keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Lastenkotikaupuki
Ps. Hauska juttu matkalta. Minua seurattiin huoltoaseman vessaan missä eräs nainen pyysi minua valokuvaan kanssaan...
Lähetetty Windows Phonesta
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Lastenkotivierailu
oli jotenkin pettynyt olo ja olin todella pessimistinen sen suhteen,
etta paasisimme ollenkaan kaymaan Olivian lastenkodissa. Tahan
vaikutti se, etta Samuel oppaamme jutteli tulomatkalla, etta kaikki
paikat ovat kiinni kolme paivaa Drogin boat festivalin takia ja emme
tapaisi ainakaan lastenkodin johtajaa. Meille luvattiin, etta
paasisimme lastenkotikaupungin isoon paalastenkotiin, mutta pieniin
yksikoihin joissa Olivia ja Kerttu olivat olleet emme paasisi ehka
ollenkaan kaymaan. Ajattelimme, etta mita ihmeen jarkea on matkustaa
tuhansia kilometreja lastenkotikaupunkiin jos emme paase edes kaymaan
siella. Paatimme, etta otamme vaikka taksin ja hurautamme
lastenkoteihin jos emme saa niihin vierailupaa.
No tuumasta toimeen ja lapset ylos kello 8 ja pikaisesti aamiaiselle,
koska meilla oli lahto lastenkotikaupunkiin kello 9. Samuel oppaamme
odottelikin jo meita alakerrassa kun tulimme kirjautumaan ulos
hotellista ja lahdimme saman tien korottelemaan kohti tuntematonta.
Olivia nukahti pian lahdon jalkeen bussiin ja nukkui neljan tunnin
paikkarit!!! Samuelin nukuttua vain noin tunnin verran. Samuel viihtyi
kuitenkin melko hyvin bussissa kun Kerttu jaksoi leikkia Sampan
kanssa, pelailla Ipadilla, katsella valokuvia jne. Myos Meeri otti
kunnon torkut. Mina kaytin matkan tuijottelemalla ulos ikkunasta
katselemalla maisemia. Tie jota kuljimme ehka noin 300-400km
Changshasta oli uuden oloinen erittain hyvakuntoinen nelikaistainen
maantie, joten matka taittui nopeasti. Matkalla oli aika samanlaisia
maisemia eli kauniita riisipeltoja. Vahan valia tien varrella oli
hevosenkenkamainen pengerrys, jossa kengan sisalla alhaalla oli
vesilammikko, sen ylapuolella muutama kerros riisiviljelmia ja
ylimpana asuintaloja. Talot eivat nayttaneet mitenkaan kurjilta
asumuksilta, vaan hyvin siististi hoidetuilta kodeilta. Muutenkaan
matkan varrella ei nakynyt mitaan erityisen ransistyneita taloja tai
likaa tai roskia, vaan teiden varret oli siististi hoidettu ja kaikki
paikat kunnossa kuten myos ne kaksi huoltoasemaa joilla pysahdyimme
matkan varrella.
Lastenkotikaupunkiin saavuttuamme kirjauduimme hotelliin joka oli
kaupungin paras. Hotelli on siisti ja parempi kuin osasin odottaa
vaikka onhan sita paremmissakin oltu. Hotellin ravintola oli kiinni
joten kavimme kadun toisella puolella syomassa kiinalaisessa
ravintolassa tai eipa taalla muita olekaan. Hotellin respasta oli
soitettu oppallemme ja kerrottu, etta menimme ravintolaan joten
oppaamme Sam riensi avuksemme ja teki meille ruokatilaukset. Ruoka oli
sita mita pyydettiin, mutta eihan se ole lahellakaan sita mita
suomalaiset kiinalaiset ravintolat tarjoilevat, eika pidakaan kun
Kiinassa ollaan. Ruokailu jai taas kevyeksi, mutta ihan ok lounas se
oli silti.
Syotyamme palasimme hotellille, jossa Sam ja lastenkodin johtaja
odottivat meita. Emme saaneet selville mihin lastenkotiin olimme
menossa ja kuvittelimme, etta lastenkoti on paikkakunnan paalastenkoti
jossa kumpikaan tytoista ei ole ollut. Lastenkotiin oli vajaan puolen
tunnin matka. Meidat ohjattiin sisaan neuvoteluhuoneeseen jossa meita
odotti hedelmapoyta ja Olivian paperit valmiina. Katselimme papereita
ja Olivian vauvakuvaa jota emme olleet nahneet aiemmin. Saimme myos
selville Olivian syntymapainon jota myoskaan emme ole aiemmin
tienneet. Yritimme kysella paasisimmeko kaymaan Olivian lastenkodissa
emmeka oikein paasseet selvyyteen missa olemme. Katselimme mukana
tuomiani valokuvia ja henkilokunta naki siella tuttuja lapsia samasta
lastenkodista. Kysyin onko hakuryhmamme kolme tyttoa lastenkodista
jossa olimme juuri vierailulla ja sain vastaukseksi, etta eivat ole.
Tassa vaiheessa tajusin, etta olimme Olivian lastenkodissa ja siihen
tuli selvyys myos meille hakumatkalla annetuista ison lastenkodin
kuvista silla emme olleet siella.
Ymmarrettyani ja varmistettuani asian kerroin heti Olivialle, etta
olimme hanen lastenkodissa vaikka olin kertonut aiemmin toisin. Suuri
helpotus valtasi itseni kun tajusin, etta olimme oikeassa paikassa.
Seurassamme oli muutama hoitaja ja lastenkodin johtaja ja luulen, etta
jotkut heista tunnistivat Olivian. Otimme varmasti sata valokuvaa ja
kysyimme muutamia kysymyksia henkilokunnalta, mutta tarkeinta oli
nahda Olivian huone jossa han oli asunut ensimmaisen vuoden
elamastaan. Olivian aikaan lastenkodissa oli noin 80 lasta ja nyt 50.
Olivian huoneessa asui Olivian lisaksi 5 lasta ja nyt jarjestysta oli
muutettu ja lapsia oli vain nelja huoneessa. Naimme paljon pienia
suloisia lapsia jotka odottivat perheeseen paasemista. Osa adoptoidaan
kotimaahan, osa kansainvalisesti ja jotkut eivat koskaan saa omaa
perhetta ja asuvat lastenkodissa. Lastenkodin lapsista suurin osa oli
erityistarpeisia, mutta minusta tuntuu jotenkin hassulta kutsua
nakemiamme lapsia erityistarpeiseksi kuten sita pienta poikaa joka
vaikutti hyvin fiksulta ja jolla oli leikattu huuli-suulakihalkio tai
niita kahta suloista tyttovauvaa, joista toisella oli leikkaamaton ja
toisella leikattu halkio. Minusta heidan ainoa nakyva erityistarve oli
saada perhe ja rakastavat vanhemmat. Sydanta riipi nahda naita
pikkuisia. Lastenkoti oli siisti, mutta lapset nayttivat olevan hyvin
omillaan. Kaikki oli hyvin pelkistettya. Muutama hiekkalelu nakyi
lattialla lasten keskella, mutta muuten leluja ei ollut. Kuitenkaan
lastenkodista ei saanut mitenkaan kurjaa vaikutelmaa, mutta
pelkistetyt seinat, lattiat, sylin ja lohdutuksen puute on kuitenkin
aika paljon pikkuisten elamassa.
Kierttelimme lastenkodissa ja Olivia, Samuel, Kerttu ja Meeri
silittelivat vauvoja. Oli janna huomata, etta myos Olivia joka ei
yleensa vauvoista valita silitteli mielestaan sopointa vauvaa. Tama
vauva oli juuri se jolla oli leikkaamaton halkio. En tieda miksi,
mutta minusta juuri halkiovauvojen silmat ovat erityisen kauniit ja
niissa on erityinen katse vai johtuuko se siita, etta kiinnitan
halkion vuoksi enemman huomiota silmiin...Lastenkodissa kiertelyn
jalkeen lahdimme syomaan henkilokunnan kanssa laheiseen ravintolaan.
Ruoka oli hyvin eksoottista, mutta siita kuvia siten myohemmin. Minun
osakseni jai pitaa kiitospuhe lastenkotivierailusta jonka opas Sam
kaansi kiinan kielelle. Olivia kirjoitti puheen ja mina yritin
parhaani mukaan kaantaa sita. Kerroin Olivian kiitokset lastenkodille,
etta saimme palata sinne ja kun tuli aika esittaa oma kiitos jouduin
vahan pyyhkimaan kyyneleita ja pitamaan taukoa. Tama oli kuitenkin se
hetki ja se paiva josta olemme haaveilleet ensimmaisesta Chanshan
matkasta eli tyttojen luovutustilaisuudesta asti. Nyt tama toiveemme
ja erityisesti Olivian toive totetutui ja palasimme hanen juurilleen.
Olemme aarimmaisen kiitollisia tasta mahdollisuudesta joka meille
tarjottiin. Olivia sai myos lastenkodin henkilokunnalta pienen lahjan
ja muistimme ottaa puun lehden lastenkodin sisapihalta mukaamme. Nyt
meilla on kaukaa haetut muistot sydantemme lisaksi muistojen kirjaan
liimattavaksi.
Syotyamme hyvastelimme lastenkodin vaen ja lahdimme bussilla kohti
hotellia. Paatimme lahtea viela pikaiselle kavelylenkille hotellin
ymparistoon. Samuelin rattaat jaivat bussiin joten emme viitseineet
lahtea kovin kauas. Pikaisen lenkin jalkeen olemme nyt vihdoin
kaymassa nukkumaan. Saa nahda miten uni tulee. Lahdemme huomenna
aamulla kello 9 kaymaan koko porukka Kertun lastenkodissa ja sitten
jossain vaiheessa paluumatkalle Changshaan. Olipa paiva, sydan on
pakahtua kaikesta tapahtuneesta ja en voi kuin kuvitella mita Olivian
mielessa liikkuu. Ainakin han vaikuttaa tyytyvaiselta ja on monesti
kehunut miten mukava on olla taalla.
Paluu Changshaan
Taalla sita ollaan Kiinan Changshassa. Tietokoneessa ei ole
suomalaisia kirjaimia, joten pahoittelut tasta kielesta. Teimme
aamulla Chongqingissa normaalit aamukuviot eli heratys umpivasyneena
heratyskellon soittoon yhdeksan aikaan ja sitten aamiaiselle.
Aamiaisen jalkeen aloimme pakkaamaan matkatavaroita kahteen mukaan
lahtevaan matkalaukkuun ja yhteen isoon jonka jatimme hotellille.
Pakkailuissa meni aika kauan aikaa silla huoneisto oli iso. Yhdessa
pienessa huoneessa pakkailu kavisi paljon nopeammin, mutta nyt olimme
ehtineet levitella tavarat hyvin lahjakkaasti ympari huoneistoa.
Pakattuani viimeiset tavarat katsoin kelloa ja se oli 11.54 ja huoneen
luovutus oli kello 12 joten ajoitimme pakkauspuuhat sopivasti. Olivia
ja Samuel katselivat elokuviaan eli pakkauspuuhat eivat juurikaan
rasittaneet heita. Hotellista uloskirjautuminen kesti kauan kun
selvittelimme maksuja ja tilasimme meidan perheelle paluukyydin
hotellille ensi perjantaiksi. Matkakumppani ovatkin menossa toiseen
hotelliin Chongqingissa.
Matka lentokentalle sujui nopeasti hotellin omilla autoilla. Olimme
kentalla niin aikaisin, etta lahtoselvitys ei ollut viela auki joten
suuntasimme ravintolaan syomaan. Ruokien tilaus oli tallakin kertaa
mielenkiintoinen kokemus. Ruokien nimet olivat kylla englanniksi,
mutta eihan se auta jos listalla lukee tyyliin "Chongqingin erikoinen"
ja ei tieda yhtaanmita annos sisaltaa ja jos asiasta kysyy saa
vastauksen kiinan kielella. Kaikki poytaan tuodut ruuat olivat
kuitenkin hyvia ja kaikki loysi syotavaa vaikka nama ruokailuhetket
ovatkin usein aika yllatyksellisia. Samuel oli kiukkuinen kuin
ampiainen koska hanen paivauniaikansa oli mennyt aikoja sitten ja
vasymys painoi kovasti. Lahtoselvitys ja lentokenttamuodollisuudet
menivat sujuvasti ilman pitempaa jonottelua. Koneessa paikkamme oli
viimeisella rivilla. Jonottaessamme omalle paikalle koneen kaytavalla
Tiina kysyi huomaanko miten meita tuijotetaan. En itse huomannut
mitenkaan tuijotuksia, mutta kun aloin katselle ymparilleni niin meita
todellakin tuijotettiin eli kaikki tuijotti kuin viimeista paivaa ja
taidamme koristaa nyt muutamien ihmisten kannykkakameroiden
albumeitakin. Eipa siella koneessa muita meidan nakoisia ihmisia
ollutkaan.
Lento oli aika pomppuista kyytia. Seka Samuel etta Olivia nukahtivat
kumpikin hyvin nopeasti nousun jalkeen. Tarjoiluna lennolla annettiin
juomista ja pahkinoita joka riitti hyvin niin lyhyelle lennolle.
Kentalla saimme nopeasti matkatavaramme ja Samuel eli Sam oppaamme oli
meita sovitusti vastassa lentokentalla. Kyselimme tytoilta muistavatko
he mitaan heidan edellisesta Changshan visiitista ja kyllahan me
tiesimme ettei heilla ole mitaan mielikuvia siita. Me aikuiset
yritimme kaivaa muistimme sopukoista edellisen reissun muistoja, mutta
tyttoja kiinnosti enemman ehtivatko he uimaan illalla hotellin
uima-altaalle.
Kavimme illalla viela pikaisesti laheisessa tavaratalossa. Tavaratalo
oli sama jossa teimme ostoksia juuri ennen tyttojen saamista lahes
kahdeksan vuotta sitten. Leluosasto oli aivan samanlainen kuin
viimeksi ja joitain leluja tunnistin valokuvien perusteella samoiksi
kuin silloin. Palatessammme kaupasta hotellille nain vihdoin ja
viimein kosmetiikkaliikkeen. Olen ollut suuressa pulassa pari viime
paivaa koska ripsivarini katosi Chongqingissa enka raaskinut ostaa
luksustavarataloista tai kentalta 400 yuanin ripsivaria. Toivottavasti
ostamani taikasauvaripsivari toimii edes nama muutamat paivat ja
pelastaa silta osin matkani. Hotelliin palattuamme menimme suomaan
hotellin ravintolaan. Ensin suunnittelimme menevamme hotellin
buffettiin joka oli taynna kaikenlaisia herkkuja, mutta 260 yuanin
henkilohinta muutti suunnitelmamme ja menimme ylakerran kiinalaiseen
ravintolaan. Paikka oli mukava ja ruoka hyvaa vaikka Samuel oli taas
melkoisen levoton. Syyksi paljastui nalka ja jano silla Samuelille ei
ruuat juuri maistu reissuissa ja pitka paasto kiristi pinnaa meilla
molemmilla. Ruokailun jalkeen lapset harjoittelivat vahan pikajuoksua
ravintolasalissa ja saikin siihen luvan koska siella ei ollut
lisaksemme ketaan muita syomassa.
Nyt kello lahentelee taas puoltayota ja olemme kaikki hereilla. Tama
tietaa sita, etta meidan on taas vaikea herata aamulla, mutta ei voi
mitaan. Huonejarjestelyista sen verrran, etta taalla Doltonissa
Samuelille oli onneksi pinnasanky huoneessa ja meille kolmelle jai
jaettavaksi kaksi levelaa sankya. Emmekohan me niihin mahdu vaikka
pieneltahan tama huone tuntuu Chongqingin Somersetin jalkeen. Jos uni
ei tule tanakaan yona kovin aikaisin niin nukutaan sitten kotona kun
olemme siella...
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Nettiyhteydet
Lähetetty Windows Phonesta
Odottelua
Lähetetty Windows Phonesta
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Sadesäässä
Sunnuntai 9.6.2013
Miksiköhän tämän reissun sään on noudatettava lähes kahdeksan vuoden takaista säätä kun olimme hakemassa tyttöjä kotiin? Tänään on satanut koko päivän, joten pandat jäi näkemättä ja olemme viettäneet aikaa puolen kilometrin säteellä hotellista. Olimme aamulla todella väsyneitä kun heräsin herätyskellon ääneen noin kello 8.45. Nukuimme yön hyvin lukuunottamatta sitä, että Samuel käveli tasaisin väliajoin sängyssä ja minä pelkäsin että hän tippuu unissaan laattalattialle. Emme saaneet Samuelille pinnasänkyä koska hän oli kuulemma liian iso (94cm) luulemme tosin, että todellinen syy oli se että pinnasängyt oli varattuna kuten meille ensin sanottiin. Ensi yönä laitamme Samuelin lattialle nukkumaan sohvatyynyjen päälle niin ei ainakaan tipu korkealta jos vierähtää lattialle. Jätimme Samuelin unipussin kotiin koska luulimme että täällä on kuuma, mutta hotellihuoneessakin on ilman ilmastointia viileää johtuen ehkä ulkoilman lämpötilasta joka on noin 24 astetta. Unipussissa Samuel ei olisi lähtenyt kävelemään unissaan, mutta kyllä sitä sikeää unta olisi riittänyt aamulla vaikka kuinka pitkään sillä lapset eivät ihan pieniin kolisteluihin heränneet.
Aamiainen oli ihan ok. Ei todellakaan yltänyt hienojen hotellien aamiaisen tasolle, mutta ei sieltä mitään tärkeää puuttunutkaan. Tapasimme aamiaisella matkaseuralaisemme ja sovimme vähän päivän ohjelmasta. Me lähdimme Carrefouriin shoppailemaan ja matkakumppanit suuntaisivat kävelykadulle koska kävivät jo eilen illalla Carrefourissa. Ostimme kaupasta pieniä ostoksia ja katsoimme valikoimaa sillä silmällä mitä voisimme ostaa kotiin vietäväksi maakuntareissun jälkeen. Olivialla tuli kesken kauppareissun maha kovasti kipeäksi ja lähdimme pikaisesti takaisin hotellille ihmeteltyämme hetken myynnissä olevia isoja sammakoita. Mitähän niistäkin voisi valmistaa?
Hotellilla huomasimme, että Olivialla oli pientä mahataudin poikasta ja myöhemmin myös Samuelilla ilmeni samoja oireita. Ei ihme kun Samuel on leikkinyt useasti vauvaa tämän matkan aikana ja konttailee lattioilla ja laittaa sen jälkeen sormet suuhun. Onhan ruokien bakteerikantakin erilainen kuin kotona, joten ei ihme kun maha siihen vähän reagoi. Tai toivottavasti kyse on vähäisestä reagoinnista. Ei olisi kivaa jos joku kunnon tauti iskisi. Levättyämme hetken huoneistossa päätimme uhmata sadetta ja varustauduimme sadekamppeisiin ja lähdimme kävelykadulle. Kävimme katselemassa hienoja tavarataloja ulkoapäin ja ihmettelimme tämän kaupunginosan siisteyttä. Olivia olisi halunnut mennä käymään läheisellä Luohanin temppelialueella ja varautui ottamaan siellä valokuvia, mutta kun menimme katsomaan aluetta niin siellä oli vain purkutöitä ja temppelin jäänteitä. Olimmekohan oikeassa paikassa? Samuel väsähti reissussa ja nukahti rattaisiin. Laitoimme rattaiden sadesuojan hiusnipsulla pussiksi ja Samuel otti pitkät päiväunet sateelta suojassa. Kävimme myös eräässä tavaratalossa joka oli täynnä lastenvaateliikkeitä mistä Olivia osti itselleen taas yhdet hienostelukengät.
Jonkin aikaa kierreltyämme ja ihmeteltyämme menimme pizza Hutiin syömään. Ruuan tilaus oli hauskaa kun tarjoilija osasi vain muutaman sanan englantia, mutta yritystä kyllä löytyi ja saimme juuri ne ruuat ja juomat jotka halusimmekin. Minä tilasin juustoreunallisen kasvispizzan ja Tomi ja Olivia söivät pepperonipizzaa. Pizzat oli oikein hyviä ja etenkin Olivia tykkäsi kovasti. Jaksoimme syödä ehkä puolet pizzoistamme ja loput pyysimme mukaan. Yritin ensin selittää elekielellä, että haluaisimme pizzat mukaan näyttämällä pizzaa, minua ja ulospäin. Sitten selitin take awayta ja lopulta tarjoilija sanoi hymyillen kuin hangonkeksi, että "take out, i know" ja niin me saimme loput pizzat laatikossa mukaan ja kaikki oli tyytyväisiä. Syömisen jälkeen Samuel heräili rattaissa ja ilmoitti haluavansa jäätelöä. Valitsimme jätskipaikaksi läheisen KFC:n. Olivia syötti Samuelille pehmiksen kun ei itse halunnut jäätelöä. Olivia leikki lusikan kanssa, että "täältä tulee lentokone". Samuel tokaisi siihen, että "ei se mikään lentokone ole, se on lusikka jolla sinä syötät minua". Niinhän se oli. Jätskien jälkeen lapset leikkivät vielä KFC:n leikkipaikalla hetken aikaa. Huomasimme tavaratalossa ison Hoplop tyylisen leikkipaikan, mutta käänsimme Olivian kanssa yhteisymmärryksessä Samuelin huomion muualle, ettei hän huomaisi leikkipaikkaa ja vaatisi sinne ja onnistuimme.
Aamupala
Lähetetty Windows Phonesta
lauantai 8. kesäkuuta 2013
Chongqingissa
Lauantai 8.6.2013
Kylläpäs tänään on ollut pitkä päivä ja taidan tietää siihen syynkin eli yhden yön unet jäi itseltäni väliin. Tomin ja lasten päiväunien jälkeen lähdimme matkakumppanien kanssa ulkoilemaan. Tarkoitus oli mennä ostoksille läheiseen Carrefour tavarataloon ja sen jälkeen syömään jonnekin ravintolaan. Muutimme kuitenkin suunnitelmia ja suuntasimme ensin syömään lähes ensimmäiseen matkan varrella olleeseen ravintolaan. Paikka oli hotpot ravintola ja niitähän riittää täällä Chongqingissa. Meillä oli pienoisia vaikeuksia ruokien tilauksen kanssa koska kukaan meistä ei ollut ennen syönyt hotpottia. Olin lukenut netistä, että hotpot ravintolassa tilataan erilaisia lihoja, kasviksia, nuudeleita yms. ja niitä keitetään liemessä joita on eri vahvuisia. Vaikka saimme englanninkielisen ruokalistan, se ei hirveästi auttanut koska emme tienneet esim. mitä luuttomat kanankoivet ovat. Valitettavasti tämä selkisi vasta ruokapöydässä kun saimme lautasellisen kananvarpaita kynsineen, huh huh. Tilasimme puoliksi tulisen hotpotliemen vaikka olisimme halunneet miedon, mutta kun ei sitä yhteistä kieltä löytynyt. Valinta osui kuitenkin oikeaan, sillä eteemme tuotiin liemi, jonka keskellä oli tulinen liemi ja reunalla mieto.
Meidän ruokailu tuskin onnistui kaikkien etikettien mukaan, mutta me toteutimme sen suunnilleen näin. Ensin tiputtelimme ruoka-aineet hotpotliemeen ja sitten nostimme niitä reikäkauhalla omaan kuppiin jossa oli jotain seesamiöljypohjaista lientä. Touhu ei ollut mitenkään siistiä, sillä liemet valuivat kasvojen ja sormien lisäksi vaatteille. Ainiin ja syöminen toteutettiin tietenkin puikoilla, koska haarukat oli täysin tuntematon käsite ja omat kertakäyttövälineeni jäivät hotellille. Kaikenkaikkiaan ruokailu oli minusta hieno kokemus ja haluan ottaa tämän hotpot ruokailun vielä uusiksi Chongqingin loman aikana. Minusta näytti ravintolassa jopa siltä, että tytöt nauttivat eniten ruuasta ja uskalsivat ennakkoluulottomasti maistella uusia makuja. Ruuat oli erilaisia kuin Suomen kiinalaisissa ravintoloissa. Katkarapukakut oli pitkulaisia taikinanyyttejä ja riisikakutkin oli outoja valkoisia leveitä pötkylöitä. Kiva kun emme suunnanneet ensimmäiseen mäkkäriin vaan uskalsimme mennä tähän ravintolaan vaikka ruokailun jälkeen olikin aika kevyt olo, sillä ruoka oli aika kevyttä eikä sitä tullut syötyä liikaa puikoilla. Ravintola taisi olla melko suosittu, sillä illalla se oli tupaten täynnä. Hinta oli edullinen. Meidän kahdeksan ruuat ruokajuomineen maksoi noin 26 euroa.
Ruokailun jälkeen menimme rantakadun rinteeseen olevalle ravintola ja ostosalueelle. Alue on rakennettu moneen eri kerrokseen. Yhdessä kerroksessa on paikallisia käsitöitä, yhdessä ravintoloita, yhdessä taidetta ja yhdessä mm. kabareeteatteri, jonne Olivia olisi tietysti halunnut heti mennä. Kerroksia taisi olla yhteensä 10. Kiertelimme kojuja ja lapset tekivät tietysti pieniä ostoksia. Olivia osti itselleen ihanan karvaisen pandalippiksen ja Samuel sai karvattoman version. Tytöt viihtyvät hyvin yhdessä ja Samuel yrittää pysyä vahdissa mukana. Olivia jaksoi hienosti kierrellä kojuissa, mutta Samuelia painoi matkaväsymys. Ennen hotellille paluuta istahdimme myös länsimaalaisen oloiseen irkkupubiin iltadrinkeille ja lapset söivät jätskit ja nachoja. Syömisen aikana alkoi sääennusteen mukaisesti ukkostaa ja sataa vettä. Meidän sateenvarjot olivat jääneet hotellille, joten kävelimme hotellille kaatosateessa. Kastuminen oli oikeastaan ihan mukavaa ja sain Oliviankin innostumaan ajatuksesta, että sadevesi kaunistaa eikä lämmin sade haittaa mitään. Carrefour oli pakko jättää väliin koska olimme ihan likomärkiä ja ostimme vain kadulta kolme pulloa vettä ja palasimme hotellille. Hotellilla Olivia meni suoraan kylpyyn ja minä laitoin märät vaatteet huoneen pyykinpesukoneeseen. Aika uskomatonta kun tunnin päästä minulla oli puhtaat ja kuivat vaatteet odottamassa käyttöä, sillä pesukone pesee ja kuivaa vaatteet automaattisesti. Huippuhieno kone, olisipa kotona samanlainen. Nyt Samuel nukkuu jo ja Oliviakin taitaa suunnitella nukkumaan menoa. Kunnon unet ja huominen päivä odottaa. Huomiseksi on luvattu kovaa sadetta, joten muutamme luultavasti suunnitelmia ja jätämme eläintarhan ensi viikolla ja lähdemme ehkä vaikka ajelemaan kaapelivaunulla tai jotain muuta mukavaa. Huomiseen, moikka!
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Ni hao
Laskeuduttuamme hotellilta etukäteen kahdeksalle henkilölle ja matkatavaroille tilattu kyyti osoittautui tila- autoksi, jonne mahtui puolet porukastamme. Kuski soitti kai lisäapua koska melko pian saimme toisen auton hätiin. Mielenkiintoista kun heti törmäsimme tähän tosiasiaan että meillä ei ole yhteistä kieltä. Asiat silti järjestyivät pienen odottelun jälkeen ja olemme nyt lepäilemässä täällä hotellilla. Loppupäivästä sitten lisää kuulumisia illalla:D
Lähetetty Windows Phonesta
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Matkasuunnitelma Kiinaan
Kiina 7.6.-18.6.2013
7.6 Perjantai, Helsinki-Chongqing
- Lento Helsinki- Chongqing Finnairin sinivalkoisin siivin. Lennolle varattu etukäteen eturivin istumapaikat ja lapsille lastenateriat.
8.6. Lauantai, Chongqing
- Saapuminen Chongqingiin
- Siirtyminen keskustaan hotelli Somerset Jienfangbei hotelliin. Varattu kuljetus hotellille.
- Majoittuminen hotellille, tavaroiden purkua ja lepoa matkan jälkeen.
- Käynti läheisessä Carrefour tavaratalossa, syömässä, katselemassa keskustassa/Yangztse joella ja illalla uimaan hotellin uima-altaalle jos jaksamme.
9.6 Sunnuntai, Chongqing
- Chongqingin eläintarha. Matkat kuljemme metrolla, Line 2, pysäkki Dongwuyuan (Zoo)
- Tavaroiden lajittelu huomista maakuntamatkaa varten. Kaksi laukkua mukaan Changshaan ja kaksi laukkua jää säilytykseen Chongqingiin hotelliin.
10.6 Maanantai, Chongqing-Changsha
- Huoneen luovutus kello 12.00 ja siirtyminen lentokentälle ja tavaroiden luovutus. Lento Chongqing-Changsha. Saumuel opas túlee vastaan lentokentälle.
- Majoittuminen Olivian hakumatkalta ennestään tuttuun Dolton hotelliin.
- Syömään hotellin ravintolaan tai hotellin lähistölle ja uimaan illalla jos jaksamme.
11.6 Tiistai
- Lähtö aamulla aikaisin Olivian lastenkotipaikkakunnalle (jonka nimeä en tule julkisesti kirjoittamaan tänne blogiin). Matka kestää useita (n. 7) tunteja.
- Majoittuminen hotelliin ja vapaata ohjelmaa illalla
12.6 Keskiviikko, Dragon boat festival päivä
- Vierailu Olivian lastenkodissa
- Kiertoajelu lastenkotikaupungissa
- Jos kaupungissa on Dragon boat festivaaliin liittyviä tapahtumia, käymme katsomassa niitä
- Paluu takaisin Changshaan
13.6. Torstai, Changsha
- Käynti Martyrs parkissa tai Orange Islandilla sekä käynti Wallmartissa ja kävelykeskustassa
14.6. Perjantai, Changsha-Chongqing
- Lento Changsha-Chongqing
- Majoittuminen tuttuun Somerset hotelliin, pyydetään tavarat säilöstä ja pestään huoneen pesukoneella tarvittaessa pyykit.
15.2 Lauantai, Chongqing
- Shoppailua ja näköaloja Yangtze river cabel carin kyydissä
- Illalla risteily Yangtze joella. Lähtö Chaotiamenin satamasta.
16.2 Sunnuntai, Chongqing
- Nähtävyyksiin tutustumista; Three gorges museum ja The great hall of temple
- Luohan temple
17.2 Maanantai, Chongqing
- Chongqingin vanhakaupunki, Ci Qi Kou. Matkat kuljemme metrolla, Line 1, pysäkki Ciqikou.
18.6. Tiistai Chongqing
- Siirtyminen aamiaisen jälkeen Chongqingin lentokentälle, josta suora lento Helsinkiin Finnairin sinivalkoisin siivin.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Kotimatkalla
Louis Tavern lounge
Lentokentällä menimme suoraan lähtöselvitykseen viemään matkatavaroita. Aurinkomatkojen opas kierteli jonossa ja etsi vapaaehtoisia jäämään Bangkokiin odottamaan huomista lentoa, koska tämä lento oli ylibuukattu. Jos paikkoja olisi ollut nejä, olisimme ehdottomasti ilmoittautuneet vapaaehtoiseksi, mutta paikkoja oli vain kaksi. Mummo ja vaari suostuivat diiliin eli mm. 600 euroa/henkilö, hotellit, ruuat ym. korvausta lennon viivästymisestä ja lähtivät ruokailemaan Finnairin piikkiin. Me pääsimme taas lasten kanssa sujuvasti priority linjaa pitkin pitkien jonojen ohi turva- ja passintarkastukseen ja nämä muodollisuudet kesti ehkä pari minuuttia. Kävimme tekemässä verovapaassa myymälässä muutamia ostoksia ja menimme Finnairin lähtöportin vastapäätä olevaan Louis Tavernin loungeen. Me pääsemme Tomin kanssa sinne maksutta, mutta meidän olisi pitänyt maksaa lapsista 50dollaria. Sanoimme, että menemme vuorotellen koska emme maksa lasten sisäänpääsystä niin paljoa. Ystävällinen virkailija sanoi sitten, että senkun menette kaikki eikä laskuttanut lapsista mitään. Söimme loungessa leipiä, hedelmiä ja joitain leivonnaisia sekä joimme kahvia ja virvokkeita. Samuel maistoi kanakeittoa mutta ei halunnut syödä sitä koska tarjolla oli myös sipsejä ja muita herkkuja. Meille tuli taas kiire lähtöportille kun huomasimme seinältä lähtevien lentojen taululta, että lennollemme oli ”final call”. Ei muuta kun tavarat ja lapset mukaan ja reippailimme portille, jossa suurin osa oli jo mennyt koneeseen. Juuri kun olimme menossa lähtöportille vaari soitti, että he mahtuivatkin koneeseen ja heitä oltiin saattamassa priority linjaa pitkin lähtöportille. Toisaalta harmi kun korvaus ja lisäloma jäi saamatta, mutta toisaalta ihan hyvä kun pääsivät matkaan kun olivat jo tämänpäiväiseen lentoon asennoituneet. Jäimme lähtöportilla jonon häntäpäähän ja vähän harmitti se, että tiesimme kaikkien iltalehtien ja iltasanomien jo menneen. Onneksi kysyin äsken koneessa löytyisikö lehtiä vielä jostain ja sainkin businessluokan ylijäämälehden luettavaksi. Kiva nähdä vähän uutisia ja säätiedotus. Kone lähti Bangkokista ajallaan tai ehkä jopa vähän etuajassa ja kerrankin näin päin. Yleensä meillä on aina joitain viivytyksiä matkallamme...
Aika upeat maisemat matkalla...
Alkumatka täällä koneessa meni taas syöden. Lapset saivat etukäteen tilatut lastenateriat ja minä oman kasvisateriani. Vaikka tilasimme vain Samuelille etukäteen lastenaterian, niin tilaus oli laitettu kuitenkin molemmille lapsille ja näin myös Olivia sai ruuan yhteydessä pillimehun, suklaata ja vähän ”lapsellisemman” ruuan eli perunoita ja kanafileitä kun aikuisille oli nuudeleita ja kanaa. Finnairin nettisivulla lukee, että mannerten välisten lentojen turistiluokkaan voi tilata maksuttaman lastenaterian 2-5 vuotiaille, mutta näköjään sen saa myös vanhemmallekin. Täällä koneessa on aika paljon lapsia ja lähes kokoajan joku lapsi kiukuttelee jossain päin. Itseäni se ei haittaa yhtään mitään, kyllähän tänne ääniä mahtuu. Samuel kiukkusi väsymystään ennen päiväunia ja huusi suoraa huutoa muutaman minuutin ennen kuin nukahti. Jännä, että hänellä on aina tämä sama kuvio eli huuto ennen päikkäreitä. Huuto väsyttää niin, että sen jälkeen on hyvä nukahtaa. Samuel nukkui pitkät unet. Jos katsoin oikein kellosta niin reilut kaksi tuntia. Nyt Olivia puolestaan nukkuu ja kyllähän se nukkuminen onkin hyvä tapa viettää aikaa täällä koneessa. Samuel katselee Fröbelin palikoita DVD soittimesta ja toivon, että loppumatkakin menee yhtä hyvin kuin tähän asti. Olen niin onnellinen tästä eturivin paikasta Samuelin kanssa ja mietin miten selviäisimme jos istuisimme tuolla keskelllä, sillä minun olisi todella vaikea esimerkiksi saada Samuel uskomaan, että edellä olevaan penkkiin ei kosketa ja pöytää ei voi availla ja sulkea. Maksan jatkossakin erittäin mielelläni nämä neljäkymppiset eturivin paikoista.
Hyvä, että lapsilla oli omat soittimet mukana lennolla. Finnairin koneen lastenohjelmatarjonta oli mielestäni aika surkea eikä yksikään ohjelmista ollut suomenkielinen. Koneseen oli myös jaettu vääränlaiset kuulokkeet joten ääni kuului vain toisesta korvasta. Tässä alla kuvat lastenohjelmatarjonnasta.
Pakko tunnustaa, että minua harmittaa todella paljon kun loma on loppunut. Tuskaa lievittää onneksi tieto siitä, että pakkailemme jo kolme kuukauden päästä uudelleen laukkuja ja pääsemme tänne samalle suunnalle. Silloin tiedossamme on erittäin jännittävä matka Olivian lastenkotiin, jossa emme ole koskaan ennen päässeet käymään ja mistä Oliviallakaan ei ole mitään muistikuvia. Pitääkin tilata vedenkestävät ripsivärit ennakkotilauksella koneeseen odottamaan kuten tein tällekin reissulle, mutta silloin vedenkestävyyttä tarvitaan ehkä muistakin syistä kuin lämpimistä keleistä.
Tässä vaiheessa koti on jo lähellä...
Laskeskelin äsken paljonko matkamme tuli maksamaan perheeltämme kaikkine hotelleineen (21 yötä), lentoineen ja kuljetuksineen ja sain summaksi noin 5120 euroa. The Sands hotellimme Khao Lakissa oli aika kallis ja jos olisimme valinneet sen tilalle jonkun kolmen tähden keskitasoisen hotellin, olisimme päässeet noin 500euroa halvemmalla. En ole katsonut mitä kolmen viikon valmismatka olisi maksanut meiltä neljältä, mutta uskon että pääsimme vähän halvemmalla ja saimme ainakin räätälöityä juuri sellaisen matkan kuin halusimme.
Lopuksi vielä kiitos kaikille reissuamme seuranneille ja matkassamme virtuaalisesti mukana olleille. Kiva nähdä taas livenä teitä kaikkia ihania ystäviä ja erityisterkut molempien lasten kummeille ja kummien lapsille :)
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Lumpini puistossa
Ulkona oli jälleen tolkuttoman kuuma kuten täällä Bangkokissa yleensäkin on näin aurinkoisena päivänä. Pysähdyimme heti puiston portille ostamaan juomisia. Minä ostin kookoksen ja Tomi mustikka Fantaa. Tämä mustikka Fanta osoittautui erittäin hyvänmakuiseksi juomaksi kuten mansikka Fantakin jota joimme nyt illalla mäkkärissä. Ensimmäiset eläimet joita näimme puistossa oli kilpikonnat joita oli runsaasti lammessa ja sen rannalla. Ihailtuamme kilpikonnia Tomi ja Olivia lähtivät puolen tunnin polkuveneajelulle ja me muut menimme leikkipaikalle, jonka Samuel bongasi heti sisään päästyämme. En ymmärrä miten lapset jaksavat leikkiä valtavassa helteessä ja kiipeillä telineillä eikä kuumuus näytä vaivaavan heitä ollenkaan. Leikkipaikalla oli muutamia muitakin perheitä ja näimme puistossa myös perheen, jota olivat ilmiselvästi adoptiomatkalla ja kulkivat pienen, ehkä noin 2-vuotiaan pikkupojan kanssa puistossa. Perhe tuijotteli meitä pitkään, mutta eivät tulleet juttelemaan sillä he olivat menossa eri suuntaan. Samuelia luullaan täällä yleisesti thaiksi luultavasti siksi, koska hänellä on pyöreät silmät eikä häntä osaa siksi suoraan tunnistaa kiinassa syntyneeksi. Enpä minä osaa itsekään näitä aasialaisia tai muitakaan luokitella mistä maasta kukin tulee.
Lumpini puisto on ihanan rauhallinen paikka keskellä Bangkokia. Siellä ei kuitenkaan ole mielestäni samanlaista kauneutta kuin kiinalaisissa puistoissa, mutta hieno paikka se oli silti. Ehkä aikaisin aamulla tai illalla kun puistossa on voimistelijoita ja vähän siedettävämpi lämpötila liikkua, puisto pääsisi oikeuksiinsa. Tässä muutamia kuvia puistosta ja sen asukeista.
Olivia viilenteli itseään puiston sadettajissa niin, että vaatteet kastuivat läpimäriksi. Vaatteilla ei voinut mennä ilmastoituun ravintolaan syömään, joten jouduimme ostamaan kadulta uuden paidan jonka Olivia puki ravintolan vessassa päälle. Samuel nukahti heti puistosta tultuamme rattaisiin ja nukkui noin tunnin päikkärit heräten juuri kun olimme lähdössä Sala Daengin ilmajuna-asemalle. Matkasimme ilmajunalla kahden pysäkin välin Surasakiin, joka on lähinpänä hotelliamme. Matka maksoi 20THB/hlö.
