torstai 6. joulukuuta 2007

Löhöilyä ja kauneudenhoitoa





Tänään (torstaina) oli tosi mukava päivä vaikka ei juuri mitään ihmeellistä tehtykään. Tomi heräili ajoissa, päinvastoin kuin kotona, ja kävi aamiaisella ennen minua ja O:ta. Lähdimme heti aamiaisen jälkeen laitattamaan O:lle pikkulettejä. Suunnitelmissa oli letityttää vain puoli päätä, koska epäilin miten hän jaksaa istua paikallaan. Kun päällystä oli letitetty, kysyin O:lta haluaako hän että hiukset letitetään kokonaan ja jaksaako hän istua. Vastaus oli myönteinen ja letitystä jatkettiin. Onneksi letittäjiä oli samaan aikaan jopa neljä, niin loppujenlopuksi hiukset oli melko nopeasti kunnossa. O valitsi itse pinkit ja oranssit helmet lettien päihin. Samat olisin itsekin valinnut hänelle koska ne ovat O:n lempivärejä. O meinasi vasta ihan loppuvaiheessa väsähtää letitykseen, mutta puhuttamalla hän jaksoi lopulta viimeisen kymmenen minuuttia. Onneksi jaksoi, koska oli niin tyytyväinen itse letteihin ja hienothan ne ovatkin. Nyt säästytään hiusten harjaamiseltakin vähän aikaa.

Letityksen jälkeen lähdimme kävelemään rantaan ja matkan varrella näimme mummin ja papan. Kävelimme heidän kanssaan vähän pidemmälle ja tapasimme loput porukasta. Jani muutti eilen paikalliseen gesthouseen ja tuli myös paikalle. Uimme ja leikimme O:n kanssa hiekkaleikkejä jonkin aikaa. Rantaelämän jälkeen suuntasimme hotellille suihkuun ja tapasimme mummon, papan ja Janin rannan lippuluukulla. Kävelimme läheiseen hierontakylään jossa minä otin mani- ja pedikyyrit ja muut öljyhieronnan. O nukkui päiväunia rattaissa ja heräsi vähän ennen kuin hoitomme loppuivat. O tuli tyytyväisenä heräilemään ja makailemaan patjoille viereemme. Hän sai myös vähän hierontaa Janin hierojalta ja hienot kynsilakat kynsiinsä.

Hieronnan lopuksi menimme rentoutuneina rannan päähän katselmaan apinoita. Melkoisia veitikoita nuo meidän sukulaiset olivatkin. Vähän hirvitti kun ne hyppelivät ihmisten hartioille, itse en oikein niin lähikontaktista välittänyt joten katselin vähän kauempaa. Kävimme vielä lähikahvilassa ”last bar” juomassa virvokkeita. Minäkin sain matkan ensimmäisen tuoreen kookospähkinän ja hyvää oli. Pois tullessa varasimme paikallisesta matkatoimistosta huomiselle elefanttisafarin, siitä lisää sitten huomenna.

Illallisen söimme hotellimme lähellä olevassa ulkokuppilassa. Ruoka oli mielestäni parasta, jota olemme syöneet tämän matkan aikana. Hintatasosta voisin mainita sen verran, että lasku kymmenen hengen seurueeltamme oli noin 30 euroa. Tämä sisälsi mm. Ruokajuomaoluet ja alkupalat pääruuan lisäksi. Tähän paikkaan menemme varmasti uudelleenkin. Ostoksia teimme tänään melko vähän, ainoastaan O:lle kahdet ”lipokkaat” ja sarongin. Tominkin taisi ostaa yhdet kengät lisää. Muuten yritämme katsella ja ihailla mitä kaikkia houkutuksia täällä on tarjolla, lomahan on vielä alkutekijöissään. Jani lähtee huomenna bussilla Bangkokin kautta Pattayalle, joten lomaseurueemme pienenee. Onneksi täydennystä on tulossa viikonloppuna.

Ei kommentteja: