangissa.
-Miinuksena on sanottava Mae Phimin sää, joka oli huonoin meidän siellä olon aikana ollut sää. Toisaalta täydellisiä sadepäiviä ei ollut ollenkaan, vaikka parina päivänä sateli useampaan otteeseen. Nautimme myös viikon aikana auringonpaisteesta ja joka päivä lämmöstä. Jälkikäteen ajateltuna sää oli toisaalta täydellinen Penangin ja etenkin Vietnamin tukahduttavan helteen keskellä.

su 7.7.-ke 10.7. Thaimaa, Bangkok, hotelli Pathumwan Princess execuplus suite, 3 yötä


Pathumwan Princesin tylsähkö allasalue, porealtaista plussaa. 
-16.kerta kun kävimme Bangkokissa ja viimeksi kävimme siellä jouluna. Nyt olimme vain kolme yötä ja paikkasimme matkaohjelmastamme viime jouluna Samuelin sairastumisen vuoksi karsiutuneet käyntipaikat. Kolme yötä Bangkokissa oli tällä kertaa riittävä aika.
-Pathumwan Princess hotellista ei tullut suosikkiani. Palvelu ei ollut erityisen ystävällistä, vaikkakin täysin asiallista virheistä huolimatta. Lasten sänkyjä ei toimitettu ilman että pyysimme niitä uudelleen illalla ja avainkorttejamme ei oltu päivitetty niin, että ne olisivat avanneet loungen ovet. Iso miinuspuoli on myös se, että lapset eivät pääse loungeen happy hourin aikaan, mutta sviittimme oli ihana. Sijainti MBK:n yhteydessä oli hyvä ostoksia ajatellen, mutta huono sky trainia ajatellen siinä suhteessa, että asemalle päästäkseen piti kävelllä koko jättimäisen MBK:n läpi. Esim. Mercure Siamin ulko-oven edessä on suoraan Sky Train asema. Käytimme vanhoja Rabbit Cardeja skytrainissa, kätevää.
-Maha Nakhonin skywalk oli upea paikka ja ruuat edelleen herkullisia Unicorn kahvilassa. Thipsamai ravintolaan oli tehty uudistuksia, eikä meidän tarvinnut jonottaa sinne entiseen malliin. Oli myös mukava käväistä Terminal 21 ostoskeskuksessa, mutta suosikkiamme siitä ei tullut.

ke 10.7. Kello 16.15-18.05 lento Da Nangiin, Bangkok Airways


Bangkok Airwaysilla on kaikille asiakkaille ilmainen matkustajalounge. 
-Varasimme hotellin ovimiehiltä kohtuuhintaisen (700thb/iso taksi) kyydin Suvarnabhumille.
-Lähtöselvitys Bangkok Airwaysin lennolle sujui nopeasti. Kävimme ennen lentoa Bangkok Airin matkustajaloungessa, lapset nauttivat lämpimistä popcorneista ja ilmainen ruoka- ja juomatarjoilu oli erinomainen. Lentomatka Danangiin sujui hyvin ja nopeasti. Myös lennolla tarjoiltiin lämmin ruoka ja maksuttomat juomat mukaan lukien alkoholi.
-Danangin lentoasemalla oli pitkä jono maahantulomuodollisuuksiin, mutta tässä vaiheessa olimme jo tottuneet jonottamaan. Kuskimme odotti meitä lentoasemalla ja saimme kyydin hotellillemme.

ke 10.7.-ke 17.7. Hoi An hotelli Gem Riverside, Cozy familyroom, 7 yötä


Ihana hotelli, huoneemme oli suoraan altaan takana vasemmanpuoleisen auringonvarjon kohdalla alakerroksessa. 
-Loistava hotelli hinta-laatusuhteeltaan. Erityisen ystävällinen palvelu, perusaamiainen, siisti ja uusi kokonaisuus, huoneemme oli kätevästi maantasalla uima-altaan vieressä. Meille tarjottiin upgradea kahden makuuhuoneen väliovelliseen huoneeseen yläkerrokseen, mutta halusimme pitää alakerran huoneen. Upea ulkokylppäri. Suosittelen lämpimästi hotellia.
-Hoi Anin kaupunki on upea ja se on ehdoton käyntikohde ainakin kerran elämässä. Vietnamissa oli edullista, ihmiset olivat ystävällisiä ja paikka oli täynnä nähtävää ja koettavaa.
-Ilmat olivat koko viikon kuumat, jopa yli 40 astetta ja aurinko porotti täydeltä terältään. Meillä oli tiedossa jo matkan varausvaiheessa, että Hoi Anissa on kuuma kesällä, joten tämä ei tullut yllätyksenä. Hoi Anin ranta oli positiivinen yllätys, sillä se oli roskaton ja siisti. Merivesi oli lämpimintä mitä olen missään ikinä uinut.
-Grab-taksin käyttö erityisen kätevää Hoi Anissa ja Da Nangissa. Tästä plussat paikalle, sillä taksillä oli helppo kulkea lyhyitäkin matkoja kuumuutta vältellessä.

ke 17.7.-pe 19.7. Da Nang, hotelli Pavilion, familysuite, 2 yötä


Kelpo hotelli kahdeksi yöksi. 
-Hotelli oli kohtuullisen hintainen, mutta hinta-laatusuhteeltaan se oli hieman kallis. Huoneen vessa oli kulunut ja haiseva, suihkusta ei tullut tarpeeksi lämmintä vettä. Uima-allas katolla oli pieni ja vesi liian lämmintä, mutta altaalta oli hienot näköalat kaupunkiin ja merelle. Aamiainen oli länsimaalaiseen makuun huono, joten meitä ei harmittanut ollenkaan, ettemme ehtineet aamupalalle lähtöaamuna. Hotelli oli kuitenkin kelpo kahden yön yöpymiseen, sillä olimme päivän Bana Hillsillä ja käytimme hotellia vain nukkumiseen.
-Danang vaikutti mielenkiintoiselta ja päiväretki Bana Hillsille oli ainutlaatuinen. Tämäkin on paikka, jossa on käytävä edes kerran elämässä.

pe 19.7. Kello 8.40-22.05 Lento Dohan kautta Helsinkiin, Qatar Airways


Da Nangin rauhallinen lentoasema. 
-Ensimmäistä kertaa tällä reissulla meidän ei tarvinnut jonotella maasta poistuttaessa. Minnekään ei ollut jonoa ja Da Nangin lentoasemalla oli todella rauhallista aamulla.
-Lento Qatarin Dreamlinerillä sujui hyvin ja oli mukava lentää laajarunkokoneella. Nousun jälkeen tarjoiltiin lämmin aamiainen ja se oli hyvää. Matka sujui mukavasti.
-Dohan kentällä kävimme Premium loungessa. Loungen ruuat olivat parhaita lentokenttäloungen ruokia, joita olen syönyt. Lounge oli myös siisti, rauhallinen ja tilava.
-Lentomatka Qatarin A320 koneella Dohasta Helsinkiin sujui ongelmitta, mutta kone on todellakin liian pieni näin pitkälle lennolle ja etenkin lennolle, jolla on jatkuva ruoka- ja juomatarjoilu. Turistiluokan kaksi vessaa sijaitsi koneen takaosassa ja käytävällä oli lähes koko lentomatkan ajan kaksi tarjoiluvaunua tukkimassa käytävää. Koneessa oli onneksi viihdejärjestelmät. Tomi istui myös paikalla, jossa keskipenkki oli tyhjä, joten hänellä oli ylimääräistä tilaa. Vaikka lento lähti 40 minuuttia myöhässä, saavuimme Helsinkiin ajoissa.


Kokonaisuudessaan olin suunnitellut matkaohjelmamme erittäin toimivaksi ja hotellivalinnat olivat onnistuneita. Pari asiaa tekisin toisin jälkiviisaana. Lennot Penangista Bangkokiin olisi kannattanut ottaa Suvarnabhumille eikä Don Muangille. Tämäkin minulla oli etukäteen tiedossa ja olemme kulkeneet Mae Phim-Suvarnabhumi sekä Mae Phim-Don Muang välejä, mutta nyt Penangin maastapoistumisjonotusten ja Bangkokin maahantulojonotusten jälkeen olisi ollut kiva matkustaa lähemmältä kentältä Mae Phimiin. Tällä lentokentän vaihdolla olisimme säästäneet tunnin automatkassa, mutta ehkä olisimme jonottaneet vielä kauemmin Suvarnabhumin maahantulojonoissa, joten turha jossitella tätäkään asiaa. Olisimme myös viihtyneet kauemmin Mae Phimissä, mutta se ei nyt sopinut matkaohjelmaamme. Olisin myös ollut mielellään kauemmin Da Nangissa, joten sinne on ehkä palattava. Olen myös pohtinut valintaamme lentää Qatarilla ja olen näin jälkikäteen tyytyväinen, että testasimme yhtiön. Huomasimme tämän yhden reissun kokemuksella, että jotkut asiat toimivat paremmin kuin Finnairilla ja jotkut huonommin kuin Finnairilla. Yritän vielä aikatauluni puitteissa kirjoittaa näistä kokemuksistamme erillisen postauksen. 
Ja kuten arvata saattaa, mielessäni on jo uudet lomat. Itse olisin valmis lähtemään seuraavalle reissulle vaikka jo syyslomalla, mutta luulen etten saa muuta perhettä houkuteltua mukaan. Joululoman matkatkin olisi jo pitänyt varata, jos olisi halunnut päästä kohtuuhinnalla kauas. Luulen kyllä, että jotain tässä vielä keksitään. Niistä sitten myöhemmin. Kiitokset taas kaikille, jotka olitte mukana reissussamme tämän päiväkirjani välityksellä. To travel is to live.


Tässä erittelyä kesälomamatkamme 20.6.-19.7.2019 kuluista (2 aikuista ja 2 lasta):

2472e                 Lennot Helsinki-Doha-Penang ja Da Nang-Doha-Helsinki Qatar Airwaysilla. 

50e                     Lentokenttähotelli Oryx Rotana Doha, 2x2hh 1 yö.

1232e                 Hotelli Parkroyal Penang perhehuone 7 yötä.


43e                     Kuljetukset Penangin lentoasema- Hotelli Parkroyal meno-paluu.


246e                   Lennot Penang-Bangkok Air Asialla sekä lisämaksulliset paikat, kaksi                             matkalaukkua 25kg ja ateriat.

285e                   Villa Anniinan vuokra 8 yötä (sis. sähköt, vedet ja loppusiivouksen).

177e                   Kuljetukset minivanilla Bangkok Don Muang-Mae Phim-Bangkok keskusta

626e                   Hotelli Pathumwan Princess Bangkok, Sviitti 3 yötä.

20e                     Kuljetus Hotelli Pathumwan Princess-Suvarnabhumin lentoasema.

350e                   Lennot Bangkok-Da Nang Bangkok Airwaysilla.

30e                     Kuljetukset Da Nang lentoasema-Hoi An ja Hoi An-Da Nang hotelli Pavilion.

464e                   Hotelli Gem Riverside Hoi An perhehuone 7 yötä.

164e                   Hotelli Pavilion perhehuone 2 yötä.

5e                      Taksi hotelli Pavilion Da Nangista lentoasemalle.


YHTEENSÄ: 6164 EUROA

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Air Asian kyydillä Penangista Thaimaahan

Parkroyalin allas aamulla varhain

Tänään heräilimme aamulla jo kahdeksan aikaan Penangissa ja menimme tuntia aiemmin aamiaiselle kuin aiempina aamuina. Ravintolassa oli todella rauhallista, eikä munakaspisteillekään ollut yhtään jonoja. Aamiaisen jälkeen kirjauduimme ulos hotellista. Uloskirjautuminen kesti vain pari minuuttia eli sen ajan kun maksoin luottokortilla huonelaskumme. Viikon huonelaskumme oli 280 euroa ja summa sisälsi ruokien lisäksi lentokenttäkuljetukset molempiin suuntiin. Söimme useimpina päivinä kaksi kertaa jossain hotellin ravintolassa ja joka päivä ainakin kerran. Lasku oli mielestäni erittäin pieni ja hotellin ravintoloiden hintataso vähintäänkin kohtuullinen hotellin tasoon verrattuna. 

Olimme varanneet meille Innova auton kentälle, mutta meitä tulikin hakemaan minibussi. Matka kentälle kesti tasan tunnin eikä teillä näkynyt ollenkaan ruuhkia, vaikka mennessä kuljettaja sanoi, että perjantaisin ja lauantaisin on kovia ruuhkia. Lentoasemalla menimme heti lähtöselvitysjonoon, joka oli valtavan pitkä. Jonotimme tiskille 45 minuuttia ja katsoimme, että jono vain kasvoi takanamme. Nämä pitkät lähtöselvitysjonot ovat olleet ennenkin ongelmana Air Asialla ainakin Don Muangin päässä. Yhtiöllä lähtee paljon koneita samaan aikaan ja palvelutiskejä on yksinkertaisesti aivan liian vähän. Kentälle kannattaa siis mennä todella paljon aikaisemmin, ainakin jos on ruumaan meneviä matkatavaroita. Me lähdimme hotellilta neljä tuntia ennen lentoa ja olimme lentokentällä kolme tuntia ennen lentoa, joka oli juuri sopiva aika selviytyä lentokenttämuodollisuuksista ja siirtyä lähtöportille. Lähtöselvitysjonon jälkeen menimme passintarkastusjonoon, jossa jonotimme toiset 45 minuuttia. Niin Penangissa, kuin nykyään Bangkokissakin, otetaan valokuvien lisäksi sormenjäljet ja se vie aikaa. Bangkokissa sormenjäljet otettiin kaikista sormista. Ensin oikean käden sormet peukaloa lukuun ottamatta, sitten vasen käsi ja lopuksi molemmat peukalot. 


Meillä oli tarkoitus mennä käymään lentoaseman loungessa ennen lentoa, mutta kello oli jo niin paljon kun selvisimme rajamuodollisuuksista ja turvatarkastuksesta, että päätimme käväistä vain nopeasti kahvilassa. Ostimme kolme isoa kolmioleipää ja yhden kahvin viimeisillä rahoilla. Taisi olla edullisin lentoaseman ravintola jossa olen käynyt, sillä ostokset maksoivat yhteensä alle 5 euroa. Kahvien jälkeen pääsimmekin jo koneeseen ja kone starttasi 10 minuttia ennen arvioitua lähtöaikaa kohti kiitorataa. Kyllä oli taas mukava katsella Air Asian henkilökunnan tehokkuutta ja järjestelmällisyyttä koneessa. Kaikki toimii ja sen lisäksi henkilökunta jaksaa olla tasaisen ystävällisiä ja palvelualttiita. Myös koneesta poistuminen Bangkokin päässä tapahtui tehokkaasti ja pääsimme melko nopeasti jämähtämään passintarkastusjonoon. Tässä vaiheessa jo mietin, että emmeköhän me ole jo tänään jonottaneet tarpeeksi, mutta oli vaan pakko jonottaa. Onneksi lapset ovat jo niin isoja, että heitä ei kiukuta tuollaiset tilanteet. Jos he näkevät edessä olevan jonon, niin he tietävät että asialle ei voi mitään. Oma vuoro tulee aikanaan. Sama koski matkaa Mae Phimiin. Olin kertonut etukäteen, että matka kestää taas vähintään kolme tuntia ja se aika on vaan istuttava autossa. Olin siis tilannut etukäteen kuljetuksen hakemaan meidät Don Muangilta ja viemään Mae Phimiin. Ennen lähtöä ostimme vielä pikaisesti Truen sim-kortin puhelimeen, jossa on reilu nettipaketti. Matka Mae Phimiin kesti lopulta noin neljä tuntia sisältäen pikaisen pysähdyksen Tesco Lotuksessa, josta ostimme mm. vessapaperia ja ruokatarvikkeita talolle. 

Saavuttuamme perille Mae Phimiin ja vuokraamaamme huvilaan Villa Anniinaan olimme aika väsyneitä. Etukäteen varaamaani mopoa ei näkynyt talolla, mutta taksikuski soitti toimistolle ja mopo luvattiin tuoda huomenna aamulla. Menimme syömään alueen ravintolaan, joka onneksi oli vielä auki vaikka kello oli yli 8. Ruuat olivat loistavia kuten aina ja ruokalista oli täysin sama kuin parina viime kesänä. Ruuan jälkeen kävimme vielä uimassa, mikä oli ihan täydellinen lopetus tälle päivälle. Vesi oli lämmintä ja alueella on ihana rauha. Tämä paikka on paratiisi!


lauantai 18. elokuuta 2018

Mitä matka maksoi?



Maafushin bikini beach kesäkuussa 2018

Olimme tänä kesänä reilun kolmen viikon kesälomamatkalla Thaimaassa ja Malediiveilla. Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista ja kaksi lasta, matkan aikana lasten iät olivat 8v ja 13v. Räätälöimme nykyään aina matkamme omatoimisesti, jotta saamme valittua meille sopivat lähtöpäivät, hotellit, kohteet ja hinnat. Käytän sopivien lentojen ja hotellien valintaan paljon aikaa. Ratkaisevana tekijänä näiden valinnassa ei ole pelkästään hinta, eli en etsi edullisimpia vaihtoehtoja, vaan meidän budjettiimme parhaimmat tarjoukset hinta-laatusuhteeltaan. Saatamme yöpyä matkallamme viiden tähden hotellissa muutaman yön ja seuraavassa kohteessa majoitumme edullisempaan hotelliin tai huoneistoon. Saatamme myös yöpyä ahtaasti kahden hengen huoneessa koko perhe, jos hotelli on sijainniltaan erinomainen tai majoittua isoon huoneistoon vähän syrjemmälle. Meille on myös tärkeää se, ettei matkustaminen ole liian raskasta. Yövymme matkoillamme lentokenttähotelleissa, jotta voisimme levätä lennon jälkeen ja virkistyä vaikkapa uima-altaassa ja että aikaiset heräämiset olisivat mahdollisimman helppoja. Haluamme nauttia myös matkalla jokaisesta hetkestä, emmekä odota vain sitä, että olemme perillä kohteessa. Käytän niin paljon aikaa hotellien ja lentojen etsimiseen netistä, että jokaiselle valinnalleni on kuitenkin aina perusteluja. miksi valitsimme juuri tietyn hotellin tai matkakohteen. Matkustamme melko paljon kaukokohteisiin koko perheen voimin joten hintavertailua on tehtävä, että pääsemme mahdollisimman usein reissuun.

Fihalhohi island resortin water bungalowit

Tässä erittelyä kesälomamatkamme 5.-28.6.2018 kuluista (2 aikuista ja 2 lasta):

1846e                Lennot Helsinki-Bangkok-Helsinki Finnairilla 

106e                  Menomatkan istumapaikat korotettu businekseen Finnair plus pisteillä (200 000  pistettä) ja paluumatkan paikat maksettu rahalla (41D,E ja F sekä 42D)

43e                      Meidän perheen osuus minivanista Bangkokin lentoasemalta Mae Phimiin tippeineen.

100e                   Perhemopon vuokra kahdeksi viikoksi.

10e                      Mopon bensat Mae Phimissä.

470e                   Villa Anniinan vuokra 14 yötä (sis. sähköt, vedet ja loppusiivouksen).

90e                     Minivan Mae Phimistä Amari Don Muang lentokenttähotelliin.

140e                   Amari Don Muang lentokenttähotellin perhehuone aamiaisineen 1yö.

1000e                 Lennot Bangkok-Male-Bangkok AirAsialla sekä lisämaksulliset paikat, matkalaukku 25kg ja ateriat molempiin suuntiin.

80e                      Pikavenekuljetus Malen lentoasema-Maafushi iComTourin veneellä.

460e                   Kaani Village & Spa -hotellin perhehuone Malediiveilla puolihoidolla (sis. buffet aamiaisen ja illallisen sekä alkoholittomat juomat illallisella) 5yötä.

262e                   Hotellilasku Kaani Village& Spa hotellista ( Sis. lisävuoteen (17e), pikavenekuljetuksen Maafushilta lentoasemalle, koko päivän snorklausretken sekä pikavenekuljetukset päiväretkelle Fihalhohi island resort hotelliin.)

215e                   Pääsymaksu Fihalhohi islandresort hotelliin päiväksi, jossa all Inclusive juomat ja lounasbuffet.

87e                      Puolen päivän snorklausretki iCom Tourilla

140e                   Amari Don Muang lentokenttähotellin perhehuone aamiaisineen 1yö. (Olimme ennen ja jälkeen Malediivien matkan tässä hotellissa yhden yön.)

154e                   Novotel Suvarnabhumi lentokenttähotelli 1yö. Huoneessa 2m leveä parivuode ja maksuton lisävuode toiselle lapselle. Aamiaisbuffet sisältyi hintaan.

0e                        Don Muang-Suvarnabhumi väli kuljettu maksuttomalla shuttlebussilla.

YHTEENSÄ: 4203 EUROA

Käyttörahaa matkan aikana kului edellä mainittujen kulujen lisäksi noin 1300e. Pääosa tästä meni ruokiin, mutta kävimme myös pienillä omatoimisilla retkillä ja shoppailimme jonkin verran Bangkokissa. Kotiituomisina meillä oli myös yksi iso matkalaukku täynnä elintarvikkeita, joita hankimme matkamme aikana. Lomailin lasten kanssa vielä heinäkuun kotona ja käyttörahaa kului täällä Suomessa lomaillessa huomattavasti enemmän kuin Thaimaassa.

Varpaat hiekassa

Sitten lopuksi vielä kommentteja lento/hotelli yms. valinnoistamme:

-Lähdimme matkaan tiistaina 5.6., vaikka lomamme alkoi jo lauantaina 2.6. Valitsimme tiistain lennon alhaisemman hinnan vuoksi. Tämä hieman kadutti myöhemmin, sillä kolme lisäpäivää Bangkokiin tai Malediiveille olisi ollut tarpeen.

-Matkat Suvarnabhumilta Mae Phimiin ja Mae Phimistä Don Muangille teimme Quality Voyagen minivanilla. Matkat sujuivat hyvin ja olimme tyytyväisiä. Viime kesänä meille sattui huono kuski, joka ei vienyt meitä kauppaan pyynnöstä huolimatta. Tänä vuonna ei ollut tätä ongelmaa, vaan pääsimme ostoksille menomatkalla.

-Olimme edelleen tyytyväisiä Villa Anniina vuokrataloon ja alueen ravintolaan.

-Yövyimme ennen ja jälkeen Malediivien lentomatkan yhden yön Amari Don Muang lentokenttähotellin perhehuoneessa. Perhehuoneen varaus onnistuu ainoastaan hotellin omilta kotisivuilta. Olimme edelleen tyytyväisiä hotelliin ja saimme säilyttää siellä ylimääräiset matkatavaramme maksutta Malediivien matkamme ajan.

-Lensimme Bangkokista Malediiveille Air Asialla. Lennot olivat ajallaan, palvelu ja ruuat hyviä. Jälleen kerran yksi erinomainen kokemus Air Asialta.

-Menimme Malediivien lentoasemalta iComTourin pikaveneellä hotellillemme Maafushille. Varasin matkat etukäteen heidän nettisivulta ja maksoin ne sieltä. Matkat sujuivat ongelmitta.

-Yövyimme Malediiveilla viisi yötä Kaani Village & Spa hotellissa. Huoneessamme olikin vain kolme vuodetta, joten pyysimme yhden lisävuoteen. Lisävuode maksoi vain 20 dollaria viideltä yötä. Hotellihintaan sisältyi aamiaisbuffet ja illallisbuffet ja alkoholittomat juomat. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Seuraavalla kerralla valitsisin kuitenkin Maafushilta samaan Kaani hotelliketjuun kuuluvan uudenkarhean KaaniGrand Seaview hotellin. Hotelleissa oli äärimmäisen ystävällistä henkilökuntaa!

-Teimme päiväretken Fihalhohi island resort hotelliin, joka sijaitsi omalla saarella. Jos menisin uudelleen Malediiveille, voisin yöpyä vaikka tällä resorttisaarella muutaman yön. Huoneen hinta oli meidän ajankohtana noin 120euroa/yö aamiasella ja puolihoidollakin alle 200e. Saarella ei ollut uima-allasta, jota olen aina pitänyt tärkeänä kriteerinä hotellille. Malediiveilla sitä ei kuitenkaan oikeasti tarvitse eikä kaipaa, sillä meri on niin upea.

- Palattuamme Bangkokiin kävelimme lentoasemalta lyhyen matkan putkea pitkin Amari Don Muang hotelliin. Yövyttyämme yhden yön vaihdoimme aamiaisen jälkeen kenttää Suvarnabhumille. Kenttien välinen maksuton bussikuljetus toimii edelleen ongelmitta. Matkaan meni aikaa tasan tunti.

-Suvarnabhumilla majoituimme ennestään tuttuun Novotel Suvarnabhumi hotelliin, jossa kaksi alle 16v lasta majoittuu ja syö aamiaisen maksutta. Saimme hienon huoneen, jossa oli ekstraleveä parivuode ja lisävuode. Käväisimme myös Bangkokin keskustassa, jonne pääsee Suvarnabhumilta nopeasti lentokenttäjuna/skytrain yhdistelmällä.

-Novotel Suvarnabhumin aamiainen alkaa jo kello 03:00, joten ehdimme käydä aamiaisella ennen Finnairin aamulennon lähtöä. Lentokentälle pääsee kävellen alikulkutunnelia pitkin tai hotellin maksuttomalla kuljetuksella.  

Kaikki reissumme hotellit ja siirtymiset yms. sujuivat ongelmitta. Jälkikäteen ajateltuna Malediivien reissu jäi kuitenkin liian lyhyeksi. Ajatus siitä, että Malediiveille saisi lentoja tarjouksista jopa alle 500 euron esim. Qatar Airwaysilla, Turkish airlinesillä tai Emirateksella houkuttelee kovasti. Jos en olisi käynyt aiemmin Malediiveilla saattaisin yhdistää matkaan ensin muutaman yön Maafushin Kaani Grand Seaview hotellissa ja sen jälkeen menisin snorklailemaan ja nauttimaan ylellisyyksistä Fihalhohi island resort hotellille. Malediivit saivat paikan meidän sydämissämme. Sinne on pakko palata. Luin eräästä Blogista, että Maafushin paikallissaarelle kannattaa mennä, jos haluaa maata rannalla kylki kyljessä muiden lomailijoiden kanssa ja kuunnella jumputtavaa musiikkia. En tunnistanut kesäkuista Maafushia näistä kommenteista. Maafushilla oli hyvinkin rauhallista kesäkuussa, jopa uneliasta, eikä rannalla ollut todellakaan ruuhkaa. Malediivien lisäksi myös Bangkokin osuus matkassamme jäi aivan liian lyhyeksi. Korjaamme tämän asian nyt jouluna, kun menemme kaupunkilomalle Bangkokiin reiluksi viikoksi.

Yksinäinen vene sandbankilla


tiistai 26. kesäkuuta 2018

Malediiveilta takaisin Bangkokiin

Samuel kysyi lentokoneessa, voimmeko mennä vielä uudelleenkin Malediiveille. Vastasin, että aivan varmasti!

Tänään meidän koko päivä meni matkustamiseen, joten tänne blogiinkaan ei ole juuri mitään päiviteltävää. Lähdimme Maafushin hotelliltamme hotellin pikaveneellä jo kello 8.00 Malediivien Velana lentoasemalle. Saavuimme lentoasemalle kello 9.00, joten meillä oli runsaasti aikaa ennen kello 12.25 lähtevää lentoamme. Kävimme kahvilassa välipalalla ja kulutimme aikaa kännyköitä tuijottaen ja tutkien lentoaseman vähäisiä shoppailumahdollisuuksia. Kauppojen vähyys ei haitannut meitä lentoasemalla eikä muutenkaan reissun aikana, sillä tarkoituksemme ei ollut viedä Malediiveilta kotiin mitään muuta kuin muistoja ja valokuvia. Niitä me saimmekin runsaasti mukaamme. 


Samuel viihtyi lentoaseman leikkipaikalla lähtöön asti. 

Lentomatka Air Asialla sujui taas erinomaisesti. Olemme lentäneet useita kertoja Air Asian kyydissä ja niin palvelu kuin kaikki muukin on aina sujunut hyvin ja lennot ovat lähteneet ajallaan. Matka Malediiveilta Bangkokiin kesti neljä tuntia, joten saavuimme Bangkokiin vähän ennen seitsemää paikallista aikaa. Matkalla oli runsaasti turbulenssia ja siitä tiedotettiin jo lähtiessä. Ennen Bangkokia saimme vielä ihailla ukkosen aiheuttamaan salamointia taivaalla. Lentomatkan jälkeen maahantulomuodollisuudet sujuivat nopeasti ja kävelimme katettua kävelysiltaa pitkin Amari Don Muang hotelliin, josta olin varannut meille perhehuoneen. Hotelliin sisäänkirjautuminenkin tapahtui pikavauhtia ja pääsimme lepäilemään huoneeseemme, Käväisimme illalla läheisessä 7elevenissä iltapalaostoksilla ja palasimme läpimärkinä hotellille kamalassa kaatosateessa. Tämä olikin ensimmäinen kerta tällä lomalla, kun jouduimme kunnon sadekuuron saartamiksi. Laitoimme vaatteet kuivumaan, söimme iltapalan ja kohta olisi tarkoitus käydä nukkumaan. Siinähän se päivä taas menikin, oikein mukavissa ja leppoisissa matkatunnelmissa. 

Tässä vielä lopuksi kuva tältä aamulta kun aina ystävälliset hotellin työntekijät veivät tavaramme ja saattoivat meidän veneelle. Kyllä oli palveluasenne kohdallaan hotellin väellä. Kirjoittelen vielä tarkemmin kokemuksiamme hotellistamme ja kustannuksista Malediivien matkan osalta kun pääsemme kotiin. 


Vierastin alussa vähän Malediivien ruokaa, mutta huomasin pian, että sehän oli tosi hyvää. Mas huni ja erilaiset curryt maistuivat aamupalallakin. 


torstai 21. kesäkuuta 2018

Lento Malediiveille

Aamiaistarjontaa Amarissa

Pitkä päivä taas takana, joten laitan pikapäivitykset tulemaan jotta pääsen itsekin nukkumaan. Olimme siis viime yön Bangkokissa Amari Don Muang hotellissa, jotta meidän oli helppo lähteä aamulennolla kohti Malediiveja. Nukuimme hyvät, mutta lyhyet yöunet Amarin ihanan pehmeissä vuodevaatteissa. Heräsin vähän jälkeen viisi ja aamutoimien jälkeen herättelimme lapsetkin ja menimme kuudeksi aamiaiselle. Myös hotellin aamiaishuone oli remontoitu viime kesän jälkeen. Amarissa on aina ollut erinominen aamiainen ja niin se oli tänäänkin. Harmi vaan kun kello 6 aamulla ja kiire ei oikein sovi yhteen kunnon aamiaisen kanssa, mutta ehdimme kuitenkin syödä ihan tarpeeksi. Jätimme kolme isoa matkalaukkua säilytykseen hotellille Malediivien matkan ajaksi ja kirjauduimme ulos hotellista. Kävelimme hotellin kävelysiltaa pitkin lentoaseman puolelle ja näimme taas Air Asian järkyttävän pitkät lähtöselvitys/bagdrop jonot. Eihän siinä muu auttanut kuin jäädä jonottamaan. Selvisimme lopulta noin 40 minuutin jonotuksella, joka on puolet vähemmän kuin mitä jonotimme Finnairin bagdropiin viime kesäkuussa Suvarnabhumilla. 

Viihtyisä aamiaisravintola

Lentomme Malediiveille lähti ajallaan. ja matka sujui muutenkin erinomaisesti. Olin tilannut etukäteen meille ruuat lennolle ja nekin maistuivat meille kaikille. Ruuathan näillä Air Asian lennoilla on todella edullisia, olisikohan ne maksanut 120thb per ruoka juomineen. Aikaisen herätyksen vuoksi olimme väsyneitä lennolla, joten siellä oli hyvä ottaa pienet unet niin neljän tunnin lentokin meni nopeasti. Loppumatkalla oli taas mukava seurailla upeita maisemia lentokoneen ikkunasta. 

Air Asian lento sujui jälleen hyvin

Malediiveille laskeutuvien koneiden matkustamo pitää myrkyttää ennen laskua

Upeita maisemia ennen laskeutumista


koneesta näkyi myös hienoja resortteja



Olin tilannut meille etukäteen iCom Toursilta lentokenttäkuljetukset pikaveneellä hotellisaarellemme Maafushille. Jouduimme odottelemaan jonkun aikaa venekuljetuksen lähtöä, mutta käytimme ajan hyödyksi mm. katselemalla maisemia ja tilasimme myös aina nälkäisille lapsille pizzan kentällä olevasta Pizza Companysta. Pikavene ajoi Maafushille Malediivien pääkaupungin Malen kautta. Kyyti oli aika hurjaa ja Samuel hihkui innosta. Matka kesti reilut puoli tuntia. 

Lentoaseman satama

Tällä veneellä matkasimme Maafushille

Tässä Samuel vielä lepuuttaa jalkojaan veneessä, hetken kuluttua hihkuttiin innosta kun mentiin kovaa.


 Olin jo etukäteen katsellut, että meillä taitaa olla aika huonoa tuuria näiden säiden suhteen ja siltä näytti myös paikan päällä. Ilma oli pilvinen, mutta onneksi ei satanut. Maafushilla oli ollut hieno aamupäivä, mutta kello 11.00 oli ollut rankka sadekuuro, ja siitä näkyi jäänteitä kaduilla koko loppupäivän. Hotellimme Kaani Village&Span edustaja oli meitä vastassa kun tulimme pikaveneellä rantaan ja hän kuskasi laukkumme kärryillä hotellille. Vastaanotto hotellilla on erinomainen. Saimme viileät pyyhkeet, mehua ja esittelyn hotellista ja retkistä. Vietyämme tavarat huoneeseemme lepäsimme hetken ja lähdimme uimaan saaren bikini beachille. Se on saaren ainoa ranta, jossa saa käyttää normaalia uimapukua. Ranta oli pieni, mutta kaunis. Snorklausmahdollisuudet rannalla olivat heikot, joten uiminen jäi aika lyhyeksi ja siirryimme hotellin pieneen uima-altaaseen uimaan. 

Saapuminen Maafushille

Meitä oltiin vastassa kärryjen kanssa.

Päivällä oli satanut vettä

Kuvia Bikini Beachilta

Mitenhän tuon palmun saisi kokonaan kuvaan?

Uimareita

Palmujen kuvausta pyyhkeen päällä maatessa

Olivian mielestä rannan hiekka oli ihanaa



Hotellin pieni uima-allas

 Hotellin huonehintaan sisältyy puolihoito, joten lähdimme heti kello 18.30 kun illallinen alkaa kävelemään rannalla sijaitsevalle Kaani Beach hotellille jossa illallinen tarjoillaan. Olin etukäteen lukenut, että Malediiveilla tai etenkään Maafushilla ruokailu ei ole mikään erityinen kokemus. Huonehintaamme sisältyvä buffetillallinen oli silti aivan hintansa arvoinen. Tarjolla oli alkukeittojen ja jälkiruokien lisäksi mm. salaatteja, riisiä, spaghettia, kanaa, dhalia ja jos ajattelee, että huonehintamme oli alle 100e per yö meidän perheeltä puolihoidolla, niin en olisi voinut enempää vaatia. Lisäksi juomat sisältyivät hintaan. Syötyämme palasimme hotellille ja käymme nukkumaan ajoissa, sillä lähdemme heti huomenna aamulla retkelle. Tänne Maafushille ei tulla laiskottelemaan, vaan täältä on hyvä lähteä lähiseuduille hakemaan kokemuksia ja niitähän Malediivit tarjoaa, jos vaan sää sallii... 

Samuel yrittää saada pojan palloa irti