sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Shoppailua, Kultakukkula ja Thipsamai

Joulukuusi hotellin aulassa

Heräsimme levänneinä ensimmäiseen kokonaiseen lomapäivään ja lähdimme heti aamiaiselle. Muistin, että täällä Naraissa on hyvä aamiainen ja vanhat merkit pitivät paikkansa. Aamiaisella ei ollut ruuhkaa, joten meidän ei tarvinnut jonottaa edes munakaspisteelle. Aamupalan jälkeen lähdin lasten kanssa uimaan Tomin jäädessä lepäämään huoneeseen. Olivia ei tosin uinut ollenkaan, vaan halusi toimia valokuvaajana kuten hän tänään toimi muutenkin, eli kuvat on suurimmaksi osaksi Olivian kuvaamia tai minun kännykkäkameran kuvia. Altaan vesi ei ollut yhtä lämmintä kuin esim. kesäisin on ollut Mae Phimissä, mutta ei se kylmääkään ollut ja tarkenin olla vedessä puolisen tuntia seuraamassa Samuelin touhuja, Tässä vähän tyylinäytteitä uimahypyistä.


Samuel kävelee veden päällä?

ja hyppyjä

Altaan takana näkyy Maha Nakhon, Thaimaan korkein rakennus.

Allas on aika pieni, mutta riittävän kokoinen kaupunkilomalle. 

Uimisen jälkeen lähdimme rentoon tahtiin suorittamaan päivän lomaohjelmaa. Menimme ensin MBK:lle hotellin maksuttomalla kuljetuksella. Kuljetus olikin meille privaattikyyti pienellä autolla. MBK:lla teimme pieniä ostoksia kuten Olivialle urheiluvaatteita ja Acrovan 60thb:n kaupasta jotain löytöjä. Kävimme myös MBK:ssa pikalounaalla Burger Kingissä. MBK:n jälkeen kävelimme Siamin isojen ostoskeskusten läpi Pratunamiin. Siellä kiertelimme ensin Pratunam Marketissa ja sen jälkeen vielä Platinum Mallissa. Sieltä ostimme Olivialle pari juhlamekkoa pilkkahintaan tulevia juhlia varten. 

MBK:n edestä otettu kuva ja taustalla suosikkihotellini Mercure Siam. 


Kauppakeskuksissa oli kimallusta. 



Joulu on esillä monessa paikassa, vaikka sitä ei täällä juuri juhlita. 

Katusoittaja

Tonttuilua keskellä tietä. 

Samuel osti kengät

Pratunamissa hyppäsimme Saen Saep kanavaa pitkin kulkevaan veneeseen ja matkustimme sillä Kultakukkulalle eli Wat Saketille. Matka maksoi kokonaiset 11thb ja Samuel pääsi ilmaiseksi. Olen aiemminkin kirjoitellut, että nämä klongiveneet ovat erinomainen tapa liikkua nopeasti täällä Bangkokissa. Olemme käyneet joskus vuosia sitten aiemminkin Kultakukkulan päällä ja viime kesänä kävimme sen juurella mutta emme päässeet ylös. koska paikka oli jo mennyt kiinni. Kultakukkulalle on 50thb:n pääsymaksu, joka koskee vain turisteja. Lapset pääsevät ilmaiseksi, tai ainakaan Samuelista ei mennyt maksua. Kukkulalle kiivetessä on paljon kauniita patsaita ja nähtävää ja kukkulan päältä on hienot näkymät Bangkokin ylle. Luin illalla, että Bangkokissa on ollut jo neljättä päivää paha saastepilvi päällä. Minä en ollut sitä huomannut ja altaallakin näyttäytyi tänään aurinko, mutta kuvia katsellessa saattaa huomata, että tänään oli melko sumuista. 

Kultakukkula Saen Saep kanavalta kuvattuna.

Kukkulalle on pieni kiipeäminen. 







Kyllä se kirkas taivas näkyy tuolta pilven takaa. 

Kultakukkulalla vierailun jälkeen kävelimme Olivian ykköskohteeseen täällä Bangkokissa, joka on Thipsamai ravintola. Luin juuri facebookista, että ravintola on avannut juuri toisen ravintolan uuteen Icon Siam kauppakeskukseen joen toiselle puolelle. Hyvä niin, sillä tänäänkin ravintolaan oli aivan järkyttävän pitkät jonot. Me menimme jonoon 15 minuuttia ennen ravintolan avaamista kello 16.45 ja jonotimme sisään tunnin. Lapset olivat läkähtyneitä kuumuudesta, vaikka istuskelivat välillä jonossa maassa. Oliviaa ei jonottaminen juurikaan haitannut, sillä hänen teki niin kovasti mieli Thipsamain pad thaita. Samuelkin oli koko päivän superreipas ja jaksoi kävellä hiki päässä meidän perässämme ilman mitään kiukutteluja kaupoilla, vaikka kärsiikin selvästi ilmaston vaihtumisesta ja aikaerosta. Ravintolassa Olivia söi ensin yhden pad thain, mutta jäi nälkäiseksi. Tilasimme hänelle myös toisen annoksen ja yhden vielä hotellille, jonka hän söi heti huoneeseen saavuttuamme. Kyllä nämä Thipsamain pad thait ovat parhaita, joita olen koskaan syönyt. Valitettavasti hyvin monet muutkin tietävät jo sen ja ravintolaan tuli myös TUI-matkatoimiston ryhmiä jotka lisäävät entisestään jonotusaikaa. Syötyämme ja Olivian ostettua itselleen Thipsamain T-paidan pysäytimme ravintolan edestä taksin, jolla palasimme hotellille. Kuski käytti mittaria ja muutaman kilometrin matka ruuhkaisessa Bangkokissa maksoi alle 80thb. Annoimme tietysti kuskille tippiä, kun hän suostui käyttämään mittaria taksissa. Joskus tällaisten taksien löytyminen on hankalaa, mutta tänään onnisti. Tähän vielä lopuksi taas kehut mukavasta lomapäivästä. Meillä oli kivaa!

Katumaisemaan Thipsamain kulmilta. 


Tehokasta työntekoa Thipsamain edustalla. 


Jonot ravintolaan on järkyttävän pitkiä. 

2 kommenttia:

Mariluu kirjoitti...

Täällä jälleen seuraamassa matkaanne. Jos muistat, olen se joka s-postilla kyseli omaan reissuumme vinkkejä viime vuonna. Ja voi kuinka kova kaipuu näiden kuvien myötä iski. Kuvissa näkyy Mercure, jossa myös yövyimme silloin. Kiitos vielä näin kovasti jälkikäteen kaikista vinkeistä ja hyvää reissua! Me suuntaamme toisenlaisiin maisemiin lumiseen pohjoiseen tällä kertaa. :) T. Maria

Päivi kirjoitti...

Kiitos kommentista ja kyllä muistan keskustelumme. Miten teidän matka sujui silloin viime vuonna? Entä oletteko suunnitelleet uutta Thaimaan reissua? Mukavaa matkaa lumen keskelle pohjoiseen ja oikein hyvää joulun aikaa.