lauantai 22. kesäkuuta 2019

Dohasta Penangiin

Bussimatka hotellista lentokentälle

Penangissa ollaan, mutta takana on taas hyvin tapahtumarikas vuorokausi. Meillä oli matkassa koko vuorokauden pieniä vastoinkäymisiä, mutta jokaisesta ollaan selvitty joten mikäs meillä on täällä lomaillessa. Meidän piti lähteä Dohan hotellilta kello 00.00 kuljetuksella lentokentälle, mutta kun olimme uloskirjautuneet hotellista kymmentä vaille puolen yön, meille ilmoitettiin että kuljetus on täynnä ja meidän pitää odottaa seuraavaa bussia, joka tulee puolen tunnin päästä. Mietimme ottaisimmeko taksin kentälle, mutta eihän meillä ollut yhtään paikallista valuuttaa. Päädyimme odottamaan seuraavaa bussia tietoisena, että emme ehtisi ehkä syömään mitään lentoasemalla ennen lentoa. Kaikki viralliset asiat hoidettiin Dohassa äärimmäisen hitaasti. Hotelliin sisään- ja uloskirjautumiset, koneeseen nousu, rajamuodollisuudet yms. veivät suomalaiseen tehokkuuteen tottuneiden mielestä ihan kohtuuttomasti aikaa. Onneksi lentoasemalla ei ollut yhtään ruuhkaa ja pääsimme kohtuullisessa ajassa kansainväliselle puolelle. Ehdimme käydä pikaisesti Burger Kingissä syömässä, sillä arvasimme että koneessa ei tarjoilla keskellä yötä enää lämmintä ateriaa. Dohan kentältä lähtee valtava määrä koneita myös keskellä yötä. Syötyämme kiiruhdimme lentoaseman sisällä kulkevalle junalle ja siirryimme sillä lähtöportillemme. 

Lentoaseman sisällä voi kulkea junalla

Tällä kertaa kone oli iso A330-300. Tuntui tosi hyvältä käydä istumaan penkille, jossa oli kunnon jalkatila ja muutenkin koneessa oli tilavaa, sillä reilusti yli puolet penkeistä oli tyhjiä ja mekin levittäydyimme omille penkkiriveillemme. Boarding oli valmis hyvissä ajoissa ennen arvioitua lähtöaikaa, joka oli 2.25. Kone ei kuitenkaan saanut lähtölupaa ja odottelimme sitä vielä tunnin verran koneen sisällä istuen. Lapset nukahtivat jo lähtöä odotellessa ja nukkuivat koko matkan Penangiin asti. Kuten arvelimme, niin lähtiessä ruuaksi oli jälleen pasteija ja sen kanssa muffinssi. Ennen Penangiin saapumista oli brunssi, joka minun kasvisateriassa sisälsi Belgialaisia vohveleita. 

Yöpalaa



Samuelin lastenateria

Ruokavaihtoehdot

Juomavaihtoehdot

Lasten vieressä istuvien aikuisten kahvimuki peitettiin kannella

Saavuimme Penangiin noin tunnin myöhässä, mutta onneksi hotellilta tilaamamme kyyti oli meitä odottelemassa. Matka kentältä hotellillemme Batu Ferringhille kesti lähes kaksi tuntia kovien ruuhkien takia. Kuski sanoi, että näin kovia ruuhkia on yleensä perjantaisin ja lauantaisin. Saavuttuamme hotellille saimme virkistävää mehua ja keksejä. Sisäänkirjautuminen sujui ongelmitta, kunnes menimme huoneeseemme. Huomasin heti, että huone ei ollut sama jonka olin varannut. Olin varannut kahden makuuhuoneen perhehuoneen ja me olimme saaneet yhden makuuhuoneen perhehuoneen. Menimme heti valittamaan respaan ja he sanoivat vaan, että hotellivaraamo on varannut huoneen heiltä väärin vaikka minun varausvahvistuksessa luki selvästi kaksi makuuhuonetta. Hotelli ei voinut muka tehdä asialle mitään, vaan minun piti soittaa hotels.comin kansainväliseen numeroon ja selvittää asia. Jonotin puhelimessa yli puoli tuntia jonka jälkeen hotels.comilta soitettiin hotelliin ja asia selvisi. Jotenkin minulle jäi tunne, että hotelli ei halunnut ollenkaan selvittää asiaa, eikä respan työntekijät vaikuttaneet muutenkaan avuliailta. Lopulta saimme oikean huoneen ja sain purettua matkatavarat paikoilleen. 





Kiertelimme illalla hotellialueella ja päätimme mennä syömään hotellin ravintolaan, sillä meillä ei ole vieläkään yhtään paikallista valuuttaa. Hotelli ja hotellin pihapiiri on todella kaunis. Laittelen huomenna enemmän kuvia kun ehdin kuvailemaan. Ruoka oli hyvää eikä hintatasokaan ollut täällä hotellilla mikään ylitsepääsemätön. Tosin ravintola oli laskuttanut meitä väärin ja he tulivat korjaamaan asian illalla uima-altaalle, kun näkivät minut uivan siellä Samuelin kanssa. Nyt kello lähentelee jo puolta yötä ja viime yön unet jäivät väliin, joten huomiseen...

Parkroyal Penang

Tervetulojuoma ja snacksit

Hotellimme sijaitsee meren rannalla

Olivian Sataykanaa ja Char Kway Teow nuudelit

Ruokaa odotellessa...




Ei kommentteja: