Vapaapäivän aamu meni tänään vähän pieleen. Herätin meidän porukan tänään tuntia liian aikaisin. Olimme käytävässä lähdössä aamiaiselle kun matkakumppanit tulivat huoneestaan. Luulin että he ovat jo lähdössä Meerin lastenkotiin, mutta heillä olikin samat suunnitelmat kuin meillä eli olivat menossa aamiaiselle. Katsoin kelloa ja se oli vasta vähän yli 8 eli ei muuta kuin takaisin sänkyyn lepäilemään ja uusi yritys tunnin jälkeen. Lepäily tuli ihan tarpeeseen sillä olimme väsyneitä.
Aamupalan jälkeen kysyimme hotellin respasta missä hotellin leikkihuone sijaitsee sillä emme löytäneet tietoa mistään. Leikkihuone oli todella tärkeä tapaamispaikka meidän kuuden perheen kesken tyttöjen hakumatkalla. Huone sijaitsi edelleen 30. kerroksessa ja menimme katsomaan sitä. Ovi oli lukossa, mutta venytimme oven vaijerilukkoa ja lapset pääsivät livahtamaan sisälle. Sisällä oli varmasti sama pehmeä matto kuin hakumatkalla ja samantyyppisiä leluja. Kävelytuolit olivat kovassa käytössä hakumatkalla, mutta nyt niitä oli enää vain yksi. Kun katselin huonetta mieleeni tuli ihania muistoja kun istuimme lattialla tyttöjen kanssa ja olimme maailman onnellisimpia perheitä. Tästä hetkestä on jo lähes 8 vuotta, mutta olen edelleen sitä mieltä että saimme maailman ihanimmat lapset. Otin muutaman valokuvan huoneesta sekä käytävästä missä huoneemme sijaitsi tuolla ikimuistoisella matkalla.
Muisteluhetken jälkeen palasimme huoneeseen ja meillä oli suunnitelmissa lähteä kaupungille katselemaan ja kiertelemään. Pyysimme respaa näyttämään kartasta Changshan museon takana olevan antiikkimarkkina-alueen ja Changshan kävelykadun. Ajattelimme, että koska meillä on koko päivä aikaa lähdemme helteestä huolimatta liikenteeseen kävellen. Kävelimme ensin antiikkimarkkinoille reilun kilometrin verran. Paikka oli aika hiljainen ja siellä oli vain muutama liike auki ja pari antiikkimyyjää kauppasi maahan levitettyjä aarteitaan eli eipä siellä markkinatunnelmaan päässyt ja ostokset jäi yhteen kalligrafiasiveltimeen ja leimasinmusteeseen. Katu sijaitsi samalla kadulla kuin koulu ja oli hauska seurata koululaisten virtaa koululta poispäin. Nuoremmat koululaiset poistuivat koulusta isovanhemman seurassa ja vanhemmat koululaiset kulkivat isoissa ryhmissä koulupukuineen. Täällä koululaisten kesäloma alkaa vasta heinäkuun alussa. Ostimme koulun vierestä kojusta jäätelöt jotka söimme viereisen katukeittiön tuoleilla istuen. Mietin että ajetaankohan meidät pois tuoleilta koska emme ostaneet mitään kyseisestä ravintolasta, mutta Olivia sanoi että niin ei tapahdu koska muuten heiltä menee hyvä tuijotuskohde. Jännä huomata, että tuijottajat ovat usein vanhempia henkilöitä ja yleisimmin miehiä. Olivialle juttelemaan ja kyselemään tulevat ovat usein taas vanhempia naisia. Emme tarkasti tiedä mitä he yleensä kyselevät, mutta olen kyllä tunnistanut muutaman kerran sanat kiinalainen ja äiti eli ehkä Olivialta kysytään missä hänen Kiina äitinsä on. Olivia ohittaa yleensä kyselyt huomaamatta, mutta olisihan se kiva jos joskus voisi oppia edes vähän kiinan kieltä niin osaisi vastata jotain.
Antiikkimarkkinoiden jälkeen suuntasimme kohti kävelykatua. Pysähdyimme matkan varrella Carrefouriin ja käväisimme KFC:ssä missä lapset söivät lastenateriat ja testasivat leikkipaikan. Kävelykadulle päästyämme Olivia alkoi olemaan aika poikki, sillä olimme kävelleet kovassa helteessä jo useamman kilometrin. Kävelykatu oli remontissa eikä sitä voinut kutsua kävelykaduksi, sillä kauppojen edustalla oli vain kapea käytävä. Olivia himoitsi kenkiä ja sovittelikin muutamia, mutta ei onneksi löytänyt sopivia sillä hänellä on jo niin monet kengät. Kävimme myös kävelykadun kulmassa olevassa Walmart supermarketissa jossa kävimme myös Olivian hakumatkalla. Emme tehneet sielläkään juuri ostoksia, mutta Olivia osti samassa talossa olevasta pikkuputiikista itselleen Kiinamekon ja valkoisen bolerotakin.
Samuel simahti kaupassa ollessamme rattaisiin emmekä raaskineet herättää häntä joten lähdimme kävelemään hotellille päin. Olivia tuli osan matkaa reppuselässäni ja Samuelin herättyä hän meni rattaisiin istumaan. Tarkoituksena oli, että Samuel kuluttaisi lähes loputonta virtaansa kävelemällä, mutta eihän hän uskaltanut kävellä kun joka puolella kuului mopojen ja autojen ääniä. Hotellille päästyämme olimme melkoisen väsyneitä. Kävimme suihkussa ja lähdimme syömään. Tomi ei halunnut syödä hotellin ravintolassa joten minä söin siellä lasten kanssa kolmestaan.
Matkakumppanimme kävivät tänään Hunanin adoptiotoimistossa maksamassa lastenkotivierailumaksut samalla kun menivät Meerin lastenkotiin. Tytöt saivat muistoksi kivat pienet käsilaukut ja pari karttaa. Nämäkin tavarat menevät muistojen laatikkoon. Meerin lastenkotireissu oli myös sujunut ikimuistoisesti, vaikka lastenkoti ei enää toiminutkaan lastenkotina.
Huomenna meillä olisi taas matkustuspäivä. Lähdemme hotellilta kello 10.30 kohti lentokenttää ja lennämme takaisin Chongqingiin. Minusta tuntuu jälleen todella haikealta lähteä täältä pois. Keskustelin Olivian kanssa että en tiedä tulemmeko tänne enää koskaan takaisin. Olivia sanoi, että jos hän tulee tänne aikuisena kun me olemme jo isin kanssa kuolleet niin hän ostaa täältä jotain kaunista meidän haudalle. Ihana ajatus sillä niin tärkeä paikka tämä on meille kaikille. Tomi oli kyllä sitä mieltä, että tulisimme tänne uudelleen kaikki yhdessä. Toivotaan niin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti