Lastenkotivierailu

Herasin tanaan aamulla ennen kellonsoittoa noin kello 6.45. Minulla
oli jotenkin pettynyt olo ja olin todella pessimistinen sen suhteen,
etta paasisimme ollenkaan kaymaan Olivian lastenkodissa. Tahan
vaikutti se, etta Samuel oppaamme jutteli tulomatkalla, etta kaikki
paikat ovat kiinni kolme paivaa Drogin boat festivalin takia ja emme
tapaisi ainakaan lastenkodin johtajaa. Meille luvattiin, etta
paasisimme lastenkotikaupungin isoon paalastenkotiin, mutta pieniin
yksikoihin joissa Olivia ja Kerttu olivat olleet emme paasisi ehka
ollenkaan kaymaan. Ajattelimme, etta mita ihmeen jarkea on matkustaa
tuhansia kilometreja lastenkotikaupunkiin jos emme paase edes kaymaan
siella. Paatimme, etta otamme vaikka taksin ja hurautamme
lastenkoteihin jos emme saa niihin vierailupaa.

No tuumasta toimeen ja lapset ylos kello 8 ja pikaisesti aamiaiselle,
koska meilla oli lahto lastenkotikaupunkiin kello 9. Samuel oppaamme
odottelikin jo meita alakerrassa kun tulimme kirjautumaan ulos
hotellista ja lahdimme saman tien korottelemaan kohti tuntematonta.
Olivia nukahti pian lahdon jalkeen bussiin ja nukkui neljan tunnin
paikkarit!!! Samuelin nukuttua vain noin tunnin verran. Samuel viihtyi
kuitenkin melko hyvin bussissa kun Kerttu jaksoi leikkia Sampan
kanssa, pelailla Ipadilla, katsella valokuvia jne. Myos Meeri otti
kunnon torkut. Mina kaytin matkan tuijottelemalla ulos ikkunasta
katselemalla maisemia. Tie jota kuljimme ehka noin 300-400km
Changshasta oli uuden oloinen erittain hyvakuntoinen nelikaistainen
maantie, joten matka taittui nopeasti. Matkalla oli aika samanlaisia
maisemia eli kauniita riisipeltoja. Vahan valia tien varrella oli
hevosenkenkamainen pengerrys, jossa kengan sisalla alhaalla oli
vesilammikko, sen ylapuolella muutama kerros riisiviljelmia ja
ylimpana asuintaloja. Talot eivat nayttaneet mitenkaan kurjilta
asumuksilta, vaan hyvin siististi hoidetuilta kodeilta. Muutenkaan
matkan varrella ei nakynyt mitaan erityisen ransistyneita taloja tai
likaa tai roskia, vaan teiden varret oli siististi hoidettu ja kaikki
paikat kunnossa kuten myos ne kaksi huoltoasemaa joilla pysahdyimme
matkan varrella.

Lastenkotikaupunkiin saavuttuamme kirjauduimme hotelliin joka oli
kaupungin paras. Hotelli on siisti ja parempi kuin osasin odottaa
vaikka onhan sita paremmissakin oltu. Hotellin ravintola oli kiinni
joten kavimme kadun toisella puolella syomassa kiinalaisessa
ravintolassa tai eipa taalla muita olekaan. Hotellin respasta oli
soitettu oppallemme ja kerrottu, etta menimme ravintolaan joten
oppaamme Sam riensi avuksemme ja teki meille ruokatilaukset. Ruoka oli
sita mita pyydettiin, mutta eihan se ole lahellakaan sita mita
suomalaiset kiinalaiset ravintolat tarjoilevat, eika pidakaan kun
Kiinassa ollaan. Ruokailu jai taas kevyeksi, mutta ihan ok lounas se
oli silti.

Syotyamme palasimme hotellille, jossa Sam ja lastenkodin johtaja
odottivat meita. Emme saaneet selville mihin lastenkotiin olimme
menossa ja kuvittelimme, etta lastenkoti on paikkakunnan paalastenkoti
jossa kumpikaan tytoista ei ole ollut. Lastenkotiin oli vajaan puolen
tunnin matka. Meidat ohjattiin sisaan neuvoteluhuoneeseen jossa meita
odotti hedelmapoyta ja Olivian paperit valmiina. Katselimme papereita
ja Olivian vauvakuvaa jota emme olleet nahneet aiemmin. Saimme myos
selville Olivian syntymapainon jota myoskaan emme ole aiemmin
tienneet. Yritimme kysella paasisimmeko kaymaan Olivian lastenkodissa
emmeka oikein paasseet selvyyteen missa olemme. Katselimme mukana
tuomiani valokuvia ja henkilokunta naki siella tuttuja lapsia samasta
lastenkodista. Kysyin onko hakuryhmamme kolme tyttoa lastenkodista
jossa olimme juuri vierailulla ja sain vastaukseksi, etta eivat ole.
Tassa vaiheessa tajusin, etta olimme Olivian lastenkodissa ja siihen
tuli selvyys myos meille hakumatkalla annetuista ison lastenkodin
kuvista silla emme olleet siella.

Ymmarrettyani ja varmistettuani asian kerroin heti Olivialle, etta
olimme hanen lastenkodissa vaikka olin kertonut aiemmin toisin. Suuri
helpotus valtasi itseni kun tajusin, etta olimme oikeassa paikassa.
Seurassamme oli muutama hoitaja ja lastenkodin johtaja ja luulen, etta
jotkut heista tunnistivat Olivian. Otimme varmasti sata valokuvaa ja
kysyimme muutamia kysymyksia henkilokunnalta, mutta tarkeinta oli
nahda Olivian huone jossa han oli asunut ensimmaisen vuoden
elamastaan. Olivian aikaan lastenkodissa oli noin 80 lasta ja nyt 50.
Olivian huoneessa asui Olivian lisaksi 5 lasta ja nyt jarjestysta oli
muutettu ja lapsia oli vain nelja huoneessa. Naimme paljon pienia
suloisia lapsia jotka odottivat perheeseen paasemista. Osa adoptoidaan
kotimaahan, osa kansainvalisesti ja jotkut eivat koskaan saa omaa
perhetta ja asuvat lastenkodissa. Lastenkodin lapsista suurin osa oli
erityistarpeisia, mutta minusta tuntuu jotenkin hassulta kutsua
nakemiamme lapsia erityistarpeiseksi kuten sita pienta poikaa joka
vaikutti hyvin fiksulta ja jolla oli leikattu huuli-suulakihalkio tai
niita kahta suloista tyttovauvaa, joista toisella oli leikkaamaton ja
toisella leikattu halkio. Minusta heidan ainoa nakyva erityistarve oli
saada perhe ja rakastavat vanhemmat. Sydanta riipi nahda naita
pikkuisia. Lastenkoti oli siisti, mutta lapset nayttivat olevan hyvin
omillaan. Kaikki oli hyvin pelkistettya. Muutama hiekkalelu nakyi
lattialla lasten keskella, mutta muuten leluja ei ollut. Kuitenkaan
lastenkodista ei saanut mitenkaan kurjaa vaikutelmaa, mutta
pelkistetyt seinat, lattiat, sylin ja lohdutuksen puute on kuitenkin
aika paljon pikkuisten elamassa.

Kierttelimme lastenkodissa ja Olivia, Samuel, Kerttu ja Meeri
silittelivat vauvoja. Oli janna huomata, etta myos Olivia joka ei
yleensa vauvoista valita silitteli mielestaan sopointa vauvaa. Tama
vauva oli juuri se jolla oli leikkaamaton halkio. En tieda miksi,
mutta minusta juuri halkiovauvojen silmat ovat erityisen kauniit ja
niissa on erityinen katse vai johtuuko se siita, etta kiinnitan
halkion vuoksi enemman huomiota silmiin...Lastenkodissa kiertelyn
jalkeen lahdimme syomaan henkilokunnan kanssa laheiseen ravintolaan.
Ruoka oli hyvin eksoottista, mutta siita kuvia siten myohemmin. Minun
osakseni jai pitaa kiitospuhe lastenkotivierailusta jonka opas Sam
kaansi kiinan kielelle. Olivia kirjoitti puheen ja mina yritin
parhaani mukaan kaantaa sita. Kerroin Olivian kiitokset lastenkodille,
etta saimme palata sinne ja kun tuli aika esittaa oma kiitos jouduin
vahan pyyhkimaan kyyneleita ja pitamaan taukoa. Tama oli kuitenkin se
hetki ja se paiva josta olemme haaveilleet ensimmaisesta Chanshan
matkasta eli tyttojen luovutustilaisuudesta asti. Nyt tama toiveemme
ja erityisesti Olivian toive totetutui ja palasimme hanen juurilleen.
Olemme aarimmaisen kiitollisia tasta mahdollisuudesta joka meille
tarjottiin. Olivia sai myos lastenkodin henkilokunnalta pienen lahjan
ja muistimme ottaa puun lehden lastenkodin sisapihalta mukaamme. Nyt
meilla on kaukaa haetut muistot sydantemme lisaksi muistojen kirjaan
liimattavaksi.

Syotyamme hyvastelimme lastenkodin vaen ja lahdimme bussilla kohti
hotellia. Paatimme lahtea viela pikaiselle kavelylenkille hotellin
ymparistoon. Samuelin rattaat jaivat bussiin joten emme viitseineet
lahtea kovin kauas. Pikaisen lenkin jalkeen olemme nyt vihdoin
kaymassa nukkumaan. Saa nahda miten uni tulee. Lahdemme huomenna
aamulla kello 9 kaymaan koko porukka Kertun lastenkodissa ja sitten
jossain vaiheessa paluumatkalle Changshaan. Olipa paiva, sydan on
pakahtua kaikesta tapahtuneesta ja en voi kuin kuvitella mita Olivian
mielessa liikkuu. Ainakin han vaikuttaa tyytyvaiselta ja on monesti
kehunut miten mukava on olla taalla.