torstai 31. joulukuuta 2015

Chongqing 30.12.205

Päivä 7.

Loman viimeinen kokonainen päivä. Käytimme aamulla huomisenkin aamiaisvoucherin, sillä suunnittelimme ettemme mene huomenna syömään ollenkaan aikaisen lähdön vuoksi. Aamun ohjelma oli selvillä, sillä koska emme päässeet eilen käymään Chaotianmen marketissa, päätimme lähteä sinne tänään. Marketalueelle oli hotelliltamme vain noin 10-15 minuutin kävelymatka. Kiertelimme kauppoja, mutta emme ostelleet juuri mitään. Hintataso täällä Kiinassa ei ole enää meille mikään erityisen edullinen. Meillä oli taskussa lappu, johon oli merkitty kahden vuoden takaiset valuuttakurssit ja siihenkin verrattuna valuuttakurssi on meille nyt noin 20% kalliimpi. Lisäksi luulen, että hinnat ovat muutenkin nousseet. Toki hinnat ovat edelleen suurkaupungissakin Suomen hintoja edullisemmat, mutta ainakin meidän kulutustottumuksilla Thaimaan hintataso on huomattavasti edullisempi kuin täällä Chongqingissa. Tietysti omilla valinnoilla voi vaikuttaa paljonko rahaa kuluttaa, mutta näin turistina vieraassa paikassa koimme paikan hintatason suhteellisen korkeaksi.

Chaotianmenin kiertelyn jälkeen teimme kierroksen Luohanin temppelin alla olevassa kaupassa ja menimme takaisin hotellille. Samuel oli väsynyt kävelyyn ja kaupoilla kiertelyyn, joten hän jäi Tomin kanssa hotellille ja minä lähdin Olivian kanssa kahdestaan tekemään viimehetken ostokset. Suuntasimme ensin Hongya Dongiin ja saimme haluamamme ostokset hyvään hintaan. Hongya Dongista suuntasimme isoon tavarataloon, etsimään Olivialle Rilakkuma muhvia, mutta vaikka pehmolelukaupassa on myynnissä tuhansia pehmoleluja niin juuri haluamaamme ei löytynyt. Kiertelimme tavaratalossa ja pääsimme sieltä ulos ostamatta mitään. Tavaratalosta suuntasimme Carrefouriin, josta löysin lasten viimereissun herkkua eli Knorrin instant perunamuussia kanan kera. Olin aiemminkin etsinyt sitä, mutta en ollut löytänyt.



Kaupassa kiertelyn jälkeen palasimme hotellille missä pakkailin vähän aikaa matkatavaroita. Meillä oli tullessa yksi iso matkalaukku, jonka sisällä oli iso lätkäkassin kokoinen kassi sekä pienempi matkalaukku. Lätkäkassi jäi tyhjäksi ison laukun sisään, mutta kotiin mennessä meillä tulee olemaan kaksi laukkua yhden sijaan. Pakkailujen jälkeen menimme leipomoon ostamaan evästä huomiselle aamulle. Hississä tapasimme matkakumppanimme ja sovimme menevämme uimaan illalla.


Uima-altaille mentäessä vastaan tuli sakea vesihöyry. Se tiesi hyvää, sillä arvasimme että uima-altaat ovat lämpimiä. Niin olikin, sillä iso allas oli arviolta vähän reilu 30 astetta ja lämmin allas oli taas kuumana eli noin 40 astetta. Porealtaassa oli taas viileää vettä, kuten aiemminkin. Uimme jonkin aikaa ja miehet nauttivat saunasta. Allasosastolla on ollut aivan ihana rentoutua näiden pitkien kävelyreissujen ja kaupoissa ramppaamisen jälkeen. Uimisen jälkeen laitoin lapset pikaisesti nukkumaan ja jatkoin viimehetken pakkailuja. Huomenna olisi lähtö kotiin…

Ei kommentteja: