sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla

 Kolme päivää meni, ettei Samuel kyennyt kanssamme aamiaiselle, mutta tänään päätimme että Samuel on saatava kuntoon. Pientä vastustelua oli ilmassa kun lähdimme koko perhe aamiaiselle, mutta Samuel otti reippaasti yhden nakin lautaselleen ja pari pekoniviipaletta. Hitaasti, mutta varmasti Samuel söi nakin ja joi lasillisen ananasmehua. Kuten aiemminkin kirjoitin, niin täällä Naraissa on minusta erinomainen aamiainen ja sitä se oli jo silloin 16 vuotta sitten kun olimme tässä hotellissa ensimmäistä kertaa. Aamiaisella ei ole ollut kertaakaan ruuhkaa ja homma toimii. Tarjottavat ruuat käyvät joskus vähiin, mutta tarjoiluastiat täytetään pikavauhtia. Munakkaat saavat erityismaininnan ja nopea munakkaanpaistaja. Tässä muuamia kuvia aamiaisruuista, läheskään kaikkia pisteitä en kuvannut. 

Munakas tulossa. Itse syön aina juustolla ja kasviksilla täyteyn munakkaan ja Olivia kinkulla. Meidän ei tarvitse edes kertoa paistajalle täytteitä, hän muistaa meidän toiveet. 

Syön papayaa joka aamu viisi palaa. 

Kasviksia ja jugurtteja, juustoakin löytyy. 

Juomavalikoimaa

Leipiä ja leivoksia

Kahvikin on erinomaista. 

Aamiaiscroissanttini ja jugurttia honey star muroilla. 

Samuel söi alkulomasta joka aamu nuudeleita ja Olivia riisiä. 

Pekoneja, minä en niitä syö, mutta lapset tykkäävät. 

Olivian mielestä kalkkunanakit on hyviä. 
 Meidän lomaohjelma on jäänyt vähän vajaaksi Samuelin sairastelun vuoksi, mutta vaikka hän ei ollut tänäänkään vielä ihan kunnossa päätimme lähteä Chatuchakin viikonloppumarkkinoille. Olemme käyneet markkinoilla useita kertoja ja palaamme sinne aina mahdollisuuksien mukaan uudelleen. Menimme hotellin maksuttomalla kuljetuksella MBK tavaratalolle ja sieltä jatkoimme matkaa skytrainilla Mo Chit asemalle, jonka vieressä markkinat sijaitsevat. Tänään hotellin maksuton kuljetus toteutettiin taksilla, jonka ovimies pyydysti liikenteestä ja maksoi meille kyydin valmiiksi. 

Hotellin henkilökunta taksinmetsästyksessä. 

ja tällä menimme MBK:lle.


Markkinamatka sujui kävevästi skytrainilla, meidän rabbit kortteihin jäi vielä reilusti matkarahaa ensi kesän reissua varten. 

Chatuchakin viikonloppumarkkinoiden sanotaan olevan maailman suurimmat markkinat ja sen kyllä huomaa heti kun lähestyy markkinapaikkaa skytrainilta. Junassa oli vielä ihmeen väljää ja saimme jopa istumapaikat, mutta asemalla oli jo melkoinen tungos. Matka varsinaiselle markkinapaikalle sujui hitaasti tungoksen keskellä, mutta ehkä me ja lapsetkin olemme jo tottuneet tungoksiin, sillä niissä liikkuminen sujuu melko mukavasti enkä minäkään enää hirveän pahasti panikoi siitä, että Samuel katoaa. Viime jouluinen Tokion matka myös vähän suhteutti näitä Bangkokin tungoksia, näitä markkinoita lukuunottamatta, sillä Tokiossa väkeä nimittäin riitti. 

Chatuchakin hintataso on pysynyt edullisena. Markkinoilla sanotaan olevan jopa 10 000 myyjää ja kilpailu on varmasti kovaa. Vaikka olemmekin kohtuullistaneet shoppailtavaa tavaramäärää, näiltä markkinoilta olisi ollut ostaa vaikka mitä. Samuel ehdottikin, että lainaisimme joltain myyjältä sellaiset työntökärryt, joilla kuskataan tavaraa. Ehkä Samuel tosin ajatteli, että pääsisi kyytiin. Olivia onneksi kantoi veljeään pitkiä matkoja reppuselässä, kun Samuelin voimat loppuivat. Olimme Chatuchakissa oikeastaan koko päivän. Kuljimme hitaasti, joten meiltä jäi suurin osa alueesta tutkimatta. Olimme myös pari tuntia JJ Mallissa eli samalla alueella sijaitsevassa tavaratalossa, jossa myyytävät tavaratkin ovat suht samaa hintaluokkaa, kuin ulkomarkkinoilla. Tämä tavaratalo piha-alueineen on avoinna joka päivä eli myös ma-to, jolloin Chatuchakin ulkomarkkina-alue on suljettu. Tänään meille sattui hyvä markkinapäivä, kun ilma oli osittain pilvinen eikä aurinko paahtanut koko aikaa taivaalta. Tästä huolimatta Samuel valitteli kuumuutta, mutta onneksi JJ Mallin sisällä on viileämpää joten kävimme siellä myös syömässä. Tässä sitten vähän markkinatunnelmaa kuvien muodossa. 

Chatuchakin viihtyisä puisto, nyt emme ehtineet käymään siellä. 

Ruokakojuja on riveittäin joka puolella. 




Parasta ikinä, kookosjäätelö kookoksessa tarjottuna. Päälle höysteet maun mukaan ja kyytipojaksi kookosvesi lasissa. 

Samuel uskaltautui hierontaan ensimmäistä kertaa, kyllä kutitti kovasti. 

Katutaiteilijat vauhdissa. 




Kellotorni, maamerkki jonka mukaan alueella on helpompi suunnistaa. 

Lähdimme pois illlan hämärtyessä. 


Kauppiaat alkoivat purkaa tavaroitaan pois vähän ennen kuutta. Tämä oli myös meille merkki, että pitää lähteä pois, sillä markkinat loppuvat kuudelta. Minä ja Samuel tulimme skytrainilla suoraan hotellille pakkaamaan tavaroita, koska lähdemme huomenna aikaisin aamulla kotiin. Tomi ja Olivia menivät vielä shoppailemaan MBK tavarataloon ja sen jälkeen hakemaan takeaway padthait Baan Phadthai ravintolasta. Ei voittanut tämän ravintolan padthai Thipsamain ruokaa, mutta onhan tämän ravintolan padthait luokiteltukin Bangkokin toiseksi parhaiksi Thipsamain jälkeen. Tomi ja Olivia palasivat ravintolalta hotellille bussilla numero 15, on se vaan kätevä. 

Nyt olisi käytävä hetkeksi nukkumaan ennen aikaista herätystä. Menen Tomin kanssa kahdestaan aamiaiselle ja annamme lasten nukkua vähän pitempään. Kotiin lähtö ei innosta meitä tälläkään kertaa ollenkaan, mutta ei tässä muukaan nyt auta. Onneksi tänne pääsee taas uudelleen. 

1 kommentti:

Charles Williams kirjoitti...

thanks for sharing such a wonderful blogpost. it give lots of information.
Book online bus tickets from Redbus