Olen miettinyt ja katsellut tälläkin matkalla näitä Bangkokin hotelleja ja sitä minne menisimme seuraavalla reissulla. Olemme majoittuneet aiemmin Montien Riversidessä, Pantip Courtissa, täällä Novotel Fenix Silomilla ja kolme? kertaa Naraissa. Surasakin ilmajuna-asemaan yhteydessä oleva Eastin grand hotelli olisi loistavalla paikalla, mutta hinta on aika kova kahden hengen huoneesta. Muitakin vaihtoehtoja olisi mielessä kuten Siamin Novotel, mutta kaikissa on joitan pieniä miinuspuolia ja jos ei muuta niin hinta. Onneksi tykkään tutkia netistä tätä hotellitarjontaa ja ehkä joskus keksin sen helmen jonne haluan mennä uudelleen. Näin äkkiseltään ajateltuna paras vaihtoehto olisi ilmajunapysäkin ja keskustan lähellä oleva hotelli, isot huoneistot, hyvä aamiainen ja uima-allas ja hinta olisi max. tämä 80euroa/yö aamiaisineen jonka maksamme tästä sviitistä.
Hotellille saavuttuamme pakkailin vähän tavaroita ja lähdin lasten kanssa uima-altaalle, missä vaarikin oli lepäilemässä. Uimme jonkin aikaa ja katselin miten hyvin Olivia on oppinut uimaan tämän loman aikana. Uituamme palasimme huoneeseemme ja jatkoin pakkailua. Hotellin henkilökuntaa kävi kysymässä haluammeko, että he tulevat laittamaan huoneemme yökuntoon ja tarvitsemmeko muita palveluja. Kieltäydyin hymyillen tarjouksesta, sillä minusta tuntuu niin hassulta että joku tekisi tuollaisia asioita puolestamme vaikka se kuuluukin huoneemme hintaan.
Illalla kävimme vielä Tomin ja Samuelin kanssa pikaisesti läheisessä Robinson ostoskeskuksessa. Huomasin kesken reissun, että kello oli jo puoli yhdeksän ja olin sanonut laittavani lapset yhdeksältä nukkumaan. Meidän piti jättää haaveilemani Swenssen käynti väliin ja palata hotellille koska aikamme käy vähiin. Nyt suurin osa tavaroista on pakattu, mutta ei lähellekään kaikki. Huomenna olisi kotiin lähtö edessä. Olemme tilanneet pikkubussin noutamaan meidät kello 8.00 ja lentomme Suomeen lähtee kello 10.50. Ei varmaan ole mikään yllätys, että en haluaisi lähteä täältä pois. Kuitenkin tiedän, että etenkin lapset kaipaavat arjen rutiineja; Olivia kaipaa ystäviään ja Samuel kotia. Onneksi tiedän, että palaamme tänne. Ehkä jo tänä vuonna. Huomenna on kuitenkin edessä kotimatka ihanien lomamuistojen kera...
torstai 28. helmikuuta 2013
China town, Asiatique ja Cabaree
Tänään kävimme Tomin ja Samuelin kanssa China townissa ostoksilla Olivian jäädessä mummon ja vaarin kanssa hotellille. Shoppailureissu sujui hyvin. Teimme matkat jokiveneellä, vaikka mietin taas onko mitään järkeä änkeä rattaiden ja lapsen kanssa täpötäyteen huojuvaan ja laituriin hakkaavaan veneeseen. Hyvin me kuitenkin selvisimme jälleen kerran ja vältimme maanteiden ruuhkat ja säästimme muutaman bahtin. Jokivenematkat maksoivat 15THB/suunta. Hotellimme on aivan Silom kadun joen puoleisessa päässä, joten rantaan oli vain lyhyt kävelymatka.
Samuel oli tyytyväinen rattaissa ja nukkui niissä päiväunet kaiken hulinan ja tungoksen keskellä. Olemme jo tottuneet rattaiden työntelyyn jopa Soi Wanitin tungoksessa keskellä China townia, joten niiden kanssa kulkeminen ei ole ongelma jos asenne on kohdallaan. China Towniin ollaan avaamassa uutta ostoskeskusta tai käsittääkseni siellä ei ole ennen edes ollut tällaista ostoskeskusta mäkkäreineen. Vaikka kaupat eivät olleet vielä auki, kävimme tutustumassa paikan vessaan. Tämä vessallinen paikka onkin tervetullut China towniin, koska siellä on aina ollut hankala löytää WC. Teimme China townissa muutamia ostoksia, mutta tälläkään kertaa en joutunut minkään ostoshysterian valtaan. Kierreltyämme muutaman tunnin lähdimme suunnistamaan joen rantaan ja jokiveneelle, jolla palasimme Orientalin laiturille ja siitä kävelimme lyhyen matkan takaisin hotellille. Olivia oli käynyt hotellin altaalla uimassa mummon ja vaarin kanssa. Saa nähdä ehdinkö minä uimaan kertaakaan täällä Bangkokissa kun tämä lomailu on niin kiireistä.
Jokiveneen odottelua...
China townia, yläkuvassa Soi Wanit ja ihmeen rauhallinen kohta tiestä...
Tässä kuva hotellistamme Novotel Fenix Silomista...
Palattuamme hotellille päätimme, että lähdemme tänään käymään Calypso Cabareessa ja kävimme ostamassa liput alakerran matkatoimistosta. Hinnaston mukainen hinta olisi ollut 1200THB, mutta matkatoimisto myi lippuja 800THB:n hintaan. Virkistyttyämme suihkussa lähdimme jälleen kohti rantaa, josta Asiatiquen maksuton shuttle vene kuskaa ihmisiä Asiatiqueen, jossa Calypso Cabareekin sijaitsee. Tapasimme rannassa myös Janin, joka tuli kanssamme Cabareeseen. Söimme pikaisesti Pizza Companyssa pizzat ennen Cabareen alkua.
Asiatiquen maailmanpyörä...
Tässä vielä kuva lopen uupuneesta Oliviasta rattaisiin nukahtaneena...







