torstai 17. toukokuuta 2007

Koneessa

Avasin juuri tietokoneen täällä lentokoneessa ja näin samalla paljonko kello on. Yllätyin kun huomasin, että olemme jo matkustaneet lähes kuusi tuntia. Kylläpä menee matka nopeasti. O oli aika levoton alkumatkasta ja syykin selvisi kun ruokatarjotin tuotiin eteen. Ahmi melkoisella vauhdilla lihapullia ja jälkiruuaksi myslivelliä. Matkaviidykkeeksi lapsille jaettiin satukirja joka kertoi pandoista, puuhakirja ja peli. Lisäksi O sai finnairin aurinkolasit, pandapussukan ja tietysti taas kerran ruokalapun. Kentällä ei ollut enää myynnissä pyjamapandaa eli sitä pehmolelua joka hävisi Bangkokin lentokentälle, mutta tilalle ostettiin äiti ja lapsipanda. Taisi olla sekin mieluinen vaihtoehto. Nyt O nukkuu sikeästi, onneksi turbulenssi hellitti ja pääsimme irti turvavöistä koska sen kanssa on hankala makailla.

Meillä oli etukäteen varattu paikat 22ABC koska halusimme ikkunan viereen. Koneessa oli kuitenkin 100 paikkaa tyhjänä ja tämän vuoksi vaihdoimme paikkamme ja istumme nyt sitten kuitenkin keskikarsinassa. Meillä on koko keskirivi käytössä eli saimme yhden ylimääräisen paikan. Näyttää muillakin matkustajilla olevan mukavat oltavat kun makailevat pitkällään penkkirivillä. Täytin juuri meidän kaikkien maahantulo kaavakkeet, tulliselvityskaavakkeet sekä terveystietolomakkeet. Koskahan näidenkin lomakkeiden täyttämisestä luovutaan, eihän niitä tarvitse enää Venäjällekään.

Monet usein ihmettelevät miten jaksamme istua tuntitolkulla lentokoneessa. Minusta tämä on tosi mukavaa ja erittäin rentouttavaa. Voi katsella telkkaria, syödä ruokia joita kannetaan eteen, ottaa vähän viiniä ja olla vaan. Luinpa juuri yhden lääkäriromaaninkin. Niitä ei ole tullut juuri kotona luettua kun aina on jotain muuta tehtävää. En odota pelkästään perille pääsyä vaan minun lomani alkaa jo lentokentällä.

Ei kommentteja: