maanantai 24. kesäkuuta 2019

Lomailua hotellin uima-altaalla Penangissa

Hotellin viihtyisää piha-aluetta

Kirjoitin eilen, että nukuimme ensimmäisen yön tällä Penangissa kuin tukit. Viime yöstä ei voi sanoa samaa, sillä nukahdimme yöllä vasta kello kolmen aikoihin kun uni ei vaan tullut luoksemme. Yksi syy siihen on varmasti aikaero, eli sisäinen kellomme on vielä osittain Suomen ajassa eli viisi tuntia jäljessä. Aamulla olikin sitten melkoinen herätys, kun kello soi 9.00. Eihän siinä auttanut muu kuin kömpiä ylös sängystä ja valmistautua aamiaiselle. Yhdeksän jälkeen aamupalalla on pahimmat ruuhkat, mutta onneksi tarjoilijat etsivät vapaan pöydän ja ohjaavat paikoille. Aamiaisen jälkeen toistimme eiliset kuviot eli huoneeseen ja altaalle. Tänään oli tosin lisättävä aamutoimiin perusteellinen rasvaus 50 suojakertoimella varustetulla aurinkorasvalla ja uimapaidan pukeminen päälle. Aurinko pääsi jälleen kerran yllättämään meidät eilen ja iho punoittaa kovasti. Rasva ei pysy iholla jatkuvan uimisen takia, joten palovammoilta on vaikea välttyä. Tänään oli eilistäkin kuumempi päivä ja sen huomasi siitä, että ilman kenkiä oli mahdoton liikkua ulkona, sillä maa oli polttavaa. Hotellin allasalueet ovat erittäin viihtyisät. Kävimme välillä lastenaltaalla kun Samuel laski liukumäkiä ja kävi Amazonissa leikkimässä vesisuihkuilla. Suurimman osan ajasta olimme kuitenkin isolla altaalla, jossa oli erittäin rauhallinen tunnelma. Muutama aikuinen lueskeli kirjoja rantatuolissa tai istuen altaassa olevissa penkeissä. Allastuoleja on riittävästi eikä niitä tarvitse varailla. Meidän suosikkipaikat oli taas vapaana ja tuttuun tapaan tilasimme lounaan altaalle painonapin avulla. 

Mangosmoothie maistuu aina

Allaspuuhia

Lomailua

Näitä palmuja on tullut katseltua altaassa kelluen.

Rannalla oli kuumaa ja hiljaista.


Tulimme altaalta takaisin huoneeseen vasta neljän jälkeen. Huone oli siivottu, kahvit ja juomavedet täydennetty ja vähän ajan kuluttua huoneeseen tuotiin eilisen tapaan myös keksejä. Suihkun jälkeen Samuel kävi päiväunille ja me joimme Tomin kanssa kahvit. Samuel nukkui lähes pari tuntia ja minäkin taisin torkahtaa vähän. Suunnittelin myös huomisen päivän reittejä George Towniin ja latasin googlen kartat valmiiksi kännykkään, jotta osaamme liikkua kaupungissa. Saatuamme Samuelin ylös ihastelimme hetken auringonlaskua ja lähdimme kävelemään Hard Rock kahvilaan, joka sijaitsee vajaan kilometrin päässä hotelliltamme. 

Päiväkahvit. Löysin kaupasta samoja popcorneja joita ostin viime kesänä Malediiveilla, tosi hyviä. 

Auringonlaskun ihailua parvekkeelta




Olemme käyneet useissa Hard Rock kahviloissa ympäri maailmaa ja tämä Penangin kahvila oli aika pieni, mutta ruokalista oli suunnilleen sama kuin muuallakin. Normaalin ruokalistan lisäksi oli mahdollista tilata Penangin erikoisuuksia. Minä päädyinkin taas syömään saman nuudeliruuan kuin kahtena edellisenä päivänä. Syötyämme vierailimme kaupan puolella, josta Tomi osti itelleen hienon T-paidan ja ties kuinka monennet rumpukapulat ja Olivia sai hienon hupparin. Poislähtiessämme ovimiehet sanoivat, että pääsemme hotellille ilmaisella kuljetuksella joka lähtisi 5 minuutin kuluttua. Meidät ohjattiin hotellin aulaan odottelemaan jossa kiertelimme hetken paikkoja, kunnes bussi starttasi ja kyyditsi meidät hotellimme eteen. Hotellilla kävimme vielä rantabaarissa juomassa mangosmoothiet ja huoneeseen saavuttuamme kello oli jo puoli yksitoista. Niin ne lomapäivätkin kuluvat nopeasti, ehkä jopa liian nopeasti. 

Illallispaikka




Hyvää palvelua

Hotellin aulassa on joka ilta live musiikkia.




Ei kommentteja: