torstai 4. kesäkuuta 2015

Seabreeze residence

Päivä 5
Tänään heräsin aamulla viiden aikaan kun jossain soi varashälytin. Olin aivan varma, että ääni tulisi naapurin vuokra-autosta, mutta se tulikin jostain kauempaa. Onneksi ilmastoinnin hurina vaimensi ääntä ja nukahdin vielä uudelleen heräten Samuelin jutteluun seitsemän aikoihin. Menimme Samuelin kanssa alakertaan valmistelemaan aamupalaa jonka nautimme taas terassilla. Aamiaisen jälkeen uimme ja kymmenen aikoihin päätin, että Tomin ja Olivian on aika herätä. Herätimme heidät ja lähdin lasten kanssa isolle altaalle uimaan. Uituamme tulimme takaisin talolle ja aloimme valmistautumaan lomapäivään.
Tämän aamun hedelmä; mangosteen. Suosittelen lämpimästi...
Tänään oli taas oikein hieno ilma. Pilviä oli vähemmän kuin edellisinä päivinä ja aurinko porotti kuumasti. Onneksi mereltä puhalsi pieni tuuli joka vähän virkisti. Olen ihmetellyt kun hyttyset eivät ole kiusanneet meitä ollenkaan koko loman aikana. Tänään kuitenkin huomasin, että Olivian jalat on täynnä hyttysenpistoista tulleita patteja. Olivia aloitti zyrtecin syönnin jo Suomessa koska on kovasti allerginen hyttysenpistoille ja nyt nostin annostusta maksimiin. Hyttyset taisivat pistellä eilen rannalla ravintolassa, täällä Seabreezen alueella hyttysiä ei ole juurikaan ollut. Gekkoja on sitäkin enemmän ja ihan kiusaksi asti, joten ehkä ne pitävät hyttyset loitolla?
Rantapalloilua
Mopoilimme päivällä katsomaan missä bensa-asema sijaitsee koska emme huomanneet sitä edellisellä moporeissulla. Olimme kääntyneet ympäri vähän ennen asemaa ja kyllähän se sieltä löytyi kun menimme tarpeeksi pitkälle. Bensa-aseman vastapäätä oli paikallinen Robinhood eli sekatavarakauppa. Kävimme kaupassa ja teimme pieniä, mutta sitäkin tarpeellisempia ostoksia. Ostin mm. kotiin pihaterassille pinkin vahakangasliinan joka maksoi 100THB.

Ostosten jälkeen suuntasimme Bali pizzeriaan koska Olivia haaveili tonnikalapizzasta. Ravintolan pizzauuni oli rikki ja pizzat jäi väliin, mutta söimme hyvät ruuat. Tässä tämän päivän ruuat jotka maksoivat aika paljon alle sen meidän vakion eli 1000THB. Ruuille ja juomille tuli nimittäin hintaa vain 580THB.

- Pad Thai katkaravuilla, sodavesi ja cokis
- Pad Thai katkaravuilla, wine cooler
- Kanaa hapanimeläkastikkeessa ja riisiä, vesi
- Grillattu juustoleipä ja ranskalaiset, fanta
Pisteet parani edellisestä pad thaista ja tämä saa 9. Maut oli kohdillaan.  mutta ulkonäkö ei ole yhtä hyvä kuin Tequila gardenissa.
Syömisen jälkeen menimme erääseen pieneen kahvilaan juomaan mocca frapet ja kävimme kaupassa tekemässä muutamia ruokaostoksia. Paluumatkalla talolle päätimme käydä kysymässä hintaa eräälle päiväretkelle tänne lähistölle ja varaamassa kuljetuksen ensi viikolle Bangkokiin. Toimisto oli kuitenkin taas kiinni, joten päädyin laittamaan kuljetuksista sähköpostikyselyn. Tein myös lähtöselvityksen Air Asian lennolle Chiang Maista Bangkokiin. Pitää vielä etsiä paikka missä pääsen tulostamaan boarding passit. Koska Olivia jäi ilman pizzaa, lupasin tehdä hänelle lämpimiä tonnikalavoileipiä talolla. Olin nähnyt Poppies leipomossa myynnissä juustoa ja kävimme ostamassa pienen kimpaleen joka maksoi 250THB eli kyllä on hintaa juustolla. Ei ihme, että pizzat maksavat paljon ravintoloissakin.

Syötyämme lähdimme vielä koko perhe isolle altaalle uimaan. Kello oli jo kahdeksan illalla ja vaikka allasalue oli valaistu, niin allasvalot eivät olleet päällä. Vähän hirvitti uida kun ei nähnyt mitä vedessä liikkuu. Yksi rupisammakko ainakin pelästyi enemmän meitä kun me sitä ja sammakko pudottautui sellaiseen loukkoon ettei taida sieltä ylös päästä. Samuel tykkää uida isolla altaalla koska siellä on matala lastenallas. Molemmat lapset nauttivat rantapallon peluusta ja sitä onkin harrastettu tällä lomalla jo monta tuntia. Tomikin on tyytyväinen kun altaan lämpötilat on kohdillaan. Veden viileyttä ei voi edes käyttää tekosyynä jäädä pois uintireissulta kuten Tomi tekisi täällä esim. joulukuussa. Meillä ei ole huomiseksi mitään kummempia suunnitelmia, ehkä vaan oleillaan ja uidaan tai sitten käväistään jossain lähistöllä. Olivia haluaisi shoppailemaan, mutta sitäkin me ehditään tehdä vielä loman aikana...

Ei kommentteja: