torstai 31. joulukuuta 2015

Chongqing 28.12.2015

Päivä 5.

Heräsimme taas pirteinä ja levänneinä uuteen lomapäivään. Aamupalat sujuivat normaaliin tapaan. Pienen lepäilyhetken jälkeen lähdimme suunnitellusti Ciqicoun vanhaan kaupunkiin. Kävelimme sadan metrin päässä sijaitsevalle metroasemalle, josta ostimme liput. Tästä metroasemalta ei kuitenkaan päässyt suoraan Ciqicouhun, vaan kävelimme maan alla oikealle linjalle. Siltä sitten köröttelimme puolityhjässä metrossa noin puolen tunnin matkan Ciqicoun pysäkille. Viime reissulla meillä ei ollut tietoa, missä vanhakaupunki sijaitsi ja jouduimme kävelemään asemalta umpimäkään etsimään jotain paikkaa josta meillä ei ollut mitään tietoa. Nyt suunta oli selkeä ja kävelimme suoraan vanhankaupungin portille.






Ciqicoussa oli melko paljon porukkaa. Kävelimme kapeita katuja ja katselimme esityksiä kun myyjät valmistivat nuudeleita, pähkinätoffeeta, grillasivat ruokia yms. Paikka oli taas sellainen, missä oli jokaiselle aistille koettavaa. Tällä kerralla kävimme myös joen varrella, missä oli pieni huvipuisto. Samuel hyppi siellä innoissaan valjaissa tramboliinilla. Kävimme myös korkealla kukkulalla sijaisevalla temppelialueella. Alueelle oli viiden yuanin sisäänpääsymaksu, joka sisälsi kolme suitsuketta per henkilö. Veimme suitsukkeet alttarille ja otimme reilusti valokuvia upeassa ympäristössä. Olivia osti itselleen Panda-repun ja lapset saivat myös ilmassa lentävän minion-ukkelin. Syömisistä lapset ihastuivat pitkän tikun ympärille valmistettuihin perunakierteisiin ja sotkivat itsensä myös sydämenmuotoiseen hattaraan.















Vaikka kävelimme rauhassa Ciqicoussa ja istuimme kahvilassa, niin lapset olivat taas todella väsyneitä kävelyn jälkeen. Metro, jolla lähdimme hotellille päin, oli aivan täynnä emmekä päässeet istumaan. Jäimmekin seuraavalla asemalla pois, siirryimme aivan viimeisen vaunun kohdalle ja nousimme seuraavaan junaan, johon mahduimme istumaan. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä Olivia nukahti heti istumaan päästyään. Matka takaisin hotellille sujui sukkelaan. Metroasemalta suuntasimme suoraan Pizza Hutiin syömään. Tilaus ei mennyt tällä kertaa ihan nappiin yhteisen kielen puutteen vuoksi, mutta jotain saimme sentään syötäväksi.



Syömisten jälkeen suuntasimme hotellille. Lepäilimme ihan pienen hetken ja lähdimme iltauinnille. Hotellin uima-allas on menossa ensi viikolla kuukauden mittaiselle talvitauolle. Onneksi tauko ei sattunut meidän vierailun ajalle, sillä se olisi harmittanut. Uimisten ja saunomisten jälkeen oli taas kiva lähteä nukkumaan. Kuten kirjoittelin aiemminkin, niin Samuel on potenut koko ajan kovaa koti-ikävää. Hän odottaa päivää, kun pääsee takaisin ”sinne, missä minun kuuluu aina olla”. Olivia taas laskee päiviä, jolloin on pakko lähteä kotiin. Hän viihtyisi täällä kauemminkin. Minä tykkään olla täällä ja olisin pitempäänkin. Aika rankkaa tällainen kaupunkiloma kuitenkin on, joten jos olisimme täällä kauemmin olisi tahtia hidastettava. Vaikka nautinkin kovasti lomista Kiinassa, niin iltaisin olen salaa suunnitellut jo ensi kesän Thaimaan reissua, jonne on jo liputkin hommattu…


Iltanäkymä huoneestamme

Chongqing 27.12.2015

Päivä 4.

Tämä päivä valkeni täällä Chongqingissa sumuisena kuten muutkin aamut. Vaikka täällä on ollut sumuista, niin aurinkokin on näyttäytynyt joka päivä ainakin pienen hetken. Olen valitellut, että otin liian kuuman takin mukaan, kun minulla on polvimittainen toppatakki. Tänään toppatakki oli tarpeen, sillä ilma oli aamulla viileähkö.
Näkymä Luohanille hotellin maisemahissistä
Aamu alkoi tänään samaan tapaan kuin eilenkin eli lasten herätys kello 9.00 ja siitä heti aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen lähdimme Ijan ja Jukan kanssa eläintarhaan. Kävelimme läheiselle metroasemalle ja ostimme lipputiskiltä liput. Viimeksi ostimme liput automaatista, mutta nyt päädyimme tiskiin koska siinä ei ollut jonoa. Samuelista ei mennyt maksua, meiltä muilta lippu maksoi 4yuania. Metrossa oli hyvin tilaa matkustaa ja istumapaikat löytyivät helposti. Matka eläintarhalle oli melko pitkä. Lähdimme pysäkiltä numero kaksi ja eläintarha oli pysäkillä 13. Pääsimme samalla linjalla perille asti.

Eläintarhan sisäänpääsymaksu oli aikuisilta ja Olivialta (emme tajunneet edes kysyä lapsialennusta) 20 yuania, Ijalta 10 yuania ja Samppa pääsi ilmaiseksi. Heti ensimmäiseksi menimme katsomaan pandoja, joita oli useampia. Kyllähän ne ovat todella söpöjä. Nämä pandat olivat vähän pienempiä kuin se jonka näimme kesällä Chiang Maissa. Kiertelimme melko pitkään eläintarhassa, valokuvailimme ja katselimme eläinten touhuja. Paikalla oli jonkun verran perheitä viettämässä sunnuntaipäivää, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Minulla oli monta kertaa mielessä edellinen eläintarhavisiitti täällä Chongqingissa kesäkuun lopulla 2013. Silloin oli nimittäin aivan järkyttävän kuuma. Nyt eläintarhassa oli paljon miellyttävämpi kulkea, vaikka nautinkin yleensä helteestä. Olemme kierrelleet aika paljon näitä Kiinan ja Thaimaan eläintarhoja viime vuosien aikana ja tämä eläintarha oli kooltaan pienehkö, mutta mukavan kokoinen lasten kanssa käveltäväksi. Alueella on myös pieni huvipuisto, missä Samuel, Olivia ja Tomi kävivät yhdessä laitteessa. Thaimaan eläintarhoissa on usein kivoja esityksiä, joita seuratessa saa levähtää hetkisen. Täällä niitä ei ollut. Pidimme silti pienen tauon, kun lapset herkuttelivat hattaralla. Maissinaksut kuuluvat myös tämän eläintarhan myyntitarjontaan ja ostimme myös popcprneja, jotka tällä kertaa olivat ihan syötäviä.








Paikallinen kantoreppu. Näitä näkyi paljon.




Kierreltyämme eläintarhassa poikkesimme eläintarhan vastapäätä olevaan ostoskeskukseen. Kävimme siellä syömässä ja kahvilla KFC:ssä ja teimme pikaisen kierroksen Wallmart tavaratalossa. Kauppakierroksen jälkeen suuntasimme pienen aukion läpi metroasemalle. Aukiolla oli pari porukkaa tanssimassa kiinalaisia tansseja. Niistä minulle tulee mieleen aina pari muistoa. Toinen on iltahämärät trooppisella Hainanin saarella, kun iltaisin rantojen pimeillä bulevardeilla oli satoja tanssijoita ja musiikki kuului kauas. Toinen muisto on aikaiset aamut Samuelin hakumatkalta Fuzhousta. Olivia ja Tomi nukkui yleensä aamulla pitempään ja minä lähdin Samuelin kanssa hotellimme edessä olevan järven rannalle kävelemään. Siellä oli myös näitä tanssiporukoita ja he tanssivat upeita viuhkatansseja. Katselimme heitä ja ajattelin, etten ehkä koskaan enää näe mitään niin kaunista. Vaikka tämänpäiväiset tanssit eivät mitään erikoisen hienoja olleetkaan, yhdistän ne näihin muistoihin jotka säilyvät aina mielessäni. Siitä saan taas yhden syyn palata aina takaisin Kiinaan.
Metromatka hotellille sujui nopeasti. Hotellilla lepäilimme taas pienen hetken ennen kuin lähdimme Jukan ja Ijan kanssa syömään hotellin ravintolaan. Ruokalista oli melko kiinalainen ja sieltä oli vaikea löytää syötävää. Ruuat joita uskaltauduimme tilaamaan, oli myös hyvin eksoottisia. No tulihan kokeiltua hotellinkin ravintola johon ei tarvitse mennä uudelleen.








Syömisen jälkeen kiirehdimme uimaan. Lämpimän altaan vesi oli tänään todella kuumaa. Verrattuani kotipaljuun, veikkaisin lämpötilaksi noin 41 astetta. Lämpimässä altaassa ei voinut olla kauaa, Olivia ei voinut olla siellä ollenkaan. Lapset leikkivät isossa altaassa ja minä vuorottelin ison ja lämpimän altaan välillä. Porealtaan vesi on myös viileähköä, joten siellä en käy yleensä ollenkaan. Uimisen jälkeen olimme myös hetken saunassa. Samuel on tykästynyt kovasti hotellin viereisen leipomon pulla/sämpylä yhdistelmään ja söi taas sellaisen ison leivonnaisen iltapalaksi. Niitä herkkuja pitää kuulemma käydä ostamassa joka päivä lisää. Samuel on ikävöinyt tälläkin reissulla kovasti kotiin, mutta onneksi unohtaa aina hetkeksi päivän touhuissa ikävänsä. Nyt tämä väsynyt reissupoika jo nukkuu. Tomi lähti Jukan kanssa jonnekin kaupungille pyörähtämään ja me alamme Olivian kanssa valmistautua nukkumaan menoa varten. Ensin pitää taas laittaa pyykit kuivumaan…

Chongqing 26.12.2015

Päivä 3.

Lapset nukkuivat todella sikeästi koko yön ja vaikka kävimme ajoissa nukkumaan, niin jouduin herättelemään lapset aamulla yhdeksän aikoihin aamupalalle. Aamupalalla oli tarjolla suhteellisen sama setti kuin edellisenäkin aamuna. Vatsan sai täyteen ja aamu alkoi mukavasti.
Aamupäivän ohjelmassa meillä oli shoppailua. Ensin menimme käymään ruokaostoksilla Carrefourissa ja tarttuihan sieltä mukaan Olivialle yhdet farkutkin. Käväisimme tuomassa ostokset hotellille ja lähdimme takaisin ostoksille Carrefourin viereiseen tavarataloon. Aloitimme kaupan kiertelyn ylimmästä eli yhdeksännestä kerroksesta. Vietimme eniten aikaa kerroksessa, joka oli täynnä leluja. Olisin halunnut ostaa työpaikalleni vaikka mitä opetusmateriaalia. Jotain pientä tarttuikin mukaani. Eräs iso liike oli täynnä samoja opetusmateriaaleja, joita käytämme koulussa. Hintataso oli ehkä noin puolet Suomen hinnoista. Tarjolla oli erilaisia palikoita, rakennussarjoja, erilaisia helmitauluja, valtava määrä erilaisia puisia palapelejä ja magneettipelejä, pujotettavia helmiä yms. yms.



Tämä reissu on ensimmäinen matkamme, kun emme ottaneet Samuelille rattaita mukaan. Tänään olisin kaivannut niitä. Samuel ei olisi millään jaksanut kävellä kaupoilla. Oli siinä kyllä omatkin jalat kovilla, kun tallasimme kerroksesta toiseen ja kaupasta toiseen. Kannoimme Tomin kanssa vuorotellen Samuelia ja talvitakki päällä tuli melkoinen hiki. Rankkaa hommaa… Ostokset jäivät aika vähiin, joten ajattelin, että kävisin vielä Olivian kanssa kahdestaan joku päivä shoppailemassa niin voisi katsella rauhassa tavaratarjontaa. Shoppailun jälkeen käväisimme hakemasta hotellin vieressä olevasta leipomosta syömisiä huoneeseemme. Keitimme kahvit ja söimme herkullisia leivonnaisia.


Pienen lepäilyn jälkeen suuntasimme kiertelemään Hongyaa. Kävelimme pitkin ja poikin aluetta ja ihailimme paikkaa iltavalaistuksessa. Ruokapaikaksi valitsimme hotpot ravintolan. Menimme ensin erääseen ravintolaan, jossa oli paljon ihmisiä. Keskustelimme tarjoilijan kanssa eli me englanniksi ja tarjoilija kiinaksi. Emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä onko ravintolassa tilaa vai ei, joten suuntasimme sama tarjoilija kiinaa höpöttäen perässämme vastapäiseen ravintolaan. Sieltä meille löytyi heti pöytä. Ruokien tilaus sujui suht mukavasti. Tilasimme hotpot liemen, jossa oli kahta eri vahvuutta eli tulinen ja mieto liemi. Ruuaksi tilasimme nautaa, katkarapu- ja kalapullia, ison kasvislautasen sekä nuudelia ja riisiä. Syöminenkin sujui mukavasti koska tarjoilija auttoi meitä ruokien nostamisessa liemeen ja osittain myös kypsien ruokien nostamisessa lautaselle. Ruokien, etenkin nuudelien nostelu liemestä puikkojen avulla lautaselle, ei ole nimittäin kovin helppoa. Ruuat maksoivat meiltä kahdeksalta ruokajuomineen noin 60 euroa, joka toisaalta oli aika kova hinta, mutta toisaalta edullinen niin tasokkaassa ravintolassa palveluineen. Tosi kiva kokemus!







Ruokailun jälkeen kello oli jo paljon ja emme ehtineet enää saunaan ja uimaan. Samuel ei asiasta tykännyt, mutta sai kuitenkin polskutella huoneen ammeessa hetken ennen nukkumaan menoa. Samuel nukahti taas hetkessä rankan lomapäivän jälkeen. Minä pesin koneellisen pyykkiä ja Tomi kävi vielä iltalöylyissä. Siinähän se päivä taas vierähtikin. Mukavan leppoisissa lomatunnelmissa…

Chongqing 25.12.2015

Päivä 2.

Heräsimme tähän ensimmäiseen kokonaiseen lomapäivään täällä Chongqingissa huonosti nukutun yön jälkeen yhdeksän maissa. Oikeastaan lapset piti herättää, sillä Samuel valvoi useamman tunnin yöllä ja oli sitten aamulla väsynyt. Kukapa sitä nyt yöllä heräisi aamiaiselle? Suomessahan kello on kolme yöllä, vaikka minä herättelin lapsia täällä yhdeksän aikoihin.
Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta

Menimme hotellin aamiaiselle heti herättyämme. Pieni selkkaus oli aamiaiselle mennessä, kun hotellin virallisella nettisivulla lukee, että lapset 7-12v saa aamiaisen puoleen hintaan ja alle 7v ilmaiseksi. 6v Samuelista olisi laskutettu puolet hinnasta ja 11v Oliviasta täysi hinta. Voi olla, että joudumme jatkossakin tuosta hinnasta neuvottelemaan koska sanovat, että yli 140cm katsotaan aikuiseksi, vaikka nettisivulla ei lue mitään pituusrajoista…

Aamiainen oli melko pelkistetty ja melko kiinalainen, mutta hyvin sillä sai mahan täyteen. Eihän tämä aamiainen ole mitään verrattuna esim. viime kesän Thaimaan reissumme hotellien aamiaisiin, mutta valitsimme tämän hotellin muista syistä kuin aamiaisen vuoksi. Viereisessä Intercontinentalissa on aamiaisetkin varmasti ihan eri tasoa. Hotellihuoneeseemme olemme erittäin tyytyväisiä. Sulloudumme usein yhteen pieneen hotellihuoneeseen koko perhe ja onhan se luksusta, kun on erillinen makuuhuone, kylppäri ammeineen ja keittiö jossa on mmm. mikro, iso jääkaappi ja vedenkeitin. Puhumattakaan hotellin uima-allasosastosta, joka on erittäin hyvä.

Aloiteltuamme aamiaisemme matkakumppanimmekin tulivat syömään. Samuel aloitti taas koko joukon viihdyttämisen, mutta ihme kyllä istui hienosti omalla paikallaan. Aamiaisen jälkeen kävin sekoittamassa Ijalle antibiootit, sillä hänen flunssansa ei näytä paranemisen merkkejä ja äänikin on lähtenyt lähes kokonaan pois. Onneksi kuumetta ei ole noussut.

Aamupäivän ohjelmana meillä oli tutustuminen läheiseen Hongya Dong keskukseen, joka on siis sellainen perinteiseen tyyliin kunnostettu ravintola- ja ostoskeskittymä. Aloitimme kierroksen ottamalla valokuvia tämän joen rinteeseen rakennetun keskittymän ylätasanteella. Olivia otti itsestään taas kymmeniä selfieitä. Oma selfietikku jäi kotiin, joten lupasimme, että hän saa ostaa 10 yuania maksavan tikun täältä. Vieläkin hymyilyttää selfieen liittyvä tapaus kotoa, kun Olivia viime maanantaina istahti joulupukin polvelle ja alkoi sanaakaan sanomatta ottamaan itsestään ja joulupukista selfietä. No, hienohan siitä tuli…






Kiertelimme ahkerasti Hongyan kerroksia. Teimme muutamat pienet ostokset, kuten Samuelille samanlaisen ihanan pörröisen pandalippiksen kuin Olivia osti täältä viimeksi. Pitää ostaa lippiksiä vielä pari lisää, koska noilla lippiksillä on tapana usein unohtua jonnekin. Pitää ostaa myös muutama karvaton pandalippis lisää ensi kesän Thaimaan helteitä varten. Kierreltyämme aikamme kävimme vielä ennen hotellille menoa Starbucksissa kahveilla. Olivia iski silmänsä China termosmukiin eli samanlaiseen joka minulla on käytössä Bangkok versiona kotona. Lupasin, että saa ostaa mukin jossain vaiheessa lomaa. Honggyasta kävelimme raput ylös ja olimme jo hotellilla.

Hotellilla lepäsimme pari tuntia ja lähdimme jatkamaan lähiseutuun tutustumista. Menimme ensin Luohanin temppelille. Rakastan temppeleitä, niiden kauniita yksityiskohtia ja niiden sisällä vallitsevaa ilmapiiriä. Luohanin temppelialue on tosin remontissa ja alue on melkoisessa myllerryksessä, mutta rukoilevien ihmisten katseleminen, kynttilöiden ja suitsukkeiden tuoksu onneksi kertoo missä olemme. Temppeliin oli 10 yuanin sisäänpääsymaksu aikuisilta ja tytöiltä. Maksu sisälsi kolme suitsuketta ja kynttilät per henkilö. Veimme suitsukkeet ja yhden kynttilän palamaan alttarille, mutta kaksi pinkkiä lootuksenkukkakynttilää laitoin taskuun kotona poltelttavaksi.





Temppelivierailun jälkeen suuntasimme Jangtsen ylittävälle kaapelivaunuasemalle. Tai luulimme suuntaavamme, sillä tuli vähän pummailtua matkalla. Käytössämme olevat kartat ovat niin suurpiirteisiä, ettei niiden avulla juuri suunnisteta. Onneksi paikalliset neuvoivat meidät perille, apua piti kysellä useita kertoja. Tiesimme, että olemme aivan lähellä, mutta kuten viime reissullakin asema oli vaan vaikea löytää. Kaapelivaunumatka maksoi 10 yuania per henkilö per suunta. Samuel pääsi taas ilmaiseksi. Kyllä hirvitti lähteä vaunun matkaan täpötäydessä vaunussa, mutta puolivälissä helpotti. Takaisin tullessa ei ollut enää mitään vaikeuksia nauttia maisemista.



Ilma täällä Chongqingissa on ollut sumuinen, mutta ei läheskään niin paha kuin etukäteen kuvittelin. Voihan se olla, että loppulomasta on ihan kamalan huonot ilmat, mutta tänäänkin meille paistoi hetken aurinko. Vaatteiden suhteen tein virheen kun otin toppatakit mukaan, kevyempikin takki olisi riittänyt…

Kaapelivaunuretken jälkeen lähdimme kävelemään Chaotianmenin satama-aluetta kohti. Jangtsen risteilymyyjiä parveili ympärillämme lähes häiriöksi asti. Yritimme löytää markkina-aluetta, mutta sitä ei vaan tullut vastaan. Pitää kysyä respasta neuvoa, paikallisten neuvot veivät meitä vaan omiin markkinakojuihinsa joista löytyy ainoastaan risteilyjä. Täältä suuntasimme kohti hotellia. Matkalla yritin tinkiä Samuelille farkkuja, mutta myyjä piti päänsä eikä tinkinyt yhtään. Eihän se hinta ollut paha kun seitsemällä eurolla olisi irronnut paksut talvifarkut, mutta yrittänyttä ei laiteta. Kaupat jäi tekemättä kun hinta pysyi samana. Pitääkin nyt tarkistaa omaa taktiikkaa ja tehdä ostokset, jos hinta ja tuote on kohdallaan eikä tinkimisen perusteella ;)

Kävelyretken jälkeen menimme syömään hotellin vieressä olevaan Pizza Hutiin. Tilausten teko onnistui ilman minkäänlaisia sähellyksiä, saimme juuri ne ruuat jotka tilasimme, ja kaikki sujui mutkatta joka oli aika ihme. Mielessä oli viime reissun vierailu samaisessa ravintolassa ja kamala sähläys. Pizza oli oikein hyvää, etenkin kun siihen otti juustoreuna, mutta huomenna olisi jo aika siirtyä paikallisen ruuan pariin jota olemme vähän tietoisestikin vältelleet tähän bakteerikantaan siirtymisen vuoksi. Olivia otti itselleen ison pannupizzan, josta sai sitten hotellille mukaan suurimman osan. Samuel oli todella väsynyt pitkän päivän ja vähäisten yöunien vuoksi, mutta jaksoi sinnitellä nukahtamatta tämänkin ajan.

Syötyämme kiirehdimme hotellille, jotta ehtisimme vielä ennen nukkumaan menoa uimaan. Samuel otti altaalle mukaan kadulta ostamansa ilmatäytteisen pampun, Olivian kahdehtiessa kun hänellä ei ollut mitään vesilelua. Hotellin allasosasto on erittäin viihtyisä. Tomi nautti pitkään saunan lämmöistä ja minä lämmittelin enimmäkseen kuumassa altaassa. Lapset leikkivät kaikissa kolmessa altaassa. Altaat ovat syvyydeltään sellaisia, että Samuelinkin jalat ulottuvat pohjaan ison altaan syvää päätä lukuun ottamatta. Matkakumppanimme eivät tulleet tänäänkään uimaan, joten uimme omassa porukassa. Onneksi Olivia ja Samuel löysivät yhteiset leikit taas hetkeksi, joten aika kului mukavasti.

Uimisten ja saunomisten jälkeen palasimme huoneeseemme. Lapset söivät iltapalaa ja Samuel nukahti välittömästi pään tyynyyn painamisen jälkeen. Olivia pelaili vielä hetken IPadillaan. Minäkin ehdin vielä tehdä kotihommia eli testasin pesukonetta ja pesin koneellisen pyykkiä. Kyllä näiden lomapäivien jälkeen on aina mukava laittaa omakin pää tyynyyn… Nyt lähden hotellin respaan kokeilemaan, jos netti toimisi paremmin kuin täällä huoneessa ja viestin lähetys onnistuisi vihdoinkin… (Ei onnistunut...)

Chongqing 23.-24.12.2015

Päivä 1.

Kiinaan on pitkä matka, mutta lento tänne sujui taas erittäin nopeasti. Samuelin lento taisi sujua parhaiten, mitä se on koskaan sujunut. Tähän oli osasyynä, että emme matkustaneet ”Ranskan raadolla” eli näillä Finnairin Ranskan leasing koneilla, vaan Finnairin omalla kalustolla jissa on virtapistokkeet. Virtapistokkeesta sai virtaa DVD-soittimeen ja Samuelin aika meni rattoisesti Kätyrit-elokuvan parissa. Elokuvan ja ruuan jälkeen Samuel olikin niin väsynyt, että kävi nukkumaan. Myös Olivia nukkui parin tunnin unet koneessa, ennen kuin laskeuduimme Chongqingiin kello kahden maissa yöllä Suomen aikaa. 


Chongqingin lentoasemalla jouduimme ensin jonottamaan ulos koneesta, koska kävelysilta ei osunut kohdalleen ja jouduimme odottamaan vetoautoa. Sitten emme päässeet koneesta, koska viereistä konetta lastattiin. Odottelujen jälkeen odottelimme vuoroamme passintarkastukseen ja laukkujen läpivalaisuun. Jonottelujen ja odottelujen jälkeen löysimme nopeasti meitä vastassa olleet kuskit ja matka hotellille sujui nopeasti. Samuel voi pahoin taksissa juuri ennen hotellia ja oksensi vähän päälleen. Onneksi sai pidäteltyä suurimmat puklut sisällään.



Hotellissa sisäänkirjautuminen sujui nopeasti ja varaukset oli kunnossa. Säästäväisinä matkustajina emme taaskaan raaskineet maksaa lisävuoteita huoneeseemme, vaan sovimme että minä nukun kolmestaan lasten kanssa makuuhuoneessa leveässä sängyssä ja Tomi nukkuu olohuoneen sohvalla. Lepäilimme hetken huoneessa Olivian ollessa ainoa, joka nukahti sikeään uneen. Lepäilyn jälkeen Suppalat tulivat hakemaan meitä kauppareissulle, jonka teimme läheiseen Carrefouriin. Carrefourin jälkeen teimme pienen kävelyretken lähistöllä ja menimme syömään tutusti ja turvallisesti KFC:hen.
Samuel alkoi olemaan jo alkuillasta todella väsynyt parin tunnin koneessa nukutun yön jäljiltä.

Menimme kuitenkin käymään vielä uimassa, jotta pysyisimme hereillä iltaan asti. Ajattelin, että jos lasten ei anna nukkua illalla päiväunia niin pääsemme nopeasti Kiinan rytmiin. No eihän se ihan niin helposti mennyt…

Perillä ollaan

Pikainen päivitys ennen lepohetkeä eli perillä ollaan. Lentomatka sujui nopeasti ja hyvin. Jalkatila ja penkit turistiluokan keskivaiheilla tuntui vaan todella ahtailta, mutta muuta valittamista ei juurikaan ollut.

Vaikka saavuimme Chongqingiin aikataulun mukaisesti, niin koneesta ulospääsy kesti kauan. Ensin konetta piti vetää taaksepäin kun se ei osunut putkeen ja sitten odottelimme viereisen koneen lastauksen. Passintarkastusjonossakin vierähti tovi kuten myös laukkujen läpivalaisuun jonottaessa. Kuskimme oli onneksi meitä vastassa ja pääsimme lähtemään suoraan hotellille. Vähän ennen hotellia Samuel alkoi voimaan pahoin ja oksensi vähän. Onneksi sai melko hyvin pidäteltyä hotellille asti ja täällä olo helpottui. Oikeastaan me kaikki voimme jossain vaiheessa pahoin. Väsymys ja lentomatka oli varmasti syynä olotiloihimme.

Nyt pienet huilit ennen loman aloittamista...

Lähetetty Windows Phonesta