perjantai 5. kesäkuuta 2015

Vierailu Ban Phessä

Päivä 6
Tänäänkin oli aikainen herätys kun Samuel päätti että nousemme ylös kello 6. Eihän siinä sitten mikään muu auttanut kuin alakertaan meno ja kahvin keitto. Tomi heräsi melko pian meidän jälkeen ja menimme aamiaiselle ulos. Aamiaisen jälkeen uin Samuelin kanssa omassa altaassa. Puhalsimme kotoa tuotuun uimapatjaan ilmat ja Samuel harjoitteli snorklaamaan uusilla snorkkeleilla.
Samuelin lempipuuha; altaan reunalta hyppiminen
Toinen lempipuuha; snorklaus
Olivian herättyä lähdimme rantatielle odottelemaan lavataksia Ban Phehen. Olemme käyneet aiemminkin Ban Phessä pikaisesti pari kertaa matkalla Koh Sametille, nyt meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia kuin käydä katsomassa mitä näkyy matkan varrella ja käväistä kaupungilla. Lavatakseja kulkee Mae Phimistä noin puolen tunnin välein, mutta me jouduimme odottamaan lähes 50 minuuttia kunnes kyyti saapui. Noin puolivälissä matkaa näimme Bandara on sea ja Novotel -hotellit. Olen joskus suunnitellut, että menisimme muutamaksi yöksi tuohon Novoteliin mutta saa nähdä tuleeko sinne mentyä. Samuel toivoo kovasti Pattayalle menoa ja ehkä se onkin meille sopivampi paikka.
Matkalla Ban Phehen
Jäimme lavataksista pois samassa kohdassa mistä laivat lähtevät Koh Sametille. Kävelimme tietä eteenpäin ja tutkimme kojujen tarjontaa. Ulkona oli tänäänkin erittäin kuuma ja Olivia valitteli kuumuutta sekä kutiavia patteja, joita hyttysenpistot ovat aiheuttaneet. Teimme muutamia ostoksia mm. Olivialle mekko ja lompakko, savikoristeita kotiin ja batiikkikangasta pöytäliinaksi.



Shoppailtuamme menimme erääseen ulkoa päin siistiin ravintolaan syömään. Laitetaanpas taas hintatiedot esille eli lasku oli 380THB (aika tasan 10 euroa) ja sillä sai:

- Paistettua kanaa ja riisiä iso annos, vesi
- Paistettua kanaa ja riisiä iso annos, cokis
- Iso jäätelöannos, soodavesi
- Iso jäätelöannos
- Pieni jäätelöannos
- Vesimeloni shake

Palvelu oli erittäin huonoa ravintolassa. Tarjoilijatyttöstä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tuoda meille ruokia. Jouduin myös käydä herättämässä tytön tiskin takaa, että saimme laskun ja pääsimme pois ravintolasta. Puitteet olivat siistit, ruoka hyvää ja hinnat edulliset mutta mistä ihmeestä tuollainen tyttö oli löytynyt sinne töihin?
Jätskit oli hyviä
Sampan jälkkärijätski
Takaisin Mae Phimiin pääsimme samalla tavalla kuin menimmekin eli heilutimme kättämme lavataksille ja hyppäsimme kyytiin. Menomatkasta meiltä pyydettiin 90THB eli 30THB per nenä ja Samuel ilmaiseksi. Paluumatkalla meiltä olisi otettu vain 60THB, mutta maksoimme kuitenkin myös Oliviasta 30THB. Ban Phe on ihan vierailemisen arvoinen kylä muutenkin kuin läpikulkumatkalla Koh Sametille. Siellä oli myös useita pankkeja ja saimme vihdoin vaihdettua rahaa bahteiksi. Ban Phessä olisi ollut myös akvaario, mutta emme vierailleet siellä tällä kertaa. Luulen, että näitä eläinpaikkoja tulee vielä kierrettyä tällä reissulla ihan tarpeeksi.

Laitoin eilen viestiä paikalliseen matkatoimistoon josta olemme vuokranneet mopommekin ja kyselin retkihintoja ja lentokenttäkuljetusta. Emme ole saaneet viestiin mitään vastausta ja toimistokin on ollut eilen ja tänään kiinni. Pitää nyt odotella viikonlopun yli vastataanko sieltä mitään vai kyselemmekö muualta kyytejä. Ban Phestä tulon jälkeen mopoilimme vielä toimiston kautta talollemme, mutta matkatoimiston ovella oli tuttu suljettu kyltti. Kävimme sitten läheisessä kaupassa ostamassa vettä ja mehua aamiaiselle. Hedelmät ovat myös loppu, mutta niitä lähdemme metsästämään vasta huomenna.

Illalla kävimme uimassa omassa altaassa ja tein taas lämpimiä leipiä iltapalaksi. Lapset katselivat elokuvia ja vietimme rauhallista "koti-iltaa". Huomiseksikaan ei ole juurikaan muita suunnitelmia kuin uiminen ja mopon tankkaus. Voi olla että käymme myös katsastamassa ulkoa päin hienolta näyttävän Mae Phim resort hotellin myös sisältä päin...

torstai 4. kesäkuuta 2015

Seabreeze residence

Päivä 5
Tänään heräsin aamulla viiden aikaan kun jossain soi varashälytin. Olin aivan varma, että ääni tulisi naapurin vuokra-autosta, mutta se tulikin jostain kauempaa. Onneksi ilmastoinnin hurina vaimensi ääntä ja nukahdin vielä uudelleen heräten Samuelin jutteluun seitsemän aikoihin. Menimme Samuelin kanssa alakertaan valmistelemaan aamupalaa jonka nautimme taas terassilla. Aamiaisen jälkeen uimme ja kymmenen aikoihin päätin, että Tomin ja Olivian on aika herätä. Herätimme heidät ja lähdin lasten kanssa isolle altaalle uimaan. Uituamme tulimme takaisin talolle ja aloimme valmistautumaan lomapäivään.
Tämän aamun hedelmä; mangosteen. Suosittelen lämpimästi...
Tänään oli taas oikein hieno ilma. Pilviä oli vähemmän kuin edellisinä päivinä ja aurinko porotti kuumasti. Onneksi mereltä puhalsi pieni tuuli joka vähän virkisti. Olen ihmetellyt kun hyttyset eivät ole kiusanneet meitä ollenkaan koko loman aikana. Tänään kuitenkin huomasin, että Olivian jalat on täynnä hyttysenpistoista tulleita patteja. Olivia aloitti zyrtecin syönnin jo Suomessa koska on kovasti allerginen hyttysenpistoille ja nyt nostin annostusta maksimiin. Hyttyset taisivat pistellä eilen rannalla ravintolassa, täällä Seabreezen alueella hyttysiä ei ole juurikaan ollut. Gekkoja on sitäkin enemmän ja ihan kiusaksi asti, joten ehkä ne pitävät hyttyset loitolla?
Rantapalloilua
Mopoilimme päivällä katsomaan missä bensa-asema sijaitsee koska emme huomanneet sitä edellisellä moporeissulla. Olimme kääntyneet ympäri vähän ennen asemaa ja kyllähän se sieltä löytyi kun menimme tarpeeksi pitkälle. Bensa-aseman vastapäätä oli paikallinen Robinhood eli sekatavarakauppa. Kävimme kaupassa ja teimme pieniä, mutta sitäkin tarpeellisempia ostoksia. Ostin mm. kotiin pihaterassille pinkin vahakangasliinan joka maksoi 100THB.

Ostosten jälkeen suuntasimme Bali pizzeriaan koska Olivia haaveili tonnikalapizzasta. Ravintolan pizzauuni oli rikki ja pizzat jäi väliin, mutta söimme hyvät ruuat. Tässä tämän päivän ruuat jotka maksoivat aika paljon alle sen meidän vakion eli 1000THB. Ruuille ja juomille tuli nimittäin hintaa vain 580THB.

- Pad Thai katkaravuilla, sodavesi ja cokis
- Pad Thai katkaravuilla, wine cooler
- Kanaa hapanimeläkastikkeessa ja riisiä, vesi
- Grillattu juustoleipä ja ranskalaiset, fanta
Pisteet parani edellisestä pad thaista ja tämä saa 9. Maut oli kohdillaan.  mutta ulkonäkö ei ole yhtä hyvä kuin Tequila gardenissa.
Syömisen jälkeen menimme erääseen pieneen kahvilaan juomaan mocca frapet ja kävimme kaupassa tekemässä muutamia ruokaostoksia. Paluumatkalla talolle päätimme käydä kysymässä hintaa eräälle päiväretkelle tänne lähistölle ja varaamassa kuljetuksen ensi viikolle Bangkokiin. Toimisto oli kuitenkin taas kiinni, joten päädyin laittamaan kuljetuksista sähköpostikyselyn. Tein myös lähtöselvityksen Air Asian lennolle Chiang Maista Bangkokiin. Pitää vielä etsiä paikka missä pääsen tulostamaan boarding passit. Koska Olivia jäi ilman pizzaa, lupasin tehdä hänelle lämpimiä tonnikalavoileipiä talolla. Olin nähnyt Poppies leipomossa myynnissä juustoa ja kävimme ostamassa pienen kimpaleen joka maksoi 250THB eli kyllä on hintaa juustolla. Ei ihme, että pizzat maksavat paljon ravintoloissakin.

Syötyämme lähdimme vielä koko perhe isolle altaalle uimaan. Kello oli jo kahdeksan illalla ja vaikka allasalue oli valaistu, niin allasvalot eivät olleet päällä. Vähän hirvitti uida kun ei nähnyt mitä vedessä liikkuu. Yksi rupisammakko ainakin pelästyi enemmän meitä kun me sitä ja sammakko pudottautui sellaiseen loukkoon ettei taida sieltä ylös päästä. Samuel tykkää uida isolla altaalla koska siellä on matala lastenallas. Molemmat lapset nauttivat rantapallon peluusta ja sitä onkin harrastettu tällä lomalla jo monta tuntia. Tomikin on tyytyväinen kun altaan lämpötilat on kohdillaan. Veden viileyttä ei voi edes käyttää tekosyynä jäädä pois uintireissulta kuten Tomi tekisi täällä esim. joulukuussa. Meillä ei ole huomiseksi mitään kummempia suunnitelmia, ehkä vaan oleillaan ja uidaan tai sitten käväistään jossain lähistöllä. Olivia haluaisi shoppailemaan, mutta sitäkin me ehditään tehdä vielä loman aikana...

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Letitystä ja hierontaa

Päivä 4
No vihdoin viime yönä saimme nukuttua kunnon unet ja heräsimme aamulla virkeänä uuteen lomapäivään. Aamu sujui normaaliin tapaan. Tomi ja Olivia nukkui pitempään ja minä touhusin Samuelin kanssa. Ehdimme syömään aamupalan ja uimaan omassa altaassa ennen kuin Tomi ja Olivia heräsi. Tänään meillä oli edelleen suunnitelmissa saada Olivialle letit päähän ja päästä hierontaan. Nyt Avatara condon molemmat hierontapaikat olivat auki, joten lähdimme kyselemään sieltä palveluja.
Samuel ei enää viihtyisi millään sivuvaunussa, kuljettajan paikalta on paremmat näkymät...
Ensimmäisestä paikasta varasimme kello kolmeksi minulle ja Tomille jalkahieronnat ja Olivialle öljyhieronnan. Tässä paikassa ei ollut hiusten letityspalveluja ja meidät ohjattiin viereiseen hierontapaikkaan. Sieltä löytyi letittäjä ja nainen kävikin heti laittamaan Olivian hiuksia. Hinnaksi sovittiin 500THB, joka on aika edullinen hinta. Muistan, että olemme useamman kerran maksaneet lähes tuplahinnan letityksestä. Laatu on tosin ollut joskus parempaa. Lettien laitossa kesti noin kaksi tuntia koska nainen laittoi hiukset yksin. Letityksen aikana Samuel kävi ensin Tomin kanssa viereisessä kahvilassa syömässä jätskiä ja uudelleen vielä minun kanssani jäteskeillä. Ehdimme myös käväisemään rannassa, mutta koska meillä ei ollut uikkareita mukana niin eihän siinä kuumuudessa jaksanut kauaa olla kun ei päässyt mereen vilvoittelemaan. Olivian hiuksista tuli hienot ja letittäjä oli oikein mukavan ja rauhallisen oloinen. Huomasin, että nainen joi teensä aidosta muumimukista ja osasipa hän muutaman sanan myös suomea. Olivia tykkäsi leteistään ja sovimme, että laitamme loppulomasta Hua Hinissa uudet letit ennen kotiin paluuta. Minäkin nimittäin tykkään siitä, että Olivialla on letit niin ei tarvitse harjailla takkutukkaa...
Samuel löytää viilennystä paikasta kuin paikasta vaikka ei koskaan valita kuumuutta...

Rantaleikkijä Olivian letityksen aikana
Letityksen jälkeen kävimme pikaisesti talollamme hakemassa Samuelin DVD-soittimen että hän voisi katsella sitä sillä aikaa kun meitä hierotaan. Tunnelma hierontapaikassa oli aivan samanlainen kuin aina ennenkin. Hierontatuolissa on aikaa miettiä kaikkia niitä kokemuksia joista nautin lomalla. Jalkahieronta on yksi niistä asioista. Hierontavoiteen viileys, ihanat tuoksut, thaimusiikki, väsyneiden jalkojen painelu ja hierojien hymy saa minut nauttimaan lomasta. Myös Tomi oli tyytyväinen hierontaan, mutta Olivia ei. Pyysin Oliviaa ilmoittamaan jos hieroja hieroo liian kovaa. Näin tapahtui useamman kerran, mutta vaikka minä ja Olivia pyysimme varovaisempaa hierontaa niin silti Oliviaa sattui. Hyvää se hierota kuitenkin varmasti teki Olivian pikkuisille lihaksille. Samuel ei meinannut jaksaa katsella elokuvaa vaan oli nälkäinen ja olisi halunnut ravintolaan. Siispä suuntasimme heti hierontapaikan teet juotuamme syömään.
Hieronnan jälkeen saimme hyvää teetä
Lähtiessämme hierontapaikasta ulos oli noussut kova myrsky ja ukkonen sateineen. Mietimme hetken uskallammeko lähteä mopoilemaan keskustaan ja koska ajattelimme kyseessä olevan vain ukkoskuuro, lähdimme mopoilemaan. Tomin teki mieli pizzaa ja ajattelimme, että menisimme läheiseen pizzeriaan. Se oli kuitenkin suljettu kuten monet muutkin ravintolat täällä rantakadulla. Päädyimme sitten menemään Samuelin toiveesta eiliseen Tequila sunrise ravintolaan uudelleen. Ruoka ja palvelu oli taas hyvää. Minulle tuli jotenkin Vietnam fiilis kun ruokaa odotellessa rotta juoksi ruokapöytien alla ja muutenkin elämä täällä paikallisten keskellä on vähän samanlaista kuin Phan Thietissä, missä kävimme vuosia sitten. Tässä listaa mitä saimme tänään 880THB:lla Tequila sunrise ravintolasta:

- Valkosipulileipää
- Juustohampurilainen ja ranskalaiset, juomaksi Cokis
- Kanaa hapanimeläkastikkeessa ja riisiä, juomaksi vesi
- Spaghetti bolognese, juomaksi Cokis
- Som Tam papaya -salaatti, paistettua riisiä katkaravuilla ja juomaksi Mai Tai

Meidän perheellä on melko vakio, että neljän hengen ruuat ravintolassa maksaa noin tuhat bahtia. Huimasti halvemmallakin tietysti pääsisi jos kaikki söisivät thairuokaa ja katsoisimme vähän tarkemmin ravintolan hintatasoa, mutta ei tuo tonnikaan minusta ole paha hinta illalliselle.
Mai Tai
Erittäin hyvä som tam, ei liian tulinen kuten yleensä
Täällä on ihan huippuhyviä katkiksia 
Leikit syntyy aina kun on vähänkin aikaa
Tequila sunrise ravintola rannasta päin katsottuna
Keräisipä joku roskat pois edes ravintoloiden edustoilta
Ruokailun jälkeen lapset leikkivät taas pitkän aikaa hiekkaleluilla rannalla. Saimme houkuteltua heidät pois kun lupasimme että menemme isolle altaalle uimaan. Kävimmekin vain pikaisesti hakemassa uikkarit talolta ja menimme uimaan ja rantapalloilemaan altaalle. Ilta alkoi jo pimenemään ja jouduimme taas uuden houkuttelun eteen. Lupasimme, että kun lähemme isolta altaalta pois jatkamme uimista omalla altaalla. Siitä sitten pääsimmekin siirtymään sujuvasti sisälle omien touhujen äärelle. Nyt Samuel on jo unessa ja kohta me muutkin käymme unten maille. Touhut jatkuu taas huomenna...

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Mopoilua

Päivä 3
Viime yönä oli melkoinen ukkonen. Salamat välähtelivät ja ukkonen jyrähteli. Samuel tutisi minuun kiinni liimautuneena eikä osannut nukkua. Myös Tomi ja Olivia valvoskelivat ukkosen takia. Nukahdimme ehkä joskus viiden aikoihin uudelleen ja aamuherätyksen hoiti naapuritalossa olevan suomalaisperheen lapset, jotka hyppelivät riemuiten uima-altaaseen. Herätys kello 8.30 olikin aika hyvä, sillä olimme sopineet että vuokramopomme toimitetaan meille kello 9.00.
Aamiaishedelmät
thai honey tangerine
mango
Kasailin aamiaistarvikkeet jälleen ulos terassin pöydälle. Ostimme eilen Tescosta erilaisia hedelmiä ja nautimme niitä aamiaiseksi. Hedelmät olivat parhaita, joita olen koskaan aiemmin syönyt. Ihmettelin ensin miksi ne maistuvat niin hyvälle, mutta muistin lukeneeni että Thaimaan paras hedelmäaika ajoittuu touko-kesäkuulle. Mangot suorastaan sulivat suussa ja vesimeloni oli jotain aivan muuta mitä esim. Suomessa syödään. Meloni on täällä tumman punaista, makeaa ja voimakkaan makuista.
meidän kulkupeli

Kello lähenteli jo kymmentä eikä mopoa kuulunut. Olin jo melko varma, että sitä ei toimiteta vaan pitää alkaa soittelemaan mopon perään. Onneksi olin väärässä ja tulihan se meidän mopo viimein. Uimme hetken omassa altaassa jonka jälkeen halusin lähteä testaamaan alueen ison uima-altaan, sillä en ollut vielä uinut siellä. Ilma oli kuuma ja vesi erittäin lämmintä. Etenkin lastenaltaan vesi oli niin lämmintä, ettei se virkistänyt ollenkaan eikä juuri isonkaan altaan vettä voi virkistäväksi kutsua lämpötilan takia. Parempi näin kuin että altaan vesi olisi kylmää. Altaalla ei ollut ketään lisäksemme joten meillä oli aika iso private pool. Pelasimme rantapallolla ehkä tunnin verran kunnes näimme, että iso ukkospilvi ja jyrinät lähestyy meitä. Pakkasimme kamat ja hurautimme mopolla läheiselle talollemme. Talolla Olivia huomasi, että hänen jousipyssy unohtui altaalle ja kun Tomi haki leluja hän saikin päälleen melkoisen vesikuuron. Sade ei kestänyt kauaa, mutta loppupäivä oli pilvinen.

Välipalaksi dragon fruit ja green tea 
Vaatteiden vaihdon ja välipalan jälkeen lähdimme mopoilemaan. Ajoimme Mae Phimin kylälle etsimään löytäisimmekö jonkun paikan, missä Olivia saisi letit päähänsä. Ei löytynyt. Suuri osa kojuista oli suljettuna. Eräässä ovessa oli lappu "See you in November" eli pitäisi tulla sesonkina uudelleen. Kävimme eräässä ostospaikassa, missä oli matkamuistoja ja ruokia myytävänä, mutta muuten kylällä ei mitään ihmeellistä tullut vastaan. Lähdimme mopon kanssa toiseen suuntaan ja ajoimme läheiselle Coca-Cola Beachille. Paikka oli aivan autio, mutta saimme kuitenkin tilattua juomaa ja ruokaa vaikka luulin, ettei ravintolastakaan saa mitään. Olivia tilasi itselleen paistettua riisiä ja kanaa, Samppa sai ranskalaisia joita hän ei kuitenkaan syönyt ja minä söin Tomin kanssa mangoa ja jäätelöä juomien kera.

opasteet rannalle
minun vakkarijuoma
Olivian vakkarijuoma
mangoa ja jätskiä
Samppa keinumassa
musiikki on veressä, joka paikassa on soitettava...
Olivian paistettu riisi ja kana 50THB
Coca-cola beach reissun jälkeen palasimme talolle ja kävin lasten kanssa taas uimassa. Uimisen jälkeen Samuel valitteli nälkää joten otimme jälleen mopon alle ja hurautimme Tequila Sunrise ravintolaan syömään. Ruoka oli hyvää, edullista ja ravintola sijaitsi kivasti rannalla. Ranta on vaan pettymys täällä Mae Phimissä. Se on ollut likaisin ranta, mihin olen koskaan törmännyt Thaimaassa. Kaikista roskaisin se on juuri Tequila Sunrise ravintolan kohdalla, mutta kyllä sitä törkyä riitti Coca-Cola beachillakin. Uimaan ei juurikaan tee mieli. Toisaalta rannan likaisuus ei minua juuri haittaa, sillä olen enemmän "allasihmisiä". Lapset kyllä tykkäsivät leikkiä ruuan jälkeen rannalla, mutta minua kauhistutti roskan määrä. Pattayaltakin löytyy huomattavasti siistimpiä rantoja kuin tämänpäiväinen kokemus täältä Mae Phimistä. Luulen kyllä, että rantoja ehkä siivotaan sesonkina ahkerammin, mutta aika kurjalta ne näyttävät tällä hetkellä.
Olivia tekee aina olonsa mukavaksi hetkessä. Nyt ravintolassa syntyi hienoja piirrustuksia...
Eka pad thai. Oikein hyvä, annetaan arvosanaksi vaikka 8 niin on varaa säätää molempiin suuntiin matkan edetessä.
Tässä oli Samuelin ruoka, spaghettia ja bolognesekastiketta. Todella harvinaista, että Samuel syö lautasen tyhjäksi...
Näkymä ruokapöydästä
Ties miten pitkään leikit olisivat jatkuneet, jos emme olisi patistaneet lopettamaan...
Ruuan ja pitkien rantaleikkien jälkeen ajelimme talolle ja lapset vaativat taas uimaan. Itse en enää viitsinyt mennä joten Tomille tuli uintivuoro. Oli ihana katsella kun kolmikko hyppeli altaan reunalta uimaan riemun kiljahdusten saattelemana. Uinnin jälkeen lapset katselivat vielä elokuvia ja minä odotin, että pääsen kirjoittamaan blogia ja nukkumaan. Kyllä lomailu on ihanaa...

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Ostosreissulla

Päivä 2

Samuel oli illalla yliväsynyt ja nukkui levottomasti yön. Olimme sopineet, että nukun vuorotellen lasten vieressä, mutta Samuel näki aina painajaisia kun nukahti joten minun piti siirtyä hänen vierelleen. Heräsin pari kertaa yön aikana kun Samuel oli hilautunut sängyn jalkapäähän ja oli juuri tippumassa lattialle. Toivotaan, että tämä yö olisi rauhallisempi.

Heräsimme aamulla Samuelin kanssa noin yhdeksän aikoihin Tomin ja Olivian herätessä vasta yhdentoista aikaan. Samuel hehkutti heti herättyään, että mitähän hyvää aamiaisella on. Hän kuvitteli että menemme jonnekin ravintolaan syömään kuten lomamatkoilla on ollut tapana. Minun oli yritettävä loihtia paras aamiainen minkä osasin näistä vähistä tarvikkeista. Eikä siitä hassumpi tullutkaan kuten kuvasta näkyy. Söimme aamupalan ulkona terassilla, vaikka pakko myöntää että hiki vähän virtasi. Olin jo etukäteen suunnitellut että juon kahvia terassilla ja lapset polskivat omassa altaassa. Nyt se suunnitelma toteutui ja se tuntui juuri niin ihanalta kun ajattelin...
Aamiainen
Vietimme koko aamupäivän omalla altaalla. Uimme ja heittelimme rantapalloa. Suunnittelimme, että lähtisimme tänään Tesco Lotukseen täydentämään ruokavarastoja. Laitoin viestiä kuljetuksia ja retkiä järjestävälle firmalle josko heidän kauttaan saisi kyydin Tescoon, mutta viestiin ei tullut vastausta. Päätimme, että puemme päälle ja lähdemme käymään heidän toimistossaan. Toimistolla ei kuitenkaan ollut ketään paikalla ja yritimme soittaa heille, mutta kukaan ei vastannut. Olimme nähneet eilen läheisen kaupan pihalla kyltin taksikyydeistä ja ajattelimme kysyä sieltä taksia, mutta kauppa olikin maanantaisin kiinni. Kävelimme sitten läheiseen leipomoon ja kysyimme sieltä taksia ja ystävällinen myyjä soittikin meille taksin. Leipomon tuotteita on kehuttu hyviksi, mutta me emme taida päästä niistä nauttimaan näin sesongin ulkopuolella sillä myyntihyllyt olivat aivan tyhjiä. Odotellessamme taksia söimme jätskit ja kauhistelimme myymälän pihalla luikertelevaa tuhatjalkaista eli näimme taas sellaisen kauhistuksen.

Tilaamamme taksi tuli melko pian ja lähti kuljettamaan meitä Ban Phen suuntaan. Ihmettelin mielessäni mitä ihmeen kautta kuski ajelee Klaengiin. Onneksi hän varmisti minne olimme menossa vaikka paikka ja hinta oli jo sovittu, sillä hän olisi vienyt meidät täysin väärään paikkaan. Kuski kääntyi takaisin ja matka jatkui oikeaan suuntaan. Tescolla menimme pankkiin vaihtamaan rahaa. Pankin seinällä oli valuuttakurssit valotaululla esillä ja otimme vuoronumeron money exchange kohdasta. Kun meidän vuoromme tuli puolen tunnin päästä, meille sanottiin ettei pankissa ole rahanvaihtoa eikä sitä ollut toisessakaan pankissa joka oli Tescon sisällä. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin mennä hakemaan automaatista rahaa melko huonolla kurssilla. Saimme kuitenkin homman hoidettua ja menimme shoppailemaan. Shoppailtuamme kävimme tilaamassa take away pizzat Pizza Companysta. Olivia tilasi kinkku pannupizzan ja me otimme Tomin kanssa ison veggie pizzan juustotäytteisillä reunoilla. Pizzoja odotellessamme kävimme jätskeillä DQ dairy jäätelöbaarissa vaikka Swenssens olisi ollut vieressä. Pizzojen valmistumisen jälkeen hurautimme taksilla talollemme. Talolle tullessamme asuntoalueen portinvartija kysyi talomme numeron ja sanoimme sen hänelle. Kuitenkin joku ajoi peräämme skootterilla ja jututti kuskia vielä talon pihalla. Itselle tuli turvallinen olo kun tietää, että portilla ollaan niin tarkkoja keitä tänne ajelee.
Pizza Companyn herkkuja. Huomenna sitten mopoillaan pad thain metsästykseen.
Ruokajuomat. Lapset sai vihdoin suosikkimehujaan Tescosta.
Talolle tultuamme söimme pizzat ja laittelin ostoksia paikalleen. Huomenna meillä taitaakin olla herkkuaamiainen hedelmien muodossa. Siitä sitten lisää huomenna jos se toteutuu. Syötyämme menin lasten kanssa uimaan. Uimme reilut puoli tuntia. Katselimme tähtiä ja yritimme nähdä tähdenlentoja siinä onnistumatta. Kuuntelimme luonnon ääniä jotka ovat aivan erilaisia kuin meillä kotona ja seurasimme gekkojen touhuja. Yksi näistä minun Thaimaan nautinnoistani on edelleen se kun voi uida lämpöisessä (väh. 30 astetta) vedessä ja ulkona on pilkkopimeää. Tätä ei juurikaan koe Suomessa vaikka kylpylöissä on ulkoaltaita talvellakin käytössä, niissä on yleensä niin viileää vettä etten nauti uimisesta hetkeäkään. Täällä nautin senkin edestä.
Iltauinnilla. Olivia yrittää osua gekkoon kuminuolisella jousipyssyllä. Onneksi ei onnistunut. Minun pitäisi opetella käyttämään uutta kameraani kun en osaa kuvata pimeällä...
Tänään oli tosi mukava lomapäivä. Huomenna saamme aamulla skootterin ja pääsemme tutustumaan vähän enemmän tähän Mae Phimiin. Paikka ei olekaan ihan niin pikkuinen kuin luulin. Toivotaan, että huomenna löytyisi uimisen lisäksi aikaa mennä myös hierontaan ja hiusten letitykseen. Uskomatonta miten nopeasti nämä lomapäivät kuluvat. Mielestäni ajankulun voisi pysäyttää hetkeksi, mutta tiedän että kavereissani on Thaimaan lomien odottajia jotka eivät tuosta pysäytyksestä tykkäsi